Goottipäiväkirja osa 2

Rakas päiväkirja,

alan olla rintapanssariprojektin loppusuoralla. Pitää vähän sovittaa aiempia syntejä vasaralla ja kohdistaa osia paremmin toisiinsa istuviksi. Pääsiäisen aika on hyvä hetki saada kaikki synnit sopiviksi, sillä silloin on kansalaisopiston näyttely, jonne tekele olis hieno saada esille.

Vielä tassetit pitäisi saada tehtyä, ja nahkaosat. Liitän tähän vielä alle kuvan siitä, kun eilen sovitin jo osittain kokoonpantua kyrassia ylleni. Huomenna on viimeinen kerta kansalaisopistoa tänä keväänä. Sinne täytyy tsempata kunnon flow päälle ja hoitaa homma kotiin.

Helma on kiinnitetty jo lopullisesti, mutta vatsakupu on vielä tosiasiassa irrallaan rintaosasta.

Nahkurin orsilla 2 -feat. Valkoisen Käden vaimo

Pahoittelen taukoa, mutta nahka tosiaan valmistui jo syksyllä.

Kalkitsemisen jälkeen pesimme vuodat huolellisesti moneen kertaan ja yhdessä vedessä oli etikkaa korvaamassa aiemmin mainittua muurahaishappoa. Etikan tarkoituksen oli neutraloida vuodat emäksisestä kalkista.

Sitten aloitimme karvan irrotuksen. Pitkä hirven karva lähti helposti nyppimällä ja raudalla kaapimalla. Lehmän karva vähän heikommin kaapimalla. Kalkkikäsittelyn jälkeen rasva ja jänteet tuntuivat lähtevän hieman paremmin, joten tulkitsimme että aiemmin tehty kaapiminen saattoi olla turhaa? Iso työ joka tapauksessa. Hommaan upposi tunteja ja työskentelimme välillä hyvin kylmässä ja pimeässä ryteikössä.

Elina joutui jäämään kiireidensä takia syrjään (olimme arvioineet aikataulun ja työmäärän vääriin), joten jatkoimme kahdestaan ja siirsimme nahat vanhempien omakotitalon pihaan naapureiden ihmeteltäväksi.

Mimosaparkki

Lopulta luovutimme rasvojen kanssa ja laitoimme hirven nahan ja kalannahat mimosaparkkiin. Liemen väkevyyttä nostimme hiljalleen muutaman päivän välein.  Yhdessä välissä kaavimme nahkaa taas. Nahat olivat liemessä yhteensä melkein 2 viikkoa. Astiat olivat ulkona ja välillä ilma oli pakkasen puollella, mikä varmasti hidasti parkkiintumista. Oikeaa parkkiintumisastetta testasimme leikkaamalla palan nahkaa ja tarkastelemalla leikkauspinnan kerroksia. Nahasta tuli melkein läpiparkittua. Nostimme nahan rasvaliemeen yhdeksi päiväksi, muistaakseni nahkaa hieman huuhdeltiin, jonka jälkeen nahka vietiin ulos valumaan. Sitten pingotimme nahan maton kuivaustelineeseen kuivamaan aavistuksen verran.

Pingotuksessa sitten venyttelimme nahkaa mitä mielikuvituksellisin keinoin, tarkoituksena pehmittää nahka käyttökelpoiseksi. Hakkasimme, työntelimme omaa ruumiin painoa apuna käyttäen, otimme nahan irti ja vääntelimme, samalla hangaten sitä telineen yli. Nahka kuivui epätasaisesti ja voimat meinasivat loppua. Luovuttaminen kävi monta kertaa mielessä. Otimme nahan lopulta kylpyhuoneeseen kuivumaan, samalla kun poljimme sitä jaloin. Lopulta veimme nahan kerrostaloasuntomme pieneen kylpyhuoneeseen, jossa viimeistelin melkein kuivuneen nahan pehmittämällä sitä kylpyammeen reunaa vasten.

Tuloksena oli kauniin punertava, hieman epätasaisen värinen, mutta kaunis pehmeähkö nahka. Nyt pitäisi vielä keksiä mitä siitä haluaisin tehdä.

