Kuvallinen kehityskertomus ja mainos kurssista

No niin, pitkästä aikaa tämän blogin kimpussa. 

Kuten sanottua, olen ollut elokuusta 2012 Kankaanpäässä SATAEDUn jalkinelinjalla puuhaamassa kenkiä.

Olen painanut niitä siellä pää punaisena ja kehitys on ollut aika huomattavaa. Tässä kuva kustakin projektista jalkineiden valmistuksen tiimoilta, joistain erikoisemmista tulee ehkä myöhemmin myös oma tarinansa, jossa on vähän vaihekuviakin, jotta näette, mitä kaikkea ne kengät pitävät sisällään...

Mutta nyt: on with the show:

Tohvelit, ensimmäiset valmistamamme jalkineet. Tehtiin saapaslestille ja pienellä massiivikumisella kiilakorolla.

Derby-mallin kävelykengät. Tehty samalla lestillä kuin toffelit. Pinta vesipuhvelia, sisus taisi olla sikaa. Korko on rakennettu nahkalevyistä, eli toisin kuin kaupan kengissä, missä on yleensä muovikorko, jonka päällä on nahkaviilu, joka lähtee melkein puhaltamalla repeilemään...

Toiset derbyni, mitkä valmistettiin rinta rinnan ekan parin kanssa. Naudannnahkaa pingottuna jatsari-lestin päälle.. Mainiot tanssikengät!

Ensimmäinen yritelmäni ja prototyyppini sandaleteista - täysin oma sivuprojekti, jotka eivät siis kuulu mihinkään opetussuunnitelmaan. Hirveä määrä typeriä mokia ja epäjohdonmukaisuuksia, mutta ihmehän se olisi, jos olisin heti mennyt Manolo Blhanikista vasemmalta ohi :D

Sandalettien kakkosversio, tällä kertaa vähän tuhmemman tytön tyylisinä. Lisäsin takaleen, ohensin remmejä, vaihdoin lestiä, korkoa ja oikeastaan ihan kaikkea. Nämä läpäisivät tulikokeensa joulukuussa 2012 kun vaimoni tanssi kuin villikissa nämä jalassa, eikä kumpikaan mennyt rikki. Tämän tuotekehitysprojektin tavoitteena on siis saada aikaiseksi sellainen malli, jota voisin mahdollisimman pienellä konekannalla valmistaa itse, ilman että kustannukset nousevat pilviin. Uskoisin, että varsinainen ehkä joskus pientuotantoon menevä malli on aikaisintaan kymmenes proto. Ne viilattavat asiat pienenee koko ajan... Erittäin mielenkiintoinen projekti, koska en ole aiemmin ollut orientoitunut niinkään naisten kenkiin. Täysin uusi maailma minulle.

Isälleni värkkäämät vähän tuunatut derbyt. Nämä liittyi nimensä mukaiseen tehtävään, jossa piti tuunata derby-kenkää menemättä ihmeempiin kaavamuutoksiin. Eli näissä on lähinnä kärjen kaarta muotoiltu, lisätty koristeharkotus ja sen vaatimat lisät allemenovaroihin. Niin ja tietysti tuo kelttikuvio tuolla kärjessä. Meidän piti valmistaa 2-4 paria erinäköisiä derbyjä, joten tein parhaani

Vaimolleni valmistamat vesipuhveli-mateennahka-derbyt. Nämä ovat sinänsä jo melkoinen ylpeyden aihe, koska niistä tuli oikeasti todella nätit. Koristetikkaukset noudattelee minulle tyypillistä 'haltiamaista' linjaa, värimaailma on klassinen ja arvokas. Ja tuo mateennahka on vaan niin kaunista. Se on näitä meidän itse parkitsemia fisuja, joka on siis niin eko-nahkaa, kuin nahka voi kuunaan olla. Eli siinä prosessissa käytetyt aineet ovat kraanavesi, pajun kuoresta uutettu parkkiliemi ja rypsiöljy.

Ja sitten toisiksi viimeiset tuunatut Derbyt, joiden valmistus olikin sitten jo melkoinen näytelmä. Ne tilasi lähes sokkona ystävättäreni Mirjam Lehtonen, joka on designerina Revelations Oy:llä. Hän antoi minulle siis vapaat kädet tietyin reunaehdoin, jotka liittyi lähinnä käyttötarkoitukseen ja siihen, etteivät ne saa olla liian vaisut ja hillityt.
Siinä on nyt sitten helmiäisviolettia nautaa edesssä, valkoista takana, kultaa varren harkotuksessa, varren suussa terenauhana ja randina vähän erilaista, lehtikullattua nahkaa. Pieni platformi EVAsta (Etyylivinyyliasetaattia) ja solukumista. Koron läpi on tosiaan porattu 41mm reikä, jonka läpäisee 42mm rosteriputki. Nettokorkoa tuli muistaakseni noin 65 mm ja lesti oli suomalaisittain todella kapea E-laajuuden lesti (suomessa yleensä naisten kengät ovat laajuutta G). Kulutuspohjana pienipyramidista kumilevyä. Jos joku joskus haluaa tällaiset kengät, niin voin sanoa, että alle tuhannella eurolla on minulta turha tulla pyytämään. Sen verran raskas projekti käsityömäisesti valmistettuna, ilman valmiskomponentteja. Mutta niinhän se on, että uniikkikappaleet ovat uniikkikappaleita ja niillä on uniikkihinta.

Tämä oli raskaudestaan huolimatta erittäin hauska ja mielenkiintoinen projekti, koska muotokieli oli minulle niin epätyypillistä ja liioitellun lolitamaista söpöyttä yhdistettynä astetta rouheampaan teräksiseen menoon.
Viimeistelen vielä yhdet derby-korkkarit, jonka jälkeen alan puurtaa reunoskenkien parissa...

Lopuksi vielä maininta, että olen yhdessä vaimoni Helena Vuorion (aineopettaja, tekstiili- ja tekninen käsityö) kanssa järjestämässä heinäkuussa 2013 keskiaikaisten jalkineiden valmistuskurssin Kankaanpään opistolla. Kurssi alkaa ma 15.7.2013 klo 12.30 ja päättyy pe 19.7.2013 klo 13.00.Sinne siis! Klikkaa itsesi tästä kurssin sivuille. Ilmoittautuminen alkaa 11.2.2013 klo 17.00.

Videomateriaalia, var så gud!

Sama video löytyy myös Valkoisen Käden Facebook-sivulta.

Bevor

Lyhyestä virsi kaunis.



Voi olla, että näitä videomuotoisia juttuja alkaa tulla enempikin tänne blogiin...

Uusi visiiri Sallet-kypärään

Olin tyytymätön kypäräni visiiriin. Olin tehnyt muutamia typeriä virheitä siinä, jotka nyt korjasin.

Ensinnäkin, visiirin kiinnityskohta oli epäkesko, joten se oli epävakaa. Visiiri pysyi kyllä hyvin alhaalla, mutta ei ylhäällä. Jos miettii taistelun kannalta, niin en tiedä kyllä pitäisinkö visiiriä alhaalla lähitaistelussa - sillä vaikka se suojaa hyvin, niin se on melko huono vaihtokauppa näkökyvyn ja hapensaannin kustannuksella, kutne historioitsija Mike Loades demonstroi mainiossa sarjassaan Weapons that made Britain. Suosittelen sarjan kaikkien osien katsomista kaikille asiasta kiinnostuneille.

Lisäksi halusin kypärästä vähän tylymmän näköisen. Joten tällainen siitä tuli:

Sain pakoteltua siihen aika dramaattiset muodot, mutta vielä olisi paljon parantamisen varaa tuossa loppusilauksessa ja kaavoituksessa. Vaan olisipa kunnollinen vannesaha, jolla leikata metallia, niin ei tarvitsisi säätää sen perkeleen rälläkän kanssa. Pitää tehdä vähän kokeiluja pistosahan ja metalliterän kanssa... Mutta hei, tajusinpa olla tekemättä rosterista :D

Ja kun vanhasta päästiin, niin uutta on tietysti tulossa. Päivitän tätä kun saan parempia kuvia tästä.

Ja tosiaan, hevoshaarniskasta on 2/3 valmiina ja juttua & kuvia tulee, kun saan kunnialla hoidettua viimeisenkin palikan. Melkonen ikuisuusprojekti sekin, mutta loppu häämöttää. Siitä siis sovittiin 2008, mutta vasta tänä vuonna olen ollut henkisesti valmis tekemään sen.

Goottipäiväkirja osa 3: Rintapanssari valmis

Rakas päiväkirja,

ensinnäkin olen pahoillani että olen laiminlyönyt sinua pitkään. Ja vaikka projektin alussa oli pyhä tarkoitukseni laskea tunnit, jotka kuluivat rintsikoiden tekemiseen, niin eipä sitä tullut tehtyä. Mutta nyt kun se on valmis, niin karkeasti arvioiden tunteja paloi 30-35.

Koska kuvat blaa blaa enemmän kuin sanat blaa blaa, niin tässä on kuvia. Ja sitten näistä kuvista tiedoksi, että seuraavat asiat ovat minun itse omin käsin tekemiä:

• Kypärä
• Gambeson
• Rintapanssari
• Vyö
• Huotra, eli miekan 'tuppi'

Miekka on Albion Europen valmistama sparrausmiekka (Lichtenauer). Keihään kärki on Windlass Steelin viiltokeihään kärki ja kantarauta on samaa sarjaa - varsi ja asennus on oma. Housut on mallia ruotsin armeija, kunnes saan tehtyä jalkapanssarit ja irtolahkeiden päälle sopivat toppahousut. Hanskat on herra ties kenen tekemät, miekkailuseuran kautta tilatut gauntletit, joista olisi muutama paha sana sanottavana - vaikka ihan nätit ovatkin. Rumat kengät by Sievin jalkine.

Vaikka itse pidänkin melko eleettömästä miekkailusta ja mätkinnästä, niin valokuvaaja Jussi halusi vähän draamaa ja ilmeitä. 

Pönötystä

Ryntäilyä

Kuvauksissa selvisi het muutamia asioita, joita pitää parantaa haarniskassa.  Rintalihasten kohdalle täytyy tehdä pystysuuntaiset vekkaukset, jotta käsille saa lisää liikkumatilaa. Joidenkin perus Fiore-liikkeiden radat eivät menneet ihan putkeen tästä johtuen. Jos kyseessä olisi yhden käden miekka ja kilpi, niin ongelmaa tuskin olisi. Toinen asia oli se, että lantioluiden kohdalta haarniska oli jätetty liian kapeaksi ja se painoi ikävästi. Onneksi kyseessä on metallihaarniska, jolloin sitä voidaan naputella oikeaan muotoon jälkeenpäinkin.
Ja pidempi keihäs pitää tehdä! Tuollainen onneton 2,5 m nysä ei riitä mihinkään kun ollaan hevosten kanssa tekemisissä!

Hauska sattuma oli, kun tämä oma tekemäni kokonaisuus oli esillä Jyväskylän kansalaisopiston kevätnäyttelyssä, niin eräs sen siellä nähnyt rouva halusi ilmoittaa minut Pauligille. Paulighan etsii jatkuvasti näitä kaikenmaailman käsityömestareita mainoksiinsa. Olen todella imarreltu jos minun vaatimattomat, melko karun näköiset kädentyöni aiheuttavat tällaista ihailua ihmisissä. Mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, että olen minä oppinut ihan penteleen paljon näiden tekemisestä jo tässä ajassa mitä näitä on tullut tehtyä. Voisin kuvitella jo millainen se mainos olisi jos minut siihen otettaisiin: "Samalla jääräpäisyydellä ja perkeleiden huutelulla tehdään Juhlamokka-kahvi. Eihän mekään oikeastaan paljoa tästä hommasta tajuta, mutta on tääkin omalla tavallaan aika pirun hyvää!"

Yhteenvetona tästä tekeleestä voisin sanoa, että nämä projektit eivät kai ole koskaan valmiita. Ajattelin nimittäin kehittää tätä rintsikkaa tekemällä siihen mahdollisesti etsaamalla jotain kivoja kuvioita. Sukuvaakunan voisi siihen rintapieleen kaivertaa ja polttaa hapolla. Onhan se nykyään tikattuna olkapäässänikin.

Mutta nyt lähden kohti viikonlopun viettoa ja haaveilen haarniskan jatkopaloista.

Kaikki kuvat ovat Jussi Salomaan ottamia ja omistamia.

Goottipäiväkirja osa 2

Rakas päiväkirja,

alan olla rintapanssariprojektin loppusuoralla. Pitää vähän sovittaa aiempia syntejä vasaralla ja kohdistaa osia paremmin toisiinsa istuviksi. Pääsiäisen aika on hyvä hetki saada kaikki synnit sopiviksi, sillä silloin on kansalaisopiston näyttely, jonne tekele olis hieno saada esille.

Vielä tassetit pitäisi saada tehtyä, ja nahkaosat. Liitän tähän vielä alle kuvan siitä, kun eilen sovitin jo osittain kokoonpantua kyrassia ylleni. Huomenna on viimeinen kerta kansalaisopistoa tänä keväänä. Sinne täytyy tsempata kunnon flow päälle ja hoitaa homma kotiin.

Helma on kiinnitetty jo lopullisesti, mutta vatsakupu on vielä tosiasiassa irrallaan rintaosasta.

Pallitikari - Ballock dagger 2/2

Bronze iron cherry and an anvil's kiss in spring
My ballock dagger's really made from all these things

Oohh-oh Ballocks!

My vision of the dagger

Njoo, eli kuten äskeinen sanoituksellista lahjakkuuttani (!!) osoittava Summerwine-tulkinta paljastaakin, valitsin kahvan materiaaliksi kirsikkaa. Ja sillä ei ole mitään sen suurempaa symbolista arvoa, vaan sitä sattui löytymään puukeskukselta, oli ominaisuuksiltaan sopivaa ja se näyttää hyvältä.
"Vaaleanpunertava, toisinaan harmahtavan vihreitä raitoja. Tummenee nopeasti. Puu on erittäin tiivistä, hienorakenteista ja suorasyistä. Voidaan viimeistellä täydellisesti. Puuta on vaikea kuivattaa, mutta kuivuttuaan se on varsin lujaa ja kestävää."

