tiistai 15. helmikuuta 2011

Pallitikari - Ballock dagger 2/2

Bronze iron cherry and an anvil's kiss in spring
My ballock dagger's really made from all these things

Oohh-oh Ballocks!

My vision of the dagger
Njoo, eli kuten äskeinen sanoituksellista lahjakkuuttani (!!) osoittava Summerwine-tulkinta paljastaakin, valitsin kahvan materiaaliksi kirsikkaa. Ja sillä ei ole mitään sen suurempaa symbolista arvoa, vaan sitä sattui löytymään puukeskukselta, oli ominaisuuksiltaan sopivaa ja se näyttää hyvältä.
"Vaaleanpunertava, toisinaan harmahtavan vihreitä raitoja. Tummenee nopeasti. Puu on erittäin tiivistä, hienorakenteista ja suorasyistä. Voidaan viimeistellä täydellisesti. Puuta on vaikea kuivattaa, mutta kuivuttuaan se on varsin lujaa ja kestävää."

Tein ensin harjoituskahvan männystä, mikä oli vähän turhankin pehmeää ja halkeilevaa. Pääasia kuitenkin oli kokeilla miten se muoto löytyy. Siinä työssä nimittäin huomasin nopeasti oikeanlaisten työkalujen merkityksen. Voi herranen aika kun ei meinannut tulla mitään koko hommasta välillä. Työkaluina oli kuviosaha, kirvesmiehen saha, sähköhöylä, puukko, pari talttaa, täryttävä hiomakone ja dremel- monitoimityökalun hiontarulla. Oppina oli, että dremelin puukaiverrus-vaihtopäät ovat ehdoton hankinta ja puun on oltava melko kovaa.

Basic shape carved
Kirsikan työstäminen oli paljon helpompaa. Tästä voitaneen kyllä kiittää myös paitsi parempia työkaluja, myös jalostunutta näkemystä työnvaiheista. Harjoittelu männyllä kannatti. Pientä päänraapimista ja päätöksentekoa aiheutti myös pronssihelan sovittaminen kahvaan.

Kun kirsikkakahva alkoi olla perusmuodossaan, niin leikkasin sen kolmeen osaan, visiokuvan mukaisesti. Leikkasin seuraavaksi messingistä pari tuollaista kiekkoa, joihin porasin reiät. Tein kolme kiekkoa myös 2,4mm ja yhden 4mm paksusta nahasta. Liimasin nämä takaisin kasaan. Puristuksen toteutin tekemällä kierteet karaan ja ruuvaamalla siihen rautapalikan puisen välikappaleen kera.

Making the scabbard.
Mutta sitten yksi merkittävä muutos alkuperäisiin suunnitelmiin. Tein kärkinupin, eli ponnen, eli tässä tapauksessa terskan pronssista. Mutta sen sijaan että olisin tehnyt sen sorvissa tai nauhahiomakoneen ääressä, niin valoin sen. Ja siitä tuli hieno! Teinpä sitten tupenkin. Kaiversin sen jostain ylijäämä koivupalikasta ja ompelin nahat päälle. Olen aiemmin tehnyt yhden miekan huotran, mutta tuo oli kyllä huomattavasti haastavampaa puisen lestan takia. Ja vaikeinta oli ehdottomasti metalliosien tekeminen siihen, eli suukappale ja kärkivahvike.

Dagger's handle glued and pressed. Cast bronze knob and my muffs with music.
Ponsinupin työstäminen olikin mielenkiintoista. Normaalikuvion mukaan talttasin siitä valussa jääneet ylimääräiset rippeet pois ja vasaroin pienemmän möykyt tasaiseksi pinnaksi. Sitten pyörittelin sitä hieman messinki- ja teräsharjan alla, kunnes näytti hyvältä. Sahasin tuosta isosta möykystä, mikä tuossa näkyy yllä, puolet pois ja sitten porasin mukamas tosi huolellisesti reiän tuon nupin sisään. Jätin sitä kantamöykkyä jäljelle ihan sen takia, että kappale oli helpompi kiinnittää pylväsporaan. Sitten kierteet ja paikoilleen. Dremelillä ja isommalla nauhahiomakoneella tuli sitten siistittyä tuota nupin ja kahvan väliä. Tuostakin voisi kai vääntää vaikka ja mitä huumoria, mutta annetaanpa olla.



Lopulta jäljellä oli enää tupen suun messingille vääntäminen ja loppuhionta, vahaus ja kiillotus tikarille. Kuvat kertovat parhaiten, vaikka ovatkin vain iPhone-kuvia.








Että sellainen vehje. Loppujen lopuksi voisin sanoa, että olipahan mielenkiintoista tehdä mokoma kapine. Kaikki puukonteon vaiheet aina terän takomisesta kahvan kokoamiseen ja tupen valmistamiseen olivat ihan uusia juttuja mulle. Sanoisin, että ekaksi teräaseeksi aika hieno! Ja se tuntuu kädessä todella hyvältä, tasapainoiselta ja aikas vaaralliselta. Ja kyllähän se kirvoittaa useimmilla ihmisillä enemmän tai vähemmän peitellyn huvittuneen reaktion. Vaikka sanon, että tämä on nyt valmis, niin kyllä minä tuolle tupelle jotain teen. Todennäköisesti tuo suukappe on armeija-aikojen lyhenteitä lainatakseni Urho Matti, eli uusiks menee. Ja kannikkeen teen kyllä ehdottomasti tälle, jotta sen saa vyölle. Ja tuon tupen suuna näkyvän puuosan päälle liimaan kyllä nahkaa ja ja ja...

Kiitos mielenkiinnosta, arvoisa lukija.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti