Hevosen Haarniska osa 1: valmistus

No niin, yksi haastavimmista pitkistä projekteistani lähestyy päätöstään.

Euroopan haarniskatyyli: suuria levyjä

Vuonna 2008 aloin keskustella hyvän ystäväni Riikan kanssa siitä, kuinka olen harrastellut erinäisten haarniskojen väkertelyä. Olin vasta tullut uuteen työpaikkaan, jossa tapasin hänet. Oikeastaan vasta tutustuttuamme Riikka eräänä kauniina päivänä läväytti minulle ehdotuksen, että tekisinkö hänellekin haarniskan. Olin tuossa vaiheessa tehnyt vasta haltiahaarniskani, joka nykymittapuullani tuntuu karkean alkeelliselta hökötykseltä, vaikkakin rakkaalta sellaiselta. Tyrmistyin: "tajuatko millainen homma siinä on", kysyin. Riikka ei ollut moksiskaan, tuumasi vaan että paljon varmaan - mutta oikeastaan se ei tulisi hänelle, vaan hänen hevoselleen. Siinä vaiheessa veti hiljaiseksi. Siis että hevoselle. Osaan hät'hätää tehdä ihmiselle jonkinlaisen peltihökötyksen, nahasta myös - mutta hevonen on jo eläimenä minulle niin vieras, että miten hitossa minä sellaisen tekisin. Jouduin kyselemään yhteisiltä työkavereiltani Riikan mentyä kahville, että kun en häntä vielä silloin tuntenut, että onko hän ihan vakavasti otettava ihminen. Ja vastaus oli, että hän jos kuka on vakavasti otettava ihminen, etenkin hevosiin liittyvissä kysymyksissä.

Pikkuhiljaa uskalsin myöntyä, että voidaanhan me katsoa että mitä tällainen projekti edellyttäisi. Sovimme, että koska työmäärä olisi joka tapauksessa valtava, eikä lopputuloksesta ole välttämättä mitään takeita, niin hän maksaa lähinnä materiaaleista rahalla ja työstä työllä - eli opettaa minua ratsastamaan. Näin homma pysyisi jotakuinkin balanssissa.

Alkoi hillitön suunnittelu-urakka. Tein milloin missäkin luonnoksia erilaisista hevospanssareista, joita löydän edelleen jostain papereista, joihin ne eivät varsinaisesti kuuluisi. Luonnokset vaihtelivat todella fantasia-henkisistä panssareista aina jämptiin milanolaiseen tyyliin. Tiedustelinpa internetissä flaamilaistakin muotia Karva-Opelin suojaksi, mutta laihoin tuloksin. Warusseppäin killan vanhalla foorumilla jengi on varmaan naureskellut että joopa joo - poika on nyt vähän eksyksissä tai muuten vaan pihalla, kun sielläkin aiheesta kyselin. Liekö epäilivät trolliksi. Kyselin flaamilaista, koska kyseessä on Friisiläinen hevonen, joten olisi hyvä pukea polle oman kulttuurin suojiin. Opin kuitenkin, että hevoshaarniskat olivat euroopassa aika samankaltaisia, mutta muuttuivat ajan myötä aina vaan suuremmista levyistä tehdyiksi, kattavammiksi ja painavammiksi (kunnes niistä luovuttiin). Suurempia haarniskojen erot olivat 'lännen' ja 'idän' välillä, kuin euroopan sisällä. Siinä missä länsi-euroopassa suosittiin isoja levyjä, bysanttilaisen ja lähi-idän kulttuurien vaikutuspiirissä tunnuttiin suosivan enemmän rengas-, suomu- ja lamellaarihaarniskoja.

Ottomaanien pieniä levyjä

Itä-venäläisiä lamellaarihaarniskoja

Pidättelin pitkään työhön ryhmistä ja hyvä niin. Satuin nimittäin tuurilla löytämään Puolustusvoimain varikon myyjäisistä kasan todella vaikesti saatavaa nahkaa, ja vieläpä halvalla. Espanjalaista noin 4-5mm paksua härän selkää, joka on ihan järkyttävän vahvaa tavaraa. Sitä pitää leikellä peltisaksilla, kuviosahalla tai jollain yhtä järeällä kapineella, ellei halua hinkuttaa mattopuukolla ikuisuutta. Se on osoittautunut mitä loistavimmaksi materiaaliksi useiden projektien myötä. Se on tämän haarniskan pääraaka-aina ja takaa sen, ettei Sälli saa niin helposti siipeensä. Omissa testeissäni noin 46 paunaisella jousella ammuttu leikkurinuoli teki tähän materiaaliin noin 1,5 cm lävistyksen suorassa kulmassa ammuttaessa, joten suojan arvo suhteessa painoon on erinomaisen hyvä.

Tätä tyyliä mukailin aika paljon.  Saksalainen, 1480-1500-luku.

Valitsin haarniskan muodoksi eurooppalaisen 1400-1500-luvun mallin, josta lähdin soveltamaan. Siinä on jossain määrin ylläoleva saksalaistyylinen pääosa, maximilian-tyylinen karja-auramainen rintapanssari ja yksinkertainen niveltyvä niskapanssari. Kaikki osat ovat nahkaa, mutta liitoskohtia ja tiettyjä osia on vahvistettu sekä teräksellä, että messingillä. Väriteema on musta & kulta. Heh heh, nyt onkin sitten näiden upeiden museokappaleiden jälkeen hyvä läväyttää omat autotallikyhäelmät, jotka ehkä vähän saattavat kalveta näiden hertuoille ja keisareille tehtyjen aikansa Rolls Roycejen rinnalla. Mutta joo, 'nuff said.

Eräs luonnos, josta lähettiin hiomaan lopullista muotoa

Vielä jokseenkin fantasia-vaikutteinen pahvimalli...

...josta muovautui kuitenkin yhtenäisempi kappale...

...jota oli hyvä kuivattaa muotoon roska-astiaa vasten :D

Sil van der Strove Hoeve ei ollut moksiskaan, mutta minua naurattaa

Niskapanssaria ei luonnollisestikaan tehdä yhdestä palasta

sen täytyy elää hevosen liikkeiden mukaan

Koristeniittien kiinnitystä liian täydessä autotallissa

Suoja kytketään kypärään ja satulaan

Ilman kypärän niskaremmiä se valui ja veti niskasuojan rumasti pystyyn.

Rynnäspanssaria tulee

Viimeistä niittausta vailla

Heraldinen lilja-koriste

Sopii hyvin!

Kupumainen muoto antaa tilaa hevosen jaloille

Haarniska on nyt muutamia viimeisiä viilauksia vaille valmis. Rynnäspanssarissa on viisipistekiinnitys, joten se kelluu nätisti Sällin kupeilla. Toivottavasti. Ainakin se saadaan tekemään pian niin, kunhan sitä sovitetaan vielä kerran ennen luovutusta ja sitten saatte nähdä koko helahoidon sen varsinaisen oriin päällä. Ja saattaapa olla, että lähiaikoina näette panssaroidun ratsastajankin.

"A horse! a horse! My kingdom for a horse!"

-Richard III, Shakespeare

Kuvat:
http://www.georgehernandez.com/h/xMartialArts/Media/Armor/Anatomy_EquestrianToo.jpg
http://farm5.staticflickr.com/4078/4817190966_cb30132fe1_o.jpg
http://kachi-snimka.info/images/bfi1291590435q.jpg
http://www.amnh.org/exhibitions/horse/images/md/06bv_war_armor_560.jpg
Muut kuvat ovat omiani, joita saa käyttää ainoastaan minun luvalla.

Bevor

Lyhyestä virsi kaunis.



Voi olla, että näitä videomuotoisia juttuja alkaa tulla enempikin tänne blogiin...

Pallitikari - Ballock dagger 2/2

Bronze iron cherry and an anvil's kiss in spring
My ballock dagger's really made from all these things

Oohh-oh Ballocks!

My vision of the dagger

Njoo, eli kuten äskeinen sanoituksellista lahjakkuuttani (!!) osoittava Summerwine-tulkinta paljastaakin, valitsin kahvan materiaaliksi kirsikkaa. Ja sillä ei ole mitään sen suurempaa symbolista arvoa, vaan sitä sattui löytymään puukeskukselta, oli ominaisuuksiltaan sopivaa ja se näyttää hyvältä.
"Vaaleanpunertava, toisinaan harmahtavan vihreitä raitoja. Tummenee nopeasti. Puu on erittäin tiivistä, hienorakenteista ja suorasyistä. Voidaan viimeistellä täydellisesti. Puuta on vaikea kuivattaa, mutta kuivuttuaan se on varsin lujaa ja kestävää."

