Keskiaikajalkinekurssin satoa ja Valkoisen Käden tulevaisuudennäkymiä

Keskiaikajalkinekurssi Kankaanpään Opistolla oli verraton menestys. Ensimmäinen omakätinen (pun intended) kurssini, jonka onnistumisesta leijonanosa kunniaa jaettakoon puolisolleni ja käsityöopettajalle Helena Vuoriolle. Kurssi ei olisi ollut kuitenkaan mitään ilman innokkaita, oppimishaluisia ja positiivisia opiskelijoita.

Maanantaista perjantaille kestävälle kurssille osallistui 15 henkeä, kaikki verrattain erilaisista taustoista. Mukaan mahtui niin entistä kuin tulevaa suutaria, entistä kenkätehtaan mallimestarin apulaista, OKL:n tekstiilityön lehtoria, vasta-alkajaa ja lähinnä tekstiilitöitä aiemmin tehneitä. Kaikkia kuitenkin yhdisti suunnaton innokkuus, hyvä, positiivinen asenne ja kunnioitus käsityöläisyyttä kohtaan.

 

Sovitekenkä kernieläimen nahasta

Helena neuvoo kaavoitusta

Omien mallien suunnittelu oli jännittävää!

 Kurssi alkoi pienillä kalvosulkeisilla, eli powerpoint-esityksellä. Käsittelimme yleisluontoisesti jalkinetermistöä, eroja nykyjalkineen ja keskiaikaisen välillä, jalkinemalleja, materiaaleja, suomalaisia löytöjä, työkaluja, ompelua, erilaisia saumarakenteita, mallisuunnittelua, kaavoitusta, koekengän valmistusta jne. Eli nopea kaato informaatiota, jotta päästään hommiin mahdollisimman pian.

Harjoittelimme ensin vähän suutarinompeleen tekoa, jotta työkalut, materiaali ja menetelmät tulisivat tutuiksi. Kun kaikki olivat saaneet kokeilla käsinompelua, aloitettiin mallin suunnittelu. Kurssilaiset tekivät joko omia malleja tai käyttivät valmiita kaavoja. Käyttämämme menetelmät omaksuttiin nopeasti ja helposti.

Nahan leikkausta, huom: oikeat leikkaussuunnat ja hukkapalojen minimointi!

Tiistaina, kun koekengät valmistuivat, pääsimme tekemään kaavamuutoksia ja leikkaamaan nahkaa. Käytimme erivahvuisia kasvisparkkeja, 1,4mm - 2,2mm päällisiin ja 3,5mm parkkia pohjiin. Osa teki kenkänsä kääntökenkinä, osa ulostaittuvalla ulkosaumalla (pohjan osalta).

Menemättä nyt juuri enempää kurssin sisältöön, voisin kertoa vähän fiiliksistä, joita jäi käteen. Ensinnäkin olin vallan imarreltu, kun Helenan entinen opettaja Savonlinnan OKL:sta kehui minua luonnonlahjakkuudeksi opettajana. Olen aiemmin lähinnä opettanut armeija-aikaan alaisilleni sissisodankäyntiin liittyviä juttuja, poliisikoulussa iltapuhteena vähän painia vertaisilleni, mutta käsityöopetus on ollut kyllä todella vähissä ennen tätä. Tosiasia kuitenkin on, että nautin siitä kovasti. Olen hemmetin innoissani hienojen asioiden luomisesta ja saan siitä itse todella paljon. Se, että voin auttaa muita innostumaan näistä asioista ja kehittymään käsityöläisinä, on hienoa. Ja vaikka keskiaikajalkineet ovat sinänsä yksinkertaiset ja mutkattomat verrattuna nykyaikaisiin high-tech-jalkineisiin, niin prosentuaalisesti pieni on se ryhmä maailmassa, jotka tarvittaessa valmistavat istuvat, toimivat ja hyvännäköiset jalkineet. Meidän kurssilaiset kuuluu siihen ryhmään ja olen heistä todella ylpeä!

Kurssin idea ei ollut tehdä rekonstruktioita historiallisista malleista, vaan soveltaa niiden suunnittelu- ja valmistus periaatteita. Eli jos joku kysyisi, että ovatko kaikki nämä historiallisesti täysin autenttisia malleja, niin vastaus on ei. Emme parkinneet itse nahkoja, emme valmistaneet itse lankoja, emmekä ommelleet luuneuloilla tai sianharjaksilla, emmekä värjänneet nahkoja verihelttaseitikillä. Käytimme nykyaikaisia materiaaleja, kuten teollisesti kasvisparkittua nahkaa, narvivärejä, vahattua polyesterlankaa jne. Eli noudatimme käytännöllisyyden ja aloittelijaystävällisyyden periaatteita - emmehän olleet tekemässä näitä mitään museota varten.