Tein ensin harjoituskahvan männystä, mikä oli vähän turhankin pehmeää ja halkeilevaa. Pääasia kuitenkin oli kokeilla miten se muoto löytyy. Siinä työssä nimittäin huomasin nopeasti oikeanlaisten työkalujen merkityksen. Voi herranen aika kun ei meinannut tulla mitään koko hommasta välillä. Työkaluina oli kuviosaha, kirvesmiehen saha, sähköhöylä, puukko, pari talttaa, täryttävä hiomakone ja dremel- monitoimityökalun hiontarulla. Oppina oli, että dremelin puukaiverrus-vaihtopäät ovat ehdoton hankinta ja puun on oltava melko kovaa.

Basic shape carved

Kirsikan työstäminen oli paljon helpompaa. Tästä voitaneen kyllä kiittää myös paitsi parempia työkaluja, myös jalostunutta näkemystä työnvaiheista. Harjoittelu männyllä kannatti. Pientä päänraapimista ja päätöksentekoa aiheutti myös pronssihelan sovittaminen kahvaan.

Kun kirsikkakahva alkoi olla perusmuodossaan, niin leikkasin sen kolmeen osaan, visiokuvan mukaisesti. Leikkasin seuraavaksi messingistä pari tuollaista kiekkoa, joihin porasin reiät. Tein kolme kiekkoa myös 2,4mm ja yhden 4mm paksusta nahasta. Liimasin nämä takaisin kasaan. Puristuksen toteutin tekemällä kierteet karaan ja ruuvaamalla siihen rautapalikan puisen välikappaleen kera.

Making the scabbard.

Mutta sitten yksi merkittävä muutos alkuperäisiin suunnitelmiin. Tein kärkinupin, eli ponnen, eli tässä tapauksessa terskan pronssista. Mutta sen sijaan että olisin tehnyt sen sorvissa tai nauhahiomakoneen ääressä, niin valoin sen. Ja siitä tuli hieno! Teinpä sitten tupenkin. Kaiversin sen jostain ylijäämä koivupalikasta ja ompelin nahat päälle. Olen aiemmin tehnyt yhden miekan huotran, mutta tuo oli kyllä huomattavasti haastavampaa puisen lestan takia. Ja vaikeinta oli ehdottomasti metalliosien tekeminen siihen, eli suukappale ja kärkivahvike.

Dagger's handle glued and pressed. Cast bronze knob and my muffs with music.

Ponsinupin työstäminen olikin mielenkiintoista. Normaalikuvion mukaan talttasin siitä valussa jääneet ylimääräiset rippeet pois ja vasaroin pienemmän möykyt tasaiseksi pinnaksi. Sitten pyörittelin sitä hieman messinki- ja teräsharjan alla, kunnes näytti hyvältä. Sahasin tuosta isosta möykystä, mikä tuossa näkyy yllä, puolet pois ja sitten porasin mukamas tosi huolellisesti reiän tuon nupin sisään. Jätin sitä kantamöykkyä jäljelle ihan sen takia, että kappale oli helpompi kiinnittää pylväsporaan. Sitten kierteet ja paikoilleen. Dremelillä ja isommalla nauhahiomakoneella tuli sitten siistittyä tuota nupin ja kahvan väliä. Tuostakin voisi kai vääntää vaikka ja mitä huumoria, mutta annetaanpa olla.

Lopulta jäljellä oli enää tupen suun messingille vääntäminen ja loppuhionta, vahaus ja kiillotus tikarille. Kuvat kertovat parhaiten, vaikka ovatkin vain iPhone-kuvia.

Että sellainen vehje. Loppujen lopuksi voisin sanoa, että olipahan mielenkiintoista tehdä mokoma kapine. Kaikki puukonteon vaiheet aina terän takomisesta kahvan kokoamiseen ja tupen valmistamiseen olivat ihan uusia juttuja mulle. Sanoisin, että ekaksi teräaseeksi aika hieno! Ja se tuntuu kädessä todella hyvältä, tasapainoiselta ja aikas vaaralliselta. Ja kyllähän se kirvoittaa useimmilla ihmisillä enemmän tai vähemmän peitellyn huvittuneen reaktion. Vaikka sanon, että tämä on nyt valmis, niin kyllä minä tuolle tupelle jotain teen. Todennäköisesti tuo suukappe on armeija-aikojen lyhenteitä lainatakseni Urho Matti, eli uusiks menee. Ja kannikkeen teen kyllä ehdottomasti tälle, jotta sen saa vyölle. Ja tuon tupen suuna näkyvän puuosan päälle liimaan kyllä nahkaa ja ja ja...

Kiitos mielenkiinnosta, arvoisa lukija.

