torstai 24. marraskuuta 2011

Bevor

Lyhyestä virsi kaunis.



Voi olla, että näitä videomuotoisia juttuja alkaa tulla enempikin tänne blogiin...

tiistai 15. marraskuuta 2011

Uusi visiiri Sallet-kypärään

Olin tyytymätön kypäräni visiiriin. Olin tehnyt muutamia typeriä virheitä siinä, jotka nyt korjasin.

Ensinnäkin, visiirin kiinnityskohta oli epäkesko, joten se oli epävakaa. Visiiri pysyi kyllä hyvin alhaalla, mutta ei ylhäällä. Jos miettii taistelun kannalta, niin en tiedä kyllä pitäisinkö visiiriä alhaalla lähitaistelussa - sillä vaikka se suojaa hyvin, niin se on melko huono vaihtokauppa näkökyvyn ja hapensaannin kustannuksella, kutne historioitsija Mike Loades demonstroi mainiossa sarjassaan Weapons that made Britain. Suosittelen sarjan kaikkien osien katsomista kaikille asiasta kiinnostuneille.


Lisäksi halusin kypärästä vähän tylymmän näköisen. Joten tällainen siitä tuli:


Sain pakoteltua siihen aika dramaattiset muodot, mutta vielä olisi paljon parantamisen varaa tuossa loppusilauksessa ja kaavoituksessa. Vaan olisipa kunnollinen vannesaha, jolla leikata metallia, niin ei tarvitsisi säätää sen perkeleen rälläkän kanssa. Pitää tehdä vähän kokeiluja pistosahan ja metalliterän kanssa... Mutta hei, tajusinpa olla tekemättä rosterista :D

Ja kun vanhasta päästiin, niin uutta on tietysti tulossa. Päivitän tätä kun saan parempia kuvia tästä.

Ja tosiaan, hevoshaarniskasta on 2/3 valmiina ja juttua & kuvia tulee, kun saan kunnialla hoidettua viimeisenkin palikan. Melkonen ikuisuusprojekti sekin, mutta loppu häämöttää. Siitä siis sovittiin 2008, mutta vasta tänä vuonna olen ollut henkisesti valmis tekemään sen.

torstai 2. kesäkuuta 2011

Goottipäiväkirja osa 3: Rintapanssari valmis

Rakas päiväkirja,

ensinnäkin olen pahoillani että olen laiminlyönyt sinua pitkään. Ja vaikka projektin alussa oli pyhä tarkoitukseni laskea tunnit, jotka kuluivat rintsikoiden tekemiseen, niin eipä sitä tullut tehtyä. Mutta nyt kun se on valmis, niin karkeasti arvioiden tunteja paloi 30-35.

Koska kuvat blaa blaa enemmän kuin sanat blaa blaa, niin tässä on kuvia. Ja sitten näistä kuvista tiedoksi, että seuraavat asiat ovat minun itse omin käsin tekemiä:

  • Kypärä
  • Gambeson
  • Rintapanssari
  • Vyö
  • Huotra, eli miekan 'tuppi'
Miekka on Albion Europen valmistama sparrausmiekka (Lichtenauer). Keihään kärki on Windlass Steelin viiltokeihään kärki ja kantarauta on samaa sarjaa - varsi ja asennus on oma. Housut on mallia ruotsin armeija, kunnes saan tehtyä jalkapanssarit ja irtolahkeiden päälle sopivat toppahousut. Hanskat on herra ties kenen tekemät, miekkailuseuran kautta tilatut gauntletit, joista olisi muutama paha sana sanottavana - vaikka ihan nätit ovatkin. Rumat kengät by Sievin jalkine.

Vaikka itse pidänkin melko eleettömästä miekkailusta ja mätkinnästä, niin valokuvaaja Jussi halusi vähän draamaa ja ilmeitä. 

Pönötystä

Ryntäilyä




Kuvauksissa selvisi het muutamia asioita, joita pitää parantaa haarniskassa.  Rintalihasten kohdalle täytyy tehdä pystysuuntaiset vekkaukset, jotta käsille saa lisää liikkumatilaa. Joidenkin perus Fiore-liikkeiden radat eivät menneet ihan putkeen tästä johtuen. Jos kyseessä olisi yhden käden miekka ja kilpi, niin ongelmaa tuskin olisi. Toinen asia oli se, että lantioluiden kohdalta haarniska oli jätetty liian kapeaksi ja se painoi ikävästi. Onneksi kyseessä on metallihaarniska, jolloin sitä voidaan naputella oikeaan muotoon jälkeenpäinkin.
Ja pidempi keihäs pitää tehdä! Tuollainen onneton 2,5 m nysä ei riitä mihinkään kun ollaan hevosten kanssa tekemisissä!

Hauska sattuma oli, kun tämä oma tekemäni kokonaisuus oli esillä Jyväskylän kansalaisopiston kevätnäyttelyssä, niin eräs sen siellä nähnyt rouva halusi ilmoittaa minut Pauligille. Paulighan etsii jatkuvasti näitä kaikenmaailman käsityömestareita mainoksiinsa. Olen todella imarreltu jos minun vaatimattomat, melko karun näköiset kädentyöni aiheuttavat tällaista ihailua ihmisissä. Mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, että olen minä oppinut ihan penteleen paljon näiden tekemisestä jo tässä ajassa mitä näitä on tullut tehtyä. Voisin kuvitella jo millainen se mainos olisi jos minut siihen otettaisiin: "Samalla jääräpäisyydellä ja perkeleiden huutelulla tehdään Juhlamokka-kahvi. Eihän mekään oikeastaan paljoa tästä hommasta tajuta, mutta on tääkin omalla tavallaan aika pirun hyvää!"

Yhteenvetona tästä tekeleestä voisin sanoa, että nämä projektit eivät kai ole koskaan valmiita. Ajattelin nimittäin kehittää tätä rintsikkaa tekemällä siihen mahdollisesti etsaamalla jotain kivoja kuvioita. Sukuvaakunan voisi siihen rintapieleen kaivertaa ja polttaa hapolla. Onhan se nykyään tikattuna olkapäässänikin.

Mutta nyt lähden kohti viikonlopun viettoa ja haaveilen haarniskan jatkopaloista.

Kaikki kuvat ovat Jussi Salomaan ottamia ja omistamia.

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Goottipäiväkirja osa 2

Rakas päiväkirja,

alan olla rintapanssariprojektin loppusuoralla. Pitää vähän sovittaa aiempia syntejä vasaralla ja kohdistaa osia paremmin toisiinsa istuviksi. Pääsiäisen aika on hyvä hetki saada kaikki synnit sopiviksi, sillä silloin on kansalaisopiston näyttely, jonne tekele olis hieno saada esille.

Vielä tassetit pitäisi saada tehtyä, ja nahkaosat. Liitän tähän vielä alle kuvan siitä, kun eilen sovitin jo osittain kokoonpantua kyrassia ylleni. Huomenna on viimeinen kerta kansalaisopistoa tänä keväänä. Sinne täytyy tsempata kunnon flow päälle ja hoitaa homma kotiin.

Helma on kiinnitetty jo lopullisesti, mutta vatsakupu on vielä tosiasiassa irrallaan rintaosasta.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Nahkurin orsilla 2 -feat. Valkoisen Käden vaimo

Pahoittelen taukoa, mutta nahka tosiaan valmistui jo syksyllä.
Kalkitsemisen jälkeen pesimme vuodat huolellisesti moneen kertaan ja yhdessä vedessä oli etikkaa korvaamassa aiemmin mainittua muurahaishappoa. Etikan tarkoituksen oli neutraloida vuodat emäksisestä kalkista.

Sitten aloitimme karvan irrotuksen. Pitkä hirven karva lähti helposti nyppimällä ja raudalla kaapimalla. Lehmän karva vähän heikommin kaapimalla. Kalkkikäsittelyn jälkeen rasva ja jänteet tuntuivat lähtevän hieman paremmin, joten tulkitsimme että aiemmin tehty kaapiminen saattoi olla turhaa? Iso työ joka tapauksessa. Hommaan upposi tunteja ja työskentelimme välillä hyvin kylmässä ja pimeässä ryteikössä.
Elina joutui jäämään kiireidensä takia syrjään (olimme arvioineet aikataulun ja työmäärän vääriin), joten jatkoimme kahdestaan ja siirsimme nahat vanhempien omakotitalon pihaan naapureiden ihmeteltäväksi.

Mimosaparkki

Lopulta luovutimme rasvojen kanssa ja laitoimme hirven nahan ja kalannahat mimosaparkkiin. Liemen väkevyyttä nostimme hiljalleen muutaman päivän välein.  Yhdessä välissä kaavimme nahkaa taas. Nahat olivat liemessä yhteensä melkein 2 viikkoa. Astiat olivat ulkona ja välillä ilma oli pakkasen puollella, mikä varmasti hidasti parkkiintumista. Oikeaa parkkiintumisastetta testasimme leikkaamalla palan nahkaa ja tarkastelemalla leikkauspinnan kerroksia. Nahasta tuli melkein läpiparkittua. Nostimme nahan rasvaliemeen yhdeksi päiväksi, muistaakseni nahkaa hieman huuhdeltiin, jonka jälkeen nahka vietiin ulos valumaan. Sitten pingotimme nahan maton kuivaustelineeseen kuivamaan aavistuksen verran.

Pingotuksessa sitten venyttelimme nahkaa mitä mielikuvituksellisin keinoin, tarkoituksena pehmittää nahka käyttökelpoiseksi. Hakkasimme, työntelimme omaa ruumiin painoa apuna käyttäen, otimme nahan irti ja vääntelimme, samalla hangaten sitä telineen yli. Nahka kuivui epätasaisesti ja voimat meinasivat loppua. Luovuttaminen kävi monta kertaa mielessä. Otimme nahan lopulta kylpyhuoneeseen kuivumaan, samalla kun poljimme sitä jaloin. Lopulta veimme nahan kerrostaloasuntomme pieneen kylpyhuoneeseen, jossa viimeistelin melkein kuivuneen nahan pehmittämällä sitä kylpyammeen reunaa vasten.

Tuloksena oli kauniin punertava, hieman epätasaisen värinen, mutta kaunis pehmeähkö nahka. Nyt pitäisi vielä keksiä mitä siitä haluaisin tehdä.
Lohen ja jättiläiskonnamonnin nahkaa

Aivoparkki

Kuten Simo aluksi kertoi tarkoitus oli kokeilla lehmän vuotaan aivoparkkia eli rasvaparkkia. Murskasimme aivot massaksi tehosekoittimella. Lisäsimme mössöön hieman vettä ja lopulta ruokaöljyä kun näytti että massaa ei ole tarpeeksi kokonaiseen vuotaan (2 vasan aivot). Öljy oli lopulta varmaan virhe. Sitten lämmitimme massan n. 45 asteeseen ja levitimme sen nopeasti vuodan lihapuolelle. Yleensä en ole herkkä hajuille, mutta nyt meinasi tulla ykä kurkkuun. Tämän jälkeen käärimme vuodan rullalle, rulla muovisäkkiin ja säkki huoneenlämpöön. Seuraavana päivänä kaavimme haisevat aivot pois ja huuhtaisimme nahan kevyesti, koska haju oli karsea (tämäkin oli varmaan virhe parkkiintumisen kannalta). Nahka oli nyt rasvainen, haiseva ja läpinäkyvä. Ajattelimme, että parkitus epäonnistui ja päätimme kokeilla saamaan nahkaan pissaparkkia.


Virtsaparkki

Pissaa piti kerätä muutama ämpärillinen, joten valjastimme koko perheen käyttöön. Anoppi pissi kiltisti viikon purkkiin. Kiitos siitä, että uskotte käsityöprojekteihimme, vaikka ne vaikuttaisivat kuinka hölmöiltä ja epätoivoisilta. Kun pissaa oli tarpeeksi, seisotimme sitä muutaman päivän ja laimensimme sitä vedellä. Sitten vaan vuota pissaan likoamaan muutamaksi päiväksi.

Tuloksena taas haiseva läpikuultava nahka. Pingotimme sen jotenkin puiden väliin ja odotimme että se kuivahtaisi. Taisi vaan kuivahtaa likaa ja meille iskeä kyllästyminen. Koppuraa nahkaa piti nyt yrittää pehmittää. Väänsimme sitä, hakkasimme sitä puunuijalle, hypimme sen päällä ja lopulta ajelimme autolla rullan päällä. Tuloksena oli kova ja ryppyinen nahka. Päätimme luovuttaa tältä erää ja ajattelimme että jatkamme parkitusta ensi kesänä itse keitetyllä pajuparkilla. Lisäksi Simo voi käyttää syntynyttä raakavuotaa kilven reunoihin.
Ämpärillinen kusta
Aivoparkilla saatiin koppurainen nahka.
Sopii kilven reunan pingoitenahaksi

Mitä opimme:
  • Olisi mukava opiskella nahan käsittelyä ihan oikean ammattilaisen opastamana eikä epäselvien kirjojen ja himmeiden nettiohjeiden perusteella
  • Monessa työvaiheessa olisi voinut oikaista (kai?), jos olisi tiennyt enemmän.
  • Nahan käsittely on helvetin kovaa hommaa ja nahkaa materiaalina oppi arvostamaan ihan eri tasolla. Samoin vanhan ajan nahkureita, jotka tekivät kaiken käsin.
  • Jos haluaa varmasti onnistua ensimmäiset parkituskokeilut kannattaa aloittaa pienestä eläimestä ja hyvä vaihtoehto on käyttää teollista Mimosaparkkia. Ei kolmea suurta vuotaa kerralla!!
  • Kannattaisi varmaan verkostoitua enemmän harrastajien ja ammattilaisten kanssa, jos haluaa oppia muutenkin kuin kantapään kautta.
Lopuksi vielä kiitos Kemin Nahkatarvikkeen asiantuntijalle puhelinneuvonnasta. 

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Otteita Goottipäiväkirjasta osa 1: Rintapanssari

Kukaan ei ymmärrä mua...mä oon niiin erilainen

No joo, huonoa huumoria. Taas. Mainittakoon että minulla ei ole varsinaisesti mitään gootteja vastaan. Tämä ei nyt kuitenkaan ole nykyisestä mustan lateksin, pitsin ja valkaistujen naamojen nimeen vannovasta alakulttuurista, eikä kansainvaellusajan gooteista, vaan 1400-luvun goottilaisesta / saksalaisesta haarniskamuotoilusta. Eli "valkoisen kauden" juttuja.

31.1.2011

Samalla kun viimeistelin pallitikaria, aloitin jo hyvän aikaa himoitsemani 1400-luvun tyylisen rintapanssarin valmistuksen. Hommasin Teräsmyynti Timo Lehtimäeltä 1,5mm rakenneterästä Warusseppäin Killan Marko Saaren suosituksesta. Siinä on muuten avulias ja pätevä mies. Ei mikään harrastelija kuten minä, vaan henkilö joka ihan oikeasti taitaa tietää mitä tekee :D

Voisin yrittää laskea ensimmäistä kertaa ikinä aktiivisia työtunteja tällaisen projektin suhteen. Tuona päivänä tein tavalliselle kaavapaperille kaavat Darvisin suuntaa-antavien ohjeiden perusteella. Käytin pohjalla valmistamaani gambesonia, joka on oletusarvoisesti rintapanssarin alla.
Päärynävartaloisen miehen korsetti?

Sain leikattua rintapanssarin ensimmäisen kappaleen aika nätisti jo ekalla kerralla muiden hommien ohessa, sekä hiottua vähän reunojakin. Suuret linjat leikkasin tasosaksilla, vai mikä se pöytämallin peltileikkuri onkaan nimeltään, pienemmät rälläköin ja hioin nauhahiomakoneella.

Käytetty aika tähän mennessä: noin 2,5h

21.2.2011

Toisella kerralla pääsin leikkaamaan uuden kappaleen irti ostamastani 1000x1500mm kokoisesta levystä. Jännittää, että kuinka hyvin saan tehtyä noiden kappeleiden sovitukset niin, ettei sinne jää sietämättömiä, miekanmentäviä rakoja. Mutta eiköhän tuo onnistu. Näitä on mukava tehdä kun voi ottaa rennosti - niskaan hengittämässä ei ole käsityönopettajaa, joka hetken työtä katseltuaan löisi keskeneräisen kappaleen rikki, sanoen "uusiks meni". Muistan kyllä ikuisesti tämän tapauksen ala-asteelta, vaikkei ollut edes oma työ, jonka palasia kerättiin lattialta. Kunnia hänelle siitä, että osasi varmaan tehdä itse tosi pätevästi puutöitä, mutta motivoinnissa ja innostamisessa olisi ollut kyllä uudelleen miettimisen paikka. Minulla oli teknisen työn numero hänen aikanaan 6. Kun opettaja vaihtui nuorempaan, ja tuli jännittävämpiä töitä, kuten bumerangi (joka minulla on vieläkin tallessa), innostus lähti ihan uuteen nousuun ja numerokin nousi ysiin kertalaakista. Voi päiviä lapsuuden. On se toisaalta kiva, että en silloin ollut ihan hereillä niillä tunneilla, koska nyt voi kokea oppivansa niin paljon uutta metallitöiden parissa. Joka kerta. Olisi hirveän ikävää osata kaikki. Paljon hauskempaa on oppia kaikki, ja nimenomaan itse oivaltaen.

Saa nähdä jaksaako itse vääntää tällaisia vekkauksia...

Tuona kertana pajalla sain myös aloitettua hyvin mielekkään työvaiheen, reunojen rullaamisen. Hauskaa hommaa, joskin melko raskasta isoilla kappaleilla. Vasen käteni kehittyy pikkuhiljaa tällä työllä kunnolliseksi sepän kouraksi, lukkopihdin kaltaiseksi puristukseltaan. Menee ihan täysipainoisesta käsitreenistä, kun kaksikin tuntia pyörittelee toisella kädellä hieman hankalanmuotoista levynpalaa alasinta tai muuta alustaa vasten ja toisella kädellä vasaroi niin maan perkeleesti, mutta kuitenkin äärimmäisen huolellisesti. Koviä äijiä ovat sepät, respect.

Käytetty aika tähän mennessä: 4,5 h
Aikaansaannos siinä vaiheessa:
4,5h jälkeen minulla on rautabikinit!


Ja sitten olikin hiihtoloma ja meni hyvät pajasessiot sivu suun, kun ovet olivat lukossa. Tällä kertaa en kuitenkaan käynyt paikanpäällä toteamassa tätä.

7.3.2011

Intoa täynnä kuin ilmapallo, aloin heti pajalle päästyäni rullata ja rullata ja aina vaan rullata. No siinä menikin sitten treeninä tuo ilta ja kotiin palatessa kädet todella tuntui siltä kuin olisi tehnyt ihan oikeita töitä, eikä vaan istunut koneella.
Kuten arvelinkin jo kaavoitusvaiheessa, piti ottaa enemmän sisään "kädenteiden" rinnankohdalta. Näin rintapanssari ei haittaa liikkuvuutta, vaan kädet saa liikkua lähes rajoitteetta. Tuosta rullaamisesta nyt on turha jaaritella sen suuremmin, se on yksinkertaista, hitaanpuoleista, tarkkuutta vaativaa ja lopulta palkitsevaa hommaa. Lopputulos tuntuu tosi hyvältä, vaikka tulikin tehtyä ikäviä vekkejä muuten niin sileään pintaan. Nekin sai aika hyvin piiloon jo sillä, kun harjasi isoimpia kuumakäsittelyn suhmuroita pois ja kirkasti metallia.

Kuuden ja puolen tunnin jälkeen työ näytti tältä:

Ensi kerralla pääsee vekkaamaan käteni pitämää kappaletta.

Vaikka olenkin työskennellyt aika tehokkaasti tämän parissa, niin tekemistä piisaa vielä aika tavalla. Ja hyvä niin.

Vielä yksi pieni muistutus kaikille lukijoilleni:
Jos minä pystyn toteuttamaan visioitani,
niin sinäkin pystyt.
Pystyt todennäköisesti jopa parempaan, kun oikein yrität.
Ainoat asiat, mitkä meitä kai hidastaa ja pahimmillaan estää,
ovat epäonnistumisen pelko ja laiskuus.
Fuck 'em.

Kuvalähteet:
http://www.gothik.ws
http://stormthewalls.kicks-ass.net/Armour/armour.htm
http://i4.photobucket.com/albums/y110/Nephtys/Medieval%20European%20Armour/Gothic_Cuirass_01.jpg

tiistai 15. helmikuuta 2011

Pallitikari - Ballock dagger 2/2

Bronze iron cherry and an anvil's kiss in spring
My ballock dagger's really made from all these things

Oohh-oh Ballocks!

My vision of the dagger
Njoo, eli kuten äskeinen sanoituksellista lahjakkuuttani (!!) osoittava Summerwine-tulkinta paljastaakin, valitsin kahvan materiaaliksi kirsikkaa. Ja sillä ei ole mitään sen suurempaa symbolista arvoa, vaan sitä sattui löytymään puukeskukselta, oli ominaisuuksiltaan sopivaa ja se näyttää hyvältä.
"Vaaleanpunertava, toisinaan harmahtavan vihreitä raitoja. Tummenee nopeasti. Puu on erittäin tiivistä, hienorakenteista ja suorasyistä. Voidaan viimeistellä täydellisesti. Puuta on vaikea kuivattaa, mutta kuivuttuaan se on varsin lujaa ja kestävää."

Tein ensin harjoituskahvan männystä, mikä oli vähän turhankin pehmeää ja halkeilevaa. Pääasia kuitenkin oli kokeilla miten se muoto löytyy. Siinä työssä nimittäin huomasin nopeasti oikeanlaisten työkalujen merkityksen. Voi herranen aika kun ei meinannut tulla mitään koko hommasta välillä. Työkaluina oli kuviosaha, kirvesmiehen saha, sähköhöylä, puukko, pari talttaa, täryttävä hiomakone ja dremel- monitoimityökalun hiontarulla. Oppina oli, että dremelin puukaiverrus-vaihtopäät ovat ehdoton hankinta ja puun on oltava melko kovaa.

Basic shape carved
Kirsikan työstäminen oli paljon helpompaa. Tästä voitaneen kyllä kiittää myös paitsi parempia työkaluja, myös jalostunutta näkemystä työnvaiheista. Harjoittelu männyllä kannatti. Pientä päänraapimista ja päätöksentekoa aiheutti myös pronssihelan sovittaminen kahvaan.

Kun kirsikkakahva alkoi olla perusmuodossaan, niin leikkasin sen kolmeen osaan, visiokuvan mukaisesti. Leikkasin seuraavaksi messingistä pari tuollaista kiekkoa, joihin porasin reiät. Tein kolme kiekkoa myös 2,4mm ja yhden 4mm paksusta nahasta. Liimasin nämä takaisin kasaan. Puristuksen toteutin tekemällä kierteet karaan ja ruuvaamalla siihen rautapalikan puisen välikappaleen kera.

Making the scabbard.
Mutta sitten yksi merkittävä muutos alkuperäisiin suunnitelmiin. Tein kärkinupin, eli ponnen, eli tässä tapauksessa terskan pronssista. Mutta sen sijaan että olisin tehnyt sen sorvissa tai nauhahiomakoneen ääressä, niin valoin sen. Ja siitä tuli hieno! Teinpä sitten tupenkin. Kaiversin sen jostain ylijäämä koivupalikasta ja ompelin nahat päälle. Olen aiemmin tehnyt yhden miekan huotran, mutta tuo oli kyllä huomattavasti haastavampaa puisen lestan takia. Ja vaikeinta oli ehdottomasti metalliosien tekeminen siihen, eli suukappale ja kärkivahvike.

Dagger's handle glued and pressed. Cast bronze knob and my muffs with music.
Ponsinupin työstäminen olikin mielenkiintoista. Normaalikuvion mukaan talttasin siitä valussa jääneet ylimääräiset rippeet pois ja vasaroin pienemmän möykyt tasaiseksi pinnaksi. Sitten pyörittelin sitä hieman messinki- ja teräsharjan alla, kunnes näytti hyvältä. Sahasin tuosta isosta möykystä, mikä tuossa näkyy yllä, puolet pois ja sitten porasin mukamas tosi huolellisesti reiän tuon nupin sisään. Jätin sitä kantamöykkyä jäljelle ihan sen takia, että kappale oli helpompi kiinnittää pylväsporaan. Sitten kierteet ja paikoilleen. Dremelillä ja isommalla nauhahiomakoneella tuli sitten siistittyä tuota nupin ja kahvan väliä. Tuostakin voisi kai vääntää vaikka ja mitä huumoria, mutta annetaanpa olla.



Lopulta jäljellä oli enää tupen suun messingille vääntäminen ja loppuhionta, vahaus ja kiillotus tikarille. Kuvat kertovat parhaiten, vaikka ovatkin vain iPhone-kuvia.








Että sellainen vehje. Loppujen lopuksi voisin sanoa, että olipahan mielenkiintoista tehdä mokoma kapine. Kaikki puukonteon vaiheet aina terän takomisesta kahvan kokoamiseen ja tupen valmistamiseen olivat ihan uusia juttuja mulle. Sanoisin, että ekaksi teräaseeksi aika hieno! Ja se tuntuu kädessä todella hyvältä, tasapainoiselta ja aikas vaaralliselta. Ja kyllähän se kirvoittaa useimmilla ihmisillä enemmän tai vähemmän peitellyn huvittuneen reaktion. Vaikka sanon, että tämä on nyt valmis, niin kyllä minä tuolle tupelle jotain teen. Todennäköisesti tuo suukappe on armeija-aikojen lyhenteitä lainatakseni Urho Matti, eli uusiks menee. Ja kannikkeen teen kyllä ehdottomasti tälle, jotta sen saa vyölle. Ja tuon tupen suuna näkyvän puuosan päälle liimaan kyllä nahkaa ja ja ja...

Kiitos mielenkiinnosta, arvoisa lukija.

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Nahkakypärä 2/2 Uusi vuosi - vanhat kujeet

Kypärä on saatettu valmiiksi - jo aika kauan ennen tätä päivitystä. Projekti oli erittäin opettavainen, mitä tuli suunnitteluun, kaavoitukseen ja eteenkin nahan muokkaukseen. Kuten sanottua, käytin noin 4 mm naudannahkaa, jota olin ostanut oikein Porvoon mitalla. Sitä saikin kostuttaa ihan huolella, jotta se vääntyi yhtään mihinkään. Se oli sitä paitsi niin jämäkkää tavaraa, että sitä piti leikata peltisaksilla. Reikien tekoon käytin paitsi vasaralla lyötävää nahkapaskaa, myös ihan akkuporakonetta. Poralla sai parempia reikiä, koska ne eivät laajentuneet lyönnin tulosuuntaan kuten nahkapaskalla.
Meh liek!


Luulenpa että jäi mainitsematta eräs merkittävä innoituksen tausta: Lord of the Rings Online, eli tuttavallisemmin LotrO. Sitä tuli pelailtua 2010 alkuvuodesta, kunnes into lopahti. Nyt pelin muututtua maksuttomaksi, olen palannut kunnian verkkokentille. Se on nyt mukava, kun ei ole mitään painetta "pelata koko rahalla". Siinä pelissä tosiaan on paikoitellen melkein järkevän näköisiä haarniskoja, mikä on fantasiapeleille poikkeuksellista. Mutta puritaanin on pakko nöyrtyä - toimiva pelimekaniikka ja realismi kohtaavat Yrjänän sanoja mukaillen, köh, verrattain harvoin.


Tuossa se nyt sitten näkyy hevosenjouhineen kaikkineen. Sain eräältä Varsinais-Suomessa olevalta teurastamolta tuollaisen kokonaisen hevosenhännän postilähetyksenä pyydettyäni. Parempaa häntää en olisi osannut toivoakaan, tuollainen punaisenruskea on aivan täydellinen. Siinä oli vielä varsinaista lihaa ja häntäluuta mukana noin 40 cm pätkä, joten huolellisesti parturoin jouhet irti siitä ja pesin huolella. Tämän jälkeen väänsin koko tupon kaksinkerroin ja vedin sen tekemäni nahkaisen putkilon läpi. Like this:

Kun tuppo oli kiinni kypärässä, niin oli aika parturoida se pehko suurinpiirtein symmetriseksi. Sen kummempia parturikampaajan taitoja omaamatta naksuttelin saksilla sen mielestäni oikein kivaksi poninhännäksi...

Ja vaikka sen teinkin korvaamaan alkuperäistä haltiahaarniskani kypärää, niin kyllähän se näkyy menevän tuollaisessa kansainvaellushenkisessä setissäkin. Vai mitä tuumaatte?










Näiden kuvien myötä oikein hyvää alkanutta vuotta 2011 kaikille!