Valkoinen käsi

Bevor

2011-11-24T21:39:00.000+02:00

Lyhyestä virsi kaunis.

Voi olla, että näitä videomuotoisia juttuja alkaa tulla enempikin tänne blogiin...

Uusi visiiri Sallet-kypärään

2011-11-15T12:31:00.000+02:00

Olin tyytymätön kypäräni visiiriin. Olin tehnyt muutamia typeriä virheitä siinä, jotka nyt korjasin.

Ensinnäkin, visiirin kiinnityskohta oli epäkesko, joten se oli epävakaa. Visiiri pysyi kyllä hyvin alhaalla, mutta ei ylhäällä. Jos miettii taistelun kannalta, niin en tiedä kyllä pitäisinkö visiiriä alhaalla lähitaistelussa - sillä vaikka se suojaa hyvin, niin se on melko huono vaihtokauppa näkökyvyn ja hapensaannin kustannuksella, kutne historioitsija Mike Loades demonstroi mainiossa sarjassaan Weapons that made Britain. Suosittelen sarjan kaikkien osien katsomista kaikille asiasta kiinnostuneille.

Lisäksi halusin kypärästä vähän tylymmän näköisen. Joten tällainen siitä tuli:

Sain pakoteltua siihen aika dramaattiset muodot, mutta vielä olisi paljon parantamisen varaa tuossa loppusilauksessa ja kaavoituksessa. Vaan olisipa kunnollinen vannesaha, jolla leikata metallia, niin ei tarvitsisi säätää sen perkeleen rälläkän kanssa. Pitää tehdä vähän kokeiluja pistosahan ja metalliterän kanssa... Mutta hei, tajusinpa olla tekemättä rosterista :D

Ja kun vanhasta päästiin, niin uutta on tietysti tulossa. Päivitän tätä kun saan parempia kuvia tästä.

Ja tosiaan, hevoshaarniskasta on 2/3 valmiina ja juttua & kuvia tulee, kun saan kunnialla hoidettua viimeisenkin palikan. Melkonen ikuisuusprojekti sekin, mutta loppu häämöttää. Siitä siis sovittiin 2008, mutta vasta tänä vuonna olen ollut henkisesti valmis tekemään sen.

Goottipäiväkirja osa 3: Rintapanssari valmis

2011-06-02T13:30:00.000+03:00

Rakas päiväkirja,

ensinnäkin olen pahoillani että olen laiminlyönyt sinua pitkään. Ja vaikka projektin alussa oli pyhä tarkoitukseni laskea tunnit, jotka kuluivat rintsikoiden tekemiseen, niin eipä sitä tullut tehtyä. Mutta nyt kun se on valmis, niin karkeasti arvioiden tunteja paloi 30-35.

Koska kuvat blaa blaa enemmän kuin sanat blaa blaa, niin tässä on kuvia. Ja sitten näistä kuvista tiedoksi, että seuraavat asiat ovat minun itse omin käsin tekemiä:

Kypärä
Gambeson
Rintapanssari
Vyö
Huotra, eli miekan 'tuppi'

Miekka on Albion Europen valmistama sparrausmiekka (Lichtenauer). Keihään kärki on Windlass Steelin viiltokeihään kärki ja kantarauta on samaa sarjaa - varsi ja asennus on oma. Housut on mallia ruotsin armeija, kunnes saan tehtyä jalkapanssarit ja irtolahkeiden päälle sopivat toppahousut. Hanskat on herra ties kenen tekemät, miekkailuseuran kautta tilatut gauntletit, joista olisi muutama paha sana sanottavana - vaikka ihan nätit ovatkin. Rumat kengät by Sievin jalkine.

Vaikka itse pidänkin melko eleettömästä miekkailusta ja mätkinnästä, niin valokuvaaja Jussi halusi vähän draamaa ja ilmeitä.

Pönötystä

Ryntäilyä

Kuvauksissa selvisi het muutamia asioita, joita pitää parantaa haarniskassa. Rintalihasten kohdalle täytyy tehdä pystysuuntaiset vekkaukset, jotta käsille saa lisää liikkumatilaa. Joidenkin perus Fiore-liikkeiden radat eivät menneet ihan putkeen tästä johtuen. Jos kyseessä olisi yhden käden miekka ja kilpi, niin ongelmaa tuskin olisi. Toinen asia oli se, että lantioluiden kohdalta haarniska oli jätetty liian kapeaksi ja se painoi ikävästi. Onneksi kyseessä on metallihaarniska, jolloin sitä voidaan naputella oikeaan muotoon jälkeenpäinkin.
Ja pidempi keihäs pitää tehdä! Tuollainen onneton 2,5 m nysä ei riitä mihinkään kun ollaan hevosten kanssa tekemisissä!

Hauska sattuma oli, kun tämä oma tekemäni kokonaisuus oli esillä Jyväskylän kansalaisopiston kevätnäyttelyssä, niin eräs sen siellä nähnyt rouva halusi ilmoittaa minut Pauligille. Paulighan etsii jatkuvasti näitä kaikenmaailman käsityömestareita mainoksiinsa. Olen todella imarreltu jos minun vaatimattomat, melko karun näköiset kädentyöni aiheuttavat tällaista ihailua ihmisissä. Mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, että olen minä oppinut ihan penteleen paljon näiden tekemisestä jo tässä ajassa mitä näitä on tullut tehtyä. Voisin kuvitella jo millainen se mainos olisi jos minut siihen otettaisiin: "Samalla jääräpäisyydellä ja perkeleiden huutelulla tehdään Juhlamokka-kahvi. Eihän mekään oikeastaan paljoa tästä hommasta tajuta, mutta on tääkin omalla tavallaan aika pirun hyvää!"

Yhteenvetona tästä tekeleestä voisin sanoa, että nämä projektit eivät kai ole koskaan valmiita. Ajattelin nimittäin kehittää tätä rintsikkaa tekemällä siihen mahdollisesti etsaamalla jotain kivoja kuvioita. Sukuvaakunan voisi siihen rintapieleen kaivertaa ja polttaa hapolla. Onhan se nykyään tikattuna olkapäässänikin.

Mutta nyt lähden kohti viikonlopun viettoa ja haaveilen haarniskan jatkopaloista.

Kaikki kuvat ovat Jussi Salomaan ottamia ja omistamia.

Goottipäiväkirja osa 2

2011-04-05T17:38:00.000+03:00

Rakas päiväkirja,

alan olla rintapanssariprojektin loppusuoralla. Pitää vähän sovittaa aiempia syntejä vasaralla ja kohdistaa osia paremmin toisiinsa istuviksi. Pääsiäisen aika on hyvä hetki saada kaikki synnit sopiviksi, sillä silloin on kansalaisopiston näyttely, jonne tekele olis hieno saada esille.

Vielä tassetit pitäisi saada tehtyä, ja nahkaosat. Liitän tähän vielä alle kuvan siitä, kun eilen sovitin jo osittain kokoonpantua kyrassia ylleni. Huomenna on viimeinen kerta kansalaisopistoa tänä keväänä. Sinne täytyy tsempata kunnon flow päälle ja hoitaa homma kotiin.

Helma on kiinnitetty jo lopullisesti, mutta vatsakupu on vielä tosiasiassa irrallaan rintaosasta.

Nahkurin orsilla 2 -feat. Valkoisen Käden vaimo

2011-03-20T17:12:00.000+02:00

Pahoittelen taukoa, mutta nahka tosiaan valmistui jo syksyllä.

Kalkitsemisen jälkeen pesimme vuodat huolellisesti moneen kertaan ja yhdessä vedessä oli etikkaa korvaamassa aiemmin mainittua muurahaishappoa. Etikan tarkoituksen oli neutraloida vuodat emäksisestä kalkista.

Sitten aloitimme karvan irrotuksen. Pitkä hirven karva lähti helposti nyppimällä ja raudalla kaapimalla. Lehmän karva vähän heikommin kaapimalla. Kalkkikäsittelyn jälkeen rasva ja jänteet tuntuivat lähtevän hieman paremmin, joten tulkitsimme että aiemmin tehty kaapiminen saattoi olla turhaa? Iso työ joka tapauksessa. Hommaan upposi tunteja ja työskentelimme välillä hyvin kylmässä ja pimeässä ryteikössä.

Elina joutui jäämään kiireidensä takia syrjään (olimme arvioineet aikataulun ja työmäärän vääriin), joten jatkoimme kahdestaan ja siirsimme nahat vanhempien omakotitalon pihaan naapureiden ihmeteltäväksi.

Mimosaparkki

Lopulta luovutimme rasvojen kanssa ja laitoimme hirven nahan ja kalannahat mimosaparkkiin. Liemen väkevyyttä nostimme hiljalleen muutaman päivän välein. Yhdessä välissä kaavimme nahkaa taas. Nahat olivat liemessä yhteensä melkein 2 viikkoa. Astiat olivat ulkona ja välillä ilma oli pakkasen puollella, mikä varmasti hidasti parkkiintumista. Oikeaa parkkiintumisastetta testasimme leikkaamalla palan nahkaa ja tarkastelemalla leikkauspinnan kerroksia. Nahasta tuli melkein läpiparkittua. Nostimme nahan rasvaliemeen yhdeksi päiväksi, muistaakseni nahkaa hieman huuhdeltiin, jonka jälkeen nahka vietiin ulos valumaan. Sitten pingotimme nahan maton kuivaustelineeseen kuivamaan aavistuksen verran.

Pingotuksessa sitten venyttelimme nahkaa mitä mielikuvituksellisin keinoin, tarkoituksena pehmittää nahka käyttökelpoiseksi. Hakkasimme, työntelimme omaa ruumiin painoa apuna käyttäen, otimme nahan irti ja vääntelimme, samalla hangaten sitä telineen yli. Nahka kuivui epätasaisesti ja voimat meinasivat loppua. Luovuttaminen kävi monta kertaa mielessä. Otimme nahan lopulta kylpyhuoneeseen kuivumaan, samalla kun poljimme sitä jaloin. Lopulta veimme nahan kerrostaloasuntomme pieneen kylpyhuoneeseen, jossa viimeistelin melkein kuivuneen nahan pehmittämällä sitä kylpyammeen reunaa vasten.

Tuloksena oli kauniin punertava, hieman epätasaisen värinen, mutta kaunis pehmeähkö nahka. Nyt pitäisi vielä keksiä mitä siitä haluaisin tehdä.

Lohen ja jättiläiskonnamonnin nahkaa

Aivoparkki

Kuten Simo aluksi kertoi tarkoitus oli kokeilla lehmän vuotaan aivoparkkia eli rasvaparkkia. Murskasimme aivot massaksi tehosekoittimella. Lisäsimme mössöön hieman vettä ja lopulta ruokaöljyä kun näytti että massaa ei ole tarpeeksi kokonaiseen vuotaan (2 vasan aivot). Öljy oli lopulta varmaan virhe. Sitten lämmitimme massan n. 45 asteeseen ja levitimme sen nopeasti vuodan lihapuolelle. Yleensä en ole herkkä hajuille, mutta nyt meinasi tulla ykä kurkkuun. Tämän jälkeen käärimme vuodan rullalle, rulla muovisäkkiin ja säkki huoneenlämpöön. Seuraavana päivänä kaavimme haisevat aivot pois ja huuhtaisimme nahan kevyesti, koska haju oli karsea (tämäkin oli varmaan virhe parkkiintumisen kannalta). Nahka oli nyt rasvainen, haiseva ja läpinäkyvä. Ajattelimme, että parkitus epäonnistui ja päätimme kokeilla saamaan nahkaan pissaparkkia.

Virtsaparkki

Pissaa piti kerätä muutama ämpärillinen, joten valjastimme koko perheen käyttöön. Anoppi pissi kiltisti viikon purkkiin. Kiitos siitä, että uskotte käsityöprojekteihimme, vaikka ne vaikuttaisivat kuinka hölmöiltä ja epätoivoisilta. Kun pissaa oli tarpeeksi, seisotimme sitä muutaman päivän ja laimensimme sitä vedellä. Sitten vaan vuota pissaan likoamaan muutamaksi päiväksi.

Tuloksena taas haiseva läpikuultava nahka. Pingotimme sen jotenkin puiden väliin ja odotimme että se kuivahtaisi. Taisi vaan kuivahtaa likaa ja meille iskeä kyllästyminen. Koppuraa nahkaa piti nyt yrittää pehmittää. Väänsimme sitä, hakkasimme sitä puunuijalle, hypimme sen päällä ja lopulta ajelimme autolla rullan päällä. Tuloksena oli kova ja ryppyinen nahka. Päätimme luovuttaa tältä erää ja ajattelimme että jatkamme parkitusta ensi kesänä itse keitetyllä pajuparkilla. Lisäksi Simo voi käyttää syntynyttä raakavuotaa kilven reunoihin.

Ämpärillinen kusta

Aivoparkilla saatiin koppurainen nahka.
Sopii kilven reunan pingoitenahaksi

Mitä opimme:

Olisi mukava opiskella nahan käsittelyä ihan oikean ammattilaisen opastamana eikä epäselvien kirjojen ja himmeiden nettiohjeiden perusteella
Monessa työvaiheessa olisi voinut oikaista (kai?), jos olisi tiennyt enemmän.
Nahan käsittely on helvetin kovaa hommaa ja nahkaa materiaalina oppi arvostamaan ihan eri tasolla. Samoin vanhan ajan nahkureita, jotka tekivät kaiken käsin.
Jos haluaa varmasti onnistua ensimmäiset parkituskokeilut kannattaa aloittaa pienestä eläimestä ja hyvä vaihtoehto on käyttää teollista Mimosaparkkia. Ei kolmea suurta vuotaa kerralla!!
Kannattaisi varmaan verkostoitua enemmän harrastajien ja ammattilaisten kanssa, jos haluaa oppia muutenkin kuin kantapään kautta.

Lopuksi vielä kiitos Kemin Nahkatarvikkeen asiantuntijalle puhelinneuvonnasta.

Otteita Goottipäiväkirjasta osa 1: Rintapanssari

2011-03-08T19:19:00.000+02:00

Kukaan ei ymmärrä mua...mä oon niiin erilainen

No joo, huonoa huumoria. Taas. Mainittakoon että minulla ei ole varsinaisesti mitään gootteja vastaan. Tämä ei nyt kuitenkaan ole nykyisestä mustan lateksin, pitsin ja valkaistujen naamojen nimeen vannovasta alakulttuurista, eikä kansainvaellusajan gooteista, vaan 1400-luvun goottilaisesta / saksalaisesta haarniskamuotoilusta. Eli "valkoisen kauden" juttuja.

31.1.2011

Samalla kun viimeistelin pallitikaria, aloitin jo hyvän aikaa himoitsemani 1400-luvun tyylisen rintapanssarin valmistuksen. Hommasin Teräsmyynti Timo Lehtimäeltä 1,5mm rakenneterästä Warusseppäin Killan Marko Saaren suosituksesta. Siinä on muuten avulias ja pätevä mies. Ei mikään harrastelija kuten minä, vaan henkilö joka ihan oikeasti taitaa tietää mitä tekee :D

Voisin yrittää laskea ensimmäistä kertaa ikinä aktiivisia työtunteja tällaisen projektin suhteen. Tuona päivänä tein tavalliselle kaavapaperille kaavat Darvisin suuntaa-antavien ohjeiden perusteella. Käytin pohjalla valmistamaani gambesonia, joka on oletusarvoisesti rintapanssarin alla.