Lohen ja jättiläiskonnamonnin nahkaa

Aivoparkki

Kuten Simo aluksi kertoi tarkoitus oli kokeilla lehmän vuotaan aivoparkkia eli rasvaparkkia. Murskasimme aivot massaksi tehosekoittimella. Lisäsimme mössöön hieman vettä ja lopulta ruokaöljyä kun näytti että massaa ei ole tarpeeksi kokonaiseen vuotaan (2 vasan aivot). Öljy oli lopulta varmaan virhe. Sitten lämmitimme massan n. 45 asteeseen ja levitimme sen nopeasti vuodan lihapuolelle. Yleensä en ole herkkä hajuille, mutta nyt meinasi tulla ykä kurkkuun. Tämän jälkeen käärimme vuodan rullalle, rulla muovisäkkiin ja säkki huoneenlämpöön. Seuraavana päivänä kaavimme haisevat aivot pois ja huuhtaisimme nahan kevyesti, koska haju oli karsea (tämäkin oli varmaan virhe parkkiintumisen kannalta). Nahka oli nyt rasvainen, haiseva ja läpinäkyvä. Ajattelimme, että parkitus epäonnistui ja päätimme kokeilla saamaan nahkaan pissaparkkia.

Virtsaparkki

Pissaa piti kerätä muutama ämpärillinen, joten valjastimme koko perheen käyttöön. Anoppi pissi kiltisti viikon purkkiin. Kiitos siitä, että uskotte käsityöprojekteihimme, vaikka ne vaikuttaisivat kuinka hölmöiltä ja epätoivoisilta. Kun pissaa oli tarpeeksi, seisotimme sitä muutaman päivän ja laimensimme sitä vedellä. Sitten vaan vuota pissaan likoamaan muutamaksi päiväksi.

Tuloksena taas haiseva läpikuultava nahka. Pingotimme sen jotenkin puiden väliin ja odotimme että se kuivahtaisi. Taisi vaan kuivahtaa likaa ja meille iskeä kyllästyminen. Koppuraa nahkaa piti nyt yrittää pehmittää. Väänsimme sitä, hakkasimme sitä puunuijalle, hypimme sen päällä ja lopulta ajelimme autolla rullan päällä. Tuloksena oli kova ja ryppyinen nahka. Päätimme luovuttaa tältä erää ja ajattelimme että jatkamme parkitusta ensi kesänä itse keitetyllä pajuparkilla. Lisäksi Simo voi käyttää syntynyttä raakavuotaa kilven reunoihin.

Ämpärillinen kusta

Aivoparkilla saatiin koppurainen nahka.
Sopii kilven reunan pingoitenahaksi

Mitä opimme:

• Olisi mukava opiskella nahan käsittelyä ihan oikean ammattilaisen opastamana eikä epäselvien kirjojen ja himmeiden nettiohjeiden perusteella
• Monessa työvaiheessa olisi voinut oikaista (kai?), jos olisi tiennyt enemmän.
• Nahan käsittely on helvetin kovaa hommaa ja nahkaa materiaalina oppi arvostamaan ihan eri tasolla. Samoin vanhan ajan nahkureita, jotka tekivät kaiken käsin.
• Jos haluaa varmasti onnistua ensimmäiset parkituskokeilut kannattaa aloittaa pienestä eläimestä ja hyvä vaihtoehto on käyttää teollista Mimosaparkkia. Ei kolmea suurta vuotaa kerralla!!
• Kannattaisi varmaan verkostoitua enemmän harrastajien ja ammattilaisten kanssa, jos haluaa oppia muutenkin kuin kantapään kautta.

Lopuksi vielä kiitos Kemin Nahkatarvikkeen asiantuntijalle puhelinneuvonnasta. 

Otteita Goottipäiväkirjasta osa 1: Rintapanssari

Kukaan ei ymmärrä mua...mä oon niiin erilainen

No joo, huonoa huumoria. Taas. Mainittakoon että minulla ei ole varsinaisesti mitään gootteja vastaan. Tämä ei nyt kuitenkaan ole nykyisestä mustan lateksin, pitsin ja valkaistujen naamojen nimeen vannovasta alakulttuurista, eikä kansainvaellusajan gooteista, vaan 1400-luvun goottilaisesta / saksalaisesta haarniskamuotoilusta. Eli "valkoisen kauden" juttuja.

