Näytetään tekstit, joissa on tunniste pronssi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pronssi. Näytä kaikki tekstit

torstai 24. marraskuuta 2011

Bevor

Lyhyestä virsi kaunis.



Voi olla, että näitä videomuotoisia juttuja alkaa tulla enempikin tänne blogiin...

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Nahkakypärä 2/2 Uusi vuosi - vanhat kujeet

Kypärä on saatettu valmiiksi - jo aika kauan ennen tätä päivitystä. Projekti oli erittäin opettavainen, mitä tuli suunnitteluun, kaavoitukseen ja eteenkin nahan muokkaukseen. Kuten sanottua, käytin noin 4 mm naudannahkaa, jota olin ostanut oikein Porvoon mitalla. Sitä saikin kostuttaa ihan huolella, jotta se vääntyi yhtään mihinkään. Se oli sitä paitsi niin jämäkkää tavaraa, että sitä piti leikata peltisaksilla. Reikien tekoon käytin paitsi vasaralla lyötävää nahkapaskaa, myös ihan akkuporakonetta. Poralla sai parempia reikiä, koska ne eivät laajentuneet lyönnin tulosuuntaan kuten nahkapaskalla.
Meh liek!


Luulenpa että jäi mainitsematta eräs merkittävä innoituksen tausta: Lord of the Rings Online, eli tuttavallisemmin LotrO. Sitä tuli pelailtua 2010 alkuvuodesta, kunnes into lopahti. Nyt pelin muututtua maksuttomaksi, olen palannut kunnian verkkokentille. Se on nyt mukava, kun ei ole mitään painetta "pelata koko rahalla". Siinä pelissä tosiaan on paikoitellen melkein järkevän näköisiä haarniskoja, mikä on fantasiapeleille poikkeuksellista. Mutta puritaanin on pakko nöyrtyä - toimiva pelimekaniikka ja realismi kohtaavat Yrjänän sanoja mukaillen, köh, verrattain harvoin.


Tuossa se nyt sitten näkyy hevosenjouhineen kaikkineen. Sain eräältä Varsinais-Suomessa olevalta teurastamolta tuollaisen kokonaisen hevosenhännän postilähetyksenä pyydettyäni. Parempaa häntää en olisi osannut toivoakaan, tuollainen punaisenruskea on aivan täydellinen. Siinä oli vielä varsinaista lihaa ja häntäluuta mukana noin 40 cm pätkä, joten huolellisesti parturoin jouhet irti siitä ja pesin huolella. Tämän jälkeen väänsin koko tupon kaksinkerroin ja vedin sen tekemäni nahkaisen putkilon läpi. Like this:

Kun tuppo oli kiinni kypärässä, niin oli aika parturoida se pehko suurinpiirtein symmetriseksi. Sen kummempia parturikampaajan taitoja omaamatta naksuttelin saksilla sen mielestäni oikein kivaksi poninhännäksi...

Ja vaikka sen teinkin korvaamaan alkuperäistä haltiahaarniskani kypärää, niin kyllähän se näkyy menevän tuollaisessa kansainvaellushenkisessä setissäkin. Vai mitä tuumaatte?










Näiden kuvien myötä oikein hyvää alkanutta vuotta 2011 kaikille!

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Pallitikari - Ballock dagger 1 / 2

Kun miehen yllättää halu tehdä teräase, niin silloin ei auta kuin tehdä sellainen. Tämä kyseinen halu nyt ei varsinaisesti yllättänyt minua mitenkään, mutta sitäkin suuremmalla syyllä oli ryhdyttävä tekemään töitä, kun kerran materiaalitkin olivat aivan nenän edessä. Käytin terään isäukolta takavarikoitua ihan perus mustaa rautaa, mikä oli joku ylijäämäpala hänen tekemästä savupiipun hatun kannattimista. Kyseessä oli noin 3mm paksua, 50mm leveää materiaalia. Lisäksi minulla oli 4mm paksua messinkilevyä ja 1,6 mm paksua pronssia. Ne olivat molemmat ostettu Kuusakoski Oy:n metallikeräyskeskuksen löytöpihalta.

