Skjöldehamnin tunika

Kirjoitettu 2011:

Pitkästä aikaa taas kirjoituskoneen äärellä. Talvi on tulossa ja tätä silmällä pitäen aloimme weljesten kanssa valmistamaan kesällä saamamme päähän-/auringonpistosta konkretiaksi: Skjöldehamnin (Norjassa) hautalöytöön perustuva  tunika. Se on radiohiiliajoitettu  995-1029 jKr peräisin olevaksi, mutta vastaavia paitoja on pidetty yleisesti vielä satoja vuosia. Tällä kaavalla on tehty sekä lämpimän, että kylmän ajan vaatteita, ja me valitsimme raaka-aineeksi Puolustusvoimain käytöstään pois jättämän harmaan sarkakankaan, joka on muuten aivan erinomaista kangasta. Sarka on siis villakangasta, joka on huovutettu sellaiseksi tiiviiksi, mutta on karkeampaa, kuin astetta hienompi "verka". En tiedä, onko niillä lisäksi jotain muuta eroa.

Tein ikään kuin liukuhihnatyönä 4 paitaa ja autoin lopuissa kolmessa. Kaavana toimi seuraava kuva, jonka lisäksi otin tietysti mitat paitojen tulevista omistajista.

http://www.personal.utulsa.edu/~marc-carlson/cloth/skjolha.html

Teimme pari omaa ratkaisua näissä paidoissa, jotka helpottivat valmistusta. Huomaatte, että paidan kaavaan on merkitty erilliseksi osaksi kainalopussit. Ensimmäisen erillispussikainaloisen paidan jälkeen totesin, että miksipä en laittaisi sitä extratilaa suoraan hihan kaavaan, joten lisäsin noin 10 cm kanttiinsa olevat kolmiot hihan tyveen.

Eräs weli teki oman paitansa enemmän 300-luvulle ajoitetun Thorsbergin löydön mukaiseksi, koska hänellä oli jo housut samaa sarjaa. Paitojen helmanpituudet siis vaihteli polveen ulottuvasta vesirajaan yltäväksi. Koristelin oman paitani sitten sukuni väreillä.

 Kirjoitettu 2012:

Nyttemmin, kun olen tehnyt kymmenkunta näitä tämän sortin paitoja, voin todeta, että on loistava kaava. Pellavasta tehdyt viimeisimmät versiot olen tehnyt ilman keskikiiloja, sillä minulla ei ainakaan nouse jalka niin korkealle, että tarvitisin niin valtavan helmanlaajuuden. Lisäksi se laskeutuu tuota paksua armeijan sarkaa nätimmin, joten sivukiilat tuntuvat olevan ihan tarpeeksi. Kaula-aukon ompelu pellavasta on jokseenkin haasteellista, mutta eiköhän se ala luontua kun vaan kaavoittaa hyvin ja huolehtii asianmukaiset aukileikkaukset ja silitykset...

Pistänpä loppuun vielä muutaman kuvan.

Videomateriaalia, var så gud!

Sama video löytyy myös Valkoisen Käden Facebook-sivulta.

Goottipäiväkirja osa 3: Rintapanssari valmis

Rakas päiväkirja,

ensinnäkin olen pahoillani että olen laiminlyönyt sinua pitkään. Ja vaikka projektin alussa oli pyhä tarkoitukseni laskea tunnit, jotka kuluivat rintsikoiden tekemiseen, niin eipä sitä tullut tehtyä. Mutta nyt kun se on valmis, niin karkeasti arvioiden tunteja paloi 30-35.