Lyhty - Lothlórien - Lantern

Kun olin verkkoyhteisö Konnun vuotuisessa päätapahtumassa The Miitissä heinä-elokuun vaihteessa, sain Tarua Sormusten Herrasta lukiessani vision, kuin joku olisi avannut pääni ja kaatanut sen sinne. Ei, se ei ollut uskonnollinen kokemus, ainoastaan innoittava hetki. Lueskelen toisinaan joitain palasia kyseisestä kirjasta, tällä kertaa ne kaksi kappaletta jotka kertoivat saattueen vierailusta Lothlórienin valtakuntaan. 

"Aurinko oli laskemassa vuorten taa ja varjot syvenivät metsissä kun saattue lähti taas jatkamaan matkaa. Heidän polkunsa vei nyt tiheikköihin joihin hämärä jo oli ehtinyt. Yö saapui puitten alle heidän kävellessään ja haltiat paljastivat hopealamppunsa." Sormuksen Ritarit, Galadrielin peili.

Kannike on tehty mm. Uudessa Seelannissa kasvavan saniaispuun puhkeavan lehden muotoon.

Halusin tehdä kynttilälyhdyn, joka sisältää Lorienin symboliikkaa ja toistaa sen oleellisia teemoja. En suinkaan ajatellut tehdä mitään viimeisen päälle sliipattua, saati hopeista lyhtyä, vaan varaston nurkassa lojuvista metallilangoista ja erilaisista metallikierrätyspaloista.

Tein muutamia konseptiluonnoksia jo samana päivänä, jatkoin niitä vähän vielä seuraavana päivänä, kunnes pääsin kotiin ja materiaalieni kimppuun. Tein ohuesta teräspellistä, jota oli jäänyt noin 10cm halkaisijan palanen, pohjan lyhdylle. Taoin siihen keskelle syvennöksen tuikulle ja porasin 19 käyttämäni rautalangan vahvuista reikää. Yksi niistä osoittautui tarpeettomaksi, mutta väliäkö tuolla. Oli tärkeää jättää joidenkin vierekkäisten reikien väliin kynttilän verran tilaa, jotta ei kävisi nolosti. Viilasin myös pienet lovet levyn reunaan, kunkin reiän kohdalle, jotta lanka pysyisi aloillaan.

Sen jälkeen otin neljä reilun metrin mittaista palaa rautalangasta, taitoin ne kahtia ja työnsin päät levyn läpi. En työntänyt niitä vierekkäisistä rei'istä, vaan jätin yhden väliin. Sen jälkeen vedin langat tiukasti tulemaan reunaa myöten lovien kohdalta ja aloin tehdä niistä epäsymmetristä verkkoa. Huippua kohti tultaessa väänsin langat kiertymään spiraalille, toistensa ympärille ja lopulta muodostaen kannikkeen lyhdylle. Oli tärkeää leikata langat tasaisin välein, jotta kannike ohenisi oikein. Sitten lykkäsin jäljelle jääneistä rei'istä kuparilankaa ja solmeilin sen sinne sekaan.

Ehkä paras juttu tässä lyhdyssä on sen seinille heittämät kuvat

Jos miettii, että mikä tekee Lothlórienista erilaisen metsän kuin mikään muu, niin vastaus on puut. Kultalehtiset Mallorn-puut, joilla on hopeanharmaa runko. Niinpä leikkasin liki paperin ohuesta kuparista eri kokoisia kolmihaaraisia lehtiä karoineen, joista kiinnitin ne lankojen muodostamaan kehikkoon. Viimeinen silaus koko hommalle on kuparin "marinointi", eli oikealta termiltään hapettaminen tai patinointi. Ruostuessaan kupari saa kauniin vihreän värin, joten tehostan prosessia käyttämällä kananmunan muodostamaa rikkiä. Saa nähdä miten onnistuu. Suljin lyhdyn juuri muovipussiin, jossa on myös lasipurkissa rikottuna yksi raaka kananmuna. Päivä tai pari on ennusteeni. Jännittää.

Mitä varten tämä on? Tunnelmavaloksi sisälle tai lasitetulle parvekkeelle. Pitäisi tehdä lasisysteemit ja kaikki, jos ulkona meinaisi polttaa.

Olen tehnyt myös toisen lyhdyn - kyllä, Tolkienin haltiateemalla jatketaan, mutta se lyhty kantaa salaisen valtakunnan tunnuksia.

English Summary

On the end of July I participated in Kontu's (a tolkien oriented webcommunity "Shire") meeting. There I laid my eyes on the two chapters of LOTR about Lothlórien. From there I got the inspiration to make a elven lantern of that theme.

After scetching and dreaming of it for a few days, I began the real work. I took about 10cm in diameter round, thin steelplate, coldforged a place for a small candle and drilled 19 small holes to the sides. I also filed small cracks on the edge of the plate, next to the holes. Then I cut four, about one meter long pieces of steel wire (same I used once on maille), and put them through the holes and started making a fancy mesh out of them.

The ceiling looks quite living with this lantern.

Once the mesh looked quite good, I gathered the odds and ends of the wires into a bunch and twisted them around each other, and formed a handle. I also added four copperwires to give some more looks and structure. Once done with that, I cut small Mallorn-leaves from very, very thin copperplate. Man, it was like paper! Then I attached the leaves to the lantern and it was almost done. At the moment I'm giving the copperleaves the final touch, by exposing them to sulpuric fumes of rotten egg. I hope that will turn the leaves green. Why tell more, when the photos says it all?

I have also made another lantern. Yes, of course it's a elven lantern. It bears the symbols of the hidden city.

Sallet osa 3 / 3 Yksityiskohdat ja yhteenveto

Voisin aloittaa kertomalla teknisistä ratkaisuista, jotka halusin tähän kypärään.

Tein kypärän näin monesta kappaleesta, koska en uskonut että saisin käytettävissä olevillani työkaluilla nostamaan tuota muotoa yhdestä kappaleesta. Siinä olisi varmasti ollut omat haasteensa, mutta jos järjestäisin itselleni samankaltaisen pakotusalustan ("veivivartinen pallo") kuin edellisen kirjoitukseni videolinkin kaverilla, niin homma varmasti onnistuisi.
Silloin ei olisi niin paljon sitä sovittamisen tuskaa, mikä liittyy kappaleiden yhteenliittämiseen. Metalli on onneksi siitä kiva materiaali, että se pysyy aika hyvin muodossaan.

Halusin tehdä nivelletyn niskalipan kahdesta syystä: se suojaa hyvin ja mukailee pään kallistusta (ts. ei estä leuan nostamista ylös.) ja näyttää mielestäni todella hyvältä. Valajaopettajani sanoi, että kypärä näyttää aivan molukkiravulta, mikä pitää aika hyvin paikkansa.

Kypärän nahkaosat halusin tehdä modernia sotilaskypärää mukaillen. Kelluva ripustus, kunnon leukakuppi ja nelipistekiinnitys. Ratkaisun huono puoli on kunnollisen kiinnittämisen hitaus, mutta onneksi sitä voi käyttää verrattain hyvin ilman leukaremmiäkin. Nahkasisukset on kiinnitetty niiteillä ja liimalla. Niskapuolen ja visiiriä kannattelevat niitit on pronssista valettuja koristeniittejä. Ja itseasiassa - ne eivät ole edes oikeita niittejä, vaan niissä on reikä ja kierteet 4mm ruuville. Ne on siis jälkeenpäinkin irroitettavissa, joten voin halutessani vaihtaa vaikka visiirin ilman, että joudun rikkomaan niittauksia.

Visiiri puolestaan lukittuu alas pienen jousitoimisen salvan avulla. Samanlainen kuin edellisen postauksen videolinkin toisessa osassa. Se vaikutti niin näppärältä, että päätin matkia - ja hyvin toimii.

Visiirin suhteen minua epäilyttää pitkälti se, että miten mahtaa käydä, kun ensimmäisen kerran tätä pottaa isketään kunnolla pitkämiekalla. Kiinnike on nimittäin melkoisen avoimena, joten jos isku ohjautuu siihen, niin pahimmassa tapauksessahan koko visiiri lerpahtaa toiselta puolelta, tehden kamppailusta asteen mutkikkaampaa. Pitää vielä varmaan takoa tuota uloketta sisäänpäin...


No, mitä jäi käteen? Ihan hieno kypärä, ei missään nimessä ammattilaisen tasoa, tai kokeneen harrastajankaan. Kuitenkin, ensimmäistä kertaa rosteria takovan ja kuumatyöskentelyä harjoittelevan amatöörialoittelijan tekeleeksi potta on mielestäni helvetin hyvä.
Mutta ehkä vielä hienompi asia, kuin mitä itse kypärän valmistuminen, on saavutettu tietotaito ja kokemus. Kukaan ei voi ottaa sitä minulta pois.

Listaan tähän loppuun vielä muutamia asioita, joihin kiinnitän jatkossa enemmän huomiota.

• Hehkuta kunnolla ennen työstöä. 
• Pyöreitä muotoja nostaessa pyrin järjestämään ensi kerralle täysmetallisen kulhon ja kuulapäisen ison nuijan.
• eli käytännössä tehtäväkohtaisten työkalujen merkitys
• Säädettävyyden ohelle kypärän leukahihnassa pikakiinnitys olisi toivottavaa
• Enemmän tarkkuutta mittoihin
• kypärästä istuvampi, tässä tapauksessa etenkin niskasta
• silmikon koko ~ voisi olla vähän laajempikin
• Materiaaliksi hiiliterästä

Tämän kypärän tulevaisuudesta vielä sen verran, että se tullaan näkemään mm. Teatterikoneen Ronja Ryövärintytär näytelmässä "nihtien" päälliköllä. Omassa käytössä se tulee olemaan pääasiassa koristeena, kunnes teen sille vaihtovisiirin pitkämiekkailua varten. Se tulee olemaan ainakin osittain jostain kuvioleikatusta teräksestä tehty, koko kasvon suojaava visiiri, jossa on vielä integroitu kaulasuojus.

