Videomateriaalia, var så gud!

Sama video löytyy myös Valkoisen Käden Facebook-sivulta.

Hevosen Haarniska osa 1: valmistus

No niin, yksi haastavimmista pitkistä projekteistani lähestyy päätöstään.

Euroopan haarniskatyyli: suuria levyjä

Vuonna 2008 aloin keskustella hyvän ystäväni Riikan kanssa siitä, kuinka olen harrastellut erinäisten haarniskojen väkertelyä. Olin vasta tullut uuteen työpaikkaan, jossa tapasin hänet. Oikeastaan vasta tutustuttuamme Riikka eräänä kauniina päivänä läväytti minulle ehdotuksen, että tekisinkö hänellekin haarniskan. Olin tuossa vaiheessa tehnyt vasta haltiahaarniskani, joka nykymittapuullani tuntuu karkean alkeelliselta hökötykseltä, vaikkakin rakkaalta sellaiselta. Tyrmistyin: "tajuatko millainen homma siinä on", kysyin. Riikka ei ollut moksiskaan, tuumasi vaan että paljon varmaan - mutta oikeastaan se ei tulisi hänelle, vaan hänen hevoselleen. Siinä vaiheessa veti hiljaiseksi. Siis että hevoselle. Osaan hät'hätää tehdä ihmiselle jonkinlaisen peltihökötyksen, nahasta myös - mutta hevonen on jo eläimenä minulle niin vieras, että miten hitossa minä sellaisen tekisin. Jouduin kyselemään yhteisiltä työkavereiltani Riikan mentyä kahville, että kun en häntä vielä silloin tuntenut, että onko hän ihan vakavasti otettava ihminen. Ja vastaus oli, että hän jos kuka on vakavasti otettava ihminen, etenkin hevosiin liittyvissä kysymyksissä.

Pikkuhiljaa uskalsin myöntyä, että voidaanhan me katsoa että mitä tällainen projekti edellyttäisi. Sovimme, että koska työmäärä olisi joka tapauksessa valtava, eikä lopputuloksesta ole välttämättä mitään takeita, niin hän maksaa lähinnä materiaaleista rahalla ja työstä työllä - eli opettaa minua ratsastamaan. Näin homma pysyisi jotakuinkin balanssissa.

Alkoi hillitön suunnittelu-urakka. Tein milloin missäkin luonnoksia erilaisista hevospanssareista, joita löydän edelleen jostain papereista, joihin ne eivät varsinaisesti kuuluisi. Luonnokset vaihtelivat todella fantasia-henkisistä panssareista aina jämptiin milanolaiseen tyyliin. Tiedustelinpa internetissä flaamilaistakin muotia Karva-Opelin suojaksi, mutta laihoin tuloksin. Warusseppäin killan vanhalla foorumilla jengi on varmaan naureskellut että joopa joo - poika on nyt vähän eksyksissä tai muuten vaan pihalla, kun sielläkin aiheesta kyselin. Liekö epäilivät trolliksi. Kyselin flaamilaista, koska kyseessä on Friisiläinen hevonen, joten olisi hyvä pukea polle oman kulttuurin suojiin. Opin kuitenkin, että hevoshaarniskat olivat euroopassa aika samankaltaisia, mutta muuttuivat ajan myötä aina vaan suuremmista levyistä tehdyiksi, kattavammiksi ja painavammiksi (kunnes niistä luovuttiin). Suurempia haarniskojen erot olivat 'lännen' ja 'idän' välillä, kuin euroopan sisällä. Siinä missä länsi-euroopassa suosittiin isoja levyjä, bysanttilaisen ja lähi-idän kulttuurien vaikutuspiirissä tunnuttiin suosivan enemmän rengas-, suomu- ja lamellaarihaarniskoja.

Ottomaanien pieniä levyjä

Itä-venäläisiä lamellaarihaarniskoja

Pidättelin pitkään työhön ryhmistä ja hyvä niin. Satuin nimittäin tuurilla löytämään Puolustusvoimain varikon myyjäisistä kasan todella vaikesti saatavaa nahkaa, ja vieläpä halvalla. Espanjalaista noin 4-5mm paksua härän selkää, joka on ihan järkyttävän vahvaa tavaraa. Sitä pitää leikellä peltisaksilla, kuviosahalla tai jollain yhtä järeällä kapineella, ellei halua hinkuttaa mattopuukolla ikuisuutta. Se on osoittautunut mitä loistavimmaksi materiaaliksi useiden projektien myötä. Se on tämän haarniskan pääraaka-aina ja takaa sen, ettei Sälli saa niin helposti siipeensä. Omissa testeissäni noin 46 paunaisella jousella ammuttu leikkurinuoli teki tähän materiaaliin noin 1,5 cm lävistyksen suorassa kulmassa ammuttaessa, joten suojan arvo suhteessa painoon on erinomaisen hyvä.