Koska kuvat blaa blaa enemmän kuin sanat blaa blaa, niin tässä on kuvia. Ja sitten näistä kuvista tiedoksi, että seuraavat asiat ovat minun itse omin käsin tekemiä:

• Kypärä
• Gambeson
• Rintapanssari
• Vyö
• Huotra, eli miekan 'tuppi'

Miekka on Albion Europen valmistama sparrausmiekka (Lichtenauer). Keihään kärki on Windlass Steelin viiltokeihään kärki ja kantarauta on samaa sarjaa - varsi ja asennus on oma. Housut on mallia ruotsin armeija, kunnes saan tehtyä jalkapanssarit ja irtolahkeiden päälle sopivat toppahousut. Hanskat on herra ties kenen tekemät, miekkailuseuran kautta tilatut gauntletit, joista olisi muutama paha sana sanottavana - vaikka ihan nätit ovatkin. Rumat kengät by Sievin jalkine.

Vaikka itse pidänkin melko eleettömästä miekkailusta ja mätkinnästä, niin valokuvaaja Jussi halusi vähän draamaa ja ilmeitä. 

Pönötystä

Ryntäilyä

Kuvauksissa selvisi het muutamia asioita, joita pitää parantaa haarniskassa.  Rintalihasten kohdalle täytyy tehdä pystysuuntaiset vekkaukset, jotta käsille saa lisää liikkumatilaa. Joidenkin perus Fiore-liikkeiden radat eivät menneet ihan putkeen tästä johtuen. Jos kyseessä olisi yhden käden miekka ja kilpi, niin ongelmaa tuskin olisi. Toinen asia oli se, että lantioluiden kohdalta haarniska oli jätetty liian kapeaksi ja se painoi ikävästi. Onneksi kyseessä on metallihaarniska, jolloin sitä voidaan naputella oikeaan muotoon jälkeenpäinkin.
Ja pidempi keihäs pitää tehdä! Tuollainen onneton 2,5 m nysä ei riitä mihinkään kun ollaan hevosten kanssa tekemisissä!

Hauska sattuma oli, kun tämä oma tekemäni kokonaisuus oli esillä Jyväskylän kansalaisopiston kevätnäyttelyssä, niin eräs sen siellä nähnyt rouva halusi ilmoittaa minut Pauligille. Paulighan etsii jatkuvasti näitä kaikenmaailman käsityömestareita mainoksiinsa. Olen todella imarreltu jos minun vaatimattomat, melko karun näköiset kädentyöni aiheuttavat tällaista ihailua ihmisissä. Mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, että olen minä oppinut ihan penteleen paljon näiden tekemisestä jo tässä ajassa mitä näitä on tullut tehtyä. Voisin kuvitella jo millainen se mainos olisi jos minut siihen otettaisiin: "Samalla jääräpäisyydellä ja perkeleiden huutelulla tehdään Juhlamokka-kahvi. Eihän mekään oikeastaan paljoa tästä hommasta tajuta, mutta on tääkin omalla tavallaan aika pirun hyvää!"

Yhteenvetona tästä tekeleestä voisin sanoa, että nämä projektit eivät kai ole koskaan valmiita. Ajattelin nimittäin kehittää tätä rintsikkaa tekemällä siihen mahdollisesti etsaamalla jotain kivoja kuvioita. Sukuvaakunan voisi siihen rintapieleen kaivertaa ja polttaa hapolla. Onhan se nykyään tikattuna olkapäässänikin.

Mutta nyt lähden kohti viikonlopun viettoa ja haaveilen haarniskan jatkopaloista.

Kaikki kuvat ovat Jussi Salomaan ottamia ja omistamia.

Haltiahaarniska - Elven armour

17.7.2010 Voitin tämä asu ylläni FinnCon 2010:n naamiaiskilpailun. En kuitenkaan kerro heti kaikkea lopputuloksesta, vaan työstä sitä ennen.

On kokonaan toinen asia, että mikä minua haltioissa ja niihin alitajuisesti liittämissäni esteettisissä suuntauksissa (kuten Art Nouveau tai kelttiornamentiikka) viehättää - niin syvälle en mene tässä kirjoituksessa. Mennään kuitenkin vuoteen 2006, jolloin aloin haaveilla tämän kyseisen haarniskan rakentamisesta. Olin tuolloin vielä koulussa, joten luentomonisteiden reunat ja taustalehdet alkoivat täyttyä pikkuhiljaa. Ensin yleisiä luonnoksia, sitten havainnekuvia, yksityiskohtia ja kokoonpanosuunnitelmia. Kaverit pyöritteli päätään - hörhöjä ja hurahtaneita siinä koulussa kyllä riitti, mutta ei tämä kyseinen alalaji oli melkoinen harvinaisuus. 

 Olin tuijottanut moneen kertaan Tarun Sormusten Herrasta-leffojen DVD-extrat ja olin haltioitunut etenkin näistä käsityöläisyys ja suunnittelu-osioista. Ei minua ne näyttelijät kiehtoneet, mutta ne Weta Workshopin tekeleet senkin edestä. Sitä paitsi Orlando Bloom aiheutti minulle traumat Legolaksena. Pidin hyvin paljon molemmista elokuvassa esiintyneistä haltioiden haarniskoista (vanha ja uusi), mutta tuo uusi, eli Kolmannen Ajan haarniska kaikessa tyylikkyydessään ja linjakkuudessaan ei silti vakuuta haarniskana. Olen pikkuhiljaa, kun tieto ja ymmärrys on karttunut, alkanut arvostaa toimivuutta ja myös historiallisuutta enemmän. Haarniska on vaan kertakaikkiaan menettänyt merkityksensä, jos sen primäärifunktio on sama kuin koruilla. Vaikka tässä ei tietääkseni minnekkään uuteen nuijasotaan olla menossa, niin jos näkee sen vaivan että tekee haarniskan, niin miksei sitä tekisi kunnolla? Vähän sama kuin Alberto Orson ruokafilosofian kanssa: "pahan ruuan laittamisessa ei ole mitään järkeä". Mitä tekisi autolla, joka näyttää hyvältä, mutta jonka ovet eivät aukea tai rattia ei voi kääntää? Ja toisaalta, laittaisiko kukaan itseään kunnioittava amerikanrautaharrastaja halpaa kiinalaista kopio-osaa näkyvälle paikalle? Juuri siksi en käyttänyt muovia, lasikuitua tai muita höpöhöpömateriaaleja, kun aloitin tämän projektin.

Haarniska on valmistettu 0,8mm messingistä, 2,4mm kasviparkitusta nahasta, silkistä ja kierrätysmateriaaleista. Jos ihmettelet silkkiä, niin haarniskaan kuuluu koristevyö, joka on ruskeaa silkkiä. FinnConissa esiinnyin ylläni vihreä villaviitta, pellavahousut (sisley), peltipaita (SA) ja ruskeat nahkasaappaat (tein ne hääpukuuni 2009). Aloitin sen konkreettisen tekemisen 2008 keväällä. Edeltävänä syksynä olin harjoitellut tekemällä yllä olevan "kypärän", sekä seuraavassa kuvassa näkyvät olkasuojat, jotka menivät nopeasti vaihtoon. Ne olivat kuitenkin erinomaista harjoittelua mm. noston, rullauksen ja kaavoituksen suhteen. Työ alkoi sillä, että tein ensin kaavat paperille, joita sovitettuani tein pahviversion koko haarniskasta. Kun siinä havaitut muutostarpeet oli huomioitu kaavoituksessa, niin alkoi pellin leikkaus. Otin muistaakseni noin parin sentin saumavarat reunojen rullausta varten. Kun kyseessä on näinkin monimutkainen hökötys, joka koostuu kymmenestä verrattain samannäköisestä metallisuikaleesta, niin niiden nimeäminen asennuspuolen ja järjestyksen mukaan on erittäin tärkeää. Kirjoitin jokaisen palan taakse esim A1 tai B3, sen mukaan, mikä pala oli kyseessä.


Kaikki tämä työ tapahtui rakkaiden ja kärsivällisten vanhempieni luona, kaoottisessa autotallissa. Ainoat työkalut joita käytin, oli peltisakset, ruuvipenkki pienellä "alasimella", kuula- ja harjapäävasara, iso talttapäämeisseli, sekä noin vaaksanpaksuisen viemäriputken pätkän sisään tunkemani puupölli, josta tuli pakotusalustani kuperille pinnoille. En siis asunut tuolloin vanhempieni luona, vaan kävin aina vain sotkemassa heidän taloaan ja häiritsemässä naapurustoa myöhään jatkuvalla pellinhakkaamisella.



Tuona kesänä 2008 tulin käyneeksi perheen kanssa Italiassa. Käydessämme Sienassa ostin Casa della Pelle:n ("Nahan talo") yrittäjältä Paololta roomalaisen miekan, gladiuksen. Siinä sitten sönkkäsin muutamalla opettelemallani italian sanalla, englannilla jota hän ei ymmärtänyt, suomella ja elekielellä että minä olen kiinnostunut haarniskoista ja olen nyt tekemässä elämäni ensimmäistä metallista sellaista.
Italiaano innostui ja antoi minulle pussikaupalla nahkatarvikkeita kaupanpäälle. Koristeniittejä lähinnä. Sitten, kun itse kyrassi oli tehty, niin väänsin syksyä vasten lonkkapanssarit ja uudet käsivarsisuojat. Siihen kun heitti vielä 10 vuotta vanhan viitan larppaaja-ajoiltani, niin näky oli tämä:

Nuo asussa näkyvät käsivarsisuojat on muuten tarkoitettu varta vasten jousiammuntaan ja kirjoitin niihin nimeni Angerthas-riimuilla. Sattuipa vielä käymään niin, että kun lähetin tämän kuvan kiitoksena niiteistä Paololle Sienaan, niin hän, italialaiseen tapaan, puoli vuotta myöhemmin kehujen myötä pyysi josko voisi saada sen kaavat. Kaavat ja pahviversio toimitettiin Italiaan seuraavana syksynä, kun vanhempani menivät Toscanaan viininkorjuuseen. Ja kun he tulivat takaisin, mukanaan oli kiitoksena suuri laatikollinen kaikkea mahdollista ja mahdotonta, hyödyllistä ja hyödytöntä nahkatarvikkeistoa. Mahtavaa!


Kuten mainitsinkin nahkakypärä-tekstissäni, niin tuo peltilirpukka alkoi ottaa päähän. Sen laatu ei enää vastannut muun haarniskan laatua, joten päätin tehdä uuden. Mutta se on eri tarina.


Tässä pitkän kaavan mukaan selitettynä tausta puvulle, jonka tähänastisen elinkaaren loppuhuipentumana voitin FinnCon 2010:n naamiaiset. Pistän lisää kuvia tänne niin pian, kuin vaan niitä käsiini saan. Otan kaikki kuvat mielelläni vastaan!

Osallituminen, vaiva ja hikoilu oli kaikki sen arvoista, kun eräs Jyväskyläläinen kokeneempi Tolkienisti tuli silmät loistaen kehumaan. Hän sanoi kutakuinkin näin: "Harmitti ensin, kun Tolkienismi oli niin vaisusti edustettuna tämän vuoden Conissa, mutta sinä olet pelastanut päiväni." Kuinka tuollaisesta voisi olla liikuttumatta? Minulta on monet epäilevät tuomaat kysyneet: miksi teet tuollaista haarniskaa?
Silloin en vielä osannut vastata, mutta juuri tällaisten tilanteiden takia. Olen itse ollut valtavan innoittunut aina Tarusta Sormusten Herrasta ja jos voin jakaa ja kenties tartuttaa sen saman mahtavan fiiliksen muihin edes hetkeksi, niin olen iloinen.

~ English version coming soon ~

Huppulakki, poliittinen mielipidepipo

Kuinka tehdä keskiaikainen miesten huppulakki?

Tarvitset:

Sarkaa tai veluuria, eli hieman huovutettua villakangasta - karkeaa tai hienoa
Neula
Lankaa
Hyvät sakset
Mittanauha
Keppi, esim haravanvarsi
pienet kärkipihdit
(kangasliitu)

Mittaa haluttu (hartia)leveys, esim. 15cm yli hartian. Piirrä kangasliidulla ja langalla (sido niistä "harppi") haluamasi kokoinen ympyrä. Mikäli haluat koristella reunan erikoisin leikkauksin, niin tee pahvista sellaisen malli (esim neliö, lehti, kolmio tms), ja piirrä liidulla se ympyrän kaukille reunoille. Jos kankaasi on paksua sarkaa, tällaisen reunuksen tekeminen on jopa suositeltavaa, sillä se auttaa lievettä laskeutumaan siistimmin. Sitten leikkaat piirtämäsi mukaan.



Kuva on peräisin osoitteesta http://members.cox.net/moirandalls/cowl.htm

Yllä oleva kuva antaa kohtalaisen kuvan siitä, millainen hupun kaava on. Suosittelen kuitenkin kokeilemaan esim. omalla hupparin hupulla, että millainen tavoittelemasi huppu on suhteessa siihen. Jos haluat syvemmän, niin lisää syvyyttä jne. Tärkeää on kuitenkin se, että muotoilet ympyrään kiinnitettävän osan "aallon muotoiseksi", kuten kuvassa. Tee kaava ensin paperille, tarvittaessa vielä vaikka jollekin jämäkankaalle.

Mitä tuohon "liripipeen" eli hupun häntään tulee, niin siitä kannattaa tehdä oikeasti pitkä. Onhan siinä hemmetinmoinen rullaaminen, kun sen kääntää oikein päin, mutta kyllä se kannattaa. Itselläni se oli vielä erityisen hankala, koska käytin armeijan sarkakangasta, joka on melkoisen tuhtia tavaraa. Siinä piti käyttää noita alussa mainittuja keppiä ja pihtejä. Huoh!
Sitten ommellaan hupun reuna. Jos käytät jotain hyvännäköistä paksua pellavalankaa, niin voit tehdä "koristeompeleen" sillä. Siis käytännössä simppeli ommel joka vain pitää hupun reunan sisääntaitettuna.

Mittaa sitten hupun alareunan leveys ja leikkaa kauluriin kehämitaltaan hieman pienempi pyöreä reikä, sellainen että pääsi mahtuu siitä mukavasti. Sitten ompelet vain hupun kiinni kauluriin. Sitten pistät sen päähäsi ja hymyilet - nyt sinulla on huppulakki. Jos otat sen vielä hetkeksi pois päästäsi ja tarraat kaksin käsin kiinni hupun ja kaulurin saumasta, niin voit taitella siitä chaperon-hatun. Siinä auttaa kummasti, kun huppu ei ole järkyttävän syvä, vaan samantyylinen kuin moderneissa huppareissa.

Eli tämä on hyvin helppo tehdä, mutta syy miksi se kannattaa todella tehdä, on se että kyseinen lakki on mahdottoman monipuolinen, hyvännäköinen ja käytännöllinen. Se ajaa hieman sadetakin asiaa, ellei nyt sada ihan vaakatasossa. Se suojaa tuulelta, tai katseilta. Se lämmittää, mutta jos on liian kuuma, sen hupun voi laskea alas tai kääriä koko helahoito hatuksi. Ja kaiken kukkuraksi tarpeeksi pitkä "liripipe" eli se pitkä hiippa toimii vielä vaikka kaulaliinana tai lyömäaseena, kuten tilaaja haaveili pilke silmäkulmassa.

Wikipedia osaa kertoa että tällä päähineellä on mielenkiintoinen historia. Sillä on muun muassa ilmaistu poliittista mielipidettä - joskus jopa poliittisia ryhmittymiä kutsuttiin chaperoneiksi. Olisihan se hauskaa jos nykysuomessakin olisi vastaavat pipot käytössä, kokkareilla sininen, sdp:llä punainen, vihreillä hmmm ja keskustalla harmaa. Kiistän kaikenlaiset yhteydet Keskustaan, vaikka minulla onkin harmaa huppulakki.
Ja jos joku ehti ihmetellä että miksi tämän on nimenomaan miesten hattu, ja että eivätkö naiset muka saa käyttää tätä - niin historia osoittaa, että huonosti on käynyt mm. erään Jean D'Arcin, joka tähän sonnustautui. Hänen oikeudenkäynnissään häntä syytettiin kerettiläisyydestä, esim. liian miehisestä käytöksestä, josta tämän päähineen käyttö oli yksi esimerkki. No, ehkä ranskalaisten naisten pitin näyttää miehekkyydessä esimerkkiä englantilaisten pieksemille maanmiehilleen satavuotisen sodan aikoihin.

Oppimiskokemuksena tämä on aloittelijoillekin helppo homma. Kangasvalinta on kuitenkin tärkeä. Jos tämän tekee jostain purkautuvasta kankaasta, niin unohtaa koristeleikkaukset ja muistaa huolitella reunat.

Tässä vielä kuva varsinaisesta tuotoksesta, jonka blogger jostain syystä kääntää aina pystykuvaksi, teen mitä tahansa... neuvokaapa joku jos tiedätte mistä moinen johtuu. Jälkitoimituksen voisin kuitenkin lisätä myöhemmin kuvat miltä se näyttää päähän asetettuna.

Gambeson

Pitkään haaveilemani gambeson tuli tehtyä aika hyvällä vauhdilla, kun vaan otti hommakseen.

Tavoitteenani oli tehdä sukuni heraldisiin väreihin irtohihainen gambeson. Toisin kuin muun muassa aiemmin tekemäni messinkihaarniska, tälle voisi olla jopa käyttöä! Historiallisessa miekkailussa kun käytetään freeplayssa gambesonia ja satunnaisia suojia. Satunnaiset suojat siis voivat olla rullaluistelu-, tai lätkävarusteita, mutta joskus jopa historiallisesti oikeaoppisia nahka- ja terässuojia. Niiden autenttisuudella ei ole siinä kontekstissa merkitystä kuin korkeintaan käyttäjälle itselleen, sillä fokus on taistelutekniikassa - ei vaatekoreilussa.

Tein gambesonin tämän ohjetta hyödyntäen. Kiitos siis Marla Berrylle hyvästä ohjeesta.

Päällys- ja vuorikankaat on kaikki intianpuuvillaa. Periaatteessa olisi ehkä kannattanut tehdä ainakin vuori pellavasta, koska sen sanotaan toimivan hyvin lämpönieluna. Nykyinen vuorikangas on vanhempieni liki 30 vuotta sitten Indiskasta ostama päiväpeitto, joten aktiivipalveluksensa tehneenä sekin pääsi uusiokäyttöön. Toppaus on puolestaan kaksinkertaista Suomen Armeijan sarkakangasta, jota sain ostettua naurettavan edullisesti viime syksynä Keuruun varikon myyjäisistä. Voi pojat, miten siellä olikin kaikkea mahdollista ja vielä enemmän mahdottomia.

Idean takin rakenteeseen sain 2009 Hämeenlinnan keskiaikamarkkinoilla, kun olin kuuntelemassa Satu Hovin esitelmää keskiaikaisesta vaatteenvalmistuksesta ja pukeutumisesta. Halusin tehdä siitä melko tyköistuvan, enkä liian runsaasti topattua. Tarkoitukseni on nimittäin peittää itseni kauttaaltaan 1300-1400-luvun tyyliseen teräskuoreen. Tällöin takki ei kannata olla liian paksu tai löysä - muuten haarniska ei istu ja lämpöhalvaus voi "yllättää". Sadun luento oli muutenkin erittäin hyvä. Siellä tuli paljon sellaista tietoa, mikä saattaisi ihan oikeasti yllättää mm. monet teinilarppaajat, jotka ovat vasta alkaneet fiilistellä keskiaikaa. Muun muassa sellainen seikka, että perus farkkukangas (väristä en kyllä tiedä) on itseasiassa todella keskiaikaistyylistä. Puuvillaa kuitenkin käytettiin, vaikka se ei ollutkaan yhtä yleistä kuin pellava ja villa. Puuvillaa ja gambesonia muuten yhdistää myös sellainen etymologinen seikka, että gambesonia kutsutaan myös nimellä aketon (alun perin alcottonem vanhalla ranskalla), jonka arvellaan juontuvan arabian sanasta al-qutn, eli puuvilla.

Miksi halusin hienostella heraldiikalla, enkä tyytynyt tavalliseen gambesoniin? Jos kerran suvulla on vaakuna, niin pitäähän sitä käyttää, kunhan ei halvenna sitä. Vaikka kyseessä on harrastus, eikä sodankäynti, jonka tarpeisiin heraldiikkakin on kehittynyt, näkisin että heraldiikan esilletuominen keskiaikaisessa kontekstissa on sen suurta kunnioittamista ja palauttamista alkulähteilleen. Ei ole sattumaa, että heraldiikan säännöt ovat määränneet mm. että vaakunakilven on oltava "nuolenkantaman päähän" asti tunnistettava.

Vaikka ompelukone-raukkamme oli paikoin kovalla koetuksella, se selvisi kunnialla läpi projektin. Olkasaumoihin jouduin kyllä käyttämään ystäväni J. Kataisen, joka toimii lähellä kyläsuutarina, vanhaa valurautasingeriä. Mahtava laite, kerta kaikkiaan, mutta sen paininjalka oli mitä ilmeisimmin tarkoitettu nahan ompeluun, joten haastetta piisasi.

Minulla sattui olemaan vielä kourallinen erään Sienalaisen Paolon antamia koristeniittejä, joten käytin niitä nahkaremmien kiinnittämiseen. Sääli ettei niitä valmistavan ABC Morinin tuotteita tuo kukaan Suomeen. Vaikka valkoiset nauhat ovat oikein kivat, niin niiden vastakappaleina olevat siniset hihnat on kyllä alkaneet ottaa päähän. Hemmetti että olin typerä kun laitoin sellaiset onnettomat rimpulat. Taas tuli opittua kantapään kautta - täytyy tehdä uusiksi nuo solkiremmit. Olisihan se hölmöä pitää muuten varsin hyvin onnistuneessa takissa sen arvoa alentavia, säälittäviä lirpukoita. Paitsi että ne näyttävät halvoilta, ne myös saavat käyttäjän epäilemään takin kestävyyttä.

Hihoista tuli varsin mainiot. Ne ovat tarpeeksi väljät, jotta liikkuvuus ei kärsi, mutta ne eivät kuitenkaan ole mitkään liito-oravan lentopoimut. Niissä on kyllä se hassu ominaisuus, että koska niiden istutussuunta on suoraan sivulle, niin näyttää siltä kuin olisi appelsiinit kainaloissa käsiä tavallisesti roikottaessa. Mietin muutamaa eri kiinnitysvaihtoehtoa hihoille, mutta purjerenkaiden läpi nauhalla solmittu vaihtoehto nousi ylitse muiden. Nahkakanttaukset tuovat vielä aavistuksen ylellisyyttä ja viimeistelyn tuntua.

Takki selvisi ensimmäiset miekkailutreeninsä oikein hyvin, eikä komplikaatioita esiintynyt. Lyönnit tuntuivat jonkun verran lävitse, mutta eihän tätä olekaan tehty korvaamaan levyhaarniskaa. Lämmintä hommaa tuo "toppatakki" päällä heiluminen kyllä oli.

Kaikenkaikkiaan tämä projekti on onnistunut mielestäni oikein hyvin. Näkemykseni on vähäisen kokemukseni takia kovin vajavainen, joten arvostaisin todella paljon kaikenlaisia mielipiteitä, vaihtoehtoisia menetelmiä jne.