31.1.2011

Samalla kun viimeistelin pallitikaria, aloitin jo hyvän aikaa himoitsemani 1400-luvun tyylisen rintapanssarin valmistuksen. Hommasin Teräsmyynti Timo Lehtimäeltä 1,5mm rakenneterästä Warusseppäin Killan Marko Saaren suosituksesta. Siinä on muuten avulias ja pätevä mies. Ei mikään harrastelija kuten minä, vaan henkilö joka ihan oikeasti taitaa tietää mitä tekee :D

Voisin yrittää laskea ensimmäistä kertaa ikinä aktiivisia työtunteja tällaisen projektin suhteen. Tuona päivänä tein tavalliselle kaavapaperille kaavat Darvisin suuntaa-antavien ohjeiden perusteella. Käytin pohjalla valmistamaani gambesonia, joka on oletusarvoisesti rintapanssarin alla.

Päärynävartaloisen miehen korsetti?

Sain leikattua rintapanssarin ensimmäisen kappaleen aika nätisti jo ekalla kerralla muiden hommien ohessa, sekä hiottua vähän reunojakin. Suuret linjat leikkasin tasosaksilla, vai mikä se pöytämallin peltileikkuri onkaan nimeltään, pienemmät rälläköin ja hioin nauhahiomakoneella.

Käytetty aika tähän mennessä: noin 2,5h

21.2.2011

Toisella kerralla pääsin leikkaamaan uuden kappaleen irti ostamastani 1000x1500mm kokoisesta levystä. Jännittää, että kuinka hyvin saan tehtyä noiden kappeleiden sovitukset niin, ettei sinne jää sietämättömiä, miekanmentäviä rakoja. Mutta eiköhän tuo onnistu. Näitä on mukava tehdä kun voi ottaa rennosti - niskaan hengittämässä ei ole käsityönopettajaa, joka hetken työtä katseltuaan löisi keskeneräisen kappaleen rikki, sanoen "uusiks meni". Muistan kyllä ikuisesti tämän tapauksen ala-asteelta, vaikkei ollut edes oma työ, jonka palasia kerättiin lattialta. Kunnia hänelle siitä, että osasi varmaan tehdä itse tosi pätevästi puutöitä, mutta motivoinnissa ja innostamisessa olisi ollut kyllä uudelleen miettimisen paikka. Minulla oli teknisen työn numero hänen aikanaan 6. Kun opettaja vaihtui nuorempaan, ja tuli jännittävämpiä töitä, kuten bumerangi (joka minulla on vieläkin tallessa), innostus lähti ihan uuteen nousuun ja numerokin nousi ysiin kertalaakista. Voi päiviä lapsuuden. On se toisaalta kiva, että en silloin ollut ihan hereillä niillä tunneilla, koska nyt voi kokea oppivansa niin paljon uutta metallitöiden parissa. Joka kerta. Olisi hirveän ikävää osata kaikki. Paljon hauskempaa on oppia kaikki, ja nimenomaan itse oivaltaen.

Saa nähdä jaksaako itse vääntää tällaisia vekkauksia...

Tuona kertana pajalla sain myös aloitettua hyvin mielekkään työvaiheen, reunojen rullaamisen. Hauskaa hommaa, joskin melko raskasta isoilla kappaleilla. Vasen käteni kehittyy pikkuhiljaa tällä työllä kunnolliseksi sepän kouraksi, lukkopihdin kaltaiseksi puristukseltaan. Menee ihan täysipainoisesta käsitreenistä, kun kaksikin tuntia pyörittelee toisella kädellä hieman hankalanmuotoista levynpalaa alasinta tai muuta alustaa vasten ja toisella kädellä vasaroi niin maan perkeleesti, mutta kuitenkin äärimmäisen huolellisesti. Koviä äijiä ovat sepät, respect.

Käytetty aika tähän mennessä: 4,5 h
Aikaansaannos siinä vaiheessa:

4,5h jälkeen minulla on rautabikinit!

Ja sitten olikin hiihtoloma ja meni hyvät pajasessiot sivu suun, kun ovet olivat lukossa. Tällä kertaa en kuitenkaan käynyt paikanpäällä toteamassa tätä.

