Return of the Ring -special

Special post concerning the Return of the Ring-event in Loughborough, UK.

I confirm that White Hand Crafts (=me) will be at your service an the dealers' room in RotR. As it would be very hard to bring heavy equipment, like full gothic armor to locations from Finland, I will be offering mostly precious hand made jewellery and leathercrafts.

You will be able to pick your favorites from amulets, pendants, wristbands, keychains and phone covers, made from organic materials like reindeer or elk antler / bone and vegetable tanned leathers, including variety of fish leather.

I will update the RotR-sale page as I confirm the items that I'll make and bring along, so be sure to check it before the event. There will not be an endless inventory of goods, so the fast and determined ones will

IMPORTANT!


If you desire to have a custom made antler necklace with your name (or the one's you love perhaps), written in Moria-runes, on it, act fast! Items will have to be paid on order and they will be made in Finland.

'Simo' written in cirth rune alphabets.

The basic model, as shown above, is yours for 25 €. It is handmade from finnish reindeer antler and the band is allergy-friendly, vegetable tanned reindeer leather. You won't get these on site, unless you pre-order! They're 100% organic, 100% finnish, 100% handmade and 100% awesome! Get your's now and click below.

Your name (max 8 chars)

If any problems occur and the products and me fail to reach UK, all orders will be shipped to customers for free, no questions asked. I'm a good guy finn and I keep my promises.

Nahkurin orsilla osa 3, Valkoisen Käden vaimo

Taas on nahan parkitushommiin ruvettu. Jatkan kertomusta, jotta kaikkien ei tarvitse opetella tätäkään taitoa ihan kantapään kautta, vaan voi hyödyntää muiden kokemuksia päästäkseen alkuun. Viime kerrasta on kulunut sen verran aikaa, että taas jaksaa tehdä uusia kokeiluja. Tällä kertaa on uutta oppia kalannahan parkitukseen haettu kansalaisopiston kurssilta, jossa opettajana toimi Saija Lehtonen. Monet kurssilla käydyt asiat olivat jo tuttuja, mutta muutama uusi tekniikka osottautui kalannahan parkitusta helpottavaksi ja kurssi innosti aloittaaman jo isommillakin määrillä nahkaa (3 ämpäriä nahkoja).

Pajulla parkittu nahka on tummempaa ja punertavampaa kuin mimosalla parkittu

Tällä kertaa halusin käyttää parkitukseen vain suomalaista paju- ja sekaparkkia, kun viime kerralla tein kokeiluja teollisella Mimosaparkilla. Rasvaukseen käytän rypsiöljyä, joka ei kuormita ympäristöä tai ole vaaraksi iholle, toisin kuin Ensul-rasva.

Pajuparkin keittoa

Rasvan ja lihan kaavinta

Huuhtelua

Parkitusmenetelmänä käytin ns. jääkaappiparkkia, jossa nahat saavat lillua parkkiliemessä 3-6 viikkoon. Osa nahoista on ämpäreissä lasitetulla parvekkeella. Ongelmana tässä on liemien jäätyminen joka hidastaa parkkiintumista.
Alussa siis pakasteessa olleet nahat (made, kuha, kirjolohi, taimen, hauki) sulatetaan kevyesti ja aloitetaan kalvojen ja rasvojen kaavinta esim. puukolla. Kun nahat ovat puhtaat, liotetaan niitä kylmässä (veden lämpötila ei saa missään vaiheessa kohota yli 20 asteiseksi, ettei pilaantuminen käynnisty) astianpesuainevedessä ja sitten huuhdellaan vielä vedessä.
Aluksi tein hyvin laimean vedellä laimennetun parkkiliemen, jota vaihdetaan joka päivä ensimmäisen viikon ajan. Sitten nahat saavat olla jo vahvemmassa liemessä ja viimeisellä viikolla pelkässä parkkilimessä. Parkkiintumisasteen oppii pikkuhiljaa tunnistamaan ja kannattaa tehdä leikkuutesti, jotta näkee onko nahka läpiparkkiintunut.