Kaiken kaikkiaan, kurssi oli menestys ja näitä tullaan pitämään jatkossakin. Seuraava varmistunut kurssi on Helenan pitämänä Äänekosken Kansalaisopistolla tammikuussa 2014.

Lopuksi voisin kertoa hieman tulevaisuudesta, behold! Olen perustamassa Mannilan Kyläsuutarin kanssa yhteistä pajaa Jyväskylään syksyllä 2013 ja alamme valmistaa jalkineita. Tähän liittyen tulen tekemään erillisen blogin, joka keskittyy nykyaikaisiin jalkineisiin. Näin ollen täällä aiemmin nähdyt kenkä-postaukset jäävät lajinsa viimeisiksi ja Valkoinen käsi niin blogina kuin toiminimenä tulee keskittymään keskiaika-, koru- yms töihin, jotka eivät liity nykyaikaisiin mittatilaus- tai ortopedisiin jalkineisiin. Tulevalla pajallamme Jyväskylän Palokassa saatetaan joskus pitää myös tämänkaltaisia kursseja, jos innokkaita riittää ja aikaa on.

Eräskin Säykkiläinen teki oikein viikatut reunat varren suuhun! 

Kurssilla ehdittiin myös tehdä oheistöitä

Värjäri vauhdissa

Nyylausta, eli reunan tiivistystä ja kiillotusta uritetulla puupalikalla

Simo näyttää, miten liiat leikataan pois koukkuteräveitsellä

Kaikki sai kengät valmiiksi ja niistä tuli todella hienoja!

Kuvallinen kehityskertomus ja mainos kurssista

No niin, pitkästä aikaa tämän blogin kimpussa. 

Kuten sanottua, olen ollut elokuusta 2012 Kankaanpäässä SATAEDUn jalkinelinjalla puuhaamassa kenkiä.

Olen painanut niitä siellä pää punaisena ja kehitys on ollut aika huomattavaa. Tässä kuva kustakin projektista jalkineiden valmistuksen tiimoilta, joistain erikoisemmista tulee ehkä myöhemmin myös oma tarinansa, jossa on vähän vaihekuviakin, jotta näette, mitä kaikkea ne kengät pitävät sisällään...

Mutta nyt: on with the show:

Tohvelit, ensimmäiset valmistamamme jalkineet. Tehtiin saapaslestille ja pienellä massiivikumisella kiilakorolla.

Derby-mallin kävelykengät. Tehty samalla lestillä kuin toffelit. Pinta vesipuhvelia, sisus taisi olla sikaa. Korko on rakennettu nahkalevyistä, eli toisin kuin kaupan kengissä, missä on yleensä muovikorko, jonka päällä on nahkaviilu, joka lähtee melkein puhaltamalla repeilemään...

Toiset derbyni, mitkä valmistettiin rinta rinnan ekan parin kanssa. Naudannnahkaa pingottuna jatsari-lestin päälle.. Mainiot tanssikengät!

Ensimmäinen yritelmäni ja prototyyppini sandaleteista - täysin oma sivuprojekti, jotka eivät siis kuulu mihinkään opetussuunnitelmaan. Hirveä määrä typeriä mokia ja epäjohdonmukaisuuksia, mutta ihmehän se olisi, jos olisin heti mennyt Manolo Blhanikista vasemmalta ohi :D

Sandalettien kakkosversio, tällä kertaa vähän tuhmemman tytön tyylisinä. Lisäsin takaleen, ohensin remmejä, vaihdoin lestiä, korkoa ja oikeastaan ihan kaikkea. Nämä läpäisivät tulikokeensa joulukuussa 2012 kun vaimoni tanssi kuin villikissa nämä jalassa, eikä kumpikaan mennyt rikki. Tämän tuotekehitysprojektin tavoitteena on siis saada aikaiseksi sellainen malli, jota voisin mahdollisimman pienellä konekannalla valmistaa itse, ilman että kustannukset nousevat pilviin. Uskoisin, että varsinainen ehkä joskus pientuotantoon menevä malli on aikaisintaan kymmenes proto. Ne viilattavat asiat pienenee koko ajan... Erittäin mielenkiintoinen projekti, koska en ole aiemmin ollut orientoitunut niinkään naisten kenkiin. Täysin uusi maailma minulle.

