Pihlajainen pitkä vastakaarijousi - Long recurve rowan bow part 1

"Pyhät on pihlajat pihalla, pyhät oksat pihlajissa"

 Kalevala, kolmaskolmatta runo

Ihan ensimmäiseksi tehdään asiat selväksi. Tämä projekti ei ole mikään otsa-rypyssä-vakavuudella otettava historiallinen reproduktio. Tarkoitus ei ole tuottaa mitään miljoonan paunan sotajousta - ei edes metsästysjousta. Tavoitteenani on tehdä kaunis, mutta toimiva jousi. Paunoilla ei ole oleellista merkitystä, mutta todennäköisesti niitä tulee 20-30.

Tavoitteenani on siis veistää pihlajasta noin pari metriä pitkä koreilujousi, joka on rakenteeltaan melko yksinkertainen, mutta koristeltu mm. pihlajanlehti-lovileikkauksin. Jos, arvoisa lukija, olet alan harrastaja, niin kaikki perustellut vinkit, haukut ja kehut ovat tervetulleita. En ole ollenkaan varma, tuleeko tästä yhtään mitään, mutta pianhan se selviää.

Taustana mainittakoon, että 2006 osallistuin vantaalla kansalaisopiston jousentekokurssille, joka jäi valitettavasti vaiheeseen osaltani, kun tuli opiskeluhommien myötä muutto. Tein tuolloin saarnesta lattajousen. Sille pitäisi pistää pellavaselkä, sillä se päästi kerran jännitettäessä pelottavan "tik"-äänen, joka enteilee pahaa. Lisäksi, kun sattui keppi olemaan, kokeilin tehdä lehtikuusesta jousta, mutta se katkesi loppumetreillä. Olin onnistunut tekemään siihen ihan nätit vastakaaret kärkiin, mutta joko onnistuin sössimään lapojen tasapainottamisen (tillerin) tai sitten siellä oli pihkatasku josta en tiennyt. Lavat taipuivat kyllä nätisti, mutta kun yritin laittaa jänteen oikealle korkeudelle, niin kuului tuo murolautaselta tuttu *riks* *raks* ja *poks*. Sitten purtiin hammasta ja päätettiin että en anna periksi.

Höyrytyskaapin muodostivat Kärcher, Limonce-liköörin metallirasia ja alumiinifolio.
I made a steam-chamber from Kärcher steamer, italian lemon-liqour metalbox and tinfoil.

My old larch-prettie got killed :´(

Ennenvanhaan pihlajaa pidettiin pyhänä puuna, mihin viittaa myös Kalevala. Seuraavaksi häpeilemätön lainaus wikipediasta:

Pihlaja on Kalevalassa Ukko ylijumalan oletetun vaimon maanjumalatar Raunin puu. Suomalaiset ovat pitäneet pihlajaa pyhänä ja erityisesti sellaisia, jotka kasvavat erityisissä paikoissa, kuten toisen puun rungosta tai kallion halkeamasta. Pihlajan marjassa on viiskanta, jota virolaiset ja suomalaiset ovat pitäneet onnea tuovana symbolina. Pihlaja on myös ensimmäinen puu, joka tulee istuttaa uudisrakennuksen piha-alueelle onnea tuomaan ja estämään mahdollisten vesisuonten haitallinen heijastus. Siksi pihlajaa voidaan myös käyttää varpuna, katsottaessa talon kaivon paikka. Pihlaja suojelee myös pihalla olevia omenapuita ja omenasatoa pihlajakoilta. Kalevalassa pihlajasta ennustettiin hyvät vuodet, naimaonni ja tulevat sodat.


Nyt on siis uusi keppi tekeillä. Sitä on kuivattu ja hieman veistettykin. Kuvia ja jatkoa ensi kerralla.

-------------------

First of all, this is not a dead-serious project with historical ambitions. I'm NOT making a million pound strong warbow, not even a hunting bow of finnish standards (+40lbs). I'm making, or at least trying to make a good looking and decorative, yet fully functional bow. Maybe 20-30 lbs, I don't care.

So, I aim for a long recurve bow, with rowan-leaf carvings etc. This bow is 90% showoff-bow. Good advices are always welcome, since I have my suspicions about my success on this one.

As a background: I participated a bow-making course in 2006 and managed to make a fairly nice D-profile flatbow out of a ash-plank. In order to prevent it's braking I prolly should glue a linen, silk or rawhide cover to it's back. I also tried to make a recurve bow from larch. Ihad fun making the recurves, since I've never before tried steaming and bending. It was fine until I tried to put it to final string-tension. Snap, crackle and pop was heard, but instead of cereals I got sad and angry. Well, I had been slowly working on the bow for two years, so... crying is for pussies, so I decided to make a new one. One that will not brake. Hopefully.

Finns of old believed that rowan is a holy tree. The following text is my translation from finnish wikipedia: Rowan is the tree of Earthgoddess Rauni, who is the Supreme God Ukko's assumed wife.   Finns have considered rowan a sacred tree, and especially those which grow in a difficult place, such as from another tree's trunk or from rock cracks. There is a pentagram in rowan's fruit, which the estonians and finns have believed to bring good luck. Rowan was also the first tree that should be planted on a new yard to bring luck and to prevent harmful reflection of possible underground waterveins. This is also why rowan has been used to find a place for a well. Rowan also protects appletrees and their harvest from pests. In Kalevala people predicted good years, luck in marriage and future wars from rowan. 

So, a new stick is coming up. The beautiful trunk has been split and dried. I even gave it a bit shape. But all this with pictures will come on the next update...

Elven armour in english

My kinda girl!  Luckily she's my wife Helena.

Dear reader,  I will not double-post all the pics which are in the finnish version. Yet this update is full of pics which do not include in the finnish version.

17.7.2010 I won the legendary Finncon Masquerade as a con-virgin. I was dressed to my best – the selfmade brass armour. This update is, however, not so much about the egocentric joy of received complimets and prizes, but how the armour itself was made. (I really feel my armour won, not me :) )

This wasn’t my THE first elven-fashioned garment I’ve done, but it was definitely the most complicated so far. Ever since I read the Lord of the Rings 1996, I have loved the elves in all their glory, beauty, sadness, joyfulness, skill, their connection to nature, well - everything. I will not go that deep, that I’d analyze why I like them, or why do I connect some art-styles (Art Nouveau, Celtic designs etc.) so intensively on them. When I saw PJ’s film trilogy, I was amazed by the designs they had made. And even though I’m a purist and didn’t like that the elves came to Helms Deep, the scene always scares me. Why? Because I always get so inspired by it, it’s like wanting to cry for joy, laugh, sing, and dance and put up a hell of a swordfight. :D

The elves ~ She is my personal lady Galadriel, my sister Maya Moonstone.

So, ever since I laid my hands on the Appendices, the documents of how they did it and all, I have been dreaming. I was still in college back then (2006) and all my important school notes were filled with sketches of helms, designs of armour, plans of assembly on cuirass etc. The college was full of “freaks”, but I guess I was a very rare kind of freak around there.

There were two different kinds of armours in Lord of the Rings movie. The 2nd age armour in prologue and the newer 3rd age armour, as seen in Helms Deep. Even though the 3rd age armour was fancy in all its curvy forms, and leaf-likeness, it looked too fragile in my eyes to be a credible piece of protection.  And that undoubtedly is the primary function of armour. Average cosplayer or whatever may think I’m crazy, but I don’t want to craft something that doesn’t work. I mean, if I make an elven bow, I want it to be a real bow, not lookalike. It’s the same as my mate Alberto Orso and his cooking philosophy: "It just does not make sense to cook with poor results"

The armour is made of 0,8mm brass plate, 2,4mm veg. tanned leather, silk and some recycled metal parts. If you wonder about the silk, it’s the decorative belt. In FinnCon I also wore a green woolen cloak (the Tengwar-writing wasn’t quite ready yet), leather bracers, boots I made 2009 for my wedding, leather helmet (not ready either), Bow (from Kassai I guess) quiver & arrows and a scabbard where I held my sword (from Albion).

Photo by Cheryl Morgan.

After dreaming and designing it for a looong time, I decided to make it come true. Since my only given education on blacksmithing is from elementary school, it wasn’t reasonable to start from the cuirass itself. So, I drew and cut this slightly Corinthian looking facemask-kinda helm with open top, and gave it a bit bashing with hammer, bent the sharp corners, carved some vines and gave it a antique finish with this smelly stuff called Potassium polysulfide. Oh yeah, there were originally also these funny winged pauldrons (=shoulder guards), but I discarded them after a while.

The work on the cuirass was interesting. First I drew the schematics on paper, and then made the whole thing out of cardboard. After seeing how it fits and all, I cut the same forms from the brass with some extra for rolling the edges. I labeled all plates so they’d stay in order.

Tools of the trade we’re very simple.  I worked at my father’s chaotic garage, using only vise (with tiny anvil integrated), two hammers, cutters and a big flat screwdriver. I have to say, my parents are obviously the patient sort, as every time I went to their place, I just ate like horse, hammered like a madman, disturbing the whole neighborhood and bathed in their sauna.

Here’s a little sidetrack. That summer (2008) our family went to Italy for a holiday. As I found an armory in Siena, Casa della Pelle, I was  inspired from the owner’s craftsmanship. Paolo was his name, but he didn’t speak any English. There I was trying to speak what little Italian I could (and all I can comes from 14th century fencing manuals, cooking-terms and Milo Manara-comics), sided with Finnish and universal body language. Well, it went reasonably well, as I managed to tell him that I’m trying to be an armourer myself too. I bought a gladius from him and he gave me a guided tour around he’s workshop. But what’s best for my elven plate at home, he gave me fistfuls of different kind of pretty, shiny rivets. These pretties ended up in my armour. How nice is that!

After that summer, the cuirass was finished. As I had learned heaps about coldforging, I quickly made the hip guards and new pauldrons as well. When I sent the pic, where I pose with all this and the purplish-gray cloak on, to Paolo in Sienna, he responded. Well, after half a year, but that’s not bad for italian :D He said he was re-designing he’s armours and asked if he could have the schematics for my plate. Well, as my parents went for the grape harvest to Tuscany, I sent the cardboard plates to Paolo and he returned the favor with a box full of leather accessories.

As I mentioned on the writing about the leather helmet, the old brass-mask was now looking too flimsy. So I just had to make a real helmet.

Phew! Thank you for reading this far, the rest is all about the unforgettable, lovely Saturday night at Finncon.

Cheryl Morgan and a very sweaty Soldier of Lorien. Photo by Pasi Välkkynen

As I said, I have never been in a masquerade contest like this, and it was simply an honor to participate it. I usually try not to brag or boast about anything, but I even said to lovely Ellen Kushner on Friday, that I’m going to win.

There were two über-sweet compliments I received. One was from a middle-aged lady as she said: “I have been a tolkienist for ages and I was first slightly dissapointed that Middle-Earth was not quite represented here – until you walked to the stage and blew our minds”.
The other was from a fellow-contestant Chiana, who by the way looked even better that the original. She said: ”did you make that yourself?” I nodded. ”I just wanted to say I love you!” Awww…

The Masquerade, Photo by Pasi Välkkynen

In my heart I felt very happy amongst friends old and new. I know this sounds like some hippie-shit or acid-talking, but I felt Finncon became like a one living organism, to which we all momentarily lent our personalities for common fun. So, every Con-man and –girl, I just wanted to say I love you!

Photo by Pasi Välkkynen, I did the shopping

Haltiahaarniska - Elven armour

17.7.2010 Voitin tämä asu ylläni FinnCon 2010:n naamiaiskilpailun. En kuitenkaan kerro heti kaikkea lopputuloksesta, vaan työstä sitä ennen.