Parkkiliemi

Läpiparkkiintunut nahka puristellaan ylimääräisestä vedestä ja rasvataan ruokaöljyllä. Tämän jälkeen alkaa pehmitysvaihe jossa nahka kuivuu samalla. Tähän voi käyttää erilaisia apuvälineitä, kuten seinäkahvaa, hankarautaa, raakinpuuta tai turkkurinpenkkiä. Itse käytin apuna pöydänreunaa ja puupulikkaa. Tyyli on vapaa. Tätä pyöritelyä ja venyttelyä jatketaan kunnes nahka on sopivan pehmeä ja kuiva.  Huomattavasti mukavampaa ja kevyempää hommaa kuin hirven nahan pehmitys viime kerralla. Jätin lopuksi nahat painon alle suoristumaan. Tämän erän lopputulokseen, erityisesti taimenen ja mateen nahkoihin, olen tyytyväinen.

Tästä projektista poimittua:

Alunaparkittu kuha jäi koppuraiseksi

• Kalannahat ovat sopivan pieni työ aloittaa parkitusharrastus, samat perusasiat pätevät muihinkin nahkoihin.
• Hauki osoittautui hauraammaksi nahaksi eikä niin näyttäväksi.
• Suomut irtoavat aika hyvin ilman työlästä kalkki- tai tuhkakäsittelyä, ihan vain parkkivedessä pitkään ollessa.
• Alunaparkki ei ollut ihan niin helppoa kun Harrastajanahkurin käsikirja lupasi, en suosittele.
• Myös muut puunkuoret soveltuvat parkitsemiseen, kuten kuusi, leppä, koivu, mutta pajuparkki tuntuu tehokkaimmalta ja antaa kauniin punertavan sävyn.
• Seuraavaksi kokeilussa on nopeampi kananmuna/rasvaparkki
• Suositeltava opus Sisnaa Poronnahkaa
• Näitä  kirjoja en ole vielä saanut käsiini Kalannahka, Eskelinen & Fiskskinn, Rahme

Lopuksi vähän lisää kuvia, valmiista ja puolivalmiista tuotteista:

Hiussolkia Lorienin hengessä

Puolivalmiita rannekkeita

Kännykkäkotelo iPhonelle

Nahkakypärä 2/2 Uusi vuosi - vanhat kujeet

Kypärä on saatettu valmiiksi - jo aika kauan ennen tätä päivitystä. Projekti oli erittäin opettavainen, mitä tuli suunnitteluun, kaavoitukseen ja eteenkin nahan muokkaukseen. Kuten sanottua, käytin noin 4 mm naudannahkaa, jota olin ostanut oikein Porvoon mitalla. Sitä saikin kostuttaa ihan huolella, jotta se vääntyi yhtään mihinkään. Se oli sitä paitsi niin jämäkkää tavaraa, että sitä piti leikata peltisaksilla. Reikien tekoon käytin paitsi vasaralla lyötävää nahkapaskaa, myös ihan akkuporakonetta. Poralla sai parempia reikiä, koska ne eivät laajentuneet lyönnin tulosuuntaan kuten nahkapaskalla.

Meh liek!

Luulenpa että jäi mainitsematta eräs merkittävä innoituksen tausta: Lord of the Rings Online, eli tuttavallisemmin LotrO. Sitä tuli pelailtua 2010 alkuvuodesta, kunnes into lopahti. Nyt pelin muututtua maksuttomaksi, olen palannut kunnian verkkokentille. Se on nyt mukava, kun ei ole mitään painetta "pelata koko rahalla". Siinä pelissä tosiaan on paikoitellen melkein järkevän näköisiä haarniskoja, mikä on fantasiapeleille poikkeuksellista. Mutta puritaanin on pakko nöyrtyä - toimiva pelimekaniikka ja realismi kohtaavat Yrjänän sanoja mukaillen, köh, verrattain harvoin.

Tuossa se nyt sitten näkyy hevosenjouhineen kaikkineen. Sain eräältä Varsinais-Suomessa olevalta teurastamolta tuollaisen kokonaisen hevosenhännän postilähetyksenä pyydettyäni. Parempaa häntää en olisi osannut toivoakaan, tuollainen punaisenruskea on aivan täydellinen. Siinä oli vielä varsinaista lihaa ja häntäluuta mukana noin 40 cm pätkä, joten huolellisesti parturoin jouhet irti siitä ja pesin huolella. Tämän jälkeen väänsin koko tupon kaksinkerroin ja vedin sen tekemäni nahkaisen putkilon läpi. Like this:

Kun tuppo oli kiinni kypärässä, niin oli aika parturoida se pehko suurinpiirtein symmetriseksi. Sen kummempia parturikampaajan taitoja omaamatta naksuttelin saksilla sen mielestäni oikein kivaksi poninhännäksi...

