Rengaspanssarihuppu veljelle

Vihdoin. Hikisen ähräämisen, pitkällisen laiskottelun ja alituisen laiminlyönnin tuloksena olen viimein saanut väännettyä vaimon auliilla avulla kaverini rengaspanssarihupun (mallia deluxe) valmiiksi. Ja hieno on nakkipipo sen alla, vaikka minulle onkin iso.

Tässä esiteltäköön myös suomupanssarini. Se on kiiltävää, kaunista messinkiä, jonka alkuperä ei lakkaa hämmentämästä minua. Löysin puolitoista vuotta sitten kesällä Puolustusvoimien varikon myyjäisistä/huutokaupasta sadan kappaleen pusseina noita valmiita suomuja. Ne olivat euron pussi! No niitä tuli ostettua sitten monta, mutta ei tarpeeksi monta... Mikä ihme nuukuus pisti ostamaan niitä vain kympillä? Minulla ei ole pienintäkään hajua mitä PV on niillä tehnyt, mutta minä tiesin kyllä heti ne nähdessäni että mihin ne on OIKEASTI tarkoitettu.

Jahka saan asianmukaisen kuvauksen järjestettyä, niin esittelen sen käsivarsisuojat samalla, sanotaanko kansainvaellushenkisemmässä kontekstissa...

Kuvan rengaspaita on lainatavara, joka oli mukana teatteriesityksessä kesällä. Sitä en siis ole itse tehnyt, vaan kunnia kuuluu ystävälleni Eetulle.

Ja tästä haarniskasta on muuten olemassa myös erään mainion huumorimiehen näkemys...

<3

Hauskaa Joulun aikaa kaikille lukijoille!

Pallitikari - Ballock dagger 1 / 2

Kun miehen yllättää halu tehdä teräase, niin silloin ei auta kuin tehdä sellainen. Tämä kyseinen halu nyt ei varsinaisesti yllättänyt minua mitenkään, mutta sitäkin suuremmalla syyllä oli ryhdyttävä tekemään töitä, kun kerran materiaalitkin olivat aivan nenän edessä. Käytin terään isäukolta takavarikoitua ihan perus mustaa rautaa, mikä oli joku ylijäämäpala hänen tekemästä savupiipun hatun kannattimista. Kyseessä oli noin 3mm paksua, 50mm leveää materiaalia. Lisäksi minulla oli 4mm paksua messinkilevyä ja 1,6 mm paksua pronssia. Ne olivat molemmat ostettu Kuusakoski Oy:n metallikeräyskeskuksen löytöpihalta.

Minulla oli oikeastaan kaksi vaihtoehtoa. Joko teen rondellin tai pallitikarin. Olen treenannut jonkun verran rondellin käyttöä, joka on siis myöhäiskeskiaikainen yleistyökalu, jota saattoivat ymmärtämäni mukaan kantaa kaikki puutarhureista sotilaisiin. Ehkä juuri se, että olen nähnyt muutamilla tuntemillani henkilöillä juuri rondellin, sai minut kääntymään ballock-tikarin puoleen. Jos ei vielä tullut siis selväksi, niin kyseinen tikari on terältään monesti melko tavanomainen primäärisesti pistämiseen suunniteltu, mutta kahva näyttää enemmän tai vähemmän miehen sukuelimiltä. MyArmoryn mukaan 1300-luvun häpeämättömillä sotureilla oli piintynyt taipumus sijoittaa tikari vyöllään juuri navan kohdalle, antaen vaikutelman erektiosta. Niitä on varmasti kauhisteltu, inhottu ja ihasteltu samalla tavalla, kuin nykyaikaisia kotkotuksia kuten fallistisesti muotoiltuja urheiluautoja tai naisten muotoja esittelevät pitkät kal... siis leggingsit. No joo, myönnetään - valitsin tämän mallin ihan kiusallani. Haluan vain aiheuttaa pahennusta niiden silmissä, joiden pipo on liian kireällä. Mutta toisaalta on viitteitä, että siihen aikaan harrastettiin ilmeisen paljon alapäähuumoria.

After 2 hours of work vs. blueprints

Kynä, kumi, viivoitin ja iso kartonki, sekä tietysti visio olivat tarpeen. Mikään historiallinen malli sellaisenaan ei miellyttänyt minua täysin, joten piirsin hybridin. Pala sieltä, toinen täältä.