Lopuksi erityiset kiitokset seuraaville henkilöille:
- Marko Saarelle Warusseppäin Killasta, joka neuvoi ystävällisesti teknisissä ja ajanmukaisissa ratkaisuissa
- Kuokkalan yläasteen ja Jyväskylän kansalaisopiston teknisen työn kurssin vetäjälle Timo Illmannille, joka antoi hyviä vinkkejä systemaattisen työskentelyn kehittämiseen
- Wanhalle ystävälle Findolionille innoittamisesta ja työskentelyn myötäelämisestä

Sallet osa 2 / 3 Kuumatyöskentelyn alkeet ja aloittelijan virheet

Oikeastaan jo alusta asti ymmärsin että suurin haaste koko kypärän teossa tulee olemaan kaavoitus. Se kohta minulla myös yleensä kusee, sillä olen enemmän taiteilija kuin insinööri. Siis toisin sanoen fiiliksellä mennään ja tarkat mitat otetaan vasta kun on pari kertaa tehty joku homma päin persettä. Typeräähän se on, ja yritän omaksua omaksi edukseni alusta asti tarkasti tekemisen asennetta... mutta asiaan.


Käytin alusta asti armour archiven Gothic Armour Notesia, josta sain summittaisen näkemyksen työn vaiheista ja kinkkisistä kohdista. Mittoja siellä ei ole, mutta ne kelasin itse.

Aloitin tekemällä pahvista "dummyn", eli tein sen varsinaisen kypäräosan pahvista. No, sehän oli vähän vain sinne päin, sillä se ei tietenkään pysynyt muodossa tai venynyt samalla tavalla kuin metalli. Mitat otin sillä tavalla, että lisäsin päänympärykseeni parin sentin kelluntavaran laskin uuden kehämitan. Kun dummy näytti riittävän hyvältä, siirryin teräksen kimppuun.

Aloitin näiden kahden kypäränpuolikkaan työstämisellä. Leikattuani kappaleet aloin lämmittää niitä ja taoin kuulapäävasaralla puisessa pakotusmaljassa. Sääli ettei ollut metallista vastaavaa. Tuo pyöreän muodon pakottaminen oli muuten todella hidasta, kun ei oikein osannnut. Nyt se sujuu jo paljon luontevammin, mutta kyllä silti ensimmäisenä valmistaisin kunnon työkalut nostamista varten. Tuossa kuvassa tuo puinen kappale on pääni muotoa mukainen tarkistuslevy, jolla pystyi tarkistamaan että muoto on varmasti oikea. Se olisi toki voinut olla huomattavasti kehittyneempikin, mutta tuolla sai tuollaista.

Kun perusmuoto oli hakattu, niin oli hitonmoinen homma tehdä niistä juuri samanlaiset. Teräs venyi oikeassa aivolohkossa enemmän kuin vasemmasta, niin siitä tuli vähän pulleampi, mutta ei se mitään. Kun olin tuhrannut monen monituista tuntia yhdenmukaistamiseen, niin naputtelin kypärälle harjaksen. Sitä myöten se hitsattaisiin TIGillä - mutta sen tekisi rosterihitsaamisen ammattilainen, ystäväni Esko. Ja hienosti Esko sen vetäisikin - vastapalveluksena tein vaimon kanssa hänelle nahasta kitaran kantohihnan.

Seuraavaksi aloin tehdä niskasuojusta nivelineen. Siinä vaiheessa alkoi oikeastaan työ luistaa kunnolla ja tuntui, että se valmistui paljon nopeammalla tahdilla kuin aiemmat itse kallonsuoja. Nivelkappaleiden valmistus oli oikein kivaa (etenkin reunan rullaaminen jostain syystä), vaikka yksi hieman menikin vinoon. No, aloittelijat tekee aloittelijoiden virheitä.

Tein tätä työtä kerran viikossa kansalaisopistolla, mutta syksyllä aloin tehdä tähän liittyvää sivutyötä myös toisella kansalaisopiston kurssilla, nimittäin taidevalukurssilla. Kypärän koristeniitit tulisin tekemään itse pronssista valamalla. Miksi mennä siitä mistä aita on matalin, kun haasteitakin löytyy?

