Nahkurin orsilla osa 3, Valkoisen Käden vaimo

Taas on nahan parkitushommiin ruvettu. Jatkan kertomusta, jotta kaikkien ei tarvitse opetella tätäkään taitoa ihan kantapään kautta, vaan voi hyödyntää muiden kokemuksia päästäkseen alkuun. Viime kerrasta on kulunut sen verran aikaa, että taas jaksaa tehdä uusia kokeiluja. Tällä kertaa on uutta oppia kalannahan parkitukseen haettu kansalaisopiston kurssilta, jossa opettajana toimi Saija Lehtonen. Monet kurssilla käydyt asiat olivat jo tuttuja, mutta muutama uusi tekniikka osottautui kalannahan parkitusta helpottavaksi ja kurssi innosti aloittaaman jo isommillakin määrillä nahkaa (3 ämpäriä nahkoja).

Pajulla parkittu nahka on tummempaa ja punertavampaa kuin mimosalla parkittu

Tällä kertaa halusin käyttää parkitukseen vain suomalaista paju- ja sekaparkkia, kun viime kerralla tein kokeiluja teollisella Mimosaparkilla. Rasvaukseen käytän rypsiöljyä, joka ei kuormita ympäristöä tai ole vaaraksi iholle, toisin kuin Ensul-rasva.

Pajuparkin keittoa

Rasvan ja lihan kaavinta

Huuhtelua

Parkitusmenetelmänä käytin ns. jääkaappiparkkia, jossa nahat saavat lillua parkkiliemessä 3-6 viikkoon. Osa nahoista on ämpäreissä lasitetulla parvekkeella. Ongelmana tässä on liemien jäätyminen joka hidastaa parkkiintumista.
Alussa siis pakasteessa olleet nahat (made, kuha, kirjolohi, taimen, hauki) sulatetaan kevyesti ja aloitetaan kalvojen ja rasvojen kaavinta esim. puukolla. Kun nahat ovat puhtaat, liotetaan niitä kylmässä (veden lämpötila ei saa missään vaiheessa kohota yli 20 asteiseksi, ettei pilaantuminen käynnisty) astianpesuainevedessä ja sitten huuhdellaan vielä vedessä.
Aluksi tein hyvin laimean vedellä laimennetun parkkiliemen, jota vaihdetaan joka päivä ensimmäisen viikon ajan. Sitten nahat saavat olla jo vahvemmassa liemessä ja viimeisellä viikolla pelkässä parkkilimessä. Parkkiintumisasteen oppii pikkuhiljaa tunnistamaan ja kannattaa tehdä leikkuutesti, jotta näkee onko nahka läpiparkkiintunut.

Parkkiliemi

Läpiparkkiintunut nahka puristellaan ylimääräisestä vedestä ja rasvataan ruokaöljyllä. Tämän jälkeen alkaa pehmitysvaihe jossa nahka kuivuu samalla. Tähän voi käyttää erilaisia apuvälineitä, kuten seinäkahvaa, hankarautaa, raakinpuuta tai turkkurinpenkkiä. Itse käytin apuna pöydänreunaa ja puupulikkaa. Tyyli on vapaa. Tätä pyöritelyä ja venyttelyä jatketaan kunnes nahka on sopivan pehmeä ja kuiva.  Huomattavasti mukavampaa ja kevyempää hommaa kuin hirven nahan pehmitys viime kerralla. Jätin lopuksi nahat painon alle suoristumaan. Tämän erän lopputulokseen, erityisesti taimenen ja mateen nahkoihin, olen tyytyväinen.

Tästä projektista poimittua:

Alunaparkittu kuha jäi koppuraiseksi

• Kalannahat ovat sopivan pieni työ aloittaa parkitusharrastus, samat perusasiat pätevät muihinkin nahkoihin.
• Hauki osoittautui hauraammaksi nahaksi eikä niin näyttäväksi.
• Suomut irtoavat aika hyvin ilman työlästä kalkki- tai tuhkakäsittelyä, ihan vain parkkivedessä pitkään ollessa.
• Alunaparkki ei ollut ihan niin helppoa kun Harrastajanahkurin käsikirja lupasi, en suosittele.
• Myös muut puunkuoret soveltuvat parkitsemiseen, kuten kuusi, leppä, koivu, mutta pajuparkki tuntuu tehokkaimmalta ja antaa kauniin punertavan sävyn.
• Seuraavaksi kokeilussa on nopeampi kananmuna/rasvaparkki
• Suositeltava opus Sisnaa Poronnahkaa
• Näitä  kirjoja en ole vielä saanut käsiini Kalannahka, Eskelinen & Fiskskinn, Rahme

Lopuksi vähän lisää kuvia, valmiista ja puolivalmiista tuotteista:

Hiussolkia Lorienin hengessä

Puolivalmiita rannekkeita

Kännykkäkotelo iPhonelle

Nahkurin orsilla 2 -feat. Valkoisen Käden vaimo

Pahoittelen taukoa, mutta nahka tosiaan valmistui jo syksyllä.

Kalkitsemisen jälkeen pesimme vuodat huolellisesti moneen kertaan ja yhdessä vedessä oli etikkaa korvaamassa aiemmin mainittua muurahaishappoa. Etikan tarkoituksen oli neutraloida vuodat emäksisestä kalkista.

Sitten aloitimme karvan irrotuksen. Pitkä hirven karva lähti helposti nyppimällä ja raudalla kaapimalla. Lehmän karva vähän heikommin kaapimalla. Kalkkikäsittelyn jälkeen rasva ja jänteet tuntuivat lähtevän hieman paremmin, joten tulkitsimme että aiemmin tehty kaapiminen saattoi olla turhaa? Iso työ joka tapauksessa. Hommaan upposi tunteja ja työskentelimme välillä hyvin kylmässä ja pimeässä ryteikössä.

Elina joutui jäämään kiireidensä takia syrjään (olimme arvioineet aikataulun ja työmäärän vääriin), joten jatkoimme kahdestaan ja siirsimme nahat vanhempien omakotitalon pihaan naapureiden ihmeteltäväksi.

Mimosaparkki

Lopulta luovutimme rasvojen kanssa ja laitoimme hirven nahan ja kalannahat mimosaparkkiin. Liemen väkevyyttä nostimme hiljalleen muutaman päivän välein.  Yhdessä välissä kaavimme nahkaa taas. Nahat olivat liemessä yhteensä melkein 2 viikkoa. Astiat olivat ulkona ja välillä ilma oli pakkasen puollella, mikä varmasti hidasti parkkiintumista. Oikeaa parkkiintumisastetta testasimme leikkaamalla palan nahkaa ja tarkastelemalla leikkauspinnan kerroksia. Nahasta tuli melkein läpiparkittua. Nostimme nahan rasvaliemeen yhdeksi päiväksi, muistaakseni nahkaa hieman huuhdeltiin, jonka jälkeen nahka vietiin ulos valumaan. Sitten pingotimme nahan maton kuivaustelineeseen kuivamaan aavistuksen verran.

Pingotuksessa sitten venyttelimme nahkaa mitä mielikuvituksellisin keinoin, tarkoituksena pehmittää nahka käyttökelpoiseksi. Hakkasimme, työntelimme omaa ruumiin painoa apuna käyttäen, otimme nahan irti ja vääntelimme, samalla hangaten sitä telineen yli. Nahka kuivui epätasaisesti ja voimat meinasivat loppua. Luovuttaminen kävi monta kertaa mielessä. Otimme nahan lopulta kylpyhuoneeseen kuivumaan, samalla kun poljimme sitä jaloin. Lopulta veimme nahan kerrostaloasuntomme pieneen kylpyhuoneeseen, jossa viimeistelin melkein kuivuneen nahan pehmittämällä sitä kylpyammeen reunaa vasten.

Tuloksena oli kauniin punertava, hieman epätasaisen värinen, mutta kaunis pehmeähkö nahka. Nyt pitäisi vielä keksiä mitä siitä haluaisin tehdä.

Lohen ja jättiläiskonnamonnin nahkaa

Aivoparkki

Kuten Simo aluksi kertoi tarkoitus oli kokeilla lehmän vuotaan aivoparkkia eli rasvaparkkia. Murskasimme aivot massaksi tehosekoittimella. Lisäsimme mössöön hieman vettä ja lopulta ruokaöljyä kun näytti että massaa ei ole tarpeeksi kokonaiseen vuotaan (2 vasan aivot). Öljy oli lopulta varmaan virhe. Sitten lämmitimme massan n. 45 asteeseen ja levitimme sen nopeasti vuodan lihapuolelle. Yleensä en ole herkkä hajuille, mutta nyt meinasi tulla ykä kurkkuun. Tämän jälkeen käärimme vuodan rullalle, rulla muovisäkkiin ja säkki huoneenlämpöön. Seuraavana päivänä kaavimme haisevat aivot pois ja huuhtaisimme nahan kevyesti, koska haju oli karsea (tämäkin oli varmaan virhe parkkiintumisen kannalta). Nahka oli nyt rasvainen, haiseva ja läpinäkyvä. Ajattelimme, että parkitus epäonnistui ja päätimme kokeilla saamaan nahkaan pissaparkkia.

Virtsaparkki

Pissaa piti kerätä muutama ämpärillinen, joten valjastimme koko perheen käyttöön. Anoppi pissi kiltisti viikon purkkiin. Kiitos siitä, että uskotte käsityöprojekteihimme, vaikka ne vaikuttaisivat kuinka hölmöiltä ja epätoivoisilta. Kun pissaa oli tarpeeksi, seisotimme sitä muutaman päivän ja laimensimme sitä vedellä. Sitten vaan vuota pissaan likoamaan muutamaksi päiväksi.

Tuloksena taas haiseva läpikuultava nahka. Pingotimme sen jotenkin puiden väliin ja odotimme että se kuivahtaisi. Taisi vaan kuivahtaa likaa ja meille iskeä kyllästyminen. Koppuraa nahkaa piti nyt yrittää pehmittää. Väänsimme sitä, hakkasimme sitä puunuijalle, hypimme sen päällä ja lopulta ajelimme autolla rullan päällä. Tuloksena oli kova ja ryppyinen nahka. Päätimme luovuttaa tältä erää ja ajattelimme että jatkamme parkitusta ensi kesänä itse keitetyllä pajuparkilla. Lisäksi Simo voi käyttää syntynyttä raakavuotaa kilven reunoihin.

Ämpärillinen kusta

Aivoparkilla saatiin koppurainen nahka.
Sopii kilven reunan pingoitenahaksi

Mitä opimme:

• Olisi mukava opiskella nahan käsittelyä ihan oikean ammattilaisen opastamana eikä epäselvien kirjojen ja himmeiden nettiohjeiden perusteella
• Monessa työvaiheessa olisi voinut oikaista (kai?), jos olisi tiennyt enemmän.
• Nahan käsittely on helvetin kovaa hommaa ja nahkaa materiaalina oppi arvostamaan ihan eri tasolla. Samoin vanhan ajan nahkureita, jotka tekivät kaiken käsin.
• Jos haluaa varmasti onnistua ensimmäiset parkituskokeilut kannattaa aloittaa pienestä eläimestä ja hyvä vaihtoehto on käyttää teollista Mimosaparkkia. Ei kolmea suurta vuotaa kerralla!!
• Kannattaisi varmaan verkostoitua enemmän harrastajien ja ammattilaisten kanssa, jos haluaa oppia muutenkin kuin kantapään kautta.

Lopuksi vielä kiitos Kemin Nahkatarvikkeen asiantuntijalle puhelinneuvonnasta. 

Nahkurin orsilla tavattiin osa 1

Tutustuin vaimoni Helenan kesäisen teatterityön kautta Elinaan, joka on puvustaja. Olimme kaikki kolme kiinnostuneet nahan parkitsemisesta omin avuin, ja päätimme jo keväällä, että syksyllä voisi kelien viiletessä kokeilla. Elina olikin saanut ostettua edullisesti naapureiltaan yhden naudan vuodan ja pari hirven vasan vuotaa.

Hirven vasan talja rullalle käärittynä näytti
aivan villisian porsalta.

Tavoitteenamme on siis parkita niistä ns. luomumenetelmillä sellaisia nahkoja, joista voimme sitten tehdä kenkiä, vöitä tai mitä kukin mielii osastaan valmistaa. Tulen tässä muuten varmaan sohaisemaan vielä mielipiteineni yhteen jos toiseenkin suuntaan, sillä nahka on eettisesti yksi mielenkiintoisimmista materiaaleista.

Viikko sitten keskiviikkona aloitimme yhdessä niiden käsittelyn. Elina oli maatilallaan pitänyt pakkasessa kaikki kolme taljaa ja nehän piti sitten ensitöikseen sulattaa ja avata. Arvasin jo aloittaessamme lihapuolen kuorinnan, että siinä varmaan on jotain vippaskonsteja, joilla työtä voisi helpottaa. Niitä emme kuitenkaan siinä keksineet tai emme vain tehneet taustatyötämme tarpeeksi hyvin.

Pistimme sulaneet vuodat tukkien päälle karvapuoli alaspäin ja aloimme kuorimarautojen, leukujen, vesureiden ja puukkojen kanssa riipiä nyljennästä jääneitä liha- ja rasvakökkäreitä irti nahasta. Teimme sinä kertana seitsemän tuntia töitä nahkojen kanssa. Ja meni tiukille. Päätimme uhrata yhden vasan taljan sellaiselle kokeilulle, että naulasimme sen navetan seinään, josta linnut ja muut eliöt saisivat käydä sitä syömässä puhtaaksi. Muistaakseni vanha saamelainen tai jonkun muun alkuperäiskulttuurin tapa.

Elinan koira hullaantui nahoista aivan täysin, ja ahmi kaapimiamme läskikimpaleita sen minkä ehti. No, koiruus on hirvenvasan kokoinen tanskan dogi, joten hänellä ei tehnyt tiukkaakaan huitaista turpaansa kilo läskiä :)

Parkitseminen ei sitten todellakaan ole hienohelmojen tai prinsessojen hommaa. Se on raskasta, sotkuista ja karun näköistä hommaa, eikä välttämättä kovin hyvän hajuista. Nahat siis eivät löyhkää pahasti, mutta on niissä silti sellainen vieno vanhan lihan ja läskin lemu välillä. Ja sitten kun aletaan käsittelemään parkkiaineita, niin siivo vaan pahenee.

Tulemme käyttämään ainakin aivo- ja mimosaparkkia. Harkitsemme myös virtsaparkkia, mutta sen kerääminen mm. kerrostaloasunnon parvekkeelle saattaa olla hieman kyseenalaista. Etenkin, kun sitä tarvitaan paljon. Todella paljon. Jos me keräisimme puolet, noin 20 litraa pissaa, niin se pitäisi vielä kuljettaa läikyttämättä 30 km autolla "parkkipaikalle".

Nahoissa oli kyllä mielenkiintoinen tuntumaero. Siinä missä hirvennahka oli vähärasvainen ja ohuenpuoleinen, niin lehmännahka oli hillittömän rasvainen ja melko paksu. Toki vielä karvanpituudessa oli huomattava ero.

Vasan talja kalkkiliejussa

Seuraavaksi Elina pisti kaavitut vuodat kalkkiliuokseen lillumaan muutamaksi päiväksi. Kalkki turvottaa nahkaa. Siinä puolestaan huokoset, joissa karvatupet ovat kiinnittyneenä, väljenevät ja karvat voi kaapia pois. Ja näin teimmekin sitten eilen, sunnuntaina. Kyllä kävi ihan työpäivästä, kun tulimme yhdeksäksi aamulla Elinan luokse kyniäksemme karvoja nahasta ja kaapiaksemme lihapuolta uudemman kerran kello kolmeen asti. Ja emme edes ehtineet tehdä työtämme kunnolla loppuun, vaan lihapuolta pitää kaapia vielä uudestaan, ennen kuin parkitusaineet voi pistää sekaan.

Avasin myös pari hirven kalloa hellävaroen *köh* kirveellä, jotta aivot saa otettua sieltä talteen. Aivoparkitsemisen nyrkkisääntönä on, että nisäkkään aivot ovat yleensäottaen riittävät saman eläimen nahan parkitsemiseen. Aivoparkituksessa on sellainen vänkä juttu, että erillistä nahkarasvaa ei tarvitse hommata, sillä aivot tunnetusti ovat itsessään rasvaiset. Tätä kutsutaan myös virallisestikin rasvaparkitsemiseksi. Näin ollen aivoja käyttämällä säästää rahaa ja vaivaa.

Lopuksi pesimme moneen kertaan vuodat, sillä emme käyttäneet ammoniumkloridia, eli salmiakkia, jolla voi helpottaa kalkin poistoa. Jätimme ne nyt etikalla terästettyyn liuokseen, jotta ph-arvo tasoittuu emäksisen kalkin jäljiltä. Seuraavaksi vuodat kaavitaan loppuun asti kunnolla ja niihin laitetaan muurahaishappoa, joka "avaa" nahan parkitusainetta varten.

Tekisi mieli jo nyt avautua tekonahka vs. oikea nahka kysymyksestä, mutta taidanpa säästää sen myöhempään.