Tätä tyyliä mukailin aika paljon.  Saksalainen, 1480-1500-luku.

Valitsin haarniskan muodoksi eurooppalaisen 1400-1500-luvun mallin, josta lähdin soveltamaan. Siinä on jossain määrin ylläoleva saksalaistyylinen pääosa, maximilian-tyylinen karja-auramainen rintapanssari ja yksinkertainen niveltyvä niskapanssari. Kaikki osat ovat nahkaa, mutta liitoskohtia ja tiettyjä osia on vahvistettu sekä teräksellä, että messingillä. Väriteema on musta & kulta. Heh heh, nyt onkin sitten näiden upeiden museokappaleiden jälkeen hyvä läväyttää omat autotallikyhäelmät, jotka ehkä vähän saattavat kalveta näiden hertuoille ja keisareille tehtyjen aikansa Rolls Roycejen rinnalla. Mutta joo, 'nuff said.

Eräs luonnos, josta lähettiin hiomaan lopullista muotoa

Vielä jokseenkin fantasia-vaikutteinen pahvimalli...

...josta muovautui kuitenkin yhtenäisempi kappale...

...jota oli hyvä kuivattaa muotoon roska-astiaa vasten :D

Sil van der Strove Hoeve ei ollut moksiskaan, mutta minua naurattaa

Niskapanssaria ei luonnollisestikaan tehdä yhdestä palasta

sen täytyy elää hevosen liikkeiden mukaan

Koristeniittien kiinnitystä liian täydessä autotallissa

Suoja kytketään kypärään ja satulaan

Ilman kypärän niskaremmiä se valui ja veti niskasuojan rumasti pystyyn.

Rynnäspanssaria tulee

Viimeistä niittausta vailla

Heraldinen lilja-koriste

Sopii hyvin!

Kupumainen muoto antaa tilaa hevosen jaloille

Haarniska on nyt muutamia viimeisiä viilauksia vaille valmis. Rynnäspanssarissa on viisipistekiinnitys, joten se kelluu nätisti Sällin kupeilla. Toivottavasti. Ainakin se saadaan tekemään pian niin, kunhan sitä sovitetaan vielä kerran ennen luovutusta ja sitten saatte nähdä koko helahoidon sen varsinaisen oriin päällä. Ja saattaapa olla, että lähiaikoina näette panssaroidun ratsastajankin.

"A horse! a horse! My kingdom for a horse!"

-Richard III, Shakespeare

Kuvat:
http://www.georgehernandez.com/h/xMartialArts/Media/Armor/Anatomy_EquestrianToo.jpg
http://farm5.staticflickr.com/4078/4817190966_cb30132fe1_o.jpg
http://kachi-snimka.info/images/bfi1291590435q.jpg
http://www.amnh.org/exhibitions/horse/images/md/06bv_war_armor_560.jpg
Muut kuvat ovat omiani, joita saa käyttää ainoastaan minun luvalla.

Gambeson

Pitkään haaveilemani gambeson tuli tehtyä aika hyvällä vauhdilla, kun vaan otti hommakseen.

Tavoitteenani oli tehdä sukuni heraldisiin väreihin irtohihainen gambeson. Toisin kuin muun muassa aiemmin tekemäni messinkihaarniska, tälle voisi olla jopa käyttöä! Historiallisessa miekkailussa kun käytetään freeplayssa gambesonia ja satunnaisia suojia. Satunnaiset suojat siis voivat olla rullaluistelu-, tai lätkävarusteita, mutta joskus jopa historiallisesti oikeaoppisia nahka- ja terässuojia. Niiden autenttisuudella ei ole siinä kontekstissa merkitystä kuin korkeintaan käyttäjälle itselleen, sillä fokus on taistelutekniikassa - ei vaatekoreilussa.

Tein gambesonin tämän ohjetta hyödyntäen. Kiitos siis Marla Berrylle hyvästä ohjeesta.

Päällys- ja vuorikankaat on kaikki intianpuuvillaa. Periaatteessa olisi ehkä kannattanut tehdä ainakin vuori pellavasta, koska sen sanotaan toimivan hyvin lämpönieluna. Nykyinen vuorikangas on vanhempieni liki 30 vuotta sitten Indiskasta ostama päiväpeitto, joten aktiivipalveluksensa tehneenä sekin pääsi uusiokäyttöön. Toppaus on puolestaan kaksinkertaista Suomen Armeijan sarkakangasta, jota sain ostettua naurettavan edullisesti viime syksynä Keuruun varikon myyjäisistä. Voi pojat, miten siellä olikin kaikkea mahdollista ja vielä enemmän mahdottomia.