Minulla oli oikeastaan kaksi vaihtoehtoa. Joko teen rondellin tai pallitikarin. Olen treenannut jonkun verran rondellin käyttöä, joka on siis myöhäiskeskiaikainen yleistyökalu, jota saattoivat ymmärtämäni mukaan kantaa kaikki puutarhureista sotilaisiin. Ehkä juuri se, että olen nähnyt muutamilla tuntemillani henkilöillä juuri rondellin, sai minut kääntymään ballock-tikarin puoleen. Jos ei vielä tullut siis selväksi, niin kyseinen tikari on terältään monesti melko tavanomainen primäärisesti pistämiseen suunniteltu, mutta kahva näyttää enemmän tai vähemmän miehen sukuelimiltä. MyArmoryn mukaan 1300-luvun häpeämättömillä sotureilla oli piintynyt taipumus sijoittaa tikari vyöllään juuri navan kohdalle, antaen vaikutelman erektiosta. Niitä on varmasti kauhisteltu, inhottu ja ihasteltu samalla tavalla, kuin nykyaikaisia kotkotuksia kuten fallistisesti muotoiltuja urheiluautoja tai naisten muotoja esittelevät pitkät kal... siis leggingsit. No joo, myönnetään - valitsin tämän mallin ihan kiusallani. Haluan vain aiheuttaa pahennusta niiden silmissä, joiden pipo on liian kireällä. Mutta toisaalta on viitteitä, että siihen aikaan harrastettiin ilmeisen paljon alapäähuumoria.

After 2 hours of work vs. blueprints
Kynä, kumi, viivoitin ja iso kartonki, sekä tietysti visio olivat tarpeen. Mikään historiallinen malli sellaisenaan ei miellyttänyt minua täysin, joten piirsin hybridin. Pala sieltä, toinen täältä.

Ja äkkiä pajalle! En ollut takonut näin paksua tavaraa ennen, mutta huolellisesti kuumennettuna se sujui kuin tanssi. Eli välillä vähän piti korjailla. Mutta tehdessä oppi ja rauta taipui haluamaani muotoon. Homma kävi kätevästi kun piti kappaletta loivassa kulmassa alasimen suoraa kulmaa vasten ja alkoi paukomaan. Sitten kun ruoto oli muotoutunut pikkuhiljaa, niin venytin sitä alasimen sarvea vasten takomalla. Takomista varten hitsasin migillä kuvassakin hieman näkyvän "karan", josta sai pidettyä hyvin kiinni. Tuo kuva on otettu kahden tunnin pajatyöskentelyn jälkeen.

Seuraavalla kerralla alkoikin sitten terän muotoilu. Sitä piti venyttää, paksuntaa ja muotoilla kärjestä paremmin haarniskaa penetroiva nelikulmio.





Kun muoto oli runnottu esiin, niin alkoi viilaus, hionta ja jynssäys. Käytin työssä pääasiassa nauhahiomakonetta, rälläkän hiomalaikkaa, dremeliä ja lopulta käsityökaluja.

along with a maille-coif

Lopulta terä alkoi näyttää aika kivalta. Tarkoitus ei ole edes saada siitä mitään "veitsenterävää", sillä kyseessä on ensisijaisesti pistämiseen tarkoitettu ase. Ja vaikka minä nyt en varsinaisesti ajatellut alkaa riehua tämän tai minkään muunkaan aseen kanssa, niin haluan kunnioittaa sen alkuperäistä käyttötarkoitusta ja huomioida ne valmistuksessa. Siispä, kun miettii piston tehokkuutta, on tärkeää että terän kärki on kestävä ja kapea, jotta se saa aikaan lävistyksen. Jotta piston vaikutus olisi mahdollisimman suuri, terän tulee levetä tarpeeksi, että haavakanavasta tulee mahdollisimman suuri, jotta sokkivaikutus (äkillinen massiivinen verenvuoto ja sitä seuraava tajuttomuus) olisi maksimaalinen. Tämä on nyt huomioitu, sillä terä on kärjestä poikkileikkaukseltaan salmiakkikuvio ja levenee kolmiomaisesti tyveensä asti. En kuitenkaan tehnyt koko terää salmiakkikuvioiseksi, sillä siihen ei vielä orastavat sepäntaitoni yllä. Joku toinen kerta, joku toinen projekti...

Terä on nyt 310 mm pitkä ja 42 mm leveä tyvestä. Ruoto on 200 mm, mutta typistyy valmiissa kahvassa noin 170 milliseksi. Toivon, että tikari valmistuu tammikuussa.

Tätä kirjoittaessa olen jo aloittanut kahvan osien valmistuksen, lähinnä ponteen tulevien pronssiosien työstämisen, mutta kerron kahvasta enemmän osassa 2/2.

-----

English Summary

I decided to make a ballock dagger, so here's some boring shit in finnish about doing one. The pics will tell enough. At the part 2 I'll post also pics about the manly handle, but I have to make one first.

perjantai 2. heinäkuuta 2010

Nahkakypärä 1/2

Kun tein messinkisen haarniskani (siitä tulee juttu pian), se koko homma alkoi siitä, että harjoittelin ensin tekemällä pauldronit aka. olkasuojat ja sitten sellainen hassu kypärän-lärpykkä. Siis ei mikään oikea kypärä, vaan ennemminkin kasvosuojus. Sitten kun tein haarniskan, niin se kypärä näytti niiiin heiveröiseltä että jäi ärsyttämään. Ja kyllähän te tiedätte mitä tapahtuu kun alkaa ärsyttämään. Sitä alkaa kyräilemään, että tarttis tehdä jotakin... ja pian huomaa tehneensä läjäpäin piirroksia, hommanneensa materiaaleja jne.

Esikuvina kypärälle ovat mm. seuraavat mallit:



Näin siis germaanit, roomalaiset ja *köh* rohirrim (kuvat eivät ole omaisuuttani..). Vanhana tolkienistina halusin katsoa josko saan tehtyä nimenomaisesti haltiatyylisen kypärän, jossa on hieman vanhempaan tyyliin erilliset poskilevyt, hevosenjouhia töyhtönä ja messinkiä paksulla nahalla. Pidin niin paljon Salletin niskalipasta, että halusin tähänkin jonkunlaisen. Kypärän yleismuodon halusin olevan hieman takakenoon suippo, kuin bascinetissa, joka (ilman hurtankallo-visiiriä) on erittäin kaunis kypärä. Ja haltiamainen :-)  Myönnän täysin syyllisyyteni painovoiman lain rikkomiseen ja laittomaan leijumiseen Keski-Maassa.

Materiaalit olivat osittain sattumaa. Käyttämäni nahka on espanjalaista 4mm häränselkää, jota ostin Mannilan kyläsuutarin (joka muuten tekee todella kauniita keskiaikaisia kenkiä) Jorma Kataisen kanssa Puolustusvoimien Keuruun varikon huutokaupasta vuosi sitten kuormalavallisen pilkkahintaan. Tuo nahka on jotain aivan uskomatonta tavaraa - kuin puuta käsittelisi. Pään ympäri menevä panta, joka sitoo nahat sijoilleen ja kiinnittyy otsamessinkiin, on pronssia. Se on taidevalaja Erkki Liukkosen mukaan seoksena hyvin samankaltaista, kuin mitä muinaiset egyptiläiset käyttivät miekkoihinsa - runsaskuparista taottavaa pronssia. Kiitos pronssista hänelle - en tiedä mikä lista tuo on aikanaan ollut, mutta palvelee mitä mainioimmin nykyisessä tehtävässään. Messinki on Kuusankosken kierrätyspihalta löytämääni 3mm levyä. Niitit puolestaan osittain ihan perus kupariniittejä (aka. löylykauhan niittejä), mutta nuo toiset on peräisin eräältä Sienalaiselta tuttavaltani, joka tekee nahkahaarniskoja ammatikseen.

Kypäräni on tässä kuvien ajankohdassa siinä pisteessä, että nahka on maalattu toistamiseen. Kohta sen jälkeen pakotin poskisuojuksiin kiinnitettäväksi messinkiset lehtikoristeet. Nuo kelttikoristeet on kopioitu eräästä kelttiornametteja sisältävästä kirjasta, jonka ostin viime syksynä häämatkallamme Irlannissa.

Nyt lehtikoristeet on kiinnitetty poskisuojuksiin, mutta siitä näette kuvia seuraavassa osassa. Samoin paljon muita yksityiskohtakuvia. Kypärä täytyy sitä paitsi viimeistellä, joten kotva kestää vielä.