Ja vaikka sen teinkin korvaamaan alkuperäistä haltiahaarniskani kypärää, niin kyllähän se näkyy menevän tuollaisessa kansainvaellushenkisessä setissäkin. Vai mitä tuumaatte?

Näiden kuvien myötä oikein hyvää alkanutta vuotta 2011 kaikille!

Lyhty - Lothlórien - Lantern

Kun olin verkkoyhteisö Konnun vuotuisessa päätapahtumassa The Miitissä heinä-elokuun vaihteessa, sain Tarua Sormusten Herrasta lukiessani vision, kuin joku olisi avannut pääni ja kaatanut sen sinne. Ei, se ei ollut uskonnollinen kokemus, ainoastaan innoittava hetki. Lueskelen toisinaan joitain palasia kyseisestä kirjasta, tällä kertaa ne kaksi kappaletta jotka kertoivat saattueen vierailusta Lothlórienin valtakuntaan. 

"Aurinko oli laskemassa vuorten taa ja varjot syvenivät metsissä kun saattue lähti taas jatkamaan matkaa. Heidän polkunsa vei nyt tiheikköihin joihin hämärä jo oli ehtinyt. Yö saapui puitten alle heidän kävellessään ja haltiat paljastivat hopealamppunsa." Sormuksen Ritarit, Galadrielin peili.

Kannike on tehty mm. Uudessa Seelannissa kasvavan saniaispuun puhkeavan lehden muotoon.

Halusin tehdä kynttilälyhdyn, joka sisältää Lorienin symboliikkaa ja toistaa sen oleellisia teemoja. En suinkaan ajatellut tehdä mitään viimeisen päälle sliipattua, saati hopeista lyhtyä, vaan varaston nurkassa lojuvista metallilangoista ja erilaisista metallikierrätyspaloista.

Tein muutamia konseptiluonnoksia jo samana päivänä, jatkoin niitä vähän vielä seuraavana päivänä, kunnes pääsin kotiin ja materiaalieni kimppuun. Tein ohuesta teräspellistä, jota oli jäänyt noin 10cm halkaisijan palanen, pohjan lyhdylle. Taoin siihen keskelle syvennöksen tuikulle ja porasin 19 käyttämäni rautalangan vahvuista reikää. Yksi niistä osoittautui tarpeettomaksi, mutta väliäkö tuolla. Oli tärkeää jättää joidenkin vierekkäisten reikien väliin kynttilän verran tilaa, jotta ei kävisi nolosti. Viilasin myös pienet lovet levyn reunaan, kunkin reiän kohdalle, jotta lanka pysyisi aloillaan.

Sen jälkeen otin neljä reilun metrin mittaista palaa rautalangasta, taitoin ne kahtia ja työnsin päät levyn läpi. En työntänyt niitä vierekkäisistä rei'istä, vaan jätin yhden väliin. Sen jälkeen vedin langat tiukasti tulemaan reunaa myöten lovien kohdalta ja aloin tehdä niistä epäsymmetristä verkkoa. Huippua kohti tultaessa väänsin langat kiertymään spiraalille, toistensa ympärille ja lopulta muodostaen kannikkeen lyhdylle. Oli tärkeää leikata langat tasaisin välein, jotta kannike ohenisi oikein. Sitten lykkäsin jäljelle jääneistä rei'istä kuparilankaa ja solmeilin sen sinne sekaan.