Idean takin rakenteeseen sain 2009 Hämeenlinnan keskiaikamarkkinoilla, kun olin kuuntelemassa Satu Hovin esitelmää keskiaikaisesta vaatteenvalmistuksesta ja pukeutumisesta. Halusin tehdä siitä melko tyköistuvan, enkä liian runsaasti topattua. Tarkoitukseni on nimittäin peittää itseni kauttaaltaan 1300-1400-luvun tyyliseen teräskuoreen. Tällöin takki ei kannata olla liian paksu tai löysä - muuten haarniska ei istu ja lämpöhalvaus voi "yllättää". Sadun luento oli muutenkin erittäin hyvä. Siellä tuli paljon sellaista tietoa, mikä saattaisi ihan oikeasti yllättää mm. monet teinilarppaajat, jotka ovat vasta alkaneet fiilistellä keskiaikaa. Muun muassa sellainen seikka, että perus farkkukangas (väristä en kyllä tiedä) on itseasiassa todella keskiaikaistyylistä. Puuvillaa kuitenkin käytettiin, vaikka se ei ollutkaan yhtä yleistä kuin pellava ja villa. Puuvillaa ja gambesonia muuten yhdistää myös sellainen etymologinen seikka, että gambesonia kutsutaan myös nimellä aketon (alun perin alcottonem vanhalla ranskalla), jonka arvellaan juontuvan arabian sanasta al-qutn, eli puuvilla.

Miksi halusin hienostella heraldiikalla, enkä tyytynyt tavalliseen gambesoniin? Jos kerran suvulla on vaakuna, niin pitäähän sitä käyttää, kunhan ei halvenna sitä. Vaikka kyseessä on harrastus, eikä sodankäynti, jonka tarpeisiin heraldiikkakin on kehittynyt, näkisin että heraldiikan esilletuominen keskiaikaisessa kontekstissa on sen suurta kunnioittamista ja palauttamista alkulähteilleen. Ei ole sattumaa, että heraldiikan säännöt ovat määränneet mm. että vaakunakilven on oltava "nuolenkantaman päähän" asti tunnistettava.

Vaikka ompelukone-raukkamme oli paikoin kovalla koetuksella, se selvisi kunnialla läpi projektin. Olkasaumoihin jouduin kyllä käyttämään ystäväni J. Kataisen, joka toimii lähellä kyläsuutarina, vanhaa valurautasingeriä. Mahtava laite, kerta kaikkiaan, mutta sen paininjalka oli mitä ilmeisimmin tarkoitettu nahan ompeluun, joten haastetta piisasi.

Minulla sattui olemaan vielä kourallinen erään Sienalaisen Paolon antamia koristeniittejä, joten käytin niitä nahkaremmien kiinnittämiseen. Sääli ettei niitä valmistavan ABC Morinin tuotteita tuo kukaan Suomeen. Vaikka valkoiset nauhat ovat oikein kivat, niin niiden vastakappaleina olevat siniset hihnat on kyllä alkaneet ottaa päähän. Hemmetti että olin typerä kun laitoin sellaiset onnettomat rimpulat. Taas tuli opittua kantapään kautta - täytyy tehdä uusiksi nuo solkiremmit. Olisihan se hölmöä pitää muuten varsin hyvin onnistuneessa takissa sen arvoa alentavia, säälittäviä lirpukoita. Paitsi että ne näyttävät halvoilta, ne myös saavat käyttäjän epäilemään takin kestävyyttä.

Hihoista tuli varsin mainiot. Ne ovat tarpeeksi väljät, jotta liikkuvuus ei kärsi, mutta ne eivät kuitenkaan ole mitkään liito-oravan lentopoimut. Niissä on kyllä se hassu ominaisuus, että koska niiden istutussuunta on suoraan sivulle, niin näyttää siltä kuin olisi appelsiinit kainaloissa käsiä tavallisesti roikottaessa. Mietin muutamaa eri kiinnitysvaihtoehtoa hihoille, mutta purjerenkaiden läpi nauhalla solmittu vaihtoehto nousi ylitse muiden. Nahkakanttaukset tuovat vielä aavistuksen ylellisyyttä ja viimeistelyn tuntua.

Takki selvisi ensimmäiset miekkailutreeninsä oikein hyvin, eikä komplikaatioita esiintynyt. Lyönnit tuntuivat jonkun verran lävitse, mutta eihän tätä olekaan tehty korvaamaan levyhaarniskaa. Lämmintä hommaa tuo "toppatakki" päällä heiluminen kyllä oli.

Kaikenkaikkiaan tämä projekti on onnistunut mielestäni oikein hyvin. Näkemykseni on vähäisen kokemukseni takia kovin vajavainen, joten arvostaisin todella paljon kaikenlaisia mielipiteitä, vaihtoehtoisia menetelmiä jne.