Ja äkkiä pajalle! En ollut takonut näin paksua tavaraa ennen, mutta huolellisesti kuumennettuna se sujui kuin tanssi. Eli välillä vähän piti korjailla. Mutta tehdessä oppi ja rauta taipui haluamaani muotoon. Homma kävi kätevästi kun piti kappaletta loivassa kulmassa alasimen suoraa kulmaa vasten ja alkoi paukomaan. Sitten kun ruoto oli muotoutunut pikkuhiljaa, niin venytin sitä alasimen sarvea vasten takomalla. Takomista varten hitsasin migillä kuvassakin hieman näkyvän "karan", josta sai pidettyä hyvin kiinni. Tuo kuva on otettu kahden tunnin pajatyöskentelyn jälkeen.

Seuraavalla kerralla alkoikin sitten terän muotoilu. Sitä piti venyttää, paksuntaa ja muotoilla kärjestä paremmin haarniskaa penetroiva nelikulmio.

Kun muoto oli runnottu esiin, niin alkoi viilaus, hionta ja jynssäys. Käytin työssä pääasiassa nauhahiomakonetta, rälläkän hiomalaikkaa, dremeliä ja lopulta käsityökaluja.

along with a maille-coif

Lopulta terä alkoi näyttää aika kivalta. Tarkoitus ei ole edes saada siitä mitään "veitsenterävää", sillä kyseessä on ensisijaisesti pistämiseen tarkoitettu ase. Ja vaikka minä nyt en varsinaisesti ajatellut alkaa riehua tämän tai minkään muunkaan aseen kanssa, niin haluan kunnioittaa sen alkuperäistä käyttötarkoitusta ja huomioida ne valmistuksessa. Siispä, kun miettii piston tehokkuutta, on tärkeää että terän kärki on kestävä ja kapea, jotta se saa aikaan lävistyksen. Jotta piston vaikutus olisi mahdollisimman suuri, terän tulee levetä tarpeeksi, että haavakanavasta tulee mahdollisimman suuri, jotta sokkivaikutus (äkillinen massiivinen verenvuoto ja sitä seuraava tajuttomuus) olisi maksimaalinen. Tämä on nyt huomioitu, sillä terä on kärjestä poikkileikkaukseltaan salmiakkikuvio ja levenee kolmiomaisesti tyveensä asti. En kuitenkaan tehnyt koko terää salmiakkikuvioiseksi, sillä siihen ei vielä orastavat sepäntaitoni yllä. Joku toinen kerta, joku toinen projekti...

Terä on nyt 310 mm pitkä ja 42 mm leveä tyvestä. Ruoto on 200 mm, mutta typistyy valmiissa kahvassa noin 170 milliseksi. Toivon, että tikari valmistuu tammikuussa.

Tätä kirjoittaessa olen jo aloittanut kahvan osien valmistuksen, lähinnä ponteen tulevien pronssiosien työstämisen, mutta kerron kahvasta enemmän osassa 2/2.

-----

English Summary

I decided to make a ballock dagger, so here's some boring shit in finnish about doing one. The pics will tell enough. At the part 2 I'll post also pics about the manly handle, but I have to make one first.

Nahkurin orsilla tavattiin osa 1

Tutustuin vaimoni Helenan kesäisen teatterityön kautta Elinaan, joka on puvustaja. Olimme kaikki kolme kiinnostuneet nahan parkitsemisesta omin avuin, ja päätimme jo keväällä, että syksyllä voisi kelien viiletessä kokeilla. Elina olikin saanut ostettua edullisesti naapureiltaan yhden naudan vuodan ja pari hirven vasan vuotaa.

Hirven vasan talja rullalle käärittynä näytti
aivan villisian porsalta.

Tavoitteenamme on siis parkita niistä ns. luomumenetelmillä sellaisia nahkoja, joista voimme sitten tehdä kenkiä, vöitä tai mitä kukin mielii osastaan valmistaa. Tulen tässä muuten varmaan sohaisemaan vielä mielipiteineni yhteen jos toiseenkin suuntaan, sillä nahka on eettisesti yksi mielenkiintoisimmista materiaaleista.

Viikko sitten keskiviikkona aloitimme yhdessä niiden käsittelyn. Elina oli maatilallaan pitänyt pakkasessa kaikki kolme taljaa ja nehän piti sitten ensitöikseen sulattaa ja avata. Arvasin jo aloittaessamme lihapuolen kuorinnan, että siinä varmaan on jotain vippaskonsteja, joilla työtä voisi helpottaa. Niitä emme kuitenkaan siinä keksineet tai emme vain tehneet taustatyötämme tarpeeksi hyvin.

Pistimme sulaneet vuodat tukkien päälle karvapuoli alaspäin ja aloimme kuorimarautojen, leukujen, vesureiden ja puukkojen kanssa riipiä nyljennästä jääneitä liha- ja rasvakökkäreitä irti nahasta. Teimme sinä kertana seitsemän tuntia töitä nahkojen kanssa. Ja meni tiukille. Päätimme uhrata yhden vasan taljan sellaiselle kokeilulle, että naulasimme sen navetan seinään, josta linnut ja muut eliöt saisivat käydä sitä syömässä puhtaaksi. Muistaakseni vanha saamelainen tai jonkun muun alkuperäiskulttuurin tapa.

Elinan koira hullaantui nahoista aivan täysin, ja ahmi kaapimiamme läskikimpaleita sen minkä ehti. No, koiruus on hirvenvasan kokoinen tanskan dogi, joten hänellä ei tehnyt tiukkaakaan huitaista turpaansa kilo läskiä :)

Parkitseminen ei sitten todellakaan ole hienohelmojen tai prinsessojen hommaa. Se on raskasta, sotkuista ja karun näköistä hommaa, eikä välttämättä kovin hyvän hajuista. Nahat siis eivät löyhkää pahasti, mutta on niissä silti sellainen vieno vanhan lihan ja läskin lemu välillä. Ja sitten kun aletaan käsittelemään parkkiaineita, niin siivo vaan pahenee.

Tulemme käyttämään ainakin aivo- ja mimosaparkkia. Harkitsemme myös virtsaparkkia, mutta sen kerääminen mm. kerrostaloasunnon parvekkeelle saattaa olla hieman kyseenalaista. Etenkin, kun sitä tarvitaan paljon. Todella paljon. Jos me keräisimme puolet, noin 20 litraa pissaa, niin se pitäisi vielä kuljettaa läikyttämättä 30 km autolla "parkkipaikalle".

Nahoissa oli kyllä mielenkiintoinen tuntumaero. Siinä missä hirvennahka oli vähärasvainen ja ohuenpuoleinen, niin lehmännahka oli hillittömän rasvainen ja melko paksu. Toki vielä karvanpituudessa oli huomattava ero.

Vasan talja kalkkiliejussa

Seuraavaksi Elina pisti kaavitut vuodat kalkkiliuokseen lillumaan muutamaksi päiväksi. Kalkki turvottaa nahkaa. Siinä puolestaan huokoset, joissa karvatupet ovat kiinnittyneenä, väljenevät ja karvat voi kaapia pois. Ja näin teimmekin sitten eilen, sunnuntaina. Kyllä kävi ihan työpäivästä, kun tulimme yhdeksäksi aamulla Elinan luokse kyniäksemme karvoja nahasta ja kaapiaksemme lihapuolta uudemman kerran kello kolmeen asti. Ja emme edes ehtineet tehdä työtämme kunnolla loppuun, vaan lihapuolta pitää kaapia vielä uudestaan, ennen kuin parkitusaineet voi pistää sekaan.

Avasin myös pari hirven kalloa hellävaroen *köh* kirveellä, jotta aivot saa otettua sieltä talteen. Aivoparkitsemisen nyrkkisääntönä on, että nisäkkään aivot ovat yleensäottaen riittävät saman eläimen nahan parkitsemiseen. Aivoparkituksessa on sellainen vänkä juttu, että erillistä nahkarasvaa ei tarvitse hommata, sillä aivot tunnetusti ovat itsessään rasvaiset. Tätä kutsutaan myös virallisestikin rasvaparkitsemiseksi. Näin ollen aivoja käyttämällä säästää rahaa ja vaivaa.

Lopuksi pesimme moneen kertaan vuodat, sillä emme käyttäneet ammoniumkloridia, eli salmiakkia, jolla voi helpottaa kalkin poistoa. Jätimme ne nyt etikalla terästettyyn liuokseen, jotta ph-arvo tasoittuu emäksisen kalkin jäljiltä. Seuraavaksi vuodat kaavitaan loppuun asti kunnolla ja niihin laitetaan muurahaishappoa, joka "avaa" nahan parkitusainetta varten.

Tekisi mieli jo nyt avautua tekonahka vs. oikea nahka kysymyksestä, mutta taidanpa säästää sen myöhempään.

Haltialyhty 2 ja projektikuulumisia , Elven lantern 2 and some updates in brief

Pitkähköstä aikaa taas raavin jotain tännekin.

Tein tosiaan hetimiten ensimmäisen lyhtyni jälkeen toisen, melko erilaisen kappaleen.
Siinä, missä oma lyhtyni oli melko avoin ja kevytrakenteinen, on tämä suljettu ja isompi. Sen pohjana on samaa messinkiä (mistä tein tuon haltiahaarniskan), nurkkarungon muodostaa noin 1,6mm vahva rautalanka (jota olen käyttänyt myös rengaspanssarin valmistukseen) ja sivut on samaa paperinohutta kuparilevyä, kuin mistä tein oman lyhtyni lehdet.

Pieni "tuikku" on valoteholtaan hieman riittämätön...

Teema on, kuten varoitin, jälleen Tolkienia. Mutta siinä missä aiempi lyhty oli mallia "Metsän poika", niin tämä olikin "kaupunkilaistyttö". Paitsi että lyhdyn symboliikka oli otettu muinaisessa Beleriandissa sijainneesta Gondolinin salaisen kaupungin vaakunasta (aurinko, kuu ja sydän sinisellä pohjalla), tein tämän häkkyrän lahjaksi Helsingissä asuvalle isosiskolleni.

Sydän ja kynttiläluukun koristeltu sarana.

Kuu

Aurinko

Tämän lyhdyn idea on siis heittää taivaankappaleet seinälle. Harkitsin myös sellaista ratkaisua, että sinne olisi saanut sähkölampun sisälle, mutta se tuottaa niin elottoman valon, että hylkäsin sen. Ystävällisen kuriirin avulla lyhty pääsi perille asti. Valitettavasti minulla ei ole tästä tämän enempää kuvia.

Sitten muita juttuja.

• Pihlajalonkkari eteni hyvin pitkälle kesällä, mitä nyt selkä meinasi hajota ylälavan keskeltä. Puuliima ja pellavatuki korjasivat asian. Vielä pitää tehdä identtinen tuki alalapaan ja jatkaa tilleröintiä, tehdä alalavan luomureflexiä vastaava vastakaari myös ylälapaan ja pintakäsitellä koko keppi.
• Lamellaari- tai suomupanssaria, kummaksi vaan nyt mielii sitä sanoa, olen myös valmistellut. Siitä tulee joskus ihan oma tilityksensä.
• Goottihaarniskan seuraava palanen, teräksinen kaula-, leuka- ja kasvosuojus, eli Bevor, on saanut alkumuotonsa. Teen sen kolmesta palasta, joista ylin on laskettava "leukavisiiri". Olen aivan liekeissä tämän suhteen.

Bevor

Briefly in english

I made the second elven lantern with a theme from Gondolin's coat of arms, which has the sun, the moon and a heart on a blue background.

During the summer I've also been working on my rowan longbow, a scalearmour and a bevor for my gothic armour. That's all in english!

Lyhty - Lothlórien - Lantern

Kun olin verkkoyhteisö Konnun vuotuisessa päätapahtumassa The Miitissä heinä-elokuun vaihteessa, sain Tarua Sormusten Herrasta lukiessani vision, kuin joku olisi avannut pääni ja kaatanut sen sinne. Ei, se ei ollut uskonnollinen kokemus, ainoastaan innoittava hetki. Lueskelen toisinaan joitain palasia kyseisestä kirjasta, tällä kertaa ne kaksi kappaletta jotka kertoivat saattueen vierailusta Lothlórienin valtakuntaan. 

"Aurinko oli laskemassa vuorten taa ja varjot syvenivät metsissä kun saattue lähti taas jatkamaan matkaa. Heidän polkunsa vei nyt tiheikköihin joihin hämärä jo oli ehtinyt. Yö saapui puitten alle heidän kävellessään ja haltiat paljastivat hopealamppunsa." Sormuksen Ritarit, Galadrielin peili.

Kannike on tehty mm. Uudessa Seelannissa kasvavan saniaispuun puhkeavan lehden muotoon.

Halusin tehdä kynttilälyhdyn, joka sisältää Lorienin symboliikkaa ja toistaa sen oleellisia teemoja. En suinkaan ajatellut tehdä mitään viimeisen päälle sliipattua, saati hopeista lyhtyä, vaan varaston nurkassa lojuvista metallilangoista ja erilaisista metallikierrätyspaloista.

Tein muutamia konseptiluonnoksia jo samana päivänä, jatkoin niitä vähän vielä seuraavana päivänä, kunnes pääsin kotiin ja materiaalieni kimppuun. Tein ohuesta teräspellistä, jota oli jäänyt noin 10cm halkaisijan palanen, pohjan lyhdylle. Taoin siihen keskelle syvennöksen tuikulle ja porasin 19 käyttämäni rautalangan vahvuista reikää. Yksi niistä osoittautui tarpeettomaksi, mutta väliäkö tuolla. Oli tärkeää jättää joidenkin vierekkäisten reikien väliin kynttilän verran tilaa, jotta ei kävisi nolosti. Viilasin myös pienet lovet levyn reunaan, kunkin reiän kohdalle, jotta lanka pysyisi aloillaan.

Sen jälkeen otin neljä reilun metrin mittaista palaa rautalangasta, taitoin ne kahtia ja työnsin päät levyn läpi. En työntänyt niitä vierekkäisistä rei'istä, vaan jätin yhden väliin. Sen jälkeen vedin langat tiukasti tulemaan reunaa myöten lovien kohdalta ja aloin tehdä niistä epäsymmetristä verkkoa. Huippua kohti tultaessa väänsin langat kiertymään spiraalille, toistensa ympärille ja lopulta muodostaen kannikkeen lyhdylle. Oli tärkeää leikata langat tasaisin välein, jotta kannike ohenisi oikein. Sitten lykkäsin jäljelle jääneistä rei'istä kuparilankaa ja solmeilin sen sinne sekaan.

Ehkä paras juttu tässä lyhdyssä on sen seinille heittämät kuvat

Jos miettii, että mikä tekee Lothlórienista erilaisen metsän kuin mikään muu, niin vastaus on puut. Kultalehtiset Mallorn-puut, joilla on hopeanharmaa runko. Niinpä leikkasin liki paperin ohuesta kuparista eri kokoisia kolmihaaraisia lehtiä karoineen, joista kiinnitin ne lankojen muodostamaan kehikkoon. Viimeinen silaus koko hommalle on kuparin "marinointi", eli oikealta termiltään hapettaminen tai patinointi. Ruostuessaan kupari saa kauniin vihreän värin, joten tehostan prosessia käyttämällä kananmunan muodostamaa rikkiä. Saa nähdä miten onnistuu. Suljin lyhdyn juuri muovipussiin, jossa on myös lasipurkissa rikottuna yksi raaka kananmuna. Päivä tai pari on ennusteeni. Jännittää.

Mitä varten tämä on? Tunnelmavaloksi sisälle tai lasitetulle parvekkeelle. Pitäisi tehdä lasisysteemit ja kaikki, jos ulkona meinaisi polttaa.

Olen tehnyt myös toisen lyhdyn - kyllä, Tolkienin haltiateemalla jatketaan, mutta se lyhty kantaa salaisen valtakunnan tunnuksia.

English Summary

On the end of July I participated in Kontu's (a tolkien oriented webcommunity "Shire") meeting. There I laid my eyes on the two chapters of LOTR about Lothlórien. From there I got the inspiration to make a elven lantern of that theme.

After scetching and dreaming of it for a few days, I began the real work. I took about 10cm in diameter round, thin steelplate, coldforged a place for a small candle and drilled 19 small holes to the sides. I also filed small cracks on the edge of the plate, next to the holes. Then I cut four, about one meter long pieces of steel wire (same I used once on maille), and put them through the holes and started making a fancy mesh out of them.

The ceiling looks quite living with this lantern.

Once the mesh looked quite good, I gathered the odds and ends of the wires into a bunch and twisted them around each other, and formed a handle. I also added four copperwires to give some more looks and structure. Once done with that, I cut small Mallorn-leaves from very, very thin copperplate. Man, it was like paper! Then I attached the leaves to the lantern and it was almost done. At the moment I'm giving the copperleaves the final touch, by exposing them to sulpuric fumes of rotten egg. I hope that will turn the leaves green. Why tell more, when the photos says it all?

I have also made another lantern. Yes, of course it's a elven lantern. It bears the symbols of the hidden city.

Elven armour 2.0 - Our hopes and expectations

First of all, new pics and details. And ... A video!



I'll go through my plans for the elven armour, or just some detailed information on each photo. All photos and the video are taken by Tuomas Blom, a hilarious lad back from the days we were young and had no worries. Or atleast we had different kind of worries.

If you evaluate the costume as a whole, I think it's not quite in balance. One day, I'm going to make the legarmours, or "cuisses" and "greaves". Maybe even sabatons. All of them would be very light and flexible. They'd only face forward, so that I wouldn't lose mobility too much. When they are done, I can apply to Mr Tincan 2011-contest.

So, to those who haven't commented this in FB, which one You prefer?

Well, on this one there's not much to tell. It's a closeup on my spaulder, nothing special. Move along, citizen.

The braceres are very early work, made for archery. There is the mallorn-leaf of Lorien embossed and painted, as well as my name in Angerthas-runes.

I made the scabbard for my Albion Liechtenauer- sword. It's made of the same old veggie-tanned 2,4mm cowhide. It also holds some exotic leather: python. No, I did not get it from black market. There's a little story behind it. I guess it was 2008 when someone had tried to smuggle alive pythons to Finland. Fortunately, the finnish customs caught the bastards. The pythons were dead and somehow my favorite leather supplier Kemin Nahkatarvike got to buy the dead snakes from the officials. I happened to call them once as I was trying to get something interesting for my mother's christmas present. So I ended buying very expensive python leather for myself and much cheaper Nile perch skins for mum's crafts.  But yea, the scabbard - it's got no wood inside. I just wrapped the moist leather and stretched it around my protected sword. What would Freud say? Never mind. Then I sew up the whole thing and glued the decors, made the embossing and paint it. Finally I attached the suspension straps, to which I got the idea from a true master.

In the middle of the helm, the seam of the front- and backpieces, shall be remade. Maybe I'll sew it with copperwire and reinforce with proper rivets. The funny looking green frankenstein-rivet shall give room.

See the highlighted areas? They are problematic. The highest panel shold be over the one under it. I really gotta figure out a way to keep it from sliding.

The second issue is the lowest parts. I really don't like the idea of bellybutton peeking from my armour. That would be stupid and gross. Maybe I'll fix it with couple of rivets and by attaching the hipguards to the breastplate for good. Now it's a problem to dress up, then it would be a logistic problem.

Someone once said, if there's a woman in the house, the house is never done. If I don't get this finished one day, I guess I'm gonna have to start wearing a skirt. Hmmm... considering this summers heat, a kilt wouldn't be a bad idea actually ;-)

Pihlajainen pitkä vastakaarijousi - Long recurve rowan bow part 1

"Pyhät on pihlajat pihalla, pyhät oksat pihlajissa"

 Kalevala, kolmaskolmatta runo

Ihan ensimmäiseksi tehdään asiat selväksi. Tämä projekti ei ole mikään otsa-rypyssä-vakavuudella otettava historiallinen reproduktio. Tarkoitus ei ole tuottaa mitään miljoonan paunan sotajousta - ei edes metsästysjousta. Tavoitteenani on tehdä kaunis, mutta toimiva jousi. Paunoilla ei ole oleellista merkitystä, mutta todennäköisesti niitä tulee 20-30.

Tavoitteenani on siis veistää pihlajasta noin pari metriä pitkä koreilujousi, joka on rakenteeltaan melko yksinkertainen, mutta koristeltu mm. pihlajanlehti-lovileikkauksin. Jos, arvoisa lukija, olet alan harrastaja, niin kaikki perustellut vinkit, haukut ja kehut ovat tervetulleita. En ole ollenkaan varma, tuleeko tästä yhtään mitään, mutta pianhan se selviää.

Taustana mainittakoon, että 2006 osallistuin vantaalla kansalaisopiston jousentekokurssille, joka jäi valitettavasti vaiheeseen osaltani, kun tuli opiskeluhommien myötä muutto. Tein tuolloin saarnesta lattajousen. Sille pitäisi pistää pellavaselkä, sillä se päästi kerran jännitettäessä pelottavan "tik"-äänen, joka enteilee pahaa. Lisäksi, kun sattui keppi olemaan, kokeilin tehdä lehtikuusesta jousta, mutta se katkesi loppumetreillä. Olin onnistunut tekemään siihen ihan nätit vastakaaret kärkiin, mutta joko onnistuin sössimään lapojen tasapainottamisen (tillerin) tai sitten siellä oli pihkatasku josta en tiennyt. Lavat taipuivat kyllä nätisti, mutta kun yritin laittaa jänteen oikealle korkeudelle, niin kuului tuo murolautaselta tuttu *riks* *raks* ja *poks*. Sitten purtiin hammasta ja päätettiin että en anna periksi.

Höyrytyskaapin muodostivat Kärcher, Limonce-liköörin metallirasia ja alumiinifolio.
I made a steam-chamber from Kärcher steamer, italian lemon-liqour metalbox and tinfoil.

My old larch-prettie got killed :´(

Ennenvanhaan pihlajaa pidettiin pyhänä puuna, mihin viittaa myös Kalevala. Seuraavaksi häpeilemätön lainaus wikipediasta:

Pihlaja on Kalevalassa Ukko ylijumalan oletetun vaimon maanjumalatar Raunin puu. Suomalaiset ovat pitäneet pihlajaa pyhänä ja erityisesti sellaisia, jotka kasvavat erityisissä paikoissa, kuten toisen puun rungosta tai kallion halkeamasta. Pihlajan marjassa on viiskanta, jota virolaiset ja suomalaiset ovat pitäneet onnea tuovana symbolina. Pihlaja on myös ensimmäinen puu, joka tulee istuttaa uudisrakennuksen piha-alueelle onnea tuomaan ja estämään mahdollisten vesisuonten haitallinen heijastus. Siksi pihlajaa voidaan myös käyttää varpuna, katsottaessa talon kaivon paikka. Pihlaja suojelee myös pihalla olevia omenapuita ja omenasatoa pihlajakoilta. Kalevalassa pihlajasta ennustettiin hyvät vuodet, naimaonni ja tulevat sodat.


Nyt on siis uusi keppi tekeillä. Sitä on kuivattu ja hieman veistettykin. Kuvia ja jatkoa ensi kerralla.

-------------------

First of all, this is not a dead-serious project with historical ambitions. I'm NOT making a million pound strong warbow, not even a hunting bow of finnish standards (+40lbs). I'm making, or at least trying to make a good looking and decorative, yet fully functional bow. Maybe 20-30 lbs, I don't care.

So, I aim for a long recurve bow, with rowan-leaf carvings etc. This bow is 90% showoff-bow. Good advices are always welcome, since I have my suspicions about my success on this one.

As a background: I participated a bow-making course in 2006 and managed to make a fairly nice D-profile flatbow out of a ash-plank. In order to prevent it's braking I prolly should glue a linen, silk or rawhide cover to it's back. I also tried to make a recurve bow from larch. Ihad fun making the recurves, since I've never before tried steaming and bending. It was fine until I tried to put it to final string-tension. Snap, crackle and pop was heard, but instead of cereals I got sad and angry. Well, I had been slowly working on the bow for two years, so... crying is for pussies, so I decided to make a new one. One that will not brake. Hopefully.

Finns of old believed that rowan is a holy tree. The following text is my translation from finnish wikipedia: Rowan is the tree of Earthgoddess Rauni, who is the Supreme God Ukko's assumed wife.   Finns have considered rowan a sacred tree, and especially those which grow in a difficult place, such as from another tree's trunk or from rock cracks. There is a pentagram in rowan's fruit, which the estonians and finns have believed to bring good luck. Rowan was also the first tree that should be planted on a new yard to bring luck and to prevent harmful reflection of possible underground waterveins. This is also why rowan has been used to find a place for a well. Rowan also protects appletrees and their harvest from pests. In Kalevala people predicted good years, luck in marriage and future wars from rowan. 

So, a new stick is coming up. The beautiful trunk has been split and dried. I even gave it a bit shape. But all this with pictures will come on the next update...

Elven armour in english

My kinda girl!  Luckily she's my wife Helena.

Dear reader,  I will not double-post all the pics which are in the finnish version. Yet this update is full of pics which do not include in the finnish version.

17.7.2010 I won the legendary Finncon Masquerade as a con-virgin. I was dressed to my best – the selfmade brass armour. This update is, however, not so much about the egocentric joy of received complimets and prizes, but how the armour itself was made. (I really feel my armour won, not me :) )

This wasn’t my THE first elven-fashioned garment I’ve done, but it was definitely the most complicated so far. Ever since I read the Lord of the Rings 1996, I have loved the elves in all their glory, beauty, sadness, joyfulness, skill, their connection to nature, well - everything. I will not go that deep, that I’d analyze why I like them, or why do I connect some art-styles (Art Nouveau, Celtic designs etc.) so intensively on them. When I saw PJ’s film trilogy, I was amazed by the designs they had made. And even though I’m a purist and didn’t like that the elves came to Helms Deep, the scene always scares me. Why? Because I always get so inspired by it, it’s like wanting to cry for joy, laugh, sing, and dance and put up a hell of a swordfight. :D

The elves ~ She is my personal lady Galadriel, my sister Maya Moonstone.

So, ever since I laid my hands on the Appendices, the documents of how they did it and all, I have been dreaming. I was still in college back then (2006) and all my important school notes were filled with sketches of helms, designs of armour, plans of assembly on cuirass etc. The college was full of “freaks”, but I guess I was a very rare kind of freak around there.

There were two different kinds of armours in Lord of the Rings movie. The 2nd age armour in prologue and the newer 3rd age armour, as seen in Helms Deep. Even though the 3rd age armour was fancy in all its curvy forms, and leaf-likeness, it looked too fragile in my eyes to be a credible piece of protection.  And that undoubtedly is the primary function of armour. Average cosplayer or whatever may think I’m crazy, but I don’t want to craft something that doesn’t work. I mean, if I make an elven bow, I want it to be a real bow, not lookalike. It’s the same as my mate Alberto Orso and his cooking philosophy: "It just does not make sense to cook with poor results"

The armour is made of 0,8mm brass plate, 2,4mm veg. tanned leather, silk and some recycled metal parts. If you wonder about the silk, it’s the decorative belt. In FinnCon I also wore a green woolen cloak (the Tengwar-writing wasn’t quite ready yet), leather bracers, boots I made 2009 for my wedding, leather helmet (not ready either), Bow (from Kassai I guess) quiver & arrows and a scabbard where I held my sword (from Albion).

Photo by Cheryl Morgan.

After dreaming and designing it for a looong time, I decided to make it come true. Since my only given education on blacksmithing is from elementary school, it wasn’t reasonable to start from the cuirass itself. So, I drew and cut this slightly Corinthian looking facemask-kinda helm with open top, and gave it a bit bashing with hammer, bent the sharp corners, carved some vines and gave it a antique finish with this smelly stuff called Potassium polysulfide. Oh yeah, there were originally also these funny winged pauldrons (=shoulder guards), but I discarded them after a while.

The work on the cuirass was interesting. First I drew the schematics on paper, and then made the whole thing out of cardboard. After seeing how it fits and all, I cut the same forms from the brass with some extra for rolling the edges. I labeled all plates so they’d stay in order.

Tools of the trade we’re very simple.  I worked at my father’s chaotic garage, using only vise (with tiny anvil integrated), two hammers, cutters and a big flat screwdriver. I have to say, my parents are obviously the patient sort, as every time I went to their place, I just ate like horse, hammered like a madman, disturbing the whole neighborhood and bathed in their sauna.

Here’s a little sidetrack. That summer (2008) our family went to Italy for a holiday. As I found an armory in Siena, Casa della Pelle, I was  inspired from the owner’s craftsmanship. Paolo was his name, but he didn’t speak any English. There I was trying to speak what little Italian I could (and all I can comes from 14th century fencing manuals, cooking-terms and Milo Manara-comics), sided with Finnish and universal body language. Well, it went reasonably well, as I managed to tell him that I’m trying to be an armourer myself too. I bought a gladius from him and he gave me a guided tour around he’s workshop. But what’s best for my elven plate at home, he gave me fistfuls of different kind of pretty, shiny rivets. These pretties ended up in my armour. How nice is that!

After that summer, the cuirass was finished. As I had learned heaps about coldforging, I quickly made the hip guards and new pauldrons as well. When I sent the pic, where I pose with all this and the purplish-gray cloak on, to Paolo in Sienna, he responded. Well, after half a year, but that’s not bad for italian :D He said he was re-designing he’s armours and asked if he could have the schematics for my plate. Well, as my parents went for the grape harvest to Tuscany, I sent the cardboard plates to Paolo and he returned the favor with a box full of leather accessories.

As I mentioned on the writing about the leather helmet, the old brass-mask was now looking too flimsy. So I just had to make a real helmet.

Phew! Thank you for reading this far, the rest is all about the unforgettable, lovely Saturday night at Finncon.

Cheryl Morgan and a very sweaty Soldier of Lorien. Photo by Pasi Välkkynen

As I said, I have never been in a masquerade contest like this, and it was simply an honor to participate it. I usually try not to brag or boast about anything, but I even said to lovely Ellen Kushner on Friday, that I’m going to win.

There were two über-sweet compliments I received. One was from a middle-aged lady as she said: “I have been a tolkienist for ages and I was first slightly dissapointed that Middle-Earth was not quite represented here – until you walked to the stage and blew our minds”.
The other was from a fellow-contestant Chiana, who by the way looked even better that the original. She said: ”did you make that yourself?” I nodded. ”I just wanted to say I love you!” Awww…

The Masquerade, Photo by Pasi Välkkynen

In my heart I felt very happy amongst friends old and new. I know this sounds like some hippie-shit or acid-talking, but I felt Finncon became like a one living organism, to which we all momentarily lent our personalities for common fun. So, every Con-man and –girl, I just wanted to say I love you!

Photo by Pasi Välkkynen, I did the shopping

Haltiahaarniska - Elven armour

17.7.2010 Voitin tämä asu ylläni FinnCon 2010:n naamiaiskilpailun. En kuitenkaan kerro heti kaikkea lopputuloksesta, vaan työstä sitä ennen.

On kokonaan toinen asia, että mikä minua haltioissa ja niihin alitajuisesti liittämissäni esteettisissä suuntauksissa (kuten Art Nouveau tai kelttiornamentiikka) viehättää - niin syvälle en mene tässä kirjoituksessa. Mennään kuitenkin vuoteen 2006, jolloin aloin haaveilla tämän