7.3.2011

Intoa täynnä kuin ilmapallo, aloin heti pajalle päästyäni rullata ja rullata ja aina vaan rullata. No siinä menikin sitten treeninä tuo ilta ja kotiin palatessa kädet todella tuntui siltä kuin olisi tehnyt ihan oikeita töitä, eikä vaan istunut koneella.
Kuten arvelinkin jo kaavoitusvaiheessa, piti ottaa enemmän sisään "kädenteiden" rinnankohdalta. Näin rintapanssari ei haittaa liikkuvuutta, vaan kädet saa liikkua lähes rajoitteetta. Tuosta rullaamisesta nyt on turha jaaritella sen suuremmin, se on yksinkertaista, hitaanpuoleista, tarkkuutta vaativaa ja lopulta palkitsevaa hommaa. Lopputulos tuntuu tosi hyvältä, vaikka tulikin tehtyä ikäviä vekkejä muuten niin sileään pintaan. Nekin sai aika hyvin piiloon jo sillä, kun harjasi isoimpia kuumakäsittelyn suhmuroita pois ja kirkasti metallia.

Kuuden ja puolen tunnin jälkeen työ näytti tältä:

Ensi kerralla pääsee vekkaamaan käteni pitämää kappaletta.

Vaikka olenkin työskennellyt aika tehokkaasti tämän parissa, niin tekemistä piisaa vielä aika tavalla. Ja hyvä niin.

Vielä yksi pieni muistutus kaikille lukijoilleni:

Jos minä pystyn toteuttamaan visioitani,
niin sinäkin pystyt.

Pystyt todennäköisesti jopa parempaan, kun oikein yrität.
Ainoat asiat, mitkä meitä kai hidastaa ja pahimmillaan estää,
ovat epäonnistumisen pelko ja laiskuus.

Fuck 'em.

Kuvalähteet:
http://www.gothik.ws
http://stormthewalls.kicks-ass.net/Armour/armour.htm
http://i4.photobucket.com/albums/y110/Nephtys/Medieval%20European%20Armour/Gothic_Cuirass_01.jpg

Pallitikari - Ballock dagger 2/2

Bronze iron cherry and an anvil's kiss in spring
My ballock dagger's really made from all these things

Oohh-oh Ballocks!

My vision of the dagger

Njoo, eli kuten äskeinen sanoituksellista lahjakkuuttani (!!) osoittava Summerwine-tulkinta paljastaakin, valitsin kahvan materiaaliksi kirsikkaa. Ja sillä ei ole mitään sen suurempaa symbolista arvoa, vaan sitä sattui löytymään puukeskukselta, oli ominaisuuksiltaan sopivaa ja se näyttää hyvältä.
"Vaaleanpunertava, toisinaan harmahtavan vihreitä raitoja. Tummenee nopeasti. Puu on erittäin tiivistä, hienorakenteista ja suorasyistä. Voidaan viimeistellä täydellisesti. Puuta on vaikea kuivattaa, mutta kuivuttuaan se on varsin lujaa ja kestävää."

Tein ensin harjoituskahvan männystä, mikä oli vähän turhankin pehmeää ja halkeilevaa. Pääasia kuitenkin oli kokeilla miten se muoto löytyy. Siinä työssä nimittäin huomasin nopeasti oikeanlaisten työkalujen merkityksen. Voi herranen aika kun ei meinannut tulla mitään koko hommasta välillä. Työkaluina oli kuviosaha, kirvesmiehen saha, sähköhöylä, puukko, pari talttaa, täryttävä hiomakone ja dremel- monitoimityökalun hiontarulla. Oppina oli, että dremelin puukaiverrus-vaihtopäät ovat ehdoton hankinta ja puun on oltava melko kovaa.

Basic shape carved

Kirsikan työstäminen oli paljon helpompaa. Tästä voitaneen kyllä kiittää myös paitsi parempia työkaluja, myös jalostunutta näkemystä työnvaiheista. Harjoittelu männyllä kannatti. Pientä päänraapimista ja päätöksentekoa aiheutti myös pronssihelan sovittaminen kahvaan.

Kun kirsikkakahva alkoi olla perusmuodossaan, niin leikkasin sen kolmeen osaan, visiokuvan mukaisesti. Leikkasin seuraavaksi messingistä pari tuollaista kiekkoa, joihin porasin reiät. Tein kolme kiekkoa myös 2,4mm ja yhden 4mm paksusta nahasta. Liimasin nämä takaisin kasaan. Puristuksen toteutin tekemällä kierteet karaan ja ruuvaamalla siihen rautapalikan puisen välikappaleen kera.

Making the scabbard.

Mutta sitten yksi merkittävä muutos alkuperäisiin suunnitelmiin. Tein kärkinupin, eli ponnen, eli tässä tapauksessa terskan pronssista. Mutta sen sijaan että olisin tehnyt sen sorvissa tai nauhahiomakoneen ääressä, niin valoin sen. Ja siitä tuli hieno! Teinpä sitten tupenkin. Kaiversin sen jostain ylijäämä koivupalikasta ja ompelin nahat päälle. Olen aiemmin tehnyt yhden miekan huotran, mutta tuo oli kyllä huomattavasti haastavampaa puisen lestan takia. Ja vaikeinta oli ehdottomasti metalliosien tekeminen siihen, eli suukappale ja kärkivahvike.

Dagger's handle glued and pressed. Cast bronze knob and my muffs with music.

Ponsinupin työstäminen olikin mielenkiintoista. Normaalikuvion mukaan talttasin siitä valussa jääneet ylimääräiset rippeet pois ja vasaroin pienemmän möykyt tasaiseksi pinnaksi. Sitten pyörittelin sitä hieman messinki- ja teräsharjan alla, kunnes näytti hyvältä. Sahasin tuosta isosta möykystä, mikä tuossa näkyy yllä, puolet pois ja sitten porasin mukamas tosi huolellisesti reiän tuon nupin sisään. Jätin sitä kantamöykkyä jäljelle ihan sen takia, että kappale oli helpompi kiinnittää pylväsporaan. Sitten kierteet ja paikoilleen. Dremelillä ja isommalla nauhahiomakoneella tuli sitten siistittyä tuota nupin ja kahvan väliä. Tuostakin voisi kai vääntää vaikka ja mitä huumoria, mutta annetaanpa olla.

Lopulta jäljellä oli enää tupen suun messingille vääntäminen ja loppuhionta, vahaus ja kiillotus tikarille. Kuvat kertovat parhaiten, vaikka ovatkin vain iPhone-kuvia.

Että sellainen vehje. Loppujen lopuksi voisin sanoa, että olipahan mielenkiintoista tehdä mokoma kapine. Kaikki puukonteon vaiheet aina terän takomisesta kahvan kokoamiseen ja tupen valmistamiseen olivat ihan uusia juttuja mulle. Sanoisin, että ekaksi teräaseeksi aika hieno! Ja se tuntuu kädessä todella hyvältä, tasapainoiselta ja aikas vaaralliselta. Ja kyllähän se kirvoittaa useimmilla ihmisillä enemmän tai vähemmän peitellyn huvittuneen reaktion. Vaikka sanon, että tämä on nyt valmis, niin kyllä minä tuolle tupelle jotain teen. Todennäköisesti tuo suukappe on armeija-aikojen lyhenteitä lainatakseni Urho Matti, eli uusiks menee. Ja kannikkeen teen kyllä ehdottomasti tälle, jotta sen saa vyölle. Ja tuon tupen suuna näkyvän puuosan päälle liimaan kyllä nahkaa ja ja ja...

Kiitos mielenkiinnosta, arvoisa lukija.

Nahkakypärä 2/2 Uusi vuosi - vanhat kujeet

Kypärä on saatettu valmiiksi - jo aika kauan ennen tätä päivitystä. Projekti oli erittäin opettavainen, mitä tuli suunnitteluun, kaavoitukseen ja eteenkin nahan muokkaukseen. Kuten sanottua, käytin noin 4 mm naudannahkaa, jota olin ostanut oikein Porvoon mitalla. Sitä saikin kostuttaa ihan huolella, jotta se vääntyi yhtään mihinkään. Se oli sitä paitsi niin jämäkkää tavaraa, että sitä piti leikata peltisaksilla. Reikien tekoon käytin paitsi vasaralla lyötävää nahkapaskaa, myös ihan akkuporakonetta. Poralla sai parempia reikiä, koska ne eivät laajentuneet lyönnin tulosuuntaan kuten nahkapaskalla.

Meh liek!

Luulenpa että jäi mainitsematta eräs merkittävä innoituksen tausta: Lord of the Rings Online, eli tuttavallisemmin LotrO. Sitä tuli pelailtua 2010 alkuvuodesta, kunnes into lopahti. Nyt pelin muututtua maksuttomaksi, olen palannut kunnian verkkokentille. Se on nyt mukava, kun ei ole mitään painetta "pelata koko rahalla". Siinä pelissä tosiaan on paikoitellen melkein järkevän näköisiä haarniskoja, mikä on fantasiapeleille poikkeuksellista. Mutta puritaanin on pakko nöyrtyä - toimiva pelimekaniikka ja realismi kohtaavat Yrjänän sanoja mukaillen, köh, verrattain harvoin.