Päärynävartaloisen miehen korsetti?

Sain leikattua rintapanssarin ensimmäisen kappaleen aika nätisti jo ekalla kerralla muiden hommien ohessa, sekä hiottua vähän reunojakin. Suuret linjat leikkasin tasosaksilla, vai mikä se pöytämallin peltileikkuri onkaan nimeltään, pienemmät rälläköin ja hioin nauhahiomakoneella.

Käytetty aika tähän mennessä: noin 2,5h

21.2.2011

Toisella kerralla pääsin leikkaamaan uuden kappaleen irti ostamastani 1000x1500mm kokoisesta levystä. Jännittää, että kuinka hyvin saan tehtyä noiden kappeleiden sovitukset niin, ettei sinne jää sietämättömiä, miekanmentäviä rakoja. Mutta eiköhän tuo onnistu. Näitä on mukava tehdä kun voi ottaa rennosti - niskaan hengittämässä ei ole käsityönopettajaa, joka hetken työtä katseltuaan löisi keskeneräisen kappaleen rikki, sanoen "uusiks meni". Muistan kyllä ikuisesti tämän tapauksen ala-asteelta, vaikkei ollut edes oma työ, jonka palasia kerättiin lattialta. Kunnia hänelle siitä, että osasi varmaan tehdä itse tosi pätevästi puutöitä, mutta motivoinnissa ja innostamisessa olisi ollut kyllä uudelleen miettimisen paikka. Minulla oli teknisen työn numero hänen aikanaan 6. Kun opettaja vaihtui nuorempaan, ja tuli jännittävämpiä töitä, kuten bumerangi (joka minulla on vieläkin tallessa), innostus lähti ihan uuteen nousuun ja numerokin nousi ysiin kertalaakista. Voi päiviä lapsuuden. On se toisaalta kiva, että en silloin ollut ihan hereillä niillä tunneilla, koska nyt voi kokea oppivansa niin paljon uutta metallitöiden parissa. Joka kerta. Olisi hirveän ikävää osata kaikki. Paljon hauskempaa on oppia kaikki, ja nimenomaan itse oivaltaen.

Saa nähdä jaksaako itse vääntää tällaisia vekkauksia...

Tuona kertana pajalla sain myös aloitettua hyvin mielekkään työvaiheen, reunojen rullaamisen. Hauskaa hommaa, joskin melko raskasta isoilla kappaleilla. Vasen käteni kehittyy pikkuhiljaa tällä työllä kunnolliseksi sepän kouraksi, lukkopihdin kaltaiseksi puristukseltaan. Menee ihan täysipainoisesta käsitreenistä, kun kaksikin tuntia pyörittelee toisella kädellä hieman hankalanmuotoista levynpalaa alasinta tai muuta alustaa vasten ja toisella kädellä vasaroi niin maan perkeleesti, mutta kuitenkin äärimmäisen huolellisesti. Koviä äijiä ovat sepät, respect.

Käytetty aika tähän mennessä: 4,5 h
Aikaansaannos siinä vaiheessa:

4,5h jälkeen minulla on rautabikinit!

Ja sitten olikin hiihtoloma ja meni hyvät pajasessiot sivu suun, kun ovet olivat lukossa. Tällä kertaa en kuitenkaan käynyt paikanpäällä toteamassa tätä.

7.3.2011

Intoa täynnä kuin ilmapallo, aloin heti pajalle päästyäni rullata ja rullata ja aina vaan rullata. No siinä menikin sitten treeninä tuo ilta ja kotiin palatessa kädet todella tuntui siltä kuin olisi tehnyt ihan oikeita töitä, eikä vaan istunut koneella.
Kuten arvelinkin jo kaavoitusvaiheessa, piti ottaa enemmän sisään "kädenteiden" rinnankohdalta. Näin rintapanssari ei haittaa liikkuvuutta, vaan kädet saa liikkua lähes rajoitteetta. Tuosta rullaamisesta nyt on turha jaaritella sen suuremmin, se on yksinkertaista, hitaanpuoleista, tarkkuutta vaativaa ja lopulta palkitsevaa hommaa. Lopputulos tuntuu tosi hyvältä, vaikka tulikin tehtyä ikäviä vekkejä muuten niin sileään pintaan. Nekin sai aika hyvin piiloon jo sillä, kun harjasi isoimpia kuumakäsittelyn suhmuroita pois ja kirkasti metallia.

Kuuden ja puolen tunnin jälkeen työ näytti tältä:

Ensi kerralla pääsee vekkaamaan käteni pitämää kappaletta.

Vaikka olenkin työskennellyt aika tehokkaasti tämän parissa, niin tekemistä piisaa vielä aika tavalla. Ja hyvä niin.

Vielä yksi pieni muistutus kaikille lukijoilleni:

Jos minä pystyn toteuttamaan visioitani,
niin sinäkin pystyt.

Pystyt todennäköisesti jopa parempaan, kun oikein yrität.
Ainoat asiat, mitkä meitä kai hidastaa ja pahimmillaan estää,
ovat epäonnistumisen pelko ja laiskuus.

Fuck 'em.

Kuvalähteet:
http://www.gothik.ws
http://stormthewalls.kicks-ass.net/Armour/armour.htm
http://i4.photobucket.com/albums/y110/Nephtys/Medieval%20European%20Armour/Gothic_Cuirass_01.jpg

Pallitikari - Ballock dagger 2/2

2011-02-15T01:26:00.000+02:00

Bronze iron cherry and an anvil's kiss in spring
My ballock dagger's really made from all these things

Oohh-oh Ballocks!


My vision of the dagger

Njoo, eli kuten äskeinen sanoituksellista lahjakkuuttani (!!) osoittava Summerwine-tulkinta paljastaakin, valitsin kahvan materiaaliksi kirsikkaa. Ja sillä ei ole mitään sen suurempaa symbolista arvoa, vaan sitä sattui löytymään puukeskukselta, oli ominaisuuksiltaan sopivaa ja se näyttää hyvältä.
"Vaaleanpunertava, toisinaan harmahtavan vihreitä raitoja. Tummenee nopeasti. Puu on erittäin tiivistä, hienorakenteista ja suorasyistä. Voidaan viimeistellä täydellisesti. Puuta on vaikea kuivattaa, mutta kuivuttuaan se on varsin lujaa ja kestävää."

Tein ensin harjoituskahvan männystä, mikä oli vähän turhankin pehmeää ja halkeilevaa. Pääasia kuitenkin oli kokeilla miten se muoto löytyy. Siinä työssä nimittäin huomasin nopeasti oikeanlaisten työkalujen merkityksen. Voi herranen aika kun ei meinannut tulla mitään koko hommasta välillä. Työkaluina oli kuviosaha, kirvesmiehen saha, sähköhöylä, puukko, pari talttaa, täryttävä hiomakone ja dremel- monitoimityökalun hiontarulla. Oppina oli, että dremelin puukaiverrus-vaihtopäät ovat ehdoton hankinta ja puun on oltava melko kovaa.

Basic shape carved

Kirsikan työstäminen oli paljon helpompaa. Tästä voitaneen kyllä kiittää myös paitsi parempia työkaluja, myös jalostunutta näkemystä työnvaiheista. Harjoittelu männyllä kannatti. Pientä päänraapimista ja päätöksentekoa aiheutti myös pronssihelan sovittaminen kahvaan.

Kun kirsikkakahva alkoi olla perusmuodossaan, niin leikkasin sen kolmeen osaan, visiokuvan mukaisesti. Leikkasin seuraavaksi messingistä pari tuollaista kiekkoa, joihin porasin reiät. Tein kolme kiekkoa myös 2,4mm ja yhden 4mm paksusta nahasta. Liimasin nämä takaisin kasaan. Puristuksen toteutin tekemällä kierteet karaan ja ruuvaamalla siihen rautapalikan puisen välikappaleen kera.

Making the scabbard.

Mutta sitten yksi merkittävä muutos alkuperäisiin suunnitelmiin. Tein kärkinupin, eli ponnen, eli tässä tapauksessa terskan pronssista. Mutta sen sijaan että olisin tehnyt sen sorvissa tai nauhahiomakoneen ääressä, niin valoin sen. Ja siitä tuli hieno! Teinpä sitten tupenkin. Kaiversin sen jostain ylijäämä koivupalikasta ja ompelin nahat päälle. Olen aiemmin tehnyt yhden miekan huotran, mutta tuo oli kyllä huomattavasti haastavampaa puisen lestan takia. Ja vaikeinta oli ehdottomasti metalliosien tekeminen siihen, eli suukappale ja kärkivahvike.

Dagger's handle glued and pressed. Cast bronze knob and my muffs with music.

Ponsinupin työstäminen olikin mielenkiintoista. Normaalikuvion mukaan talttasin siitä valussa jääneet ylimääräiset rippeet pois ja vasaroin pienemmän möykyt tasaiseksi pinnaksi. Sitten pyörittelin sitä hieman messinki- ja teräsharjan alla, kunnes näytti hyvältä. Sahasin tuosta isosta möykystä, mikä tuossa näkyy yllä, puolet pois ja sitten porasin mukamas tosi huolellisesti reiän tuon nupin sisään. Jätin sitä kantamöykkyä jäljelle ihan sen takia, että kappale oli helpompi kiinnittää pylväsporaan. Sitten kierteet ja paikoilleen. Dremelillä ja isommalla nauhahiomakoneella tuli sitten siistittyä tuota nupin ja kahvan väliä. Tuostakin voisi kai vääntää vaikka ja mitä huumoria, mutta annetaanpa olla.

Lopulta jäljellä oli enää tupen suun messingille vääntäminen ja loppuhionta, vahaus ja kiillotus tikarille. Kuvat kertovat parhaiten, vaikka ovatkin vain iPhone-kuvia.

Että sellainen vehje. Loppujen lopuksi voisin sanoa, että olipahan mielenkiintoista tehdä mokoma kapine. Kaikki puukonteon vaiheet aina terän takomisesta kahvan kokoamiseen ja tupen valmistamiseen olivat ihan uusia juttuja mulle. Sanoisin, että ekaksi teräaseeksi aika hieno! Ja se tuntuu kädessä todella hyvältä, tasapainoiselta ja aikas vaaralliselta. Ja kyllähän se kirvoittaa useimmilla ihmisillä enemmän tai vähemmän peitellyn huvittuneen reaktion. Vaikka sanon, että tämä on nyt valmis, niin kyllä minä tuolle tupelle jotain teen. Todennäköisesti tuo suukappe on armeija-aikojen lyhenteitä lainatakseni Urho Matti, eli uusiks menee. Ja kannikkeen teen kyllä ehdottomasti tälle, jotta sen saa vyölle. Ja tuon tupen suuna näkyvän puuosan päälle liimaan kyllä nahkaa ja ja ja...

Kiitos mielenkiinnosta, arvoisa lukija.

Nahkakypärä 2/2 Uusi vuosi - vanhat kujeet

2011-01-02T15:11:00.001+02:00

Kypärä on saatettu valmiiksi - jo aika kauan ennen tätä päivitystä. Projekti oli erittäin opettavainen, mitä tuli suunnitteluun, kaavoitukseen ja eteenkin nahan muokkaukseen. Kuten sanottua, käytin noin 4 mm naudannahkaa, jota olin ostanut oikein Porvoon mitalla. Sitä saikin kostuttaa ihan huolella, jotta se vääntyi yhtään mihinkään. Se oli sitä paitsi niin jämäkkää tavaraa, että sitä piti leikata peltisaksilla. Reikien tekoon käytin paitsi vasaralla lyötävää nahkapaskaa, myös ihan akkuporakonetta. Poralla sai parempia reikiä, koska ne eivät laajentuneet lyönnin tulosuuntaan kuten nahkapaskalla.

Meh liek!

Luulenpa että jäi mainitsematta eräs merkittävä innoituksen tausta: Lord of the Rings Online, eli tuttavallisemmin LotrO. Sitä tuli pelailtua 2010 alkuvuodesta, kunnes into lopahti. Nyt pelin muututtua maksuttomaksi, olen palannut kunnian verkkokentille. Se on nyt mukava, kun ei ole mitään painetta "pelata koko rahalla". Siinä pelissä tosiaan on paikoitellen melkein järkevän näköisiä haarniskoja, mikä on fantasiapeleille poikkeuksellista. Mutta puritaanin on pakko nöyrtyä - toimiva pelimekaniikka ja realismi kohtaavat Yrjänän sanoja mukaillen, köh, verrattain harvoin.

Tuossa se nyt sitten näkyy hevosenjouhineen kaikkineen. Sain eräältä Varsinais-Suomessa olevalta teurastamolta tuollaisen kokonaisen hevosenhännän postilähetyksenä pyydettyäni. Parempaa häntää en olisi osannut toivoakaan, tuollainen punaisenruskea on aivan täydellinen. Siinä oli vielä varsinaista lihaa ja häntäluuta mukana noin 40 cm pätkä, joten huolellisesti parturoin jouhet irti siitä ja pesin huolella. Tämän jälkeen väänsin koko tupon kaksinkerroin ja vedin sen tekemäni nahkaisen putkilon läpi. Like this:

Kun tuppo oli kiinni kypärässä, niin oli aika parturoida se pehko suurinpiirtein symmetriseksi. Sen kummempia parturikampaajan taitoja omaamatta naksuttelin saksilla sen mielestäni oikein kivaksi poninhännäksi...

Ja vaikka sen teinkin korvaamaan alkuperäistä haltiahaarniskani kypärää, niin kyllähän se näkyy menevän tuollaisessa kansainvaellushenkisessä setissäkin. Vai mitä tuumaatte?

Näiden kuvien myötä oikein hyvää alkanutta vuotta 2011 kaikille!

Rengaspanssarihuppu veljelle

2010-12-16T23:22:00.000+02:00

Vihdoin. Hikisen ähräämisen, pitkällisen laiskottelun ja alituisen laiminlyönnin tuloksena olen viimein saanut väännettyä vaimon auliilla avulla kaverini rengaspanssarihupun (mallia deluxe) valmiiksi. Ja hieno on nakkipipo sen alla, vaikka minulle onkin iso.

Tässä esiteltäköön myös suomupanssarini. Se on kiiltävää, kaunista messinkiä, jonka alkuperä ei lakkaa hämmentämästä minua. Löysin puolitoista vuotta sitten kesällä Puolustusvoimien varikon myyjäisistä/huutokaupasta sadan kappaleen pusseina noita valmiita suomuja. Ne olivat euron pussi! No niitä tuli ostettua sitten monta, mutta ei tarpeeksi monta... Mikä ihme nuukuus pisti ostamaan niitä vain kympillä? Minulla ei ole pienintäkään hajua mitä PV on niillä tehnyt, mutta minä tiesin kyllä heti ne nähdessäni että mihin ne on OIKEASTI tarkoitettu.

Jahka saan asianmukaisen kuvauksen järjestettyä, niin esittelen sen käsivarsisuojat samalla, sanotaanko kansainvaellushenkisemmässä kontekstissa...

Kuvan rengaspaita on lainatavara, joka oli mukana teatteriesityksessä kesällä. Sitä en siis ole itse tehnyt, vaan kunnia kuuluu ystävälleni Eetulle.

Ja tästä haarniskasta on muuten olemassa myös erään mainion huumorimiehen näkemys...