Ehkä paras juttu tässä lyhdyssä on sen seinille heittämät kuvat

Jos miettii, että mikä tekee Lothlórienista erilaisen metsän kuin mikään muu, niin vastaus on puut. Kultalehtiset Mallorn-puut, joilla on hopeanharmaa runko. Niinpä leikkasin liki paperin ohuesta kuparista eri kokoisia kolmihaaraisia lehtiä karoineen, joista kiinnitin ne lankojen muodostamaan kehikkoon. Viimeinen silaus koko hommalle on kuparin "marinointi", eli oikealta termiltään hapettaminen tai patinointi. Ruostuessaan kupari saa kauniin vihreän värin, joten tehostan prosessia käyttämällä kananmunan muodostamaa rikkiä. Saa nähdä miten onnistuu. Suljin lyhdyn juuri muovipussiin, jossa on myös lasipurkissa rikottuna yksi raaka kananmuna. Päivä tai pari on ennusteeni. Jännittää.

Mitä varten tämä on? Tunnelmavaloksi sisälle tai lasitetulle parvekkeelle. Pitäisi tehdä lasisysteemit ja kaikki, jos ulkona meinaisi polttaa.

Olen tehnyt myös toisen lyhdyn - kyllä, Tolkienin haltiateemalla jatketaan, mutta se lyhty kantaa salaisen valtakunnan tunnuksia.

English Summary

On the end of July I participated in Kontu's (a tolkien oriented webcommunity "Shire") meeting. There I laid my eyes on the two chapters of LOTR about Lothlórien. From there I got the inspiration to make a elven lantern of that theme.

After scetching and dreaming of it for a few days, I began the real work. I took about 10cm in diameter round, thin steelplate, coldforged a place for a small candle and drilled 19 small holes to the sides. I also filed small cracks on the edge of the plate, next to the holes. Then I cut four, about one meter long pieces of steel wire (same I used once on maille), and put them through the holes and started making a fancy mesh out of them.

The ceiling looks quite living with this lantern.

Once the mesh looked quite good, I gathered the odds and ends of the wires into a bunch and twisted them around each other, and formed a handle. I also added four copperwires to give some more looks and structure. Once done with that, I cut small Mallorn-leaves from very, very thin copperplate. Man, it was like paper! Then I attached the leaves to the lantern and it was almost done. At the moment I'm giving the copperleaves the final touch, by exposing them to sulpuric fumes of rotten egg. I hope that will turn the leaves green. Why tell more, when the photos says it all?

I have also made another lantern. Yes, of course it's a elven lantern. It bears the symbols of the hidden city.

Elven armour in english

My kinda girl!  Luckily she's my wife Helena.

Dear reader,  I will not double-post all the pics which are in the finnish version. Yet this update is full of pics which do not include in the finnish version.

17.7.2010 I won the legendary Finncon Masquerade as a con-virgin. I was dressed to my best – the selfmade brass armour. This update is, however, not so much about the egocentric joy of received complimets and prizes, but how the armour itself was made. (I really feel my armour won, not me :) )

This wasn’t my THE first elven-fashioned garment I’ve done, but it was definitely the most complicated so far. Ever since I read the Lord of the Rings 1996, I have loved the elves in all their glory, beauty, sadness, joyfulness, skill, their connection to nature, well - everything. I will not go that deep, that I’d analyze why I like them, or why do I connect some art-styles (Art Nouveau, Celtic designs etc.) so intensively on them. When I saw PJ’s film trilogy, I was amazed by the designs they had made. And even though I’m a purist and didn’t like that the elves came to Helms Deep, the scene always scares me. Why? Because I always get so inspired by it, it’s like wanting to cry for joy, laugh, sing, and dance and put up a hell of a swordfight. :D

The elves ~ She is my personal lady Galadriel, my sister Maya Moonstone.

So, ever since I laid my hands on the Appendices, the documents of how they did it and all, I have been dreaming. I was still in college back then (2006) and all my important school notes were filled with sketches of helms, designs of armour, plans of assembly on cuirass etc. The college was full of “freaks”, but I guess I was a very rare kind of freak around there.

There were two different kinds of armours in Lord of the Rings movie. The 2nd age armour in prologue and the newer 3rd age armour, as seen in Helms Deep. Even though the 3rd age armour was fancy in all its curvy forms, and leaf-likeness, it looked too fragile in my eyes to be a credible piece of protection.  And that undoubtedly is the primary function of armour. Average cosplayer or whatever may think I’m crazy, but I don’t want to craft something that doesn’t work. I mean, if I make an elven bow, I want it to be a real bow, not lookalike. It’s the same as my mate Alberto Orso and his cooking philosophy: "It just does not make sense to cook with poor results"

The armour is made of 0,8mm brass plate, 2,4mm veg. tanned leather, silk and some recycled metal parts. If you wonder about the silk, it’s the decorative belt. In FinnCon I also wore a green woolen cloak (the Tengwar-writing wasn’t quite ready yet), leather bracers, boots I made 2009 for my wedding, leather helmet (not ready either), Bow (from Kassai I guess) quiver & arrows and a scabbard where I held my sword (from Albion).

Photo by Cheryl Morgan.

After dreaming and designing it for a looong time, I decided to make it come true. Since my only given education on blacksmithing is from elementary school, it wasn’t reasonable to start from the cuirass itself. So, I drew and cut this slightly Corinthian looking facemask-kinda helm with open top, and gave it a bit bashing with hammer, bent the sharp corners, carved some vines and gave it a antique finish with this smelly stuff called Potassium polysulfide. Oh yeah, there were originally also these funny winged pauldrons (=shoulder guards), but I discarded them after a while.

The work on the cuirass was interesting. First I drew the schematics on paper, and then made the whole thing out of cardboard. After seeing how it fits and all, I cut the same forms from the brass with some extra for rolling the edges. I labeled all plates so they’d stay in order.

Tools of the trade we’re very simple.  I worked at my father’s chaotic garage, using only vise (with tiny anvil integrated), two hammers, cutters and a big flat screwdriver. I have to say, my parents are obviously the patient sort, as every time I went to their place, I just ate like horse, hammered like a madman, disturbing the whole neighborhood and bathed in their sauna.

Here’s a little sidetrack. That summer (2008) our family went to Italy for a holiday. As I found an armory in Siena, Casa della Pelle, I was  inspired from the owner’s craftsmanship. Paolo was his name, but he didn’t speak any English. There I was trying to speak what little Italian I could (and all I can comes from 14th century fencing manuals, cooking-terms and Milo Manara-comics), sided with Finnish and universal body language. Well, it went reasonably well, as I managed to tell him that I’m trying to be an armourer myself too. I bought a gladius from him and he gave me a guided tour around he’s workshop. But what’s best for my elven plate at home, he gave me fistfuls of different kind of pretty, shiny rivets. These pretties ended up in my armour. How nice is that!

After that summer, the cuirass was finished. As I had learned heaps about coldforging, I quickly made the hip guards and new pauldrons as well. When I sent the pic, where I pose with all this and the purplish-gray cloak on, to Paolo in Sienna, he responded. Well, after half a year, but that’s not bad for italian :D He said he was re-designing he’s armours and asked if he could have the schematics for my plate. Well, as my parents went for the grape harvest to Tuscany, I sent the cardboard plates to Paolo and he returned the favor with a box full of leather accessories.

As I mentioned on the writing about the leather helmet, the old brass-mask was now looking too flimsy. So I just had to make a real helmet.

Phew! Thank you for reading this far, the rest is all about the unforgettable, lovely Saturday night at Finncon.

Cheryl Morgan and a very sweaty Soldier of Lorien. Photo by Pasi Välkkynen

As I said, I have never been in a masquerade contest like this, and it was simply an honor to participate it. I usually try not to brag or boast about anything, but I even said to lovely Ellen Kushner on Friday, that I’m going to win.

There were two über-sweet compliments I received. One was from a middle-aged lady as she said: “I have been a tolkienist for ages and I was first slightly dissapointed that Middle-Earth was not quite represented here – until you walked to the stage and blew our minds”.
The other was from a fellow-contestant Chiana, who by the way looked even better that the original. She said: ”did you make that yourself?” I nodded. ”I just wanted to say I love you!” Awww…

The Masquerade, Photo by Pasi Välkkynen

In my heart I felt very happy amongst friends old and new. I know this sounds like some hippie-shit or acid-talking, but I felt Finncon became like a one living organism, to which we all momentarily lent our personalities for common fun. So, every Con-man and –girl, I just wanted to say I love you!

Photo by Pasi Välkkynen, I did the shopping

Haltiahaarniska - Elven armour

17.7.2010 Voitin tämä asu ylläni FinnCon 2010:n naamiaiskilpailun. En kuitenkaan kerro heti kaikkea lopputuloksesta, vaan työstä sitä ennen.