On kokonaan toinen asia, että mikä minua haltioissa ja niihin alitajuisesti liittämissäni esteettisissä suuntauksissa (kuten Art Nouveau tai kelttiornamentiikka) viehättää - niin syvälle en mene tässä kirjoituksessa. Mennään kuitenkin vuoteen 2006, jolloin aloin haaveilla tämän kyseisen haarniskan rakentamisesta. Olin tuolloin vielä koulussa, joten luentomonisteiden reunat ja taustalehdet alkoivat täyttyä pikkuhiljaa. Ensin yleisiä luonnoksia, sitten havainnekuvia, yksityiskohtia ja kokoonpanosuunnitelmia. Kaverit pyöritteli päätään - hörhöjä ja hurahtaneita siinä koulussa kyllä riitti, mutta ei tämä kyseinen alalaji oli melkoinen harvinaisuus. 

 Olin tuijottanut moneen kertaan Tarun Sormusten Herrasta-leffojen DVD-extrat ja olin haltioitunut etenkin näistä käsityöläisyys ja suunnittelu-osioista. Ei minua ne näyttelijät kiehtoneet, mutta ne Weta Workshopin tekeleet senkin edestä. Sitä paitsi Orlando Bloom aiheutti minulle traumat Legolaksena. Pidin hyvin paljon molemmista elokuvassa esiintyneistä haltioiden haarniskoista (vanha ja uusi), mutta tuo uusi, eli Kolmannen Ajan haarniska kaikessa tyylikkyydessään ja linjakkuudessaan ei silti vakuuta haarniskana. Olen pikkuhiljaa, kun tieto ja ymmärrys on karttunut, alkanut arvostaa toimivuutta ja myös historiallisuutta enemmän. Haarniska on vaan kertakaikkiaan menettänyt merkityksensä, jos sen primäärifunktio on sama kuin koruilla. Vaikka tässä ei tietääkseni minnekkään uuteen nuijasotaan olla menossa, niin jos näkee sen vaivan että tekee haarniskan, niin miksei sitä tekisi kunnolla? Vähän sama kuin Alberto Orson ruokafilosofian kanssa: "pahan ruuan laittamisessa ei ole mitään järkeä". Mitä tekisi autolla, joka näyttää hyvältä, mutta jonka ovet eivät aukea tai rattia ei voi kääntää? Ja toisaalta, laittaisiko kukaan itseään kunnioittava amerikanrautaharrastaja halpaa kiinalaista kopio-osaa näkyvälle paikalle? Juuri siksi en käyttänyt muovia, lasikuitua tai muita höpöhöpömateriaaleja, kun aloitin tämän projektin.

Haarniska on valmistettu 0,8mm messingistä, 2,4mm kasviparkitusta nahasta, silkistä ja kierrätysmateriaaleista. Jos ihmettelet silkkiä, niin haarniskaan kuuluu koristevyö, joka on ruskeaa silkkiä. FinnConissa esiinnyin ylläni vihreä villaviitta, pellavahousut (sisley), peltipaita (SA) ja ruskeat nahkasaappaat (tein ne hääpukuuni 2009). Aloitin sen konkreettisen tekemisen 2008 keväällä. Edeltävänä syksynä olin harjoitellut tekemällä yllä olevan "kypärän", sekä seuraavassa kuvassa näkyvät olkasuojat, jotka menivät nopeasti vaihtoon. Ne olivat kuitenkin erinomaista harjoittelua mm. noston, rullauksen ja kaavoituksen suhteen. Työ alkoi sillä, että tein ensin kaavat paperille, joita sovitettuani tein pahviversion koko haarniskasta. Kun siinä havaitut muutostarpeet oli huomioitu kaavoituksessa, niin alkoi pellin leikkaus. Otin muistaakseni noin parin sentin saumavarat reunojen rullausta varten. Kun kyseessä on näinkin monimutkainen hökötys, joka koostuu kymmenestä verrattain samannäköisestä metallisuikaleesta, niin niiden nimeäminen asennuspuolen ja järjestyksen mukaan on erittäin tärkeää. Kirjoitin jokaisen palan taakse esim A1 tai B3, sen mukaan, mikä pala oli kyseessä.