Hauskaa Joulun aikaa kaikille lukijoille!

Pallitikari - Ballock dagger 1 / 2

2010-12-01T12:21:00.003+02:00

Kun miehen yllättää halu tehdä teräase, niin silloin ei auta kuin tehdä sellainen. Tämä kyseinen halu nyt ei varsinaisesti yllättänyt minua mitenkään, mutta sitäkin suuremmalla syyllä oli ryhdyttävä tekemään töitä, kun kerran materiaalitkin olivat aivan nenän edessä. Käytin terään isäukolta takavarikoitua ihan perus mustaa rautaa, mikä oli joku ylijäämäpala hänen tekemästä savupiipun hatun kannattimista. Kyseessä oli noin 3mm paksua, 50mm leveää materiaalia. Lisäksi minulla oli 4mm paksua messinkilevyä ja 1,6 mm paksua pronssia. Ne olivat molemmat ostettu Kuusakoski Oy:n metallikeräyskeskuksen löytöpihalta.

Minulla oli oikeastaan kaksi vaihtoehtoa. Joko teen rondellin tai pallitikarin. Olen treenannut jonkun verran rondellin käyttöä, joka on siis myöhäiskeskiaikainen yleistyökalu, jota saattoivat ymmärtämäni mukaan kantaa kaikki puutarhureista sotilaisiin. Ehkä juuri se, että olen nähnyt muutamilla tuntemillani henkilöillä juuri rondellin, sai minut kääntymään ballock-tikarin puoleen. Jos ei vielä tullut siis selväksi, niin kyseinen tikari on terältään monesti melko tavanomainen primäärisesti pistämiseen suunniteltu, mutta kahva näyttää enemmän tai vähemmän miehen sukuelimiltä. MyArmoryn mukaan 1300-luvun häpeämättömillä sotureilla oli piintynyt taipumus sijoittaa tikari vyöllään juuri navan kohdalle, antaen vaikutelman erektiosta. Niitä on varmasti kauhisteltu, inhottu ja ihasteltu samalla tavalla, kuin nykyaikaisia kotkotuksia kuten fallistisesti muotoiltuja urheiluautoja tai naisten muotoja esittelevät pitkät kal... siis leggingsit. No joo, myönnetään - valitsin tämän mallin ihan kiusallani. Haluan vain aiheuttaa pahennusta niiden silmissä, joiden pipo on liian kireällä. Mutta toisaalta on viitteitä, että siihen aikaan harrastettiin ilmeisen paljon alapäähuumoria.

After 2 hours of work vs. blueprints

Kynä, kumi, viivoitin ja iso kartonki, sekä tietysti visio olivat tarpeen. Mikään historiallinen malli sellaisenaan ei miellyttänyt minua täysin, joten piirsin hybridin. Pala sieltä, toinen täältä.

Ja äkkiä pajalle! En ollut takonut näin paksua tavaraa ennen, mutta huolellisesti kuumennettuna se sujui kuin tanssi. Eli välillä vähän piti korjailla. Mutta tehdessä oppi ja rauta taipui haluamaani muotoon. Homma kävi kätevästi kun piti kappaletta loivassa kulmassa alasimen suoraa kulmaa vasten ja alkoi paukomaan. Sitten kun ruoto oli muotoutunut pikkuhiljaa, niin venytin sitä alasimen sarvea vasten takomalla. Takomista varten hitsasin migillä kuvassakin hieman näkyvän "karan", josta sai pidettyä hyvin kiinni. Tuo kuva on otettu kahden tunnin pajatyöskentelyn jälkeen.

Seuraavalla kerralla alkoikin sitten terän muotoilu. Sitä piti venyttää, paksuntaa ja muotoilla kärjestä paremmin haarniskaa penetroiva nelikulmio.

Kun muoto oli runnottu esiin, niin alkoi viilaus, hionta ja jynssäys. Käytin työssä pääasiassa nauhahiomakonetta, rälläkän hiomalaikkaa, dremeliä ja lopulta käsityökaluja.

along with a maille-coif

Lopulta terä alkoi näyttää aika kivalta. Tarkoitus ei ole edes saada siitä mitään "veitsenterävää", sillä kyseessä on ensisijaisesti pistämiseen tarkoitettu ase. Ja vaikka minä nyt en varsinaisesti ajatellut alkaa riehua tämän tai minkään muunkaan aseen kanssa, niin haluan kunnioittaa sen alkuperäistä käyttötarkoitusta ja huomioida ne valmistuksessa. Siispä, kun miettii piston tehokkuutta, on tärkeää että terän kärki on kestävä ja kapea, jotta se saa aikaan lävistyksen. Jotta piston vaikutus olisi mahdollisimman suuri, terän tulee levetä tarpeeksi, että haavakanavasta tulee mahdollisimman suuri, jotta sokkivaikutus (äkillinen massiivinen verenvuoto ja sitä seuraava tajuttomuus) olisi maksimaalinen. Tämä on nyt huomioitu, sillä terä on kärjestä poikkileikkaukseltaan salmiakkikuvio ja levenee kolmiomaisesti tyveensä asti. En kuitenkaan tehnyt koko terää salmiakkikuvioiseksi, sillä siihen ei vielä orastavat sepäntaitoni yllä. Joku toinen kerta, joku toinen projekti...

Terä on nyt 310 mm pitkä ja 42 mm leveä tyvestä. Ruoto on 200 mm, mutta typistyy valmiissa kahvassa noin 170 milliseksi. Toivon, että tikari valmistuu tammikuussa.

Tätä kirjoittaessa olen jo aloittanut kahvan osien valmistuksen, lähinnä ponteen tulevien pronssiosien työstämisen, mutta kerron kahvasta enemmän osassa 2/2.

-----

English Summary

I decided to make a ballock dagger, so here's some boring shit in finnish about doing one. The pics will tell enough. At the part 2 I'll post also pics about the manly handle, but I have to make one first.

Nahkurin orsilla tavattiin osa 1

2010-09-27T14:37:00.000+03:00

Tutustuin vaimoni Helenan kesäisen teatterityön kautta Elinaan, joka on puvustaja. Olimme kaikki kolme kiinnostuneet nahan parkitsemisesta omin avuin, ja päätimme jo keväällä, että syksyllä voisi kelien viiletessä kokeilla. Elina olikin saanut ostettua edullisesti naapureiltaan yhden naudan vuodan ja pari hirven vasan vuotaa.

Hirven vasan talja rullalle käärittynä näytti
aivan villisian porsalta.

Tavoitteenamme on siis parkita niistä ns. luomumenetelmillä sellaisia nahkoja, joista voimme sitten tehdä kenkiä, vöitä tai mitä kukin mielii osastaan valmistaa. Tulen tässä muuten varmaan sohaisemaan vielä mielipiteineni yhteen jos toiseenkin suuntaan, sillä nahka on eettisesti yksi mielenkiintoisimmista materiaaleista.

Viikko sitten keskiviikkona aloitimme yhdessä niiden käsittelyn. Elina oli maatilallaan pitänyt pakkasessa kaikki kolme taljaa ja nehän piti sitten ensitöikseen sulattaa ja avata. Arvasin jo aloittaessamme lihapuolen kuorinnan, että siinä varmaan on jotain vippaskonsteja, joilla työtä voisi helpottaa. Niitä emme kuitenkaan siinä keksineet tai emme vain tehneet taustatyötämme tarpeeksi hyvin.

Pistimme sulaneet vuodat tukkien päälle karvapuoli alaspäin ja aloimme kuorimarautojen, leukujen, vesureiden ja puukkojen kanssa riipiä nyljennästä jääneitä liha- ja rasvakökkäreitä irti nahasta. Teimme sinä kertana seitsemän tuntia töitä nahkojen kanssa. Ja meni tiukille. Päätimme uhrata yhden vasan taljan sellaiselle kokeilulle, että naulasimme sen navetan seinään, josta linnut ja muut eliöt saisivat käydä sitä syömässä puhtaaksi. Muistaakseni vanha saamelainen tai jonkun muun alkuperäiskulttuurin tapa.

Elinan koira hullaantui nahoista aivan täysin, ja ahmi kaapimiamme läskikimpaleita sen minkä ehti. No, koiruus on hirvenvasan kokoinen tanskan dogi, joten hänellä ei tehnyt tiukkaakaan huitaista turpaansa kilo läskiä :)

Parkitseminen ei sitten todellakaan ole hienohelmojen tai prinsessojen hommaa. Se on raskasta, sotkuista ja karun näköistä hommaa, eikä välttämättä kovin hyvän hajuista. Nahat siis eivät löyhkää pahasti, mutta on niissä silti sellainen vieno vanhan lihan ja läskin lemu välillä. Ja sitten kun aletaan käsittelemään parkkiaineita, niin siivo vaan pahenee.

Tulemme käyttämään ainakin aivo- ja mimosaparkkia. Harkitsemme myös virtsaparkkia, mutta sen kerääminen mm. kerrostaloasunnon parvekkeelle saattaa olla hieman kyseenalaista. Etenkin, kun sitä tarvitaan paljon. Todella paljon. Jos me keräisimme puolet, noin 20 litraa pissaa, niin se pitäisi vielä kuljettaa läikyttämättä 30 km autolla "parkkipaikalle".

Nahoissa oli kyllä mielenkiintoinen tuntumaero. Siinä missä hirvennahka oli vähärasvainen ja ohuenpuoleinen, niin lehmännahka oli hillittömän rasvainen ja melko paksu. Toki vielä karvanpituudessa oli huomattava ero.

Vasan talja kalkkiliejussa

Seuraavaksi Elina pisti kaavitut vuodat kalkkiliuokseen lillumaan muutamaksi päiväksi. Kalkki turvottaa nahkaa. Siinä puolestaan huokoset, joissa karvatupet ovat kiinnittyneenä, väljenevät ja karvat voi kaapia pois. Ja näin teimmekin sitten eilen, sunnuntaina. Kyllä kävi ihan työpäivästä, kun tulimme yhdeksäksi aamulla Elinan luokse kyniäksemme karvoja nahasta ja kaapiaksemme lihapuolta uudemman kerran kello kolmeen asti. Ja emme edes ehtineet tehdä työtämme kunnolla loppuun, vaan lihapuolta pitää kaapia vielä uudestaan, ennen kuin parkitusaineet voi pistää sekaan.

Avasin myös pari hirven kalloa hellävaroen *köh* kirveellä, jotta aivot saa otettua sieltä talteen. Aivoparkitsemisen nyrkkisääntönä on, että nisäkkään aivot ovat yleensäottaen riittävät saman eläimen nahan parkitsemiseen. Aivoparkituksessa on sellainen vänkä juttu, että erillistä nahkarasvaa ei tarvitse hommata, sillä aivot tunnetusti ovat itsessään rasvaiset. Tätä kutsutaan myös virallisestikin rasvaparkitsemiseksi. Näin ollen aivoja käyttämällä säästää rahaa ja vaivaa.

Lopuksi pesimme moneen kertaan vuodat, sillä emme käyttäneet ammoniumkloridia, eli salmiakkia, jolla voi helpottaa kalkin poistoa. Jätimme ne nyt etikalla terästettyyn liuokseen, jotta ph-arvo tasoittuu emäksisen kalkin jäljiltä. Seuraavaksi vuodat kaavitaan loppuun asti kunnolla ja niihin laitetaan muurahaishappoa, joka "avaa" nahan parkitusainetta varten.

Tekisi mieli jo nyt avautua tekonahka vs. oikea nahka kysymyksestä, mutta taidanpa säästää sen myöhempään.

Haltialyhty 2 ja projektikuulumisia , Elven lantern 2 and some updates in brief

2010-09-11T13:42:00.001+03:00

Pitkähköstä aikaa taas raavin jotain tännekin.

Tein tosiaan hetimiten ensimmäisen lyhtyni jälkeen toisen, melko erilaisen kappaleen.
Siinä, missä oma lyhtyni oli melko avoin ja kevytrakenteinen, on tämä suljettu ja isompi. Sen pohjana on samaa messinkiä (mistä tein tuon haltiahaarniskan), nurkkarungon muodostaa noin 1,6mm vahva rautalanka (jota olen käyttänyt myös rengaspanssarin valmistukseen) ja sivut on samaa paperinohutta kuparilevyä, kuin mistä tein oman lyhtyni lehdet.

Pieni "tuikku" on valoteholtaan hieman riittämätön...

Teema on, kuten varoitin, jälleen Tolkienia. Mutta siinä missä aiempi lyhty oli mallia "Metsän poika", niin tämä olikin "kaupunkilaistyttö". Paitsi että lyhdyn symboliikka oli otettu muinaisessa Beleriandissa sijainneesta Gondolinin salaisen kaupungin vaakunasta (aurinko, kuu ja sydän sinisellä pohjalla), tein tämän häkkyrän lahjaksi Helsingissä asuvalle isosiskolleni.

Sydän ja kynttiläluukun koristeltu sarana.

Kuu

Aurinko

Tämän lyhdyn idea on siis heittää taivaankappaleet seinälle. Harkitsin myös sellaista ratkaisua, että sinne olisi saanut sähkölampun sisälle, mutta se tuottaa niin elottoman valon, että hylkäsin sen. Ystävällisen kuriirin avulla lyhty pääsi perille asti. Valitettavasti minulla ei ole tästä tämän enempää kuvia.

Sitten muita juttuja.

Pihlajalonkkari eteni hyvin pitkälle kesällä, mitä nyt selkä meinasi hajota ylälavan keskeltä. Puuliima ja pellavatuki korjasivat asian. Vielä pitää tehdä identtinen tuki alalapaan ja jatkaa tilleröintiä, tehdä alalavan luomureflexiä vastaava vastakaari myös ylälapaan ja pintakäsitellä koko keppi.
Lamellaari- tai suomupanssaria, kummaksi vaan nyt mielii sitä sanoa, olen myös valmistellut. Siitä tulee joskus ihan oma tilityksensä.
Goottihaarniskan seuraava palanen, teräksinen kaula-, leuka- ja kasvosuojus, eli Bevor, on saanut alkumuotonsa. Teen sen kolmesta palasta, joista ylin on laskettava "leukavisiiri". Olen aivan liekeissä tämän suhteen.


Bevor

Briefly in english

I made the second elven lantern with a theme from Gondolin's coat of arms, which has the sun, the moon and a heart on a blue background.

During the summer I've also been working on my rowan longbow, a scalearmour and a bevor for my gothic armour. That's all in english!

Lyhty - Lothlórien - Lantern

2010-08-17T15:09:00.001+03:00

Kun olin verkkoyhteisö Konnun vuotuisessa päätapahtumassa The Miitissä heinä-elokuun vaihteessa, sain Tarua Sormusten Herrasta lukiessani vision, kuin joku olisi avannut pääni ja kaatanut sen sinne. Ei, se ei ollut uskonnollinen kokemus, ainoastaan innoittava hetki. Lueskelen toisinaan joitain palasia kyseisestä kirjasta, tällä kertaa ne kaksi kappaletta jotka kertoivat saattueen vierailusta Lothlórienin valtakuntaan.

"Aurinko oli laskemassa vuorten taa ja varjot syvenivät metsissä kun saattue lähti taas jatkamaan matkaa. Heidän polkunsa vei nyt tiheikköihin joihin hämärä jo oli ehtinyt. Yö saapui puitten alle heidän kävellessään ja haltiat paljastivat hopealamppunsa." Sormuksen Ritarit, Galadrielin peili.

Kannike on tehty mm. Uudessa Seelannissa kasvavan saniaispuun puhkeavan lehden muotoon.

Halusin tehdä kynttilälyhdyn, joka sisältää Lorienin symboliikkaa ja toistaa sen oleellisia teemoja. En suinkaan ajatellut tehdä mitään viimeisen päälle sliipattua, saati hopeista lyhtyä, vaan varaston nurkassa lojuvista metallilangoista ja erilaisista metallikierrätyspaloista.

Tein muutamia konseptiluonnoksia jo samana päivänä, jatkoin niitä vähän vielä seuraavana päivänä, kunnes pääsin kotiin ja materiaalieni kimppuun. Tein ohuesta teräspellistä, jota oli jäänyt noin 10cm halkaisijan palanen, pohjan lyhdylle. Taoin siihen keskelle syvennöksen tuikulle ja porasin 19 käyttämäni rautalangan vahvuista reikää. Yksi niistä osoittautui tarpeettomaksi, mutta väliäkö tuolla. Oli tärkeää jättää joidenkin vierekkäisten reikien väliin kynttilän verran tilaa, jotta ei kävisi nolosti. Viilasin myös pienet lovet levyn reunaan, kunkin reiän kohdalle, jotta lanka pysyisi aloillaan.

Sen jälkeen otin neljä reilun metrin mittaista palaa rautalangasta, taitoin ne kahtia ja työnsin päät levyn läpi. En työntänyt niitä vierekkäisistä rei'istä, vaan jätin yhden väliin. Sen jälkeen vedin langat tiukasti tulemaan reunaa myöten lovien kohdalta ja aloin tehdä niistä epäsymmetristä verkkoa. Huippua kohti tultaessa väänsin langat kiertymään spiraalille, toistensa ympärille ja lopulta muodostaen kannikkeen lyhdylle. Oli tärkeää leikata langat tasaisin välein, jotta kannike ohenisi oikein. Sitten lykkäsin jäljelle jääneistä rei'istä kuparilankaa ja solmeilin sen sinne sekaan.

Ehkä paras juttu tässä lyhdyssä on sen seinille heittämät kuvat

Jos miettii, että mikä tekee Lothlórienista erilaisen metsän kuin mikään muu, niin vastaus on puut. Kultalehtiset Mallorn-puut, joilla on hopeanharmaa runko. Niinpä leikkasin liki paperin ohuesta kuparista eri kokoisia kolmihaaraisia lehtiä karoineen, joista kiinnitin ne lankojen muodostamaan kehikkoon. Viimeinen silaus koko hommalle on kuparin "marinointi", eli oikealta termiltään hapettaminen tai patinointi. Ruostuessaan kupari saa kauniin vihreän värin, joten tehostan prosessia käyttämällä kananmunan muodostamaa rikkiä. Saa nähdä miten onnistuu. Suljin lyhdyn juuri muovipussiin, jossa on myös lasipurkissa rikottuna yksi raaka kananmuna. Päivä tai pari on ennusteeni. Jännittää.

Mitä varten tämä on? Tunnelmavaloksi sisälle tai lasitetulle parvekkeelle. Pitäisi tehdä lasisysteemit ja kaikki, jos ulkona meinaisi polttaa.

Olen tehnyt myös toisen lyhdyn - kyllä, Tolkienin haltiateemalla jatketaan, mutta se lyhty kantaa salaisen valtakunnan tunnuksia.

English Summary

On the end of July I participated in Kontu's (a tolkien oriented webcommunity "Shire") meeting. There I laid my eyes on the two chapters of LOTR about Lothlórien. From there I got the inspiration to make a elven lantern of that theme.

After scetching and dreaming of it for a few days, I began the real work. I took about 10cm in diameter round, thin steelplate, coldforged a place for a small candle and drilled 19 small holes to the sides. I also filed small cracks on the edge of the plate, next to the holes. Then I cut four, about one meter long pieces of steel wire (same I used once on maille), and put them through the holes and started making a fancy mesh out of them.

The ceiling looks quite living with this lantern.

Once the mesh looked quite good, I gathered the odds and ends of the wires into a bunch and twisted them around each other, and formed a handle. I also added four copperwires to give some more looks and structure. Once done with that, I cut small Mallorn-leaves from very, very thin copperplate. Man, it was like paper! Then I attached the leaves to the lantern and it was almost done. At the moment I'm giving the copperleaves the final touch, by exposing them to sulpuric fumes of rotten egg. I hope that will turn the leaves green. Why tell more, when the photos says it all?

I have also made another lantern. Yes, of course it's a elven lantern. It bears the symbols of the hidden city.

Elven armour 2.0 - Our hopes and expectations

2010-08-02T14:06:00.003+03:00

First of all, new pics and details. And ... A video!

I'll go through my plans for the elven armour, or just some detailed information on each photo. All photos and the video are taken by Tuomas Blom, a hilarious lad back from the days we were young and had no worries. Or atleast we had different kind of worries.

If you evaluate the costume as a whole, I think it's not quite in balance. One day, I'm going to make the legarmours, or "cuisses" and "greaves". Maybe even sabatons. All of them would be very light and flexible. They'd only face forward, so that I wouldn't lose mobility too much. When they are done, I can apply to Mr Tincan 2011-contest.

So, to those who haven't commented this in FB, which one You prefer?

Well, on this one there's not much to tell. It's a closeup on my spaulder, nothing special. Move along, citizen.

The braceres are very early work, made for archery. There is the mallorn-leaf of Lorien embossed and painted, as well as my name in Angerthas-runes.

I made the scabbard for my Albion Liechtenauer- sword. It's made of the same old veggie-tanned 2,4mm cowhide. It also holds some exotic leather: python. No, I did not get it from black market. There's a little story behind it. I guess it was 2008 when someone had tried to smuggle alive pythons to Finland. Fortunately, the finnish customs caught the bastards. The pythons were dead and somehow my favorite leather supplier Kemin Nahkatarvike got to buy the dead snakes from the officials. I happened to call them once as I was trying to get something interesting for my mother's christmas present. So I ended buying very expensive python leather for myself and much cheaper Nile perch skins for mum's crafts. But yea, the scabbard - it's got no wood inside. I just wrapped the moist leather and stretched it around my protected sword. What would Freud say? Never mind. Then I sew up the whole thing and glued the decors, made the embossing and paint it. Finally I attached the suspension straps, to which I got the idea from a true master.

In the middle of the helm, the seam of the front- and backpieces, shall be remade. Maybe I'll sew it with copperwire and reinforce with proper rivets. The funny looking green frankenstein-rivet shall give room.

See the highlighted areas? They are problematic. The highest panel shold be over the one under it. I really gotta figure out a way to keep it from sliding.

The second issue is the lowest parts. I really don't like the idea of bellybutton peeking from my armour. That would be stupid and gross. Maybe I'll fix it with couple of rivets and by attaching the hipguards to the breastplate for good. Now it's a problem to dress up, then it would be a logistic problem.

Someone once said, if there's a woman in the house, the house is never done. If I don't get this finished one day, I guess I'm gonna have to start wearing a skirt. Hmmm... considering this summers heat, a kilt wouldn't be a bad idea actually ;-)

Pihlajainen pitkä vastakaarijousi - Long recurve rowan bow part 1

2010-07-27T12:30:00.000+03:00

"Pyhät on pihlajat pihalla, pyhät oksat pihlajissa"

Kalevala, kolmaskolmatta runo

Ihan ensimmäiseksi tehdään asiat selväksi. Tämä projekti ei ole mikään otsa-rypyssä-vakavuudella otettava historiallinen reproduktio. Tarkoitus ei ole tuottaa mitään miljoonan paunan sotajousta - ei edes metsästysjousta. Tavoitteenani on tehdä kaunis, mutta toimiva jousi. Paunoilla ei ole oleellista merkitystä, mutta todennäköisesti niitä tulee 20-30.

Tavoitteenani on siis veistää pihlajasta noin pari metriä pitkä koreilujousi, joka on rakenteeltaan melko yksinkertainen, mutta koristeltu mm. pihlajanlehti-lovileikkauksin. Jos, arvoisa lukija, olet alan harrastaja, niin kaikki perustellut vinkit, haukut ja kehut ovat tervetulleita. En ole ollenkaan varma, tuleeko tästä yhtään mitään, mutta pianhan se selviää.

Taustana mainittakoon, että 2006 osallistuin vantaalla kansalaisopiston jousentekokurssille, joka jäi valitettavasti vaiheeseen osaltani, kun tuli opiskeluhommien myötä muutto. Tein tuolloin saarnesta lattajousen. Sille pitäisi pistää pellavaselkä, sillä se päästi kerran jännitettäessä pelottavan "tik"-äänen, joka enteilee pahaa. Lisäksi, kun sattui keppi olemaan, kokeilin tehdä lehtikuusesta jousta, mutta se katkesi loppumetreillä. Olin onnistunut tekemään siihen ihan nätit vastakaaret kärkiin, mutta joko onnistuin sössimään lapojen tasapainottamisen (tillerin) tai sitten siellä oli pihkatasku josta en tiennyt. Lavat taipuivat kyllä nätisti, mutta kun yritin laittaa jänteen oikealle korkeudelle, niin kuului tuo murolautaselta tuttu *riks* *raks* ja *poks*. Sitten purtiin hammasta ja päätettiin että en anna periksi.


Höyrytyskaapin muodostivat Kärcher, Limonce-liköörin metallirasia ja alumiinifolio. I made a steam-chamber from Kärcher steamer, italian lemon-liqour metalbox and tinfoil.

My old larch-prettie got killed :´(

Ennenvanhaan pihlajaa pidettiin pyhänä puuna, mihin viittaa myös Kalevala. Seuraavaksi häpeilemätön lainaus wikipediasta:

Pihlaja on Kalevalassa Ukko ylijumalan oletetun vaimon maanjumalatar Raunin puu. Suomalaiset ovat pitäneet pihlajaa pyhänä ja erityisesti sellaisia, jotka kasvavat erityisissä paikoissa, kuten toisen puun rungosta tai kallion halkeamasta. Pihlajan marjassa on viiskanta, jota virolaiset ja suomalaiset ovat pitäneet onnea tuovana symbolina. Pihlaja on myös ensimmäinen puu, joka tulee istuttaa uudisrakennuksen piha-alueelle onnea tuomaan ja estämään mahdollisten vesisuonten haitallinen heijastus. Siksi pihlajaa voidaan myös käyttää varpuna, katsottaessa talon kaivon paikka. Pihlaja suojelee myös pihalla olevia omenapuita ja omenasatoa pihlajakoilta. Kalevalassa pihlajasta ennustettiin hyvät vuodet, naimaonni ja tulevat sodat.

Nyt on siis uusi keppi tekeillä. Sitä on kuivattu ja hieman veistettykin. Kuvia ja jatkoa ensi kerralla.

-------------------

First of all, this is not a dead-serious project with historical ambitions. I'm NOT making a million pound strong warbow, not even a hunting bow of finnish standards (+40lbs). I'm making, or at least trying to make a good looking and decorative, yet fully functional bow. Maybe 20-30 lbs, I don't care.

So, I aim for a long recurve bow, with rowan-leaf carvings etc. This bow is 90% showoff-bow. Good advices are always welcome, since I have my suspicions about my success on this one.

As a background: I participated a bow-making course in 2006 and managed to make a fairly nice D-profile flatbow out of a ash-plank. In order to prevent it's braking I prolly should glue a linen, silk or rawhide cover to it's back. I also tried to make a recurve bow from larch. Ihad fun making the recurves, since I've never before tried steaming and bending. It was fine until I tried to put it to final string-tension. Snap, crackle and pop was heard, but instead of cereals I got sad and angry. Well, I had been slowly working on the bow for two years, so... crying is for pussies, so I decided to make a new one. One that will not brake. Hopefully.

Finns of old believed that rowan is a holy tree. The following text is my translation from finnish wikipedia: Rowan is the tree of Earthgoddess Rauni, who is the Supreme God Ukko's assumed wife. Finns have considered rowan a sacred tree, and especially those which grow in a difficult place, such as from another tree's trunk or from rock cracks. There is a pentagram in rowan's fruit, which the estonians and finns have believed to bring good luck. Rowan was also the first tree that should be planted on a new yard to bring luck and to prevent harmful reflection of possible underground waterveins. This is also why rowan has been used to find a place for a well. Rowan also protects appletrees and their harvest from pests. In Kalevala people predicted good years, luck in marriage and future wars from rowan.

So, a new stick is coming up. The beautiful trunk has been split and dried. I even gave it a bit shape. But all this with pictures will come on the next update...

Elven armour in english

2010-07-21T19:37:00.001+03:00

My kinda girl! Luckily she's my wife Helena.

Dear reader, I will not double-post all the pics which are in the finnish version. Yet this update is full of pics which do not include in the finnish version.

17.7.2010 I won the legendary Finncon Masquerade as a con-virgin. I was dressed to my best – the selfmade brass armour. This update is, however, not so much about the egocentric joy of received complimets and prizes, but how the armour itself was made. (I really feel my armour won, not me :) )

This wasn’t my THE first elven-fashioned garment I’ve done, but it was definitely the most complicated so far. Ever since I read the Lord of the Rings 1996, I have loved the elves in all their glory, beauty, sadness, joyfulness, skill, their connection to nature, well - everything. I will not go that deep, that I’d analyze why I like them, or why do I connect some art-styles (Art Nouveau, Celtic designs etc.) so intensively on them. When I saw PJ’s film trilogy, I was amazed by the designs they had made. And even though I’m a purist and didn’t like that the elves came to Helms Deep, the scene always scares me. Why? Because I always get so inspired by it, it’s like wanting to cry for joy, laugh, sing, and dance and put up a hell of a swordfight. :D

The elves ~ She is my personal lady Galadriel, my sister Maya Moonstone.

So, ever since I laid my hands on the Appendices, the documents of how they did it and all, I have been dreaming. I was still in college back then (2006) and all my important school notes were filled with sketches of helms, designs of armour, plans of assembly on cuirass etc. The college was full of “freaks”, but I guess I was a very rare kind of freak around there.

There were two different kinds of armours in Lord of the Rings movie. The 2nd age armour in prologue and the newer 3rd age armour, as seen in Helms Deep. Even though the 3rd age armour was fancy in all its curvy forms, and leaf-likeness, it looked too fragile in my eyes to be a credible piece of protection. And that undoubtedly is the primary function of armour. Average cosplayer or whatever may think I’m crazy, but I don’t want to craft something that doesn’t work. I mean, if I make an elven bow, I want it to be a real bow, not lookalike. It’s the same as my mate Alberto Orso and his cooking philosophy: "It just does not make sense to cook with poor results"

The armour is made of 0,8mm brass plate, 2,4mm veg. tanned leather, silk and some recycled metal parts. If you wonder about the silk, it’s the decorative belt. In FinnCon I also wore a green woolen cloak (the Tengwar-writing wasn’t quite ready yet), leather bracers, boots I made 2009 for my wedding, leather helmet (not ready either), Bow (from Kassai I guess) quiver & arrows and a scabbard where I held my sword (from Albion).

Photo by Cheryl Morgan.