Tein ensin harjoituskahvan männystä, mikä oli vähän turhankin pehmeää ja halkeilevaa. Pääasia kuitenkin oli kokeilla miten se muoto löytyy. Siinä työssä nimittäin huomasin nopeasti oikeanlaisten työkalujen merkityksen. Voi herranen aika kun ei meinannut tulla mitään koko hommasta välillä. Työkaluina oli kuviosaha, kirvesmiehen saha, sähköhöylä, puukko, pari talttaa, täryttävä hiomakone ja dremel- monitoimityökalun hiontarulla. Oppina oli, että dremelin puukaiverrus-vaihtopäät ovat ehdoton hankinta ja puun on oltava melko kovaa.

Basic shape carved

Kirsikan työstäminen oli paljon helpompaa. Tästä voitaneen kyllä kiittää myös paitsi parempia työkaluja, myös jalostunutta näkemystä työnvaiheista. Harjoittelu männyllä kannatti. Pientä päänraapimista ja päätöksentekoa aiheutti myös pronssihelan sovittaminen kahvaan.

Kun kirsikkakahva alkoi olla perusmuodossaan, niin leikkasin sen kolmeen osaan, visiokuvan mukaisesti. Leikkasin seuraavaksi messingistä pari tuollaista kiekkoa, joihin porasin reiät. Tein kolme kiekkoa myös 2,4mm ja yhden 4mm paksusta nahasta. Liimasin nämä takaisin kasaan. Puristuksen toteutin tekemällä kierteet karaan ja ruuvaamalla siihen rautapalikan puisen välikappaleen kera.

Making the scabbard.

Mutta sitten yksi merkittävä muutos alkuperäisiin suunnitelmiin. Tein kärkinupin, eli ponnen, eli tässä tapauksessa terskan pronssista. Mutta sen sijaan että olisin tehnyt sen sorvissa tai nauhahiomakoneen ääressä, niin valoin sen. Ja siitä tuli hieno! Teinpä sitten tupenkin. Kaiversin sen jostain ylijäämä koivupalikasta ja ompelin nahat päälle. Olen aiemmin tehnyt yhden miekan huotran, mutta tuo oli kyllä huomattavasti haastavampaa puisen lestan takia. Ja vaikeinta oli ehdottomasti metalliosien tekeminen siihen, eli suukappale ja kärkivahvike.

Dagger's handle glued and pressed. Cast bronze knob and my muffs with music.

Ponsinupin työstäminen olikin mielenkiintoista. Normaalikuvion mukaan talttasin siitä valussa jääneet ylimääräiset rippeet pois ja vasaroin pienemmän möykyt tasaiseksi pinnaksi. Sitten pyörittelin sitä hieman messinki- ja teräsharjan alla, kunnes näytti hyvältä. Sahasin tuosta isosta möykystä, mikä tuossa näkyy yllä, puolet pois ja sitten porasin mukamas tosi huolellisesti reiän tuon nupin sisään. Jätin sitä kantamöykkyä jäljelle ihan sen takia, että kappale oli helpompi kiinnittää pylväsporaan. Sitten kierteet ja paikoilleen. Dremelillä ja isommalla nauhahiomakoneella tuli sitten siistittyä tuota nupin ja kahvan väliä. Tuostakin voisi kai vääntää vaikka ja mitä huumoria, mutta annetaanpa olla.

Lopulta jäljellä oli enää tupen suun messingille vääntäminen ja loppuhionta, vahaus ja kiillotus tikarille. Kuvat kertovat parhaiten, vaikka ovatkin vain iPhone-kuvia.

Että sellainen vehje. Loppujen lopuksi voisin sanoa, että olipahan mielenkiintoista tehdä mokoma kapine. Kaikki puukonteon vaiheet aina terän takomisesta kahvan kokoamiseen ja tupen valmistamiseen olivat ihan uusia juttuja mulle. Sanoisin, että ekaksi teräaseeksi aika hieno! Ja se tuntuu kädessä todella hyvältä, tasapainoiselta ja aikas vaaralliselta. Ja kyllähän se kirvoittaa useimmilla ihmisillä enemmän tai vähemmän peitellyn huvittuneen reaktion. Vaikka sanon, että tämä on nyt valmis, niin kyllä minä tuolle tupelle jotain teen. Todennäköisesti tuo suukappe on armeija-aikojen lyhenteitä lainatakseni Urho Matti, eli uusiks menee. Ja kannikkeen teen kyllä ehdottomasti tälle, jotta sen saa vyölle. Ja tuon tupen suuna näkyvän puuosan päälle liimaan kyllä nahkaa ja ja ja...

Kiitos mielenkiinnosta, arvoisa lukija.

Nahkakypärä 2/2 Uusi vuosi - vanhat kujeet

Kypärä on saatettu valmiiksi - jo aika kauan ennen tätä päivitystä. Projekti oli erittäin opettavainen, mitä tuli suunnitteluun, kaavoitukseen ja eteenkin nahan muokkaukseen. Kuten sanottua, käytin noin 4 mm naudannahkaa, jota olin ostanut oikein Porvoon mitalla. Sitä saikin kostuttaa ihan huolella, jotta se vääntyi yhtään mihinkään. Se oli sitä paitsi niin jämäkkää tavaraa, että sitä piti leikata peltisaksilla. Reikien tekoon käytin paitsi vasaralla lyötävää nahkapaskaa, myös ihan akkuporakonetta. Poralla sai parempia reikiä, koska ne eivät laajentuneet lyönnin tulosuuntaan kuten nahkapaskalla.

Meh liek!

Luulenpa että jäi mainitsematta eräs merkittävä innoituksen tausta: Lord of the Rings Online, eli tuttavallisemmin LotrO. Sitä tuli pelailtua 2010 alkuvuodesta, kunnes into lopahti. Nyt pelin muututtua maksuttomaksi, olen palannut kunnian verkkokentille. Se on nyt mukava, kun ei ole mitään painetta "pelata koko rahalla". Siinä pelissä tosiaan on paikoitellen melkein järkevän näköisiä haarniskoja, mikä on fantasiapeleille poikkeuksellista. Mutta puritaanin on pakko nöyrtyä - toimiva pelimekaniikka ja realismi kohtaavat Yrjänän sanoja mukaillen, köh, verrattain harvoin.

Tuossa se nyt sitten näkyy hevosenjouhineen kaikkineen. Sain eräältä Varsinais-Suomessa olevalta teurastamolta tuollaisen kokonaisen hevosenhännän postilähetyksenä pyydettyäni. Parempaa häntää en olisi osannut toivoakaan, tuollainen punaisenruskea on aivan täydellinen. Siinä oli vielä varsinaista lihaa ja häntäluuta mukana noin 40 cm pätkä, joten huolellisesti parturoin jouhet irti siitä ja pesin huolella. Tämän jälkeen väänsin koko tupon kaksinkerroin ja vedin sen tekemäni nahkaisen putkilon läpi. Like this:

Kun tuppo oli kiinni kypärässä, niin oli aika parturoida se pehko suurinpiirtein symmetriseksi. Sen kummempia parturikampaajan taitoja omaamatta naksuttelin saksilla sen mielestäni oikein kivaksi poninhännäksi...

Ja vaikka sen teinkin korvaamaan alkuperäistä haltiahaarniskani kypärää, niin kyllähän se näkyy menevän tuollaisessa kansainvaellushenkisessä setissäkin. Vai mitä tuumaatte?

Näiden kuvien myötä oikein hyvää alkanutta vuotta 2011 kaikille!

Rengaspanssarihuppu veljelle

Vihdoin. Hikisen ähräämisen, pitkällisen laiskottelun ja alituisen laiminlyönnin tuloksena olen viimein saanut väännettyä vaimon auliilla avulla kaverini rengaspanssarihupun (mallia deluxe) valmiiksi. Ja hieno on nakkipipo sen alla, vaikka minulle onkin iso.

Tässä esiteltäköön myös suomupanssarini. Se on kiiltävää, kaunista messinkiä, jonka alkuperä ei lakkaa hämmentämästä minua. Löysin puolitoista vuotta sitten kesällä Puolustusvoimien varikon myyjäisistä/huutokaupasta sadan kappaleen pusseina noita valmiita suomuja. Ne olivat euron pussi! No niitä tuli ostettua sitten monta, mutta ei tarpeeksi monta... Mikä ihme nuukuus pisti ostamaan niitä vain kympillä? Minulla ei ole pienintäkään hajua mitä PV on niillä tehnyt, mutta minä tiesin kyllä heti ne nähdessäni että mihin ne on OIKEASTI tarkoitettu.

Jahka saan asianmukaisen kuvauksen järjestettyä, niin esittelen sen käsivarsisuojat samalla, sanotaanko kansainvaellushenkisemmässä kontekstissa...

Kuvan rengaspaita on lainatavara, joka oli mukana teatteriesityksessä kesällä. Sitä en siis ole itse tehnyt, vaan kunnia kuuluu ystävälleni Eetulle.

Ja tästä haarniskasta on muuten olemassa myös erään mainion huumorimiehen näkemys...

<3

Hauskaa Joulun aikaa kaikille lukijoille!

Pallitikari - Ballock dagger 1 / 2

Kun miehen yllättää halu tehdä teräase, niin silloin ei auta kuin tehdä sellainen. Tämä kyseinen halu nyt ei varsinaisesti yllättänyt minua mitenkään, mutta sitäkin suuremmalla syyllä oli ryhdyttävä tekemään töitä, kun kerran materiaalitkin olivat aivan nenän edessä. Käytin terään isäukolta takavarikoitua ihan perus mustaa rautaa, mikä oli joku ylijäämäpala hänen tekemästä savupiipun hatun kannattimista. Kyseessä oli noin 3mm paksua, 50mm leveää materiaalia. Lisäksi minulla oli 4mm paksua messinkilevyä ja 1,6 mm paksua pronssia. Ne olivat molemmat ostettu Kuusakoski Oy:n metallikeräyskeskuksen löytöpihalta.

Minulla oli oikeastaan kaksi vaihtoehtoa. Joko teen rondellin tai pallitikarin. Olen treenannut jonkun verran rondellin käyttöä, joka on siis myöhäiskeskiaikainen yleistyökalu, jota saattoivat ymmärtämäni mukaan kantaa kaikki puutarhureista sotilaisiin. Ehkä juuri se, että olen nähnyt muutamilla tuntemillani henkilöillä juuri rondellin, sai minut kääntymään ballock-tikarin puoleen. Jos ei vielä tullut siis selväksi, niin kyseinen tikari on terältään monesti melko tavanomainen primäärisesti pistämiseen suunniteltu, mutta kahva näyttää enemmän tai vähemmän miehen sukuelimiltä. MyArmoryn mukaan 1300-luvun häpeämättömillä sotureilla oli piintynyt taipumus sijoittaa tikari vyöllään juuri navan kohdalle, antaen vaikutelman erektiosta. Niitä on varmasti kauhisteltu, inhottu ja ihasteltu samalla tavalla, kuin nykyaikaisia kotkotuksia kuten fallistisesti muotoiltuja urheiluautoja tai naisten muotoja esittelevät pitkät kal... siis leggingsit. No joo, myönnetään - valitsin tämän mallin ihan kiusallani. Haluan vain aiheuttaa pahennusta niiden silmissä, joiden pipo on liian kireällä. Mutta toisaalta on viitteitä, että siihen aikaan harrastettiin ilmeisen paljon alapäähuumoria.

After 2 hours of work vs. blueprints

Kynä, kumi, viivoitin ja iso kartonki, sekä tietysti visio olivat tarpeen. Mikään historiallinen malli sellaisenaan ei miellyttänyt minua täysin, joten piirsin hybridin. Pala sieltä, toinen täältä.

Ja äkkiä pajalle! En ollut takonut näin paksua tavaraa ennen, mutta huolellisesti kuumennettuna se sujui kuin tanssi. Eli välillä vähän piti korjailla. Mutta tehdessä oppi ja rauta taipui haluamaani muotoon. Homma kävi kätevästi kun piti kappaletta loivassa kulmassa alasimen suoraa kulmaa vasten ja alkoi paukomaan. Sitten kun ruoto oli muotoutunut pikkuhiljaa, niin venytin sitä alasimen sarvea vasten takomalla. Takomista varten hitsasin migillä kuvassakin hieman näkyvän "karan", josta sai pidettyä hyvin kiinni. Tuo kuva on otettu kahden tunnin pajatyöskentelyn jälkeen.

Seuraavalla kerralla alkoikin sitten terän muotoilu. Sitä piti venyttää, paksuntaa ja muotoilla kärjestä paremmin haarniskaa penetroiva nelikulmio.

Kun muoto oli runnottu esiin, niin alkoi viilaus, hionta ja jynssäys. Käytin työssä pääasiassa nauhahiomakonetta, rälläkän hiomalaikkaa, dremeliä ja lopulta käsityökaluja.

along with a maille-coif

Lopulta terä alkoi näyttää aika kivalta. Tarkoitus ei ole edes saada siitä mitään "veitsenterävää", sillä kyseessä on ensisijaisesti pistämiseen tarkoitettu ase. Ja vaikka minä nyt en varsinaisesti ajatellut alkaa riehua tämän tai minkään muunkaan aseen kanssa, niin haluan kunnioittaa sen alkuperäistä käyttötarkoitusta ja huomioida ne valmistuksessa. Siispä, kun miettii piston tehokkuutta, on tärkeää että terän kärki on kestävä ja kapea, jotta se saa aikaan lävistyksen. Jotta piston vaikutus olisi mahdollisimman suuri, terän tulee levetä tarpeeksi, että haavakanavasta tulee mahdollisimman suuri, jotta sokkivaikutus (äkillinen massiivinen verenvuoto ja sitä seuraava tajuttomuus) olisi maksimaalinen. Tämä on nyt huomioitu, sillä terä on kärjestä poikkileikkaukseltaan salmiakkikuvio ja levenee kolmiomaisesti tyveensä asti. En kuitenkaan tehnyt koko terää salmiakkikuvioiseksi, sillä siihen ei vielä orastavat sepäntaitoni yllä. Joku toinen kerta, joku toinen projekti...

Terä on nyt 310 mm pitkä ja 42 mm leveä tyvestä. Ruoto on 200 mm, mutta typistyy valmiissa kahvassa noin 170 milliseksi. Toivon, että tikari valmistuu tammikuussa.

Tätä kirjoittaessa olen jo aloittanut kahvan osien valmistuksen, lähinnä ponteen tulevien pronssiosien työstämisen, mutta kerron kahvasta enemmän osassa 2/2.

-----

English Summary

I decided to make a ballock dagger, so here's some boring shit in finnish about doing one. The pics will tell enough. At the part 2 I'll post also pics about the manly handle, but I have to make one first.

Lyhty - Lothlórien - Lantern

Kun olin verkkoyhteisö Konnun vuotuisessa päätapahtumassa The Miitissä heinä-elokuun vaihteessa, sain Tarua Sormusten Herrasta lukiessani vision, kuin joku olisi avannut pääni ja kaatanut sen sinne. Ei, se ei ollut uskonnollinen kokemus, ainoastaan innoittava hetki. Lueskelen toisinaan joitain palasia kyseisestä kirjasta, tällä kertaa ne kaksi kappaletta jotka kertoivat saattueen vierailusta Lothlórienin valtakuntaan. 

"Aurinko oli laskemassa vuorten taa ja varjot syvenivät metsissä kun saattue lähti taas jatkamaan matkaa. Heidän polkunsa vei nyt tiheikköihin joihin hämärä jo oli ehtinyt. Yö saapui puitten alle heidän kävellessään ja haltiat paljastivat hopealamppunsa." Sormuksen Ritarit, Galadrielin peili.

Kannike on tehty mm. Uudessa Seelannissa kasvavan saniaispuun puhkeavan lehden muotoon.

Halusin tehdä kynttilälyhdyn, joka sisältää Lorienin symboliikkaa ja toistaa sen oleellisia teemoja. En suinkaan ajatellut tehdä mitään viimeisen päälle sliipattua, saati hopeista lyhtyä, vaan varaston nurkassa lojuvista metallilangoista ja erilaisista metallikierrätyspaloista.

Tein muutamia konseptiluonnoksia jo samana päivänä, jatkoin niitä vähän vielä seuraavana päivänä, kunnes pääsin kotiin ja materiaalieni kimppuun. Tein ohuesta teräspellistä, jota oli jäänyt noin 10cm halkaisijan palanen, pohjan lyhdylle. Taoin siihen keskelle syvennöksen tuikulle ja porasin 19 käyttämäni rautalangan vahvuista reikää. Yksi niistä osoittautui tarpeettomaksi, mutta väliäkö tuolla. Oli tärkeää jättää joidenkin vierekkäisten reikien väliin kynttilän verran tilaa, jotta ei kävisi nolosti. Viilasin myös pienet lovet levyn reunaan, kunkin reiän kohdalle, jotta lanka pysyisi aloillaan.

Sen jälkeen otin neljä reilun metrin mittaista palaa rautalangasta, taitoin ne kahtia ja työnsin päät levyn läpi. En työntänyt niitä vierekkäisistä rei'istä, vaan jätin yhden väliin. Sen jälkeen vedin langat tiukasti tulemaan reunaa myöten lovien kohdalta ja aloin tehdä niistä epäsymmetristä verkkoa. Huippua kohti tultaessa väänsin langat kiertymään spiraalille, toistensa ympärille ja lopulta muodostaen kannikkeen lyhdylle. Oli tärkeää leikata langat tasaisin välein, jotta kannike ohenisi oikein. Sitten lykkäsin jäljelle jääneistä rei'istä kuparilankaa ja solmeilin sen sinne sekaan.

Ehkä paras juttu tässä lyhdyssä on sen seinille heittämät kuvat

Jos miettii, että mikä tekee Lothlórienista erilaisen metsän kuin mikään muu, niin vastaus on puut. Kultalehtiset Mallorn-puut, joilla on hopeanharmaa runko. Niinpä leikkasin liki paperin ohuesta kuparista eri kokoisia kolmihaaraisia lehtiä karoineen, joista kiinnitin ne lankojen muodostamaan kehikkoon. Viimeinen silaus koko hommalle on kuparin "marinointi", eli oikealta termiltään hapettaminen tai patinointi. Ruostuessaan kupari saa kauniin vihreän värin, joten tehostan prosessia käyttämällä kananmunan muodostamaa rikkiä. Saa nähdä miten onnistuu. Suljin lyhdyn juuri muovipussiin, jossa on myös lasipurkissa rikottuna yksi raaka kananmuna. Päivä tai pari on ennusteeni. Jännittää.

Mitä varten tämä on? Tunnelmavaloksi sisälle tai lasitetulle parvekkeelle. Pitäisi tehdä lasisysteemit ja kaikki, jos ulkona meinaisi polttaa.

Olen tehnyt myös toisen lyhdyn - kyllä, Tolkienin haltiateemalla jatketaan, mutta se lyhty kantaa salaisen valtakunnan tunnuksia.

English Summary

On the end of July I participated in Kontu's (a tolkien oriented webcommunity "Shire") meeting. There I laid my eyes on the two chapters of LOTR about Lothlórien. From there I got the inspiration to make a elven lantern of that theme.

After scetching and dreaming of it for a few days, I began the real work. I took about 10cm in diameter round, thin steelplate, coldforged a place for a small candle and drilled 19 small holes to the sides. I also filed small cracks on the edge of the plate, next to the holes. Then I cut four, about one meter long pieces of steel wire (same I used once on maille), and put them through the holes and started making a fancy mesh out of them.

The ceiling looks quite living with this lantern.

Once the mesh looked quite good, I gathered the odds and ends of the wires into a bunch and twisted them around each other, and formed a handle. I also added four copperwires to give some more looks and structure. Once done with that, I cut small Mallorn-leaves from very, very thin copperplate. Man, it was like paper! Then I attached the leaves to the lantern and it was almost done. At the moment I'm giving the copperleaves the final touch, by exposing them to sulpuric fumes of rotten egg. I hope that will turn the leaves green. Why tell more, when the photos says it all?

I have also made another lantern. Yes, of course it's a elven lantern. It bears the symbols of the hidden city.