Kaikki tämä työ tapahtui rakkaiden ja kärsivällisten vanhempieni luona, kaoottisessa autotallissa. Ainoat työkalut joita käytin, oli peltisakset, ruuvipenkki pienellä "alasimella", kuula- ja harjapäävasara, iso talttapäämeisseli, sekä noin vaaksanpaksuisen viemäriputken pätkän sisään tunkemani puupölli, josta tuli pakotusalustani kuperille pinnoille. En siis asunut tuolloin vanhempieni luona, vaan kävin aina vain sotkemassa heidän taloaan ja häiritsemässä naapurustoa myöhään jatkuvalla pellinhakkaamisella.



Tuona kesänä 2008 tulin käyneeksi perheen kanssa Italiassa. Käydessämme Sienassa ostin Casa della Pelle:n ("Nahan talo") yrittäjältä Paololta roomalaisen miekan, gladiuksen. Siinä sitten sönkkäsin muutamalla opettelemallani italian sanalla, englannilla jota hän ei ymmärtänyt, suomella ja elekielellä että minä olen kiinnostunut haarniskoista ja olen nyt tekemässä elämäni ensimmäistä metallista sellaista.
Italiaano innostui ja antoi minulle pussikaupalla nahkatarvikkeita kaupanpäälle. Koristeniittejä lähinnä. Sitten, kun itse kyrassi oli tehty, niin väänsin syksyä vasten lonkkapanssarit ja uudet käsivarsisuojat. Siihen kun heitti vielä 10 vuotta vanhan viitan larppaaja-ajoiltani, niin näky oli tämä:

Nuo asussa näkyvät käsivarsisuojat on muuten tarkoitettu varta vasten jousiammuntaan ja kirjoitin niihin nimeni Angerthas-riimuilla. Sattuipa vielä käymään niin, että kun lähetin tämän kuvan kiitoksena niiteistä Paololle Sienaan, niin hän, italialaiseen tapaan, puoli vuotta myöhemmin kehujen myötä pyysi josko voisi saada sen kaavat. Kaavat ja pahviversio toimitettiin Italiaan seuraavana syksynä, kun vanhempani menivät Toscanaan viininkorjuuseen. Ja kun he tulivat takaisin, mukanaan oli kiitoksena suuri laatikollinen kaikkea mahdollista ja mahdotonta, hyödyllistä ja hyödytöntä nahkatarvikkeistoa. Mahtavaa!


Kuten mainitsinkin nahkakypärä-tekstissäni, niin tuo peltilirpukka alkoi ottaa päähän. Sen laatu ei enää vastannut muun haarniskan laatua, joten päätin tehdä uuden. Mutta se on eri tarina.


Tässä pitkän kaavan mukaan selitettynä tausta puvulle, jonka tähänastisen elinkaaren loppuhuipentumana voitin FinnCon 2010:n naamiaiset. Pistän lisää kuvia tänne niin pian, kuin vaan niitä käsiini saan. Otan kaikki kuvat mielelläni vastaan!

Osallituminen, vaiva ja hikoilu oli kaikki sen arvoista, kun eräs Jyväskyläläinen kokeneempi Tolkienisti tuli silmät loistaen kehumaan. Hän sanoi kutakuinkin näin: "Harmitti ensin, kun Tolkienismi oli niin vaisusti edustettuna tämän vuoden Conissa, mutta sinä olet pelastanut päiväni." Kuinka tuollaisesta voisi olla liikuttumatta? Minulta on monet epäilevät tuomaat kysyneet: miksi teet tuollaista haarniskaa?
Silloin en vielä osannut vastata, mutta juuri tällaisten tilanteiden takia. Olen itse ollut valtavan innoittunut aina Tarusta Sormusten Herrasta ja jos voin jakaa ja kenties tartuttaa sen saman mahtavan fiiliksen muihin edes hetkeksi, niin olen iloinen.

~ English version coming soon ~

Nahkakypärä 1/2

Kun tein messinkisen haarniskani (siitä tulee juttu pian), se koko homma alkoi siitä, että harjoittelin ensin tekemällä pauldronit aka. olkasuojat ja sitten sellainen hassu kypärän-lärpykkä. Siis ei mikään oikea kypärä, vaan ennemminkin kasvosuojus. Sitten kun tein haarniskan, niin se kypärä näytti niiiin heiveröiseltä että jäi ärsyttämään. Ja kyllähän te tiedätte mitä tapahtuu kun alkaa ärsyttämään. Sitä alkaa kyräilemään, että tarttis tehdä jotakin... ja pian huomaa tehneensä läjäpäin piirroksia, hommanneensa materiaaleja jne.

Esikuvina kypärälle ovat mm. seuraavat mallit:

Näin siis germaanit, roomalaiset ja *köh* rohirrim (kuvat eivät ole omaisuuttani..). Vanhana tolkienistina halusin katsoa josko saan tehtyä nimenomaisesti haltiatyylisen kypärän, jossa on hieman vanhempaan tyyliin erilliset poskilevyt, hevosenjouhia töyhtönä ja messinkiä paksulla nahalla. Pidin niin paljon Salletin niskalipasta, että halusin tähänkin jonkunlaisen. Kypärän yleismuodon halusin olevan hieman takakenoon suippo, kuin bascinetissa, joka (ilman hurtankallo-visiiriä) on erittäin kaunis kypärä. Ja haltiamainen :-)  Myönnän täysin syyllisyyteni painovoiman lain rikkomiseen ja laittomaan leijumiseen Keski-Maassa.

Materiaalit olivat osittain sattumaa. Käyttämäni nahka on espanjalaista 4mm häränselkää, jota ostin Mannilan kyläsuutarin (joka muuten tekee todella kauniita keskiaikaisia kenkiä) Jorma Kataisen kanssa Puolustusvoimien Keuruun varikon huutokaupasta vuosi sitten kuormalavallisen pilkkahintaan. Tuo nahka on jotain aivan uskomatonta tavaraa - kuin puuta käsittelisi. Pään ympäri menevä panta, joka sitoo nahat sijoilleen ja kiinnittyy otsamessinkiin, on pronssia. Se on taidevalaja Erkki Liukkosen mukaan seoksena hyvin samankaltaista, kuin mitä muinaiset egyptiläiset käyttivät miekkoihinsa - runsaskuparista taottavaa pronssia. Kiitos pronssista hänelle - en tiedä mikä lista tuo on aikanaan ollut, mutta palvelee mitä mainioimmin nykyisessä tehtävässään. Messinki on Kuusankosken kierrätyspihalta löytämääni 3mm levyä. Niitit puolestaan osittain ihan perus kupariniittejä (aka. löylykauhan niittejä), mutta nuo toiset on peräisin eräältä Sienalaiselta tuttavaltani, joka tekee nahkahaarniskoja ammatikseen.

Kypäräni on tässä kuvien ajankohdassa siinä pisteessä, että nahka on maalattu toistamiseen. Kohta sen jälkeen pakotin poskisuojuksiin kiinnitettäväksi messinkiset lehtikoristeet. Nuo kelttikoristeet on kopioitu eräästä kelttiornametteja sisältävästä kirjasta, jonka ostin viime syksynä häämatkallamme Irlannissa.

Nyt lehtikoristeet on kiinnitetty poskisuojuksiin, mutta siitä näette kuvia seuraavassa osassa. Samoin paljon muita yksityiskohtakuvia. Kypärä täytyy sitä paitsi viimeistellä, joten kotva kestää vielä.

Tänä viikonloppuna sen sijaan tätä kypärää kokeillaan hieman käytännössä, kun lähdemme veljien kanssa juhlistamaan jälleennäkemistämme. Noin 11 vuotta on kestänyt siitä, kun viimeksi näimme koko porukalla. Tätä on odotettu kauan. Ohjelmaa on yli äyräiden, ruokaa vielä enemmän ja kehuipa eräs velikulta tuovansa muutamaa laatua skotlantilaisia single malt-viskejä. Hieno mies.
Lopuksi vielä kuva, miten hattu istuu päähän. Tuo lirvake, mikä roikkuu tuolta "jouhikolosta", tulee ennenpitkää kiinni sisäpuolelle, osaksi ripustusta. Nippu hevosenjouhia puolestaan ottaa sen paikan tupsuna.