After dreaming and designing it for a looong time, I decided to make it come true. Since my only given education on blacksmithing is from elementary school, it wasn’t reasonable to start from the cuirass itself. So, I drew and cut this slightly Corinthian looking facemask-kinda helm with open top, and gave it a bit bashing with hammer, bent the sharp corners, carved some vines and gave it a antique finish with this smelly stuff called Potassium polysulfide. Oh yeah, there were originally also these funny winged pauldrons (=shoulder guards), but I discarded them after a while.

The work on the cuirass was interesting. First I drew the schematics on paper, and then made the whole thing out of cardboard. After seeing how it fits and all, I cut the same forms from the brass with some extra for rolling the edges. I labeled all plates so they’d stay in order.

Tools of the trade we’re very simple. I worked at my father’s chaotic garage, using only vise (with tiny anvil integrated), two hammers, cutters and a big flat screwdriver. I have to say, my parents are obviously the patient sort, as every time I went to their place, I just ate like horse, hammered like a madman, disturbing the whole neighborhood and bathed in their sauna.

Here’s a little sidetrack. That summer (2008) our family went to Italy for a holiday. As I found an armory in Siena, Casa della Pelle, I was inspired from the owner’s craftsmanship. Paolo was his name, but he didn’t speak any English. There I was trying to speak what little Italian I could (and all I can comes from 14th century fencing manuals, cooking-terms and Milo Manara-comics), sided with Finnish and universal body language. Well, it went reasonably well, as I managed to tell him that I’m trying to be an armourer myself too. I bought a gladius from him and he gave me a guided tour around he’s workshop. But what’s best for my elven plate at home, he gave me fistfuls of different kind of pretty, shiny rivets. These pretties ended up in my armour. How nice is that!

After that summer, the cuirass was finished. As I had learned heaps about coldforging, I quickly made the hip guards and new pauldrons as well. When I sent the pic, where I pose with all this and the purplish-gray cloak on, to Paolo in Sienna, he responded. Well, after half a year, but that’s not bad for italian :D He said he was re-designing he’s armours and asked if he could have the schematics for my plate. Well, as my parents went for the grape harvest to Tuscany, I sent the cardboard plates to Paolo and he returned the favor with a box full of leather accessories.

As I mentioned on the writing about the leather helmet, the old brass-mask was now looking too flimsy. So I just had to make a real helmet.

Phew! Thank you for reading this far, the rest is all about the unforgettable, lovely Saturday night at Finncon.

Cheryl Morgan and a very sweaty Soldier of Lorien. Photo by Pasi Välkkynen

As I said, I have never been in a masquerade contest like this, and it was simply an honor to participate it. I usually try not to brag or boast about anything, but I even said to lovely Ellen Kushner on Friday, that I’m going to win.

There were two über-sweet compliments I received. One was from a middle-aged lady as she said: “I have been a tolkienist for ages and I was first slightly dissapointed that Middle-Earth was not quite represented here – until you walked to the stage and blew our minds”.
The other was from a fellow-contestant Chiana, who by the way looked even better that the original. She said: ”did you make that yourself?” I nodded. ”I just wanted to say I love you!” Awww…

The Masquerade, Photo by Pasi Välkkynen

In my heart I felt very happy amongst friends old and new. I know this sounds like some hippie-shit or acid-talking, but I felt Finncon became like a one living organism, to which we all momentarily lent our personalities for common fun. So, every Con-man and –girl, I just wanted to say I love you!

Photo by Pasi Välkkynen, I did the shopping

Haltiahaarniska - Elven armour

2010-07-20T15:14:00.000+03:00

17.7.2010 Voitin tämä asu ylläni FinnCon 2010:n naamiaiskilpailun. En kuitenkaan kerro heti kaikkea lopputuloksesta, vaan työstä sitä ennen.

On kokonaan toinen asia, että mikä minua haltioissa ja niihin alitajuisesti liittämissäni esteettisissä suuntauksissa (kuten Art Nouveau tai kelttiornamentiikka) viehättää - niin syvälle en mene tässä kirjoituksessa. Mennään kuitenkin vuoteen 2006, jolloin aloin haaveilla tämän kyseisen haarniskan rakentamisesta. Olin tuolloin vielä koulussa, joten luentomonisteiden reunat ja taustalehdet alkoivat täyttyä pikkuhiljaa. Ensin yleisiä luonnoksia, sitten havainnekuvia, yksityiskohtia ja kokoonpanosuunnitelmia. Kaverit pyöritteli päätään - hörhöjä ja hurahtaneita siinä koulussa kyllä riitti, mutta ei tämä kyseinen alalaji oli melkoinen harvinaisuus.

Olin tuijottanut moneen kertaan Tarun Sormusten Herrasta-leffojen DVD-extrat ja olin haltioitunut etenkin näistä käsityöläisyys ja suunnittelu-osioista. Ei minua ne näyttelijät kiehtoneet, mutta ne Weta Workshopin tekeleet senkin edestä. Sitä paitsi Orlando Bloom aiheutti minulle traumat Legolaksena. Pidin hyvin paljon molemmista elokuvassa esiintyneistä haltioiden haarniskoista (vanha ja uusi), mutta tuo uusi, eli Kolmannen Ajan haarniska kaikessa tyylikkyydessään ja linjakkuudessaan ei silti vakuuta haarniskana. Olen pikkuhiljaa, kun tieto ja ymmärrys on karttunut, alkanut arvostaa toimivuutta ja myös historiallisuutta enemmän. Haarniska on vaan kertakaikkiaan menettänyt merkityksensä, jos sen primäärifunktio on sama kuin koruilla. Vaikka tässä ei tietääkseni minnekkään uuteen nuijasotaan olla menossa, niin jos näkee sen vaivan että tekee haarniskan, niin miksei sitä tekisi kunnolla? Vähän sama kuin Alberto Orson ruokafilosofian kanssa: "pahan ruuan laittamisessa ei ole mitään järkeä". Mitä tekisi autolla, joka näyttää hyvältä, mutta jonka ovet eivät aukea tai rattia ei voi kääntää? Ja toisaalta, laittaisiko kukaan itseään kunnioittava amerikanrautaharrastaja halpaa kiinalaista kopio-osaa näkyvälle paikalle? Juuri siksi en käyttänyt muovia, lasikuitua tai muita höpöhöpömateriaaleja, kun aloitin tämän projektin.

Haarniska on valmistettu 0,8mm messingistä, 2,4mm kasviparkitusta nahasta, silkistä ja kierrätysmateriaaleista. Jos ihmettelet silkkiä, niin haarniskaan kuuluu koristevyö, joka on ruskeaa silkkiä. FinnConissa esiinnyin ylläni vihreä villaviitta, pellavahousut (sisley), peltipaita (SA) ja ruskeat nahkasaappaat (tein ne hääpukuuni 2009). Aloitin sen konkreettisen tekemisen 2008 keväällä. Edeltävänä syksynä olin harjoitellut tekemällä yllä olevan "kypärän", sekä seuraavassa kuvassa näkyvät olkasuojat, jotka menivät nopeasti vaihtoon. Ne olivat kuitenkin erinomaista harjoittelua mm. noston, rullauksen ja kaavoituksen suhteen. Työ alkoi sillä, että tein ensin kaavat paperille, joita sovitettuani tein pahviversion koko haarniskasta. Kun siinä havaitut muutostarpeet oli huomioitu kaavoituksessa, niin alkoi pellin leikkaus. Otin muistaakseni noin parin sentin saumavarat reunojen rullausta varten. Kun kyseessä on näinkin monimutkainen hökötys, joka koostuu kymmenestä verrattain samannäköisestä metallisuikaleesta, niin niiden nimeäminen asennuspuolen ja järjestyksen mukaan on erittäin tärkeää. Kirjoitin jokaisen palan taakse esim A1 tai B3, sen mukaan, mikä pala oli kyseessä.

Kaikki tämä työ tapahtui rakkaiden ja kärsivällisten vanhempieni luona, kaoottisessa autotallissa. Ainoat työkalut joita käytin, oli peltisakset, ruuvipenkki pienellä "alasimella", kuula- ja harjapäävasara, iso talttapäämeisseli, sekä noin vaaksanpaksuisen viemäriputken pätkän sisään tunkemani puupölli, josta tuli pakotusalustani kuperille pinnoille. En siis asunut tuolloin vanhempieni luona, vaan kävin aina vain sotkemassa heidän taloaan ja häiritsemässä naapurustoa myöhään jatkuvalla pellinhakkaamisella.

Tuona kesänä 2008 tulin käyneeksi perheen kanssa Italiassa. Käydessämme Sienassa ostin Casa della Pelle:n ("Nahan talo") yrittäjältä Paololta roomalaisen miekan, gladiuksen. Siinä sitten sönkkäsin muutamalla opettelemallani italian sanalla, englannilla jota hän ei ymmärtänyt, suomella ja elekielellä että minä olen kiinnostunut haarniskoista ja olen nyt tekemässä elämäni ensimmäistä metallista sellaista.
Italiaano innostui ja antoi minulle pussikaupalla nahkatarvikkeita kaupanpäälle. Koristeniittejä lähinnä. Sitten, kun itse kyrassi oli tehty, niin väänsin syksyä vasten lonkkapanssarit ja uudet käsivarsisuojat. Siihen kun heitti vielä 10 vuotta vanhan viitan larppaaja-ajoiltani, niin näky oli tämä:

Nuo asussa näkyvät käsivarsisuojat on muuten tarkoitettu varta vasten jousiammuntaan ja kirjoitin niihin nimeni Angerthas-riimuilla. Sattuipa vielä käymään niin, että kun lähetin tämän kuvan kiitoksena niiteistä Paololle Sienaan, niin hän, italialaiseen tapaan, puoli vuotta myöhemmin kehujen myötä pyysi josko voisi saada sen kaavat. Kaavat ja pahviversio toimitettiin Italiaan seuraavana syksynä, kun vanhempani menivät Toscanaan viininkorjuuseen. Ja kun he tulivat takaisin, mukanaan oli kiitoksena suuri laatikollinen kaikkea mahdollista ja mahdotonta, hyödyllistä ja hyödytöntä nahkatarvikkeistoa. Mahtavaa!

Kuten mainitsinkin nahkakypärä-tekstissäni, niin tuo peltilirpukka alkoi ottaa päähän. Sen laatu ei enää vastannut muun haarniskan laatua, joten päätin tehdä uuden. Mutta se on eri tarina.

Tässä pitkän kaavan mukaan selitettynä tausta puvulle, jonka tähänastisen elinkaaren loppuhuipentumana voitin FinnCon 2010:n naamiaiset. Pistän lisää kuvia tänne niin pian, kuin vaan niitä käsiini saan. Otan kaikki kuvat mielelläni vastaan!

Osallituminen, vaiva ja hikoilu oli kaikki sen arvoista, kun eräs Jyväskyläläinen kokeneempi Tolkienisti tuli silmät loistaen kehumaan. Hän sanoi kutakuinkin näin: "Harmitti ensin, kun Tolkienismi oli niin vaisusti edustettuna tämän vuoden Conissa, mutta sinä olet pelastanut päiväni." Kuinka tuollaisesta voisi olla liikuttumatta? Minulta on monet epäilevät tuomaat kysyneet: miksi teet tuollaista haarniskaa?
Silloin en vielä osannut vastata, mutta juuri tällaisten tilanteiden takia. Olen itse ollut valtavan innoittunut aina Tarusta Sormusten Herrasta ja jos voin jakaa ja kenties tartuttaa sen saman mahtavan fiiliksen muihin edes hetkeksi, niin olen iloinen.

~ English version coming soon ~

Nahkakypärä 1/2

2010-07-02T10:23:00.000+03:00

Kun tein messinkisen haarniskani (siitä tulee juttu pian), se koko homma alkoi siitä, että harjoittelin ensin tekemällä pauldronit aka. olkasuojat ja sitten sellainen hassu kypärän-lärpykkä. Siis ei mikään oikea kypärä, vaan ennemminkin kasvosuojus. Sitten kun tein haarniskan, niin se kypärä näytti niiiin heiveröiseltä että jäi ärsyttämään. Ja kyllähän te tiedätte mitä tapahtuu kun alkaa ärsyttämään. Sitä alkaa kyräilemään, että tarttis tehdä jotakin... ja pian huomaa tehneensä läjäpäin piirroksia, hommanneensa materiaaleja jne.

Esikuvina kypärälle ovat mm. seuraavat mallit:

Näin siis germaanit, roomalaiset ja *köh* rohirrim (kuvat eivät ole omaisuuttani..). Vanhana tolkienistina halusin katsoa josko saan tehtyä nimenomaisesti haltiatyylisen kypärän, jossa on hieman vanhempaan tyyliin erilliset poskilevyt, hevosenjouhia töyhtönä ja messinkiä paksulla nahalla. Pidin niin paljon Salletin niskalipasta, että halusin tähänkin jonkunlaisen. Kypärän yleismuodon halusin olevan hieman takakenoon suippo, kuin bascinetissa, joka (ilman hurtankallo-visiiriä) on erittäin kaunis kypärä. Ja haltiamainen :-) Myönnän täysin syyllisyyteni painovoiman lain rikkomiseen ja laittomaan leijumiseen Keski-Maassa.

Materiaalit olivat osittain sattumaa. Käyttämäni nahka on espanjalaista 4mm häränselkää, jota ostin Mannilan kyläsuutarin (joka muuten tekee todella kauniita keskiaikaisia kenkiä) Jorma Kataisen kanssa Puolustusvoimien Keuruun varikon huutokaupasta vuosi sitten kuormalavallisen pilkkahintaan. Tuo nahka on jotain aivan uskomatonta tavaraa - kuin puuta käsittelisi. Pään ympäri menevä panta, joka sitoo nahat sijoilleen ja kiinnittyy otsamessinkiin, on pronssia. Se on taidevalaja Erkki Liukkosen mukaan seoksena hyvin samankaltaista, kuin mitä muinaiset egyptiläiset käyttivät miekkoihinsa - runsaskuparista taottavaa pronssia. Kiitos pronssista hänelle - en tiedä mikä lista tuo on aikanaan ollut, mutta palvelee mitä mainioimmin nykyisessä tehtävässään. Messinki on Kuusankosken kierrätyspihalta löytämääni 3mm levyä. Niitit puolestaan osittain ihan perus kupariniittejä (aka. löylykauhan niittejä), mutta nuo toiset on peräisin eräältä Sienalaiselta tuttavaltani, joka tekee nahkahaarniskoja ammatikseen.

Kypäräni on tässä kuvien ajankohdassa siinä pisteessä, että nahka on maalattu toistamiseen. Kohta sen jälkeen pakotin poskisuojuksiin kiinnitettäväksi messinkiset lehtikoristeet. Nuo kelttikoristeet on kopioitu eräästä kelttiornametteja sisältävästä kirjasta, jonka ostin viime syksynä häämatkallamme Irlannissa.

Nyt lehtikoristeet on kiinnitetty poskisuojuksiin, mutta siitä näette kuvia seuraavassa osassa. Samoin paljon muita yksityiskohtakuvia. Kypärä täytyy sitä paitsi viimeistellä, joten kotva kestää vielä.

Tänä viikonloppuna sen sijaan tätä kypärää kokeillaan hieman käytännössä, kun lähdemme veljien kanssa juhlistamaan jälleennäkemistämme. Noin 11 vuotta on kestänyt siitä, kun viimeksi näimme koko porukalla. Tätä on odotettu kauan. Ohjelmaa on yli äyräiden, ruokaa vielä enemmän ja kehuipa eräs velikulta tuovansa muutamaa laatua skotlantilaisia single malt-viskejä. Hieno mies.
Lopuksi vielä kuva, miten hattu istuu päähän. Tuo lirvake, mikä roikkuu tuolta "jouhikolosta", tulee ennenpitkää kiinni sisäpuolelle, osaksi ripustusta. Nippu hevosenjouhia puolestaan ottaa sen paikan tupsuna.

Seitsemän veljestä, seitsemän keihästä, valaja yksi valkeakätinen vaan*

2010-06-23T14:09:00.000+03:00

Yksi kesän eniten odottamistani tapahtumista on, kun vanha veljesjoukkiomme kokoontuu täyteen lukuunsa noin kymmenen vuoden tauon jälkeen. Tilaisuus on oleva juhlallinen - väki koko koreudessaan, tahi karuudessaan, kummin vain on hyvä. Tätä tilaisuutta varten olen työstänyt jo jonkun aikaa pronssikopioita erään veljen omistamasta rautaisesta keihäänkärjestä.

Alkuperäinen keihään kärkimalli vastaa veljen mukaan yleiseurooppalaista pronssi- ja rautakautista muotoilua. Se on melko lyhyt ja lehden muotoinen.

Kun kesä koittaa, niin veistämme keihäille varret, sovitamme kärjet niihin ja niittaamme ne kiinni. Tulee olemaan mielenkiintoista, millaiset varret syntyy eri käsistä. Jokainen kärki on jo nimetty kunkin henkilön mukaan, etunimeä vastaavalla riimulla. Vaikka keihäs on nykystandardien mukaan käytännössä mihinkään kelpaamaton, niin on syytä muistaa että nimenomaan keihäs on kaikista aseista palvellut ihmistä pisimpään.

Kärjet valan arvoisan opettajani, pronssinvalaja Erkki Liukkosen valvovan silmän alla. Vaikka onnistuminen ei koskaan ole täysin varmaa, niin ilman hänen neuvojaan todennäköisyydet kääntyisivät todella pahasti minua vastaan. Prosessi on "helposti sanottu", mutta sisältää monta mutkaa ja välitavoitetta.

Ensin kopioidaan vinamold- nimisellä mönjällä alkuperäiskappale. Sitten sen ympärille tehdään kipsimuotti, jonka avulla aletaan valmistaa vahakopioita. Kun vahakopioita on tarpeeksi, tarkistetaan niiden kunto, tehdään niihin halutut muutokset ja valetaan hiekka-kipsivelli niiden ympärille valukanavineen. Tämän jälkeen hiekkamuotti poltetaan keramiikkauunissa. Kun muotit on poltettu ja ne kumisevat onttouttaan, ne vahvistetaan vielä pinnastaan itse pronssin kaatoa varten. Sitten kuumennetaan pronssi upokkaassa 1150 asteiseksi. Lämpötilan mittaamiseen on helppo konsti: kastetaan paksua kuparilankaa pronsiin ja nostetaan se ylös - mikäli se venyy "rotanhäntämäiseksi", niin metalli on juuri sopivaa. Sitten vaan kaadetaan pronssi muottiin, joka on täkätty ympäriltään hyvin. Muotin jäähdyttyä rauhassa, se rikotaan ja sisällä olevat aarteet kaivetaan esiin jatkotyöstöä varten.

Tänään pääsin siihen vaiheeseen, että sain viimein tehtyä varsinaisen hiekka-kipsimuotin seitsemälle vahakärjelleni. Seuraavalla kerralla pääsen valamaan ne, jonka jälkeen kauhulla odotan, että onko pitkän työn tuloksena keihäänkärkiä, vai epämääräistä pronssimössöä. On pakko sanoa, että epäonnistuminen olisi katkeraa kalkkia, sillä olen raatanut aika lailla näiden kärkien eteen. Henkisesti on pakko varautua ajatukseen, että vähintäänkin yksi niistä menee mönkään. Olkoon se sitten minun kappaleeni. Minulle on kuitenkin verrattain pieni vaiva tehdä itselleni uusi, mutta muut veljet eivät todennäköisesti tulisi sitä tehneeksi.

Valaminen on suurten tunteiden työtä. Vaikka se on varsin tieteellinen prosessi, silti valun lopputulokseen liittyy, ainakin maallikolle, suurta mystiikkaa. Varmasti on ennenaikaan lausuttu ääneen rukous milloin millekin jumaluudelle tai mahdille, jotta nöyrän valajan muotista syntyisi se tavoiteltu kauneus. Ja siinä vaiheessa, kun muotin pohjalle on päätynyt vettä, ja pronssia kaadettaessa koko homma kirjaimellisesti räjähtää silmille, on jumalanpelko varmasti koetellut poloista seppää. On vain luotettava siihen, että vaikka muotin sisälle ei näe, niin siellä on kaikki kunnossa. On uskottava omaan työhönsä, mutta silti voi aina hiljaa lausua: Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku!

Mikäli haluat tietää jotain tähän astisesta työn vaiheesta enemmän, niin kysy toki. Kerron mielelläni.

*) Taru Sormusten Herrasta s.522:
"Mitä toivat maasta uponneesta
yli aaltojen mukanaan
mahtavat laivat ja kuninkaat,
kolme kolmesta luvultaan?
Seitsemän tähteä, seitsemän kiveä,
puun yhden valkean vaan.

Sallet osa 3 / 3 Yksityiskohdat ja yhteenveto

2010-06-21T13:46:00.000+03:00

Voisin aloittaa kertomalla teknisistä ratkaisuista, jotka halusin tähän kypärään.

Tein kypärän näin monesta kappaleesta, koska en uskonut että saisin käytettävissä olevillani työkaluilla nostamaan tuota muotoa yhdestä kappaleesta. Siinä olisi varmasti ollut omat haasteensa, mutta jos järjestäisin itselleni samankaltaisen pakotusalustan ("veivivartinen pallo") kuin edellisen kirjoitukseni videolinkin kaverilla, niin homma varmasti onnistuisi.
Silloin ei olisi niin paljon sitä sovittamisen tuskaa, mikä liittyy kappaleiden yhteenliittämiseen. Metalli on onneksi siitä kiva materiaali, että se pysyy aika hyvin muodossaan.

Halusin tehdä nivelletyn niskalipan kahdesta syystä: se suojaa hyvin ja mukailee pään kallistusta (ts. ei estä leuan nostamista ylös.) ja näyttää mielestäni todella hyvältä. Valajaopettajani sanoi, että kypärä näyttää aivan molukkiravulta, mikä pitää aika hyvin paikkansa.

Kypärän nahkaosat halusin tehdä modernia sotilaskypärää mukaillen. Kelluva ripustus, kunnon leukakuppi ja nelipistekiinnitys. Ratkaisun huono puoli on kunnollisen kiinnittämisen hitaus, mutta onneksi sitä voi käyttää verrattain hyvin ilman leukaremmiäkin. Nahkasisukset on kiinnitetty niiteillä ja liimalla. Niskapuolen ja visiiriä kannattelevat niitit on pronssista valettuja koristeniittejä. Ja itseasiassa - ne eivät ole edes oikeita niittejä, vaan niissä on reikä ja kierteet 4mm ruuville. Ne on siis jälkeenpäinkin irroitettavissa, joten voin halutessani vaihtaa vaikka visiirin ilman, että joudun rikkomaan niittauksia.

Visiiri puolestaan lukittuu alas pienen jousitoimisen salvan avulla. Samanlainen kuin edellisen postauksen videolinkin toisessa osassa. Se vaikutti niin näppärältä, että päätin matkia - ja hyvin toimii.

Visiirin suhteen minua epäilyttää pitkälti se, että miten mahtaa käydä, kun ensimmäisen kerran tätä pottaa isketään kunnolla pitkämiekalla. Kiinnike on nimittäin melkoisen avoimena, joten jos isku ohjautuu siihen, niin pahimmassa tapauksessahan koko visiiri lerpahtaa toiselta puolelta, tehden kamppailusta asteen mutkikkaampaa. Pitää vielä varmaan takoa tuota uloketta sisäänpäin...

No, mitä jäi käteen? Ihan hieno kypärä, ei missään nimessä ammattilaisen tasoa, tai kokeneen harrastajankaan. Kuitenkin, ensimmäistä kertaa rosteria takovan ja kuumatyöskentelyä harjoittelevan amatöörialoittelijan tekeleeksi potta on mielestäni helvetin hyvä.
Mutta ehkä vielä hienompi asia, kuin mitä itse kypärän valmistuminen, on saavutettu tietotaito ja kokemus. Kukaan ei voi ottaa sitä minulta pois.

Listaan tähän loppuun vielä muutamia asioita, joihin kiinnitän jatkossa enemmän huomiota.

Hehkuta kunnolla ennen työstöä.
Pyöreitä muotoja nostaessa pyrin järjestämään ensi kerralle täysmetallisen kulhon ja kuulapäisen ison nuijan.

eli käytännössä tehtäväkohtaisten työkalujen merkitys

Säädettävyyden ohelle kypärän leukahihnassa pikakiinnitys olisi toivottavaa
Enemmän tarkkuutta mittoihin

kypärästä istuvampi, tässä tapauksessa etenkin niskasta
silmikon koko ~ voisi olla vähän laajempikin

Materiaaliksi hiiliterästä

Tämän kypärän tulevaisuudesta vielä sen verran, että se tullaan näkemään mm. Teatterikoneen Ronja Ryövärintytär näytelmässä "nihtien" päälliköllä. Omassa käytössä se tulee olemaan pääasiassa koristeena, kunnes teen sille vaihtovisiirin pitkämiekkailua varten. Se tulee olemaan ainakin osittain jostain kuvioleikatusta teräksestä tehty, koko kasvon suojaava visiiri, jossa on vielä integroitu kaulasuojus.

Lopuksi erityiset kiitokset seuraaville henkilöille:
- Marko Saarelle Warusseppäin Killasta, joka neuvoi ystävällisesti teknisissä ja ajanmukaisissa ratkaisuissa
- Kuokkalan yläasteen ja Jyväskylän kansalaisopiston teknisen työn kurssin vetäjälle Timo Illmannille, joka antoi hyviä vinkkejä systemaattisen työskentelyn kehittämiseen
- Wanhalle ystävälle Findolionille innoittamisesta ja työskentelyn myötäelämisestä

Sallet osa 2 / 3 Kuumatyöskentelyn alkeet ja aloittelijan virheet

2010-06-15T10:17:00.000+03:00

Oikeastaan jo alusta asti ymmärsin että suurin haaste koko kypärän teossa tulee olemaan kaavoitus. Se kohta minulla myös yleensä kusee, sillä olen enemmän taiteilija kuin insinööri. Siis toisin sanoen fiiliksellä mennään ja tarkat mitat otetaan vasta kun on pari kertaa tehty joku homma päin persettä. Typeräähän se on, ja yritän omaksua omaksi edukseni alusta asti tarkasti tekemisen asennetta... mutta asiaan.

Käytin alusta asti armour archiven Gothic Armour Notesia, josta sain summittaisen näkemyksen työn vaiheista ja kinkkisistä kohdista. Mittoja siellä ei ole, mutta ne kelasin itse.

Aloitin tekemällä pahvista "dummyn", eli tein sen varsinaisen kypäräosan pahvista. No, sehän oli vähän vain sinne päin, sillä se ei tietenkään pysynyt muodossa tai venynyt samalla tavalla kuin metalli. Mitat otin sillä tavalla, että lisäsin päänympärykseeni parin sentin kelluntavaran laskin uuden kehämitan. Kun dummy näytti riittävän hyvältä, siirryin teräksen kimppuun.

Aloitin näiden kahden kypäränpuolikkaan työstämisellä. Leikattuani kappaleet aloin lämmittää niitä ja taoin kuulapäävasaralla puisessa pakotusmaljassa. Sääli ettei ollut metallista vastaavaa. Tuo pyöreän muodon pakottaminen oli muuten todella hidasta, kun ei oikein osannnut. Nyt se sujuu jo paljon luontevammin, mutta kyllä silti ensimmäisenä valmistaisin kunnon työkalut nostamista varten. Tuossa kuvassa tuo puinen kappale on pääni muotoa mukainen tarkistuslevy, jolla pystyi tarkistamaan että muoto on varmasti oikea. Se olisi toki voinut olla huomattavasti kehittyneempikin, mutta tuolla sai tuollaista.

Kun perusmuoto oli hakattu, niin oli hitonmoinen homma tehdä niistä juuri samanlaiset. Teräs venyi oikeassa aivolohkossa enemmän kuin vasemmasta, niin siitä tuli vähän pulleampi, mutta ei se mitään. Kun olin tuhrannut monen monituista tuntia yhdenmukaistamiseen, niin naputtelin kypärälle harjaksen. Sitä myöten se hitsattaisiin TIGillä - mutta sen tekisi rosterihitsaamisen ammattilainen, ystäväni Esko. Ja hienosti Esko sen vetäisikin - vastapalveluksena tein vaimon kanssa hänelle nahasta kitaran kantohihnan.

Seuraavaksi aloin tehdä niskasuojusta nivelineen. Siinä vaiheessa alkoi oikeastaan työ luistaa kunnolla ja tuntui, että se valmistui paljon nopeammalla tahdilla kuin aiemmat itse kallonsuoja. Nivelkappaleiden valmistus oli oikein kivaa (etenkin reunan rullaaminen jostain syystä), vaikka yksi hieman menikin vinoon. No, aloittelijat tekee aloittelijoiden virheitä.

Tein tätä työtä kerran viikossa kansalaisopistolla, mutta syksyllä aloin tehdä tähän liittyvää sivutyötä myös toisella kansalaisopiston kurssilla, nimittäin taidevalukurssilla. Kypärän koristeniitit tulisin tekemään itse pronssista valamalla. Miksi mennä siitä mistä aita on matalin, kun haasteitakin löytyy?

Suunnittelemaani kypärään kuului vielä visiiri. Näin jälkeenpäin voisi sanoa, että sen suunnittelussa minulla kävi virhe. Aika typerä virhe. Asetin sen kiinnityskohdan aavistuksen liian ylös ja eteen, joten visiiriä ei saa kitkan avulla kiristettyä harjasta vasten pysymään ylhäällä. No, minkäs teet. Visiirin malli vaihtui osittain vielä sitä tehdessä, edukseen. Visiirin takominen oli mielenkiintoinen haaste. Ei ollut helppoa tarkoitukseen osittain sopimattomilla työkaluilla saada kaarevaa muotoa, joka oli vielä kupera keskikohdan pystysuoraa vekkausta lukuunottamatta. Tuo kyseinen muoto on mielestäni aivan nerokas, sillä jos vastustaja pistää miekalla kasvoihin, niin (ellei kaveri ole todella tarkka ja iske silmikosta läpi) kypärän muoto ohjaa terän vääjäämättä sivulle. Samoin tuon vaakasuoran silmikkotasanteen tekeminen oli paikoitellen hankalaa - meinasi nimittäin metalli revetä välillä, mutta ei onneksi pahasti.

Sitten alkoi armoton niittaus, nahkaosien valmistus ja viimeistely, mutta niistä kerron osassa 3.

ps. Jos haluaa nähdä, miten oikeasti näppärä ihminen tekee kypärän, niin YouTube näyttää kuinka se tapahtuu.

Sallet osa 1 / 3 Visio ja pakkotila

2010-06-12T03:04:00.004+03:00

Sallet tai kuten ranskalaiset sanovat, Salade.

Kyseessä on siis nykyaikaisten palomiesten kypärien isoisä. Ja vaikka se ei niin kovin mairittelevaa Salleta kohtaan olisi, itse ainakin löydän siitä paljon samaa kuin II Maailmansodan saksalaisten kypärässä. Wehrmachtin kypärä oli kuin visiiritön ja lyhennetyllä helmalla varustettu sallet. (palokypärä on www.labsafety.com omaisuutta)

Itse ihastuin tähän kypärämalliin täysin, kun näin sen osana ns. goottilaista haarniskaa. Siinä kokonaisuudessa oli jotain pelottavaa, kaunista, eleganttia ja voimakasta. Terävien linjojen ja vekkausten yhdistyessä monin paikoin pyöreisiin muotoihin se tuo vääjäämättä mieleeni Art Nouveaun, eli ns. Jugend-tyylin, jonka suuri ihailija olen. Siinä yhdistyi tyyli ja toimivuus upeasti. Vanhana tolkienistina saattaisin jopa luonnehtia goottilaista haarniskatyyliä haltiamaiseksi. Ja haltiamaisella en todellakaan tarkoita sukkahousuisia puppelipoikia tai Disney-keijuja jotka laulaa lehdellä istuessaan. No joo - joka ei ymmärrä yskääni, lukekoon Silmarillionin. (viereinen piirroskuva on napattu wikipediasta)

Sallet siis aiheutti suurta kiinnostusta pienessä mielessäni. Mutta kuinka tehdä sellainen? Mitä kaikkea minun olisi hankittava, että voisin ylipäätään päästä alkuun? Talk about skills, talk about tools and materials... Tarvitsisin ainakin pajan ahjoineen ja alasimineen, jonkinlaiset valmistusohjeet ja terästä. Olin aiemmin tehnyt messingistä pakottamalla rintapanssarin, olkavarsisuojat ja muuta, mutta ahjolla en ollut oikeastaan koskaan työskennellyt. Tai olin minä jonkun kuparisen kärpäsen tehnyt yläasteella, mutta niiltä ajoilta päähän jäänyt oppisaldo lähenteli nollaa.

Tiedätkö sen tunteen, kun sinun on vain yksinkertaisesti pakko saada tehtyä jotain? Kun ei ole muuta tietä? Kun et saa rauhaa siltä visiolta, mikä kerran on syöpynyt mieleesi? Olipa siinä järkeä tai ei, teitpä sillä loppujen lopuksi yhtään mitään tai et - sinun on tehtävä se. Minun oli tämän "sairauden" takia on turha mennä lääkäriin, tähän auttoi vain työ; vasaran kaiut työpajalla, noesta mustunut käytetty nenäliina, hikinen selkä ja tuntien puristamisesta, sekä vasaroinnista hellät käsivarret. Kun on pakko, niin on pakko. (viereinen kuva on www.ageofarmour.com omaisuutta)

Siis teräskauppaan ja neliömetri 1,5 mm terästä. Pistetään rosteria niin eipähän potta ruostu ulkoillessa. Vähänpä tiesin tuolloin mihin ryhdyin. Takoa nyt ensitöikseen ruostumattomasta teräksestä kypärä... No joo - perus aloittelija: enemmän intoa kuin älyä. Jos nyt jälkiviisaana alkaisin samaan projektiin, niin en tietenkään tekisi sitä rosterista, vaan jostain aikakautista materiaalia vastaavasta hiiliteräksestä. Se olisi nöyrempää vasaran alla ja sitä voisi jopa ahjohitsata. Mutta onnistui se rosterillakin.

Ja niin aloitin Jyväskylän kansalaisopiston teknisen työn kurssilla 2009 tammi-/helmikuussa kypärän työstämisen.

Taustat on kerrottu, itse työstä kerron osassa 2.

Huppulakki, poliittinen mielipidepipo

2010-06-04T08:36:00.018+03:00

Kuinka tehdä keskiaikainen miesten huppulakki?

Tarvitset:

Sarkaa tai veluuria, eli hieman huovutettua villakangasta - karkeaa tai hienoa
Neula
Lankaa
Hyvät sakset
Mittanauha
Keppi, esim haravanvarsi
pienet kärkipihdit
(kangasliitu)

Mittaa haluttu (hartia)leveys, esim. 15cm yli hartian. Piirrä kangasliidulla ja langalla (sido niistä "harppi") haluamasi kokoinen ympyrä. Mikäli haluat koristella reunan erikoisin leikkauksin, niin tee pahvista sellaisen malli (esim neliö, lehti, kolmio tms), ja piirrä liidulla se ympyrän kaukille reunoille. Jos kankaasi on paksua sarkaa, tällaisen reunuksen tekeminen on jopa suositeltavaa, sillä se auttaa lievettä laskeutumaan siistimmin. Sitten leikkaat piirtämäsi mukaan.

Kuva on peräisin osoitteesta http://members.cox.net/moirandalls/cowl.htm

Yllä oleva kuva antaa kohtalaisen kuvan siitä, millainen hupun kaava on. Suosittelen kuitenkin kokeilemaan esim. omalla hupparin hupulla, että millainen tavoittelemasi huppu on suhteessa siihen. Jos haluat syvemmän, niin lisää syvyyttä jne. Tärkeää on kuitenkin se, että muotoilet ympyrään kiinnitettävän osan "aallon muotoiseksi", kuten kuvassa. Tee kaava ensin paperille, tarvittaessa vielä vaikka jollekin jämäkankaalle.

Mitä tuohon "liripipeen" eli hupun häntään tulee, niin siitä kannattaa tehdä oikeasti pitkä. Onhan siinä hemmetinmoinen rullaaminen, kun sen kääntää oikein päin, mutta kyllä se kannattaa. Itselläni se oli vielä erityisen hankala, koska käytin armeijan sarkakangasta, joka on melkoisen tuhtia tavaraa. Siinä piti käyttää noita alussa mainittuja keppiä ja pihtejä. Huoh!
Sitten ommellaan hupun reuna. Jos käytät jotain hyvännäköistä paksua pellavalankaa, niin voit tehdä "koristeompeleen" sillä. Siis käytännössä simppeli ommel joka vain pitää hupun reunan sisääntaitettuna.

Mittaa sitten hupun alareunan leveys ja leikkaa kauluriin kehämitaltaan hieman pienempi pyöreä reikä, sellainen että pääsi mahtuu siitä mukavasti. Sitten ompelet vain hupun kiinni kauluriin. Sitten pistät sen päähäsi ja hymyilet - nyt sinulla on huppulakki. Jos otat sen vielä hetkeksi pois päästäsi ja tarraat kaksin käsin kiinni hupun ja kaulurin saumasta, niin voit taitella siitä chaperon-hatun. Siinä auttaa kummasti, kun huppu ei ole järkyttävän syvä, vaan samantyylinen kuin moderneissa huppareissa.

Eli tämä on hyvin helppo tehdä, mutta syy miksi se kannattaa todella tehdä, on se että kyseinen lakki on mahdottoman monipuolinen, hyvännäköinen ja käytännöllinen. Se ajaa hieman sadetakin asiaa, ellei nyt sada ihan vaakatasossa. Se suojaa tuulelta, tai katseilta. Se lämmittää, mutta jos on liian kuuma, sen hupun voi laskea alas tai kääriä koko helahoito hatuksi. Ja kaiken kukkuraksi tarpeeksi pitkä "liripipe" eli se pitkä hiippa toimii vielä vaikka kaulaliinana tai lyömäaseena, kuten tilaaja haaveili pilke silmäkulmassa.

Wikipedia osaa kertoa että tällä päähineellä on mielenkiintoinen historia. Sillä on muun muassa ilmaistu poliittista mielipidettä - joskus jopa poliittisia ryhmittymiä kutsuttiin chaperoneiksi. Olisihan se hauskaa jos nykysuomessakin olisi vastaavat pipot käytössä, kokkareilla sininen, sdp:llä punainen, vihreillä hmmm ja keskustalla harmaa. Kiistän kaikenlaiset yhteydet Keskustaan, vaikka minulla onkin harmaa huppulakki.
Ja jos joku ehti ihmetellä että miksi tämän on nimenomaan miesten hattu, ja että eivätkö naiset muka saa käyttää tätä - niin historia osoittaa, että huonosti on käynyt mm. erään Jean D'Arcin, joka tähän sonnustautui. Hänen oikeudenkäynnissään häntä syytettiin kerettiläisyydestä, esim. liian miehisestä käytöksestä, josta tämän päähineen käyttö oli yksi esimerkki. No, ehkä ranskalaisten naisten pitin näyttää miehekkyydessä esimerkkiä englantilaisten pieksemille maanmiehilleen satavuotisen sodan aikoihin.

Oppimiskokemuksena tämä on aloittelijoillekin helppo homma. Kangasvalinta on kuitenkin tärkeä. Jos tämän tekee jostain purkautuvasta kankaasta, niin unohtaa koristeleikkaukset ja muistaa huolitella reunat.

Tässä vielä kuva varsinaisesta tuotoksesta, jonka blogger jostain syystä kääntää aina pystykuvaksi, teen mitä tahansa... neuvokaapa joku jos tiedätte mistä moinen johtuu. Jälkitoimituksen voisin kuitenkin lisätä myöhemmin kuvat miltä se näyttää päähän asetettuna.

Elämä lyhyt - keihäs pitkä

2010-05-16T19:03:00.013+03:00

Olin Helatorstaina pajalla parin veljen kanssa. Työt edistyivät valtavan hyvin, kun oli kuusi kättä käyttelemässä työkaluja.

Tältä ne pienokaiseni näyttivät sen jäljiltä kun ne oli kaivettu muotin hiekoista. Tässä vielä hiekkainen yksilö ja messinkiharjalla puhdistettu kaverinsa. Kuten näkyy, niin melko paljon jää kaikenlaista rähmää tuohon pintaan.

Sitten kun kärkiä työsti aikansa rälläkällä, taltalla, dremelillä ja vasaralla, niin alkoi näyttää aika hyvältä. Oikeastaan ainoa asia mikä näissä enää huolestuttaa, on varren kiinnityskolon syvyys. Onneksi niitä voi porata syvemmäksi, jos vaikuttaa että jotkut ovat turhan ahtaita.

Ensi kerralla pääsee varmaan tekemään niittausreiät ja teroittamaan. Mökillä käydessäni tein yhden varrenkin puolivalmiiksi. Eräs oikein hitaasti ja sitkeästi kasvanut pieni mänty ilmoittautui vapaaehtoiseksi ja osoittautui mitä miellyttävimmäksi varsiehdokkaaksi.

Mitä pintakäsittelyyn tulee, niin sitä ei tule. Ei mitään akateemisesti oikeaoppista vihreää, ei mitään happo- tai polttokäsittelyä. Nämä hakevat kukin oman värinsä. Aika saa patinoida nämä kaikessa rauhassa, aivan kuten pronssikaudellakin. Ne mallintavat keihäitä sellaisina kuin ne olivat - sodan ja metsästyksen työkaluina.

Vita brevis - lanza longa.

Seitsemän veljestä, mutta kuusi keihästä

2010-05-06T16:30:00.005+03:00

Otsikko kertoo jo lopputuloksen, mutta kerronpa kuinka siinä niin kävi.

Hiekkamuotit poltettiin keramiikkauunissa, jonka jälkeen ne vuorattiin vielä kipsivellissä uitetulla säkkikankaalla. Tämän jälkeen ne aseteltiin puolitäysiin hiekkasaaveihin. Mitä lie tynnyrinpuolikkaita olivat. Sitten lapioitiin lisää hiekkaa ja survottiin se kepillä sinne oikein tiiviiksi. Hiekan tarkoitus on tukea muottia ja estää pronssia pääsemästä mahdollisista halkeamista läpi. Oma muottini olikin ollut vähän liikaa uunissa, joten se oli melko halkeillut. Kaiken kukkuraksi seinämässä oli reikä, koska yksi keihäänkärjistä oli hiekkavellin kaadon aikana kaatunut kehysmuovia vasten. No, karhuvillaa reikiin ja kipsiä päälle!

Siinä samalla mestari Liukkonen oli jo lämmittänyt pronssin riittävän kuumaksi. Ennen omaa kaatoani oli ensimmäinen kaato, mutta piankos sitä pääsi itsekin kaatamaan. Ja tältä se näytti:

Hetken jälkeen muotteihin kaadettu metalli haukkasi happea ja pintaan muodostui hauska sinkkioksidin keltavihreä väri. Tuossa pronssiseoksessa, jota käytämme, on muistaakseni 75% kuparia, 15% tinaa, 5% sinkkiä ja 5% lyijyä. Tätä seosta sanotaan "napoleonin tykkipronssiksi", koska nimi toivottavasti kertoo tarpeeksi.

Kun metallista oli kaikonnut viimeinenkin punahehku, niin oli aika nylkeä muotti. Sanon nylkeä, koska säkkikangas oli muuttunut kuin paksuksi nahaksi muotin yllä. Sitten varovasti hakkasin muovipäävasaralla hiekkamassaa rikki ja annoin sen valua saaviin. Sisältä paljastui - yllätys yllätys - keihäänkärkiä!

Kuusi keihästä siis syntyi kvartsihiekkaisesta kohdusta. Harmittaahan se toki, kun ei kaikki onnistunut, mutta hyvä kun tuli niin monta onnistunutta. En ehtinyt kuitenkaan siivoamaan niitä tuon paremmin, koska aika oli kortilla. Onhan niissä melkoinen työ vielä edessä, mutta mikäs siinä. Ensi kerralla minulla onkin extratyövoimaa mukanani, joten pitäisi päästä hyvään vauhtiin niiden perkaamisessa.

Ajan kulku on muuten täysin epäreilu juttu. Tämä nyt on sama vanha kliseinen laulu, mitä rakastavaiset aina valittaa, mutta sama se on käsitöissä. Aina kun on maanantain kansalaisopistotunneilla taonta sujunut hyvin; kun on ollut selvä visio siitä mitä tekee, miten se tehdään ja hyvä flow päällä, niin tuntuu että vastahan alkuun päästiin kun kello on jo 20.15. Sitten ei auta kuin siivota jälkensä, kiittää ja poistua. Ja kirota automatka kotiin, kun olisi ollut niin mukava jatkaa vaikka yömyöhään. Tahdon oman pajan!!

Toisaalta, vaikka tuo oman työtilan puuttuminen hieman ärsyttää, niin ainakin itse koen saavani aivan valtavasti mielihyvää käsilläni työskentelemisestä. Kun olen ollut monissa sellaisissa töissä, joissa ei välttämättä näe millään konkreettisella tavalla työnsä tosiasiallista tulosta, niin käsityöt on suurta herkkua välittömän palautteensa takia. Siinä todella näkee, että jotain syntyy kun rehkii. Toista se on vaikkapa hätäkeskuksessa, siellä se suuri onnistuminen on yksikön radioon huutama suoritekoodi, tai merkkiyhdistelmä näyttöpäätteellä. No, ainakin karrikoidusti.

Rengasteatteri

2010-04-30T14:33:00.006+03:00

Pitkään pystyin välttelemään rengashaarniskan tekemistä, mutta nyt lupauduin tekemään vaimon kanssa teatterikoneen tarpeisiin pari huppua. Hän on siis koneen kesän Ronja Röyvärintytär-näytelmän tarpeistonhoitaja. Tarkoitus on loppusijoittaa chainmail coiffit, eli rinkulapipot maksaville asiakkaille kun teatterilla on esitykset ohi. Toinen onkin jo mennyt kaupaksi. Huput tehdään nimenomaan loppukäyttäjän mittojen ja toiveiden mukaan.

Ajattelin noin 10 vuotta, että en varmana koske pitkällä tikullakaan mokomaan rengashelvettiin, mutta uteliaisuus voitti. Nytpä meillä onkin melkoinen manufaktuuri olohuoneessamme, kun molemmat vääntää töiden jälkeen rengasta toiseen minkä jaksaa.

Teemme huput 10mm renkaista, 1,5mm langasta, 4in1 menetelmällä. Jos olet aloittelija, kuten minä, niin näin pääset helposti alkuun:

Hanki:
- 10 kg (tai niin paljon kuin tarvitset) kieppi sopivanpaksuista rautalankaa esim. K-raudasta
- 1m 10mm pyöreää terästankoa
- 2mm metallia haukkaava poranterä
- 10mm puuta haukkaava poranterä
- parit hyvät pihdit, joilla pystyt vääntämään renkaita auki ja kiinni
- hyvät sivuleikkurit, tai vastaavat
- akkuporakone- 1300mm x 100mm x 50mm puuta, eli reilu metri kakkosnelosta
- pari kulmarautaa ja pari metallista liitoslevyä, mikä hitto sellaisen nimi sitten onkaan

Ensin tehdää ylläolevan kuvan kaltainen mylly puusta ja metallista.

Leikkaa puusta pari 15cm pätkää. Poraa toisen läpi reikä keskeltä ja toiseen ainoastaan puoleen väliin asti ulottuva kolo. Asettele palikat molempiin päihin sitä jäänyttä metrin pätkää. Ennen raudoilla kiinnittämistä varmista vielä että metallitanko istuu nätisti palikoiden sisällä ja läpiporatun ulkopuolelle jää sen verran tankoa, että sen voi kiinnittää poraan. Kun on varmistettu istuvuus, niin ei muuta kun kiinnitetään puut toisiinsa tiukaksi paketiksi ruuvein ja raudoin.
Poraa tankoon reikä metalliporanterällä, kuvan osoittamalla tavalla. Liitä metallitangon pää poraan ja koneesi on valmis.
Katkaise noin 10 m pätkä lankaa, syötä toinen pää tangon reiän läpi ja ala pyörittää tankoa poralla. Ei kannata ohjata lankaa liian läheltä tankoa, ettei alati kiihtyvä tangon pyörintä nappaa hanskaa sormineen. Sormesta voisi tulla äkkiä sangen kipeä.
Tee renkaita niin pitkälti kuin tankoa tai lankaa riittää. Leikkaa syntyneet renkaat leikkaustyökalullasi.
Teitpä sitten paitaa, huppua, housuja, bikineitä, niin kannattaa käyttää kaavoja, ellet tiedä mitä teet. Bladeturner tarjoaa ihan ok ohjeita. ne ovat monesti aika vaihtelevan laatuisia, mutta toisinaan oikeinkin hyviä. Toisaalta, toisin kuin kangas, tätä voi paljon helpommin uusiokäyttää. Avaa vaan vikaan menneet lenkit ja laittaa oikein.

Ensimmäinen huppu menee siis lopulta eräälle veljelle. se tulee olemaan juuri hänen mittojensa mukaan tehty, nahkavuoratulla "leukakupilla" varustettu, nakkipipon kera. Topattu huppu, eli nakkipipo tehdään samalla tavalla kuin oma gambesonini, hänen vaakunaväreihinsi. Hauska sattuma, että molempien vaakunat on Suomen lipun väreissä.

Mutta mitä rengaspanssariin noin yleensä ottaen tulee, niin ellei kyseessä ole teatteri tai joku muu vastaava, niin mielestäni ainoaa oikeaa rengaspanssaria on niitattu sellainen. On vaan niin epäinhimillisen puuduttavaa edes kuvitella sen tekemistä, että ellen joskus voita lotossa tai tule muuten rikkaaksi, niin haaveeksi jää.

Kesällä on tarkoitus testata muutamilla eri aseilla veljesten kanssa, miten eri materiaalit ja panssarit kestää. Olisi kyllä mahtava saada omin silmin nähdä, mitä mm. bodkin-nuoli tekee niitatulle rengaspanssarille, mutta en kyllä aio tehdä mokomaa edes sitä vähää. Onneksi on paljon muitakin testattavia pintoja.

Jos joku on kiinnostunut räätälintyönä mittoihin tehdyistä rengaspanssarihupusta ja tarvittaessa sen aluspiposta, niin ottakoon yhteyttä.

Gambeson

2010-04-27T13:00:00.014+03:00

Pitkään haaveilemani gambeson tuli tehtyä aika hyvällä vauhdilla, kun vaan otti hommakseen.

Tavoitteenani oli tehdä sukuni heraldisiin väreihin irtohihainen gambeson. Toisin kuin muun muassa aiemmin tekemäni messinkihaarniska, tälle voisi olla jopa käyttöä! Historiallisessa miekkailussa kun käytetään freeplayssa gambesonia ja satunnaisia suojia. Satunnaiset suojat siis voivat olla rullaluistelu-, tai lätkävarusteita, mutta joskus jopa historiallisesti oikeaoppisia nahka- ja terässuojia. Niiden autenttisuudella ei ole siinä kontekstissa merkitystä kuin korkeintaan käyttäjälle itselleen, sillä fokus on taistelutekniikassa - ei vaatekoreilussa.

Tein gambesonin tämän ohjetta hyödyntäen. Kiitos siis Marla Berrylle hyvästä ohjeesta.

Päällys- ja vuorikankaat on kaikki intianpuuvillaa. Periaatteessa olisi ehkä kannattanut tehdä ainakin vuori pellavasta, koska sen sanotaan toimivan hyvin lämpönieluna. Nykyinen vuorikangas on vanhempieni liki 30 vuotta sitten Indiskasta ostama päiväpeitto, joten aktiivipalveluksensa tehneenä sekin pääsi uusiokäyttöön. Toppaus on puolestaan kaksinkertaista Suomen Armeijan sarkakangasta, jota sain ostettua naurettavan edullisesti viime syksynä Keuruun varikon myyjäisistä. Voi pojat, miten siellä olikin kaikkea mahdollista ja vielä enemmän mahdottomia.

Idean takin rakenteeseen sain 2009 Hämeenlinnan keskiaikamarkkinoilla, kun olin kuuntelemassa Satu Hovin esitelmää keskiaikaisesta vaatteenvalmistuksesta ja pukeutumisesta. Halusin tehdä siitä melko tyköistuvan, enkä liian runsaasti topattua. Tarkoitukseni on nimittäin peittää itseni kauttaaltaan 1300-1400-luvun tyyliseen teräskuoreen. Tällöin takki ei kannata olla liian paksu tai löysä - muuten haarniska ei istu ja lämpöhalvaus voi "yllättää". Sadun luento oli muutenkin erittäin hyvä. Siellä tuli paljon sellaista tietoa, mikä saattaisi ihan oikeasti yllättää mm. monet teinilarppaajat, jotka ovat vasta alkaneet fiilistellä keskiaikaa. Muun muassa sellainen seikka, että perus farkkukangas (väristä en kyllä tiedä) on itseasiassa todella keskiaikaistyylistä. Puuvillaa kuitenkin käytettiin, vaikka se ei ollutkaan yhtä yleistä kuin pellava ja villa. Puuvillaa ja gambesonia muuten yhdistää myös sellainen etymologinen seikka, että gambesonia kutsutaan myös nimellä aketon (alun perin alcottonem vanhalla ranskalla), jonka arvellaan juontuvan arabian sanasta al-qutn, eli puuvilla.

Miksi halusin hienostella heraldiikalla, enkä tyytynyt tavalliseen gambesoniin? Jos kerran suvulla on vaakuna, niin pitäähän sitä käyttää, kunhan ei halvenna sitä. Vaikka kyseessä on harrastus, eikä sodankäynti, jonka tarpeisiin heraldiikkakin on kehittynyt, näkisin että heraldiikan esilletuominen keskiaikaisessa kontekstissa on sen suurta kunnioittamista ja palauttamista alkulähteilleen. Ei ole sattumaa, että heraldiikan säännöt ovat määränneet mm. että vaakunakilven on oltava "nuolenkantaman päähän" asti tunnistettava.

Vaikka ompelukone-raukkamme oli paikoin kovalla koetuksella, se selvisi kunnialla läpi projektin. Olkasaumoihin jouduin kyllä käyttämään ystäväni J. Kataisen, joka toimii lähellä kyläsuutarina, vanhaa valurautasingeriä. Mahtava laite, kerta kaikkiaan, mutta sen paininjalka oli mitä ilmeisimmin tarkoitettu nahan ompeluun, joten haastetta piisasi.

Minulla sattui olemaan vielä kourallinen erään Sienalaisen Paolon antamia koristeniittejä, joten käytin niitä nahkaremmien kiinnittämiseen. Sääli ettei niitä valmistavan ABC Morinin tuotteita tuo kukaan Suomeen. Vaikka valkoiset nauhat ovat oikein kivat, niin niiden vastakappaleina olevat siniset hihnat on kyllä alkaneet ottaa päähän. Hemmetti että olin typerä kun laitoin sellaiset onnettomat rimpulat. Taas tuli opittua kantapään kautta - täytyy tehdä uusiksi nuo solkiremmit. Olisihan se hölmöä pitää muuten varsin hyvin onnistuneessa takissa sen arvoa alentavia, säälittäviä lirpukoita. Paitsi että ne näyttävät halvoilta, ne myös saavat käyttäjän epäilemään takin kestävyyttä.

Hihoista tuli varsin mainiot. Ne ovat tarpeeksi väljät, jotta liikkuvuus ei kärsi, mutta ne eivät kuitenkaan ole mitkään liito-oravan lentopoimut. Niissä on kyllä se hassu ominaisuus, että koska niiden istutussuunta on suoraan sivulle, niin näyttää siltä kuin olisi appelsiinit kainaloissa käsiä tavallisesti roikottaessa. Mietin muutamaa eri kiinnitysvaihtoehtoa hihoille, mutta purjerenkaiden läpi nauhalla solmittu vaihtoehto nousi ylitse muiden. Nahkakanttaukset tuovat vielä aavistuksen ylellisyyttä ja viimeistelyn tuntua.

Takki selvisi ensimmäiset miekkailutreeninsä oikein hyvin, eikä komplikaatioita esiintynyt. Lyönnit tuntuivat jonkun verran lävitse, mutta eihän tätä olekaan tehty korvaamaan levyhaarniskaa. Lämmintä hommaa tuo "toppatakki" päällä heiluminen kyllä oli.

Kaikenkaikkiaan tämä projekti on onnistunut mielestäni oikein hyvin. Näkemykseni on vähäisen kokemukseni takia kovin vajavainen, joten arvostaisin todella paljon kaikenlaisia mielipiteitä, vaihtoehtoisia menetelmiä jne.

Viiden tähden käsityöläinen?

2010-04-26T19:06:00.005+03:00

Minä olen Simo Nousiainen ja tavoitteeni on kasvaa moniosaavaksi käsityöläiseksi.

Blogini nimi viittaa äidinpuolen sukuni vaakunaan, jossa valkoinen, avoin oikea käsi työntyy vasemmalle ja on viiden valkoisen viisisakaran ympäröimä sinisellä kilvellä. Oikeasti se ei ole valkoinen käsi, vaan hopeinen. Mutta tingitään nyt muodollisuudessa pikkuisen, sillä onhan valkoinen kuitenkin hopeaa kuvaava väri heraldiikassa. Vaakuna ei eräistä harhaluuloista huolimatta viittaa erääseen Sarkkuun, vaikka hänkin käytti tunnuksenaan valkoista kättä. Kiistän jyrkästi kaikki yhteyteni Saruman Curumoon. Tämän vaakunan on suunnitellut äitini isä, heraldikko Helmer Selin. Minulle hän on todellinen 'taidon mestari'. Hän ei ole pelkästään heraldikko, vaan myös taidemaalari, runoilija, kuvanveistäjä ja piirtäjä. Ja näitä taitoja vaakunamme tähdet kuvaavat - hänen kohdallaan.

Minun kohdallani tähdet kertovat ennemmin metallitöistä, nahkatöistä, tekstiilitöistä, mutta myös maalauksesta ja piirtämisestä. Ei väliä mitä ne taidot ovat (tai onko niitä nyt nimenomaan se viisi!), tärkeintä on asenne. Minulla ei ole käsitöihin peruskoulua kummoisempaa koulutusta, mutta voin kuitenkin sanoa häpeilemättä, että kyllä kuitenkin yhtä sun toista on jo syntynyt kätteni kautta. En häpeile, mutta ei vielä pitkiin vuosiin ole varaa ylpistyä. Yleensä sen hartioiden päällä nököttävän karvalakisen ulokkeen virtsapitoisuus kasvaa räjähdysmäisesti, jos antautuu liikaa ylpeydelleen, joten pyritään pitämään jalat maassa. Ainakin sen ylpeyden suhteen.

Kädentyöt ovat ihana opettaja. Yksi väärä lyönti vasaralla, niin työ huutaa, kirkuu ja rääkyy ruman palautteensa. Vaikka joskus sulkee silmänsä ja korvansa kun ei enää jaksa, niin 9/10 kerrasta sitä ottaa nöyrin mielin vasaran kauniisti käteensä ja tekee sen uudelleen. Välitön omasta työstä syntyvä tulos tai tappio on nyky-yhteiskunnassa minulle suurta herkkua. Omalla kohdallani siihen liittyy vielä suuret tunteet, kun tapaan innostuessani heittäytyä täysin työni pauloihin. Silloin menestystä seuraa pari päivää kestävä hymy, mutta epäonnistuminen vetää koko miehen aivan surkeaksi.

Minä siis teen keskiaikaisia ja sen tyylisiä esineitä. Pääasiassa haarniskoja, aseita, asuja, sekä monenlaisia sekalaisia tarvikkeita, lähinnä itselleni ja ystävilleni. Älä kysy miksi teen niitä, siihen osaan vastata vain, että koska haluan. En harrasta liveroolipelaamista, SCA-taistelua, enkä historian elävöittämistä. Minä kyllä harrastan historiallista miekkailua, mutta en suinkaan sen lajin tarpeisiin tee näitä. Minä yksinkertaisesti nautin vanhojen aseiden ja varusteiden tunnusta. Niissä on jotain kauan sitten unohdettua estetiikkaa. Voisi kai lisätä, että en ole koskaan tukahduttanut sitä sisäistä pikkupoikaani, joka haluaa ritariksi. Liekö se myös vaikuttanut varsinaiseen ammattiini, turvallisuusalalla kun työskentelen.

Olen myös viimeaikoina miettinyt käsitöideni suhteen kysymystä kaupallisuudesta. Voi olla, että alan tehdä tilaustöitä lähiaikoina. Ilmoittelen tästä kuitenkin valmiuden kehittyessä.

Olet, arvoisa lukija, sydämellisesti tervetullut lukemaan blogiani ja seuraamaan lukuisten projektieni edistymistä.