Tuossa se nyt sitten näkyy hevosenjouhineen kaikkineen. Sain eräältä Varsinais-Suomessa olevalta teurastamolta tuollaisen kokonaisen hevosenhännän postilähetyksenä pyydettyäni. Parempaa häntää en olisi osannut toivoakaan, tuollainen punaisenruskea on aivan täydellinen. Siinä oli vielä varsinaista lihaa ja häntäluuta mukana noin 40 cm pätkä, joten huolellisesti parturoin jouhet irti siitä ja pesin huolella. Tämän jälkeen väänsin koko tupon kaksinkerroin ja vedin sen tekemäni nahkaisen putkilon läpi. Like this:

Kun tuppo oli kiinni kypärässä, niin oli aika parturoida se pehko suurinpiirtein symmetriseksi. Sen kummempia parturikampaajan taitoja omaamatta naksuttelin saksilla sen mielestäni oikein kivaksi poninhännäksi...

Ja vaikka sen teinkin korvaamaan alkuperäistä haltiahaarniskani kypärää, niin kyllähän se näkyy menevän tuollaisessa kansainvaellushenkisessä setissäkin. Vai mitä tuumaatte?

Näiden kuvien myötä oikein hyvää alkanutta vuotta 2011 kaikille!

Rengaspanssarihuppu veljelle

Vihdoin. Hikisen ähräämisen, pitkällisen laiskottelun ja alituisen laiminlyönnin tuloksena olen viimein saanut väännettyä vaimon auliilla avulla kaverini rengaspanssarihupun (mallia deluxe) valmiiksi. Ja hieno on nakkipipo sen alla, vaikka minulle onkin iso.

Tässä esiteltäköön myös suomupanssarini. Se on kiiltävää, kaunista messinkiä, jonka alkuperä ei lakkaa hämmentämästä minua. Löysin puolitoista vuotta sitten kesällä Puolustusvoimien varikon myyjäisistä/huutokaupasta sadan kappaleen pusseina noita valmiita suomuja. Ne olivat euron pussi! No niitä tuli ostettua sitten monta, mutta ei tarpeeksi monta... Mikä ihme nuukuus pisti ostamaan niitä vain kympillä? Minulla ei ole pienintäkään hajua mitä PV on niillä tehnyt, mutta minä tiesin kyllä heti ne nähdessäni että mihin ne on OIKEASTI tarkoitettu.

Jahka saan asianmukaisen kuvauksen järjestettyä, niin esittelen sen käsivarsisuojat samalla, sanotaanko kansainvaellushenkisemmässä kontekstissa...

Kuvan rengaspaita on lainatavara, joka oli mukana teatteriesityksessä kesällä. Sitä en siis ole itse tehnyt, vaan kunnia kuuluu ystävälleni Eetulle.

Ja tästä haarniskasta on muuten olemassa myös erään mainion huumorimiehen näkemys...

<3

Hauskaa Joulun aikaa kaikille lukijoille!

Pallitikari - Ballock dagger 1 / 2

Kun miehen yllättää halu tehdä teräase, niin silloin ei auta kuin tehdä sellainen. Tämä kyseinen halu nyt ei varsinaisesti yllättänyt minua mitenkään, mutta sitäkin suuremmalla syyllä oli ryhdyttävä tekemään töitä, kun kerran materiaalitkin olivat aivan nenän edessä. Käytin terään isäukolta takavarikoitua ihan perus mustaa rautaa, mikä oli joku ylijäämäpala hänen tekemästä savupiipun hatun kannattimista. Kyseessä oli noin 3mm paksua, 50mm leveää materiaalia. Lisäksi minulla oli 4mm paksua messinkilevyä ja 1,6 mm paksua pronssia. Ne olivat molemmat ostettu Kuusakoski Oy:n metallikeräyskeskuksen löytöpihalta.