Isälleni värkkäämät vähän tuunatut derbyt. Nämä liittyi nimensä mukaiseen tehtävään, jossa piti tuunata derby-kenkää menemättä ihmeempiin kaavamuutoksiin. Eli näissä on lähinnä kärjen kaarta muotoiltu, lisätty koristeharkotus ja sen vaatimat lisät allemenovaroihin. Niin ja tietysti tuo kelttikuvio tuolla kärjessä. Meidän piti valmistaa 2-4 paria erinäköisiä derbyjä, joten tein parhaani

Vaimolleni valmistamat vesipuhveli-mateennahka-derbyt. Nämä ovat sinänsä jo melkoinen ylpeyden aihe, koska niistä tuli oikeasti todella nätit. Koristetikkaukset noudattelee minulle tyypillistä 'haltiamaista' linjaa, värimaailma on klassinen ja arvokas. Ja tuo mateennahka on vaan niin kaunista. Se on näitä meidän itse parkitsemia fisuja, joka on siis niin eko-nahkaa, kuin nahka voi kuunaan olla. Eli siinä prosessissa käytetyt aineet ovat kraanavesi, pajun kuoresta uutettu parkkiliemi ja rypsiöljy.

Ja sitten toisiksi viimeiset tuunatut Derbyt, joiden valmistus olikin sitten jo melkoinen näytelmä. Ne tilasi lähes sokkona ystävättäreni Mirjam Lehtonen, joka on designerina Revelations Oy:llä. Hän antoi minulle siis vapaat kädet tietyin reunaehdoin, jotka liittyi lähinnä käyttötarkoitukseen ja siihen, etteivät ne saa olla liian vaisut ja hillityt.
Siinä on nyt sitten helmiäisviolettia nautaa edesssä, valkoista takana, kultaa varren harkotuksessa, varren suussa terenauhana ja randina vähän erilaista, lehtikullattua nahkaa. Pieni platformi EVAsta (Etyylivinyyliasetaattia) ja solukumista. Koron läpi on tosiaan porattu 41mm reikä, jonka läpäisee 42mm rosteriputki. Nettokorkoa tuli muistaakseni noin 65 mm ja lesti oli suomalaisittain todella kapea E-laajuuden lesti (suomessa yleensä naisten kengät ovat laajuutta G). Kulutuspohjana pienipyramidista kumilevyä. Jos joku joskus haluaa tällaiset kengät, niin voin sanoa, että alle tuhannella eurolla on minulta turha tulla pyytämään. Sen verran raskas projekti käsityömäisesti valmistettuna, ilman valmiskomponentteja. Mutta niinhän se on, että uniikkikappaleet ovat uniikkikappaleita ja niillä on uniikkihinta.

Tämä oli raskaudestaan huolimatta erittäin hauska ja mielenkiintoinen projekti, koska muotokieli oli minulle niin epätyypillistä ja liioitellun lolitamaista söpöyttä yhdistettynä astetta rouheampaan teräksiseen menoon.
Viimeistelen vielä yhdet derby-korkkarit, jonka jälkeen alan puurtaa reunoskenkien parissa...

Lopuksi vielä maininta, että olen yhdessä vaimoni Helena Vuorion (aineopettaja, tekstiili- ja tekninen käsityö) kanssa järjestämässä heinäkuussa 2013 keskiaikaisten jalkineiden valmistuskurssin Kankaanpään opistolla. Kurssi alkaa ma 15.7.2013 klo 12.30 ja päättyy pe 19.7.2013 klo 13.00.Sinne siis! Klikkaa itsesi tästä kurssin sivuille. Ilmoittautuminen alkaa 11.2.2013 klo 17.00.

Nahkurin orsilla osa 3, Valkoisen Käden vaimo

Taas on nahan parkitushommiin ruvettu. Jatkan kertomusta, jotta kaikkien ei tarvitse opetella tätäkään taitoa ihan kantapään kautta, vaan voi hyödyntää muiden kokemuksia päästäkseen alkuun. Viime kerrasta on kulunut sen verran aikaa, että taas jaksaa tehdä uusia kokeiluja. Tällä kertaa on uutta oppia kalannahan parkitukseen haettu kansalaisopiston kurssilta, jossa opettajana toimi Saija Lehtonen. Monet kurssilla käydyt asiat olivat jo tuttuja, mutta muutama uusi tekniikka osottautui kalannahan parkitusta helpottavaksi ja kurssi innosti aloittaaman jo isommillakin määrillä nahkaa (3 ämpäriä nahkoja).

Pajulla parkittu nahka on tummempaa ja punertavampaa kuin mimosalla parkittu

Tällä kertaa halusin käyttää parkitukseen vain suomalaista paju- ja sekaparkkia, kun viime kerralla tein kokeiluja teollisella Mimosaparkilla. Rasvaukseen käytän rypsiöljyä, joka ei kuormita ympäristöä tai ole vaaraksi iholle, toisin kuin Ensul-rasva.

Pajuparkin keittoa

Rasvan ja lihan kaavinta

Huuhtelua

Parkitusmenetelmänä käytin ns. jääkaappiparkkia, jossa nahat saavat lillua parkkiliemessä 3-6 viikkoon. Osa nahoista on ämpäreissä lasitetulla parvekkeella. Ongelmana tässä on liemien jäätyminen joka hidastaa parkkiintumista.
Alussa siis pakasteessa olleet nahat (made, kuha, kirjolohi, taimen, hauki) sulatetaan kevyesti ja aloitetaan kalvojen ja rasvojen kaavinta esim. puukolla. Kun nahat ovat puhtaat, liotetaan niitä kylmässä (veden lämpötila ei saa missään vaiheessa kohota yli 20 asteiseksi, ettei pilaantuminen käynnisty) astianpesuainevedessä ja sitten huuhdellaan vielä vedessä.
Aluksi tein hyvin laimean vedellä laimennetun parkkiliemen, jota vaihdetaan joka päivä ensimmäisen viikon ajan. Sitten nahat saavat olla jo vahvemmassa liemessä ja viimeisellä viikolla pelkässä parkkilimessä. Parkkiintumisasteen oppii pikkuhiljaa tunnistamaan ja kannattaa tehdä leikkuutesti, jotta näkee onko nahka läpiparkkiintunut.

Parkkiliemi

Läpiparkkiintunut nahka puristellaan ylimääräisestä vedestä ja rasvataan ruokaöljyllä. Tämän jälkeen alkaa pehmitysvaihe jossa nahka kuivuu samalla. Tähän voi käyttää erilaisia apuvälineitä, kuten seinäkahvaa, hankarautaa, raakinpuuta tai turkkurinpenkkiä. Itse käytin apuna pöydänreunaa ja puupulikkaa. Tyyli on vapaa. Tätä pyöritelyä ja venyttelyä jatketaan kunnes nahka on sopivan pehmeä ja kuiva.  Huomattavasti mukavampaa ja kevyempää hommaa kuin hirven nahan pehmitys viime kerralla. Jätin lopuksi nahat painon alle suoristumaan. Tämän erän lopputulokseen, erityisesti taimenen ja mateen nahkoihin, olen tyytyväinen.

Tästä projektista poimittua:

Alunaparkittu kuha jäi koppuraiseksi

• Kalannahat ovat sopivan pieni työ aloittaa parkitusharrastus, samat perusasiat pätevät muihinkin nahkoihin.
• Hauki osoittautui hauraammaksi nahaksi eikä niin näyttäväksi.
• Suomut irtoavat aika hyvin ilman työlästä kalkki- tai tuhkakäsittelyä, ihan vain parkkivedessä pitkään ollessa.
• Alunaparkki ei ollut ihan niin helppoa kun Harrastajanahkurin käsikirja lupasi, en suosittele.
• Myös muut puunkuoret soveltuvat parkitsemiseen, kuten kuusi, leppä, koivu, mutta pajuparkki tuntuu tehokkaimmalta ja antaa kauniin punertavan sävyn.
• Seuraavaksi kokeilussa on nopeampi kananmuna/rasvaparkki
• Suositeltava opus Sisnaa Poronnahkaa
• Näitä  kirjoja en ole vielä saanut käsiini Kalannahka, Eskelinen & Fiskskinn, Rahme

Lopuksi vähän lisää kuvia, valmiista ja puolivalmiista tuotteista:

Hiussolkia Lorienin hengessä

Puolivalmiita rannekkeita

Kännykkäkotelo iPhonelle