Suunnittelemaani kypärään kuului vielä visiiri. Näin jälkeenpäin voisi sanoa, että sen suunnittelussa minulla kävi virhe. Aika typerä virhe. Asetin sen kiinnityskohdan aavistuksen liian ylös ja eteen, joten visiiriä ei saa kitkan avulla kiristettyä harjasta vasten pysymään ylhäällä. No, minkäs teet. Visiirin malli vaihtui osittain vielä sitä tehdessä, edukseen. Visiirin takominen oli mielenkiintoinen haaste. Ei ollut helppoa tarkoitukseen osittain sopimattomilla työkaluilla saada kaarevaa muotoa, joka oli vielä kupera keskikohdan pystysuoraa vekkausta lukuunottamatta. Tuo kyseinen muoto on mielestäni aivan nerokas, sillä jos vastustaja pistää miekalla kasvoihin, niin (ellei kaveri ole todella tarkka ja iske silmikosta läpi) kypärän muoto ohjaa terän vääjäämättä sivulle.  Samoin tuon vaakasuoran silmikkotasanteen tekeminen oli paikoitellen hankalaa - meinasi nimittäin metalli revetä välillä, mutta ei onneksi pahasti.

Sitten alkoi armoton niittaus, nahkaosien valmistus ja viimeistely, mutta niistä kerron osassa 3.

ps. Jos haluaa nähdä, miten oikeasti näppärä ihminen tekee kypärän, niin YouTube näyttää kuinka se tapahtuu.

Sallet osa 1 / 3 Visio ja pakkotila

Sallet tai kuten ranskalaiset sanovat, Salade.


Kyseessä on siis nykyaikaisten palomiesten kypärien isoisä. Ja vaikka se ei niin kovin mairittelevaa Salleta kohtaan olisi, itse ainakin löydän siitä paljon samaa kuin II Maailmansodan saksalaisten kypärässä. Wehrmachtin kypärä oli kuin visiiritön ja lyhennetyllä helmalla varustettu sallet. (palokypärä on www.labsafety.com omaisuutta)

Itse ihastuin tähän kypärämalliin täysin, kun näin sen osana ns. goottilaista haarniskaa. Siinä kokonaisuudessa oli jotain pelottavaa, kaunista, eleganttia ja voimakasta. Terävien linjojen ja vekkausten yhdistyessä monin paikoin pyöreisiin muotoihin se tuo vääjäämättä mieleeni Art Nouveaun, eli ns. Jugend-tyylin, jonka suuri ihailija olen. Siinä yhdistyi tyyli ja toimivuus upeasti. Vanhana tolkienistina saattaisin jopa luonnehtia goottilaista haarniskatyyliä haltiamaiseksi. Ja haltiamaisella en todellakaan tarkoita sukkahousuisia puppelipoikia tai Disney-keijuja jotka laulaa lehdellä istuessaan. No joo - joka ei ymmärrä yskääni, lukekoon Silmarillionin. (viereinen piirroskuva on napattu wikipediasta)

Sallet siis aiheutti suurta kiinnostusta pienessä mielessäni. Mutta kuinka tehdä sellainen? Mitä kaikkea minun olisi hankittava, että voisin ylipäätään päästä alkuun? Talk about skills, talk about tools and materials... Tarvitsisin ainakin pajan ahjoineen ja alasimineen, jonkinlaiset valmistusohjeet ja terästä. Olin aiemmin tehnyt messingistä pakottamalla rintapanssarin, olkavarsisuojat ja muuta, mutta ahjolla en ollut oikeastaan koskaan työskennellyt. Tai olin minä jonkun kuparisen kärpäsen tehnyt yläasteella, mutta niiltä ajoilta päähän jäänyt oppisaldo lähenteli nollaa.

Tiedätkö sen tunteen, kun sinun on vain yksinkertaisesti pakko saada tehtyä jotain? Kun ei ole muuta tietä? Kun et saa rauhaa siltä visiolta, mikä kerran on syöpynyt mieleesi? Olipa siinä järkeä tai ei, teitpä sillä loppujen lopuksi yhtään mitään tai et - sinun on tehtävä se. Minun oli tämän "sairauden" takia on turha mennä lääkäriin, tähän auttoi vain työ; vasaran kaiut työpajalla, noesta mustunut käytetty nenäliina, hikinen selkä ja tuntien puristamisesta, sekä vasaroinnista hellät käsivarret. Kun on pakko, niin on pakko. (viereinen kuva on www.ageofarmour.com omaisuutta)

Siis teräskauppaan ja neliömetri 1,5 mm terästä. Pistetään rosteria niin eipähän potta ruostu ulkoillessa. Vähänpä tiesin tuolloin mihin ryhdyin. Takoa nyt ensitöikseen ruostumattomasta teräksestä kypärä... No joo - perus aloittelija: enemmän intoa kuin älyä. Jos nyt jälkiviisaana alkaisin samaan projektiin, niin en tietenkään tekisi sitä rosterista, vaan jostain aikakautista materiaalia vastaavasta hiiliteräksestä. Se olisi nöyrempää vasaran alla ja sitä voisi jopa ahjohitsata. Mutta onnistui se rosterillakin.

Ja niin aloitin Jyväskylän kansalaisopiston teknisen työn kurssilla 2009 tammi-/helmikuussa kypärän työstämisen.

Taustat on kerrottu, itse työstä kerron osassa 2.