Minulla oli oikeastaan kaksi vaihtoehtoa. Joko teen rondellin tai pallitikarin. Olen treenannut jonkun verran rondellin käyttöä, joka on siis myöhäiskeskiaikainen yleistyökalu, jota saattoivat ymmärtämäni mukaan kantaa kaikki puutarhureista sotilaisiin. Ehkä juuri se, että olen nähnyt muutamilla tuntemillani henkilöillä juuri rondellin, sai minut kääntymään ballock-tikarin puoleen. Jos ei vielä tullut siis selväksi, niin kyseinen tikari on terältään monesti melko tavanomainen primäärisesti pistämiseen suunniteltu, mutta kahva näyttää enemmän tai vähemmän miehen sukuelimiltä. MyArmoryn mukaan 1300-luvun häpeämättömillä sotureilla oli piintynyt taipumus sijoittaa tikari vyöllään juuri navan kohdalle, antaen vaikutelman erektiosta. Niitä on varmasti kauhisteltu, inhottu ja ihasteltu samalla tavalla, kuin nykyaikaisia kotkotuksia kuten fallistisesti muotoiltuja urheiluautoja tai naisten muotoja esittelevät pitkät kal... siis leggingsit. No joo, myönnetään - valitsin tämän mallin ihan kiusallani. Haluan vain aiheuttaa pahennusta niiden silmissä, joiden pipo on liian kireällä. Mutta toisaalta on viitteitä, että siihen aikaan harrastettiin ilmeisen paljon alapäähuumoria.

After 2 hours of work vs. blueprints

Kynä, kumi, viivoitin ja iso kartonki, sekä tietysti visio olivat tarpeen. Mikään historiallinen malli sellaisenaan ei miellyttänyt minua täysin, joten piirsin hybridin. Pala sieltä, toinen täältä.

Ja äkkiä pajalle! En ollut takonut näin paksua tavaraa ennen, mutta huolellisesti kuumennettuna se sujui kuin tanssi. Eli välillä vähän piti korjailla. Mutta tehdessä oppi ja rauta taipui haluamaani muotoon. Homma kävi kätevästi kun piti kappaletta loivassa kulmassa alasimen suoraa kulmaa vasten ja alkoi paukomaan. Sitten kun ruoto oli muotoutunut pikkuhiljaa, niin venytin sitä alasimen sarvea vasten takomalla. Takomista varten hitsasin migillä kuvassakin hieman näkyvän "karan", josta sai pidettyä hyvin kiinni. Tuo kuva on otettu kahden tunnin pajatyöskentelyn jälkeen.

Seuraavalla kerralla alkoikin sitten terän muotoilu. Sitä piti venyttää, paksuntaa ja muotoilla kärjestä paremmin haarniskaa penetroiva nelikulmio.

Kun muoto oli runnottu esiin, niin alkoi viilaus, hionta ja jynssäys. Käytin työssä pääasiassa nauhahiomakonetta, rälläkän hiomalaikkaa, dremeliä ja lopulta käsityökaluja.

along with a maille-coif

Lopulta terä alkoi näyttää aika kivalta. Tarkoitus ei ole edes saada siitä mitään "veitsenterävää", sillä kyseessä on ensisijaisesti pistämiseen tarkoitettu ase. Ja vaikka minä nyt en varsinaisesti ajatellut alkaa riehua tämän tai minkään muunkaan aseen kanssa, niin haluan kunnioittaa sen alkuperäistä käyttötarkoitusta ja huomioida ne valmistuksessa. Siispä, kun miettii piston tehokkuutta, on tärkeää että terän kärki on kestävä ja kapea, jotta se saa aikaan lävistyksen. Jotta piston vaikutus olisi mahdollisimman suuri, terän tulee levetä tarpeeksi, että haavakanavasta tulee mahdollisimman suuri, jotta sokkivaikutus (äkillinen massiivinen verenvuoto ja sitä seuraava tajuttomuus) olisi maksimaalinen. Tämä on nyt huomioitu, sillä terä on kärjestä poikkileikkaukseltaan salmiakkikuvio ja levenee kolmiomaisesti tyveensä asti. En kuitenkaan tehnyt koko terää salmiakkikuvioiseksi, sillä siihen ei vielä orastavat sepäntaitoni yllä. Joku toinen kerta, joku toinen projekti...

Terä on nyt 310 mm pitkä ja 42 mm leveä tyvestä. Ruoto on 200 mm, mutta typistyy valmiissa kahvassa noin 170 milliseksi. Toivon, että tikari valmistuu tammikuussa.

Tätä kirjoittaessa olen jo aloittanut kahvan osien valmistuksen, lähinnä ponteen tulevien pronssiosien työstämisen, mutta kerron kahvasta enemmän osassa 2/2.

-----

English Summary

I decided to make a ballock dagger, so here's some boring shit in finnish about doing one. The pics will tell enough. At the part 2 I'll post also pics about the manly handle, but I have to make one first.