Tänä viikonloppuna sen sijaan tätä kypärää kokeillaan hieman käytännössä, kun lähdemme veljien kanssa juhlistamaan jälleennäkemistämme. Noin 11 vuotta on kestänyt siitä, kun viimeksi näimme koko porukalla. Tätä on odotettu kauan. Ohjelmaa on yli äyräiden, ruokaa vielä enemmän ja kehuipa eräs velikulta tuovansa muutamaa laatua skotlantilaisia single malt-viskejä. Hieno mies.
Lopuksi vielä kuva, miten hattu istuu päähän. Tuo lirvake, mikä roikkuu tuolta "jouhikolosta", tulee ennenpitkää kiinni sisäpuolelle, osaksi ripustusta. Nippu hevosenjouhia puolestaan ottaa sen paikan tupsuna. 


keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Seitsemän veljestä, seitsemän keihästä, valaja yksi valkeakätinen vaan*

Yksi kesän eniten odottamistani tapahtumista on, kun vanha veljesjoukkiomme kokoontuu täyteen lukuunsa noin kymmenen vuoden tauon jälkeen. Tilaisuus on oleva juhlallinen - väki koko koreudessaan, tahi karuudessaan, kummin vain on hyvä. Tätä tilaisuutta varten olen työstänyt jo jonkun aikaa pronssikopioita erään veljen omistamasta rautaisesta keihäänkärjestä.

Alkuperäinen keihään kärkimalli vastaa veljen mukaan yleiseurooppalaista pronssi- ja rautakautista muotoilua. Se on melko lyhyt ja lehden muotoinen.

Kun kesä koittaa, niin veistämme keihäille varret, sovitamme kärjet niihin ja niittaamme ne kiinni. Tulee olemaan mielenkiintoista, millaiset varret syntyy eri käsistä. Jokainen kärki on jo nimetty kunkin henkilön mukaan, etunimeä vastaavalla riimulla. Vaikka keihäs on nykystandardien mukaan käytännössä mihinkään kelpaamaton, niin on syytä muistaa että nimenomaan keihäs on kaikista aseista palvellut ihmistä pisimpään.

Kärjet valan arvoisan opettajani, pronssinvalaja Erkki Liukkosen valvovan silmän alla. Vaikka onnistuminen ei koskaan ole täysin varmaa, niin ilman hänen neuvojaan todennäköisyydet kääntyisivät todella pahasti minua vastaan. Prosessi on "helposti sanottu", mutta sisältää monta mutkaa ja välitavoitetta.

Ensin kopioidaan vinamold- nimisellä mönjällä alkuperäiskappale. Sitten sen ympärille tehdään kipsimuotti, jonka avulla aletaan valmistaa vahakopioita. Kun vahakopioita on tarpeeksi, tarkistetaan niiden kunto, tehdään niihin halutut muutokset ja valetaan hiekka-kipsivelli niiden ympärille valukanavineen. Tämän jälkeen hiekkamuotti poltetaan keramiikkauunissa. Kun muotit on poltettu ja ne kumisevat onttouttaan, ne vahvistetaan vielä pinnastaan itse pronssin kaatoa varten. Sitten kuumennetaan pronssi upokkaassa 1150 asteiseksi. Lämpötilan mittaamiseen on helppo konsti: kastetaan paksua kuparilankaa pronsiin ja nostetaan se ylös - mikäli se venyy "rotanhäntämäiseksi", niin metalli on juuri sopivaa. Sitten vaan kaadetaan pronssi muottiin, joka on täkätty ympäriltään hyvin. Muotin jäähdyttyä rauhassa, se rikotaan ja sisällä olevat aarteet kaivetaan esiin jatkotyöstöä varten.


Tänään pääsin siihen vaiheeseen, että sain viimein tehtyä varsinaisen hiekka-kipsimuotin seitsemälle vahakärjelleni. Seuraavalla kerralla pääsen valamaan ne, jonka jälkeen kauhulla odotan, että onko pitkän työn tuloksena keihäänkärkiä, vai epämääräistä pronssimössöä. On pakko sanoa, että epäonnistuminen olisi katkeraa kalkkia, sillä olen raatanut aika lailla näiden kärkien eteen. Henkisesti on pakko varautua ajatukseen, että vähintäänkin yksi niistä menee mönkään. Olkoon se sitten minun kappaleeni. Minulle on kuitenkin verrattain pieni vaiva tehdä itselleni uusi, mutta muut veljet eivät todennäköisesti tulisi sitä tehneeksi.

Valaminen on suurten tunteiden työtä. Vaikka se on varsin tieteellinen prosessi, silti valun lopputulokseen liittyy, ainakin maallikolle, suurta mystiikkaa. Varmasti on ennenaikaan lausuttu ääneen rukous milloin millekin jumaluudelle tai mahdille, jotta nöyrän valajan muotista syntyisi se tavoiteltu kauneus. Ja siinä vaiheessa, kun muotin pohjalle on päätynyt vettä, ja pronssia kaadettaessa koko homma kirjaimellisesti räjähtää silmille, on jumalanpelko varmasti koetellut poloista seppää. On vain luotettava siihen, että vaikka muotin sisälle ei näe, niin siellä on kaikki kunnossa. On uskottava omaan työhönsä, mutta silti voi aina hiljaa lausua: Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku!

Mikäli haluat tietää jotain tähän astisesta työn vaiheesta enemmän, niin kysy toki. Kerron mielelläni.

*) Taru Sormusten Herrasta s.522:
"Mitä toivat maasta uponneesta
yli aaltojen mukanaan
mahtavat laivat ja kuninkaat,
kolme kolmesta luvultaan?
Seitsemän tähteä, seitsemän kiveä,
puun yhden valkean vaan.

tiistai 15. kesäkuuta 2010

Sallet osa 2 / 3 Kuumatyöskentelyn alkeet ja aloittelijan virheet

Oikeastaan jo alusta asti ymmärsin että suurin haaste koko kypärän teossa tulee olemaan kaavoitus. Se kohta minulla myös yleensä kusee, sillä olen enemmän taiteilija kuin insinööri. Siis toisin sanoen fiiliksellä mennään ja tarkat mitat otetaan vasta kun on pari kertaa tehty joku homma päin persettä. Typeräähän se on, ja yritän omaksua omaksi edukseni alusta asti tarkasti tekemisen asennetta... mutta asiaan.


Käytin alusta asti armour archiven Gothic Armour Notesia, josta sain summittaisen näkemyksen työn vaiheista ja kinkkisistä kohdista. Mittoja siellä ei ole, mutta ne kelasin itse.

Aloitin tekemällä pahvista "dummyn", eli tein sen varsinaisen kypäräosan pahvista. No, sehän oli vähän vain sinne päin, sillä se ei tietenkään pysynyt muodossa tai venynyt samalla tavalla kuin metalli. Mitat otin sillä tavalla, että lisäsin päänympärykseeni parin sentin kelluntavaran laskin uuden kehämitan. Kun dummy näytti riittävän hyvältä, siirryin teräksen kimppuun.

Aloitin näiden kahden kypäränpuolikkaan työstämisellä. Leikattuani kappaleet aloin lämmittää niitä ja taoin kuulapäävasaralla puisessa pakotusmaljassa. Sääli ettei ollut metallista vastaavaa. Tuo pyöreän muodon pakottaminen oli muuten todella hidasta, kun ei oikein osannnut. Nyt se sujuu jo paljon luontevammin, mutta kyllä silti ensimmäisenä valmistaisin kunnon työkalut nostamista varten. Tuossa kuvassa tuo puinen kappale on pääni muotoa mukainen tarkistuslevy, jolla pystyi tarkistamaan että muoto on varmasti oikea. Se olisi toki voinut olla huomattavasti kehittyneempikin, mutta tuolla sai tuollaista.

Kun perusmuoto oli hakattu, niin oli hitonmoinen homma tehdä niistä juuri samanlaiset. Teräs venyi oikeassa aivolohkossa enemmän kuin vasemmasta, niin siitä tuli vähän pulleampi, mutta ei se mitään. Kun olin tuhrannut monen monituista tuntia yhdenmukaistamiseen, niin naputtelin kypärälle harjaksen. Sitä myöten se hitsattaisiin TIGillä - mutta sen tekisi rosterihitsaamisen ammattilainen, ystäväni Esko. Ja hienosti Esko sen vetäisikin - vastapalveluksena tein vaimon kanssa hänelle nahasta kitaran kantohihnan.

Seuraavaksi aloin tehdä niskasuojusta nivelineen. Siinä vaiheessa alkoi oikeastaan työ luistaa kunnolla ja tuntui, että se valmistui paljon nopeammalla tahdilla kuin aiemmat itse kallonsuoja. Nivelkappaleiden valmistus oli oikein kivaa (etenkin reunan rullaaminen jostain syystä), vaikka yksi hieman menikin vinoon. No, aloittelijat tekee aloittelijoiden virheitä.

Tein tätä työtä kerran viikossa kansalaisopistolla, mutta syksyllä aloin tehdä tähän liittyvää sivutyötä myös toisella kansalaisopiston kurssilla, nimittäin taidevalukurssilla. Kypärän koristeniitit tulisin tekemään itse pronssista valamalla. Miksi mennä siitä mistä aita on matalin, kun haasteitakin löytyy?

Suunnittelemaani kypärään kuului vielä visiiri. Näin jälkeenpäin voisi sanoa, että sen suunnittelussa minulla kävi virhe. Aika typerä virhe. Asetin sen kiinnityskohdan aavistuksen liian ylös ja eteen, joten visiiriä ei saa kitkan avulla kiristettyä harjasta vasten pysymään ylhäällä. No, minkäs teet. Visiirin malli vaihtui osittain vielä sitä tehdessä, edukseen. Visiirin takominen oli mielenkiintoinen haaste. Ei ollut helppoa tarkoitukseen osittain sopimattomilla työkaluilla saada kaarevaa muotoa, joka oli vielä kupera keskikohdan pystysuoraa vekkausta lukuunottamatta. Tuo kyseinen muoto on mielestäni aivan nerokas, sillä jos vastustaja pistää miekalla kasvoihin, niin (ellei kaveri ole todella tarkka ja iske silmikosta läpi) kypärän muoto ohjaa terän vääjäämättä sivulle.  Samoin tuon vaakasuoran silmikkotasanteen tekeminen oli paikoitellen hankalaa - meinasi nimittäin metalli revetä välillä, mutta ei onneksi pahasti.

Sitten alkoi armoton niittaus, nahkaosien valmistus ja viimeistely, mutta niistä kerron osassa 3.

ps. Jos haluaa nähdä, miten oikeasti näppärä ihminen tekee kypärän, niin YouTube näyttää kuinka se tapahtuu.

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Elämä lyhyt - keihäs pitkä

Olin Helatorstaina pajalla parin veljen kanssa. Työt edistyivät valtavan hyvin, kun oli kuusi kättä käyttelemässä työkaluja.



















Tältä ne pienokaiseni näyttivät sen jäljiltä kun ne oli kaivettu muotin hiekoista. Tässä vielä hiekkainen yksilö ja messinkiharjalla puhdistettu kaverinsa. Kuten näkyy, niin melko paljon jää kaikenlaista rähmää tuohon pintaan.















Sitten kun kärkiä työsti aikansa rälläkällä, taltalla, dremelillä ja vasaralla, niin alkoi näyttää aika hyvältä. Oikeastaan ainoa asia mikä näissä enää huolestuttaa, on varren kiinnityskolon syvyys. Onneksi niitä voi porata syvemmäksi, jos vaikuttaa että jotkut ovat turhan ahtaita.


Ensi kerralla pääsee varmaan tekemään niittausreiät ja teroittamaan. Mökillä käydessäni tein yhden varrenkin puolivalmiiksi. Eräs oikein hitaasti ja sitkeästi kasvanut pieni mänty ilmoittautui vapaaehtoiseksi ja osoittautui mitä miellyttävimmäksi varsiehdokkaaksi.

Mitä pintakäsittelyyn tulee, niin sitä ei tule. Ei mitään akateemisesti oikeaoppista vihreää, ei mitään happo- tai polttokäsittelyä. Nämä hakevat kukin oman värinsä. Aika saa patinoida nämä kaikessa rauhassa, aivan kuten pronssikaudellakin. Ne mallintavat keihäitä sellaisina kuin ne olivat - sodan ja metsästyksen työkaluina.

Vita brevis - lanza longa.