On kokonaan toinen asia, että mikä minua haltioissa ja niihin alitajuisesti liittämissäni esteettisissä suuntauksissa (kuten Art Nouveau tai kelttiornamentiikka) viehättää - niin syvälle en mene tässä kirjoituksessa. Mennään kuitenkin vuoteen 2006, jolloin aloin haaveilla tämän kyseisen haarniskan rakentamisesta. Olin tuolloin vielä koulussa, joten luentomonisteiden reunat ja taustalehdet alkoivat täyttyä pikkuhiljaa. Ensin yleisiä luonnoksia, sitten havainnekuvia, yksityiskohtia ja kokoonpanosuunnitelmia. Kaverit pyöritteli päätään - hörhöjä ja hurahtaneita siinä koulussa kyllä riitti, mutta ei tämä kyseinen alalaji oli melkoinen harvinaisuus. 

 Olin tuijottanut moneen kertaan Tarun Sormusten Herrasta-leffojen DVD-extrat ja olin haltioitunut etenkin näistä käsityöläisyys ja suunnittelu-osioista. Ei minua ne näyttelijät kiehtoneet, mutta ne Weta Workshopin tekeleet senkin edestä. Sitä paitsi Orlando Bloom aiheutti minulle traumat Legolaksena. Pidin hyvin paljon molemmista elokuvassa esiintyneistä haltioiden haarniskoista (vanha ja uusi), mutta tuo uusi, eli Kolmannen Ajan haarniska kaikessa tyylikkyydessään ja linjakkuudessaan ei silti vakuuta haarniskana. Olen pikkuhiljaa, kun tieto ja ymmärrys on karttunut, alkanut arvostaa toimivuutta ja myös historiallisuutta enemmän. Haarniska on vaan kertakaikkiaan menettänyt merkityksensä, jos sen primäärifunktio on sama kuin koruilla. Vaikka tässä ei tietääkseni minnekkään uuteen nuijasotaan olla menossa, niin jos näkee sen vaivan että tekee haarniskan, niin miksei sitä tekisi kunnolla? Vähän sama kuin Alberto Orson ruokafilosofian kanssa: "pahan ruuan laittamisessa ei ole mitään järkeä". Mitä tekisi autolla, joka näyttää hyvältä, mutta jonka ovet eivät aukea tai rattia ei voi kääntää? Ja toisaalta, laittaisiko kukaan itseään kunnioittava amerikanrautaharrastaja halpaa kiinalaista kopio-osaa näkyvälle paikalle? Juuri siksi en käyttänyt muovia, lasikuitua tai muita höpöhöpömateriaaleja, kun aloitin tämän projektin.

Haarniska on valmistettu 0,8mm messingistä, 2,4mm kasviparkitusta nahasta, silkistä ja kierrätysmateriaaleista. Jos ihmettelet silkkiä, niin haarniskaan kuuluu koristevyö, joka on ruskeaa silkkiä. FinnConissa esiinnyin ylläni vihreä villaviitta, pellavahousut (sisley), peltipaita (SA) ja ruskeat nahkasaappaat (tein ne hääpukuuni 2009). Aloitin sen konkreettisen tekemisen 2008 keväällä. Edeltävänä syksynä olin harjoitellut tekemällä yllä olevan "kypärän", sekä seuraavassa kuvassa näkyvät olkasuojat, jotka menivät nopeasti vaihtoon. Ne olivat kuitenkin erinomaista harjoittelua mm. noston, rullauksen ja kaavoituksen suhteen. Työ alkoi sillä, että tein ensin kaavat paperille, joita sovitettuani tein pahviversion koko haarniskasta. Kun siinä havaitut muutostarpeet oli huomioitu kaavoituksessa, niin alkoi pellin leikkaus. Otin muistaakseni noin parin sentin saumavarat reunojen rullausta varten. Kun kyseessä on näinkin monimutkainen hökötys, joka koostuu kymmenestä verrattain samannäköisestä metallisuikaleesta, niin niiden nimeäminen asennuspuolen ja järjestyksen mukaan on erittäin tärkeää. Kirjoitin jokaisen palan taakse esim A1 tai B3, sen mukaan, mikä pala oli kyseessä.


Kaikki tämä työ tapahtui rakkaiden ja kärsivällisten vanhempieni luona, kaoottisessa autotallissa. Ainoat työkalut joita käytin, oli peltisakset, ruuvipenkki pienellä "alasimella", kuula- ja harjapäävasara, iso talttapäämeisseli, sekä noin vaaksanpaksuisen viemäriputken pätkän sisään tunkemani puupölli, josta tuli pakotusalustani kuperille pinnoille. En siis asunut tuolloin vanhempieni luona, vaan kävin aina vain sotkemassa heidän taloaan ja häiritsemässä naapurustoa myöhään jatkuvalla pellinhakkaamisella.



Tuona kesänä 2008 tulin käyneeksi perheen kanssa Italiassa. Käydessämme Sienassa ostin Casa della Pelle:n ("Nahan talo") yrittäjältä Paololta roomalaisen miekan, gladiuksen. Siinä sitten sönkkäsin muutamalla opettelemallani italian sanalla, englannilla jota hän ei ymmärtänyt, suomella ja elekielellä että minä olen kiinnostunut haarniskoista ja olen nyt tekemässä elämäni ensimmäistä metallista sellaista.
Italiaano innostui ja antoi minulle pussikaupalla nahkatarvikkeita kaupanpäälle. Koristeniittejä lähinnä. Sitten, kun itse kyrassi oli tehty, niin väänsin syksyä vasten lonkkapanssarit ja uudet käsivarsisuojat. Siihen kun heitti vielä 10 vuotta vanhan viitan larppaaja-ajoiltani, niin näky oli tämä:

Nuo asussa näkyvät käsivarsisuojat on muuten tarkoitettu varta vasten jousiammuntaan ja kirjoitin niihin nimeni Angerthas-riimuilla. Sattuipa vielä käymään niin, että kun lähetin tämän kuvan kiitoksena niiteistä Paololle Sienaan, niin hän, italialaiseen tapaan, puoli vuotta myöhemmin kehujen myötä pyysi josko voisi saada sen kaavat. Kaavat ja pahviversio toimitettiin Italiaan seuraavana syksynä, kun vanhempani menivät Toscanaan viininkorjuuseen. Ja kun he tulivat takaisin, mukanaan oli kiitoksena suuri laatikollinen kaikkea mahdollista ja mahdotonta, hyödyllistä ja hyödytöntä nahkatarvikkeistoa. Mahtavaa!


Kuten mainitsinkin nahkakypärä-tekstissäni, niin tuo peltilirpukka alkoi ottaa päähän. Sen laatu ei enää vastannut muun haarniskan laatua, joten päätin tehdä uuden. Mutta se on eri tarina.


Tässä pitkän kaavan mukaan selitettynä tausta puvulle, jonka tähänastisen elinkaaren loppuhuipentumana voitin FinnCon 2010:n naamiaiset. Pistän lisää kuvia tänne niin pian, kuin vaan niitä käsiini saan. Otan kaikki kuvat mielelläni vastaan!

Osallituminen, vaiva ja hikoilu oli kaikki sen arvoista, kun eräs Jyväskyläläinen kokeneempi Tolkienisti tuli silmät loistaen kehumaan. Hän sanoi kutakuinkin näin: "Harmitti ensin, kun Tolkienismi oli niin vaisusti edustettuna tämän vuoden Conissa, mutta sinä olet pelastanut päiväni." Kuinka tuollaisesta voisi olla liikuttumatta? Minulta on monet epäilevät tuomaat kysyneet: miksi teet tuollaista haarniskaa?
Silloin en vielä osannut vastata, mutta juuri tällaisten tilanteiden takia. Olen itse ollut valtavan innoittunut aina Tarusta Sormusten Herrasta ja jos voin jakaa ja kenties tartuttaa sen saman mahtavan fiiliksen muihin edes hetkeksi, niin olen iloinen.

~ English version coming soon ~

Nahkakypärä 1/2

Kun tein messinkisen haarniskani (siitä tulee juttu pian), se koko homma alkoi siitä, että harjoittelin ensin tekemällä pauldronit aka. olkasuojat ja sitten sellainen hassu kypärän-lärpykkä. Siis ei mikään oikea kypärä, vaan ennemminkin kasvosuojus. Sitten kun tein haarniskan, niin se kypärä näytti niiiin heiveröiseltä että jäi ärsyttämään. Ja kyllähän te tiedätte mitä tapahtuu kun alkaa ärsyttämään. Sitä alkaa kyräilemään, että tarttis tehdä jotakin... ja pian huomaa tehneensä läjäpäin piirroksia, hommanneensa materiaaleja jne.

Esikuvina kypärälle ovat mm. seuraavat mallit:

Näin siis germaanit, roomalaiset ja *köh* rohirrim (kuvat eivät ole omaisuuttani..). Vanhana tolkienistina halusin katsoa josko saan tehtyä nimenomaisesti haltiatyylisen kypärän, jossa on hieman vanhempaan tyyliin erilliset poskilevyt, hevosenjouhia töyhtönä ja messinkiä paksulla nahalla. Pidin niin paljon Salletin niskalipasta, että halusin tähänkin jonkunlaisen. Kypärän yleismuodon halusin olevan hieman takakenoon suippo, kuin bascinetissa, joka (ilman hurtankallo-visiiriä) on erittäin kaunis kypärä. Ja haltiamainen :-)  Myönnän täysin syyllisyyteni painovoiman lain rikkomiseen ja laittomaan leijumiseen Keski-Maassa.

Materiaalit olivat osittain sattumaa. Käyttämäni nahka on espanjalaista 4mm häränselkää, jota ostin Mannilan kyläsuutarin (joka muuten tekee todella kauniita keskiaikaisia kenkiä) Jorma Kataisen kanssa Puolustusvoimien Keuruun varikon huutokaupasta vuosi sitten kuormalavallisen pilkkahintaan. Tuo nahka on jotain aivan uskomatonta tavaraa - kuin puuta käsittelisi. Pään ympäri menevä panta, joka sitoo nahat sijoilleen ja kiinnittyy otsamessinkiin, on pronssia. Se on taidevalaja Erkki Liukkosen mukaan seoksena hyvin samankaltaista, kuin mitä muinaiset egyptiläiset käyttivät miekkoihinsa - runsaskuparista taottavaa pronssia. Kiitos pronssista hänelle - en tiedä mikä lista tuo on aikanaan ollut, mutta palvelee mitä mainioimmin nykyisessä tehtävässään. Messinki on Kuusankosken kierrätyspihalta löytämääni 3mm levyä. Niitit puolestaan osittain ihan perus kupariniittejä (aka. löylykauhan niittejä), mutta nuo toiset on peräisin eräältä Sienalaiselta tuttavaltani, joka tekee nahkahaarniskoja ammatikseen.

Kypäräni on tässä kuvien ajankohdassa siinä pisteessä, että nahka on maalattu toistamiseen. Kohta sen jälkeen pakotin poskisuojuksiin kiinnitettäväksi messinkiset lehtikoristeet. Nuo kelttikoristeet on kopioitu eräästä kelttiornametteja sisältävästä kirjasta, jonka ostin viime syksynä häämatkallamme Irlannissa.

Nyt lehtikoristeet on kiinnitetty poskisuojuksiin, mutta siitä näette kuvia seuraavassa osassa. Samoin paljon muita yksityiskohtakuvia. Kypärä täytyy sitä paitsi viimeistellä, joten kotva kestää vielä.

Tänä viikonloppuna sen sijaan tätä kypärää kokeillaan hieman käytännössä, kun lähdemme veljien kanssa juhlistamaan jälleennäkemistämme. Noin 11 vuotta on kestänyt siitä, kun viimeksi näimme koko porukalla. Tätä on odotettu kauan. Ohjelmaa on yli äyräiden, ruokaa vielä enemmän ja kehuipa eräs velikulta tuovansa muutamaa laatua skotlantilaisia single malt-viskejä. Hieno mies.
Lopuksi vielä kuva, miten hattu istuu päähän. Tuo lirvake, mikä roikkuu tuolta "jouhikolosta", tulee ennenpitkää kiinni sisäpuolelle, osaksi ripustusta. Nippu hevosenjouhia puolestaan ottaa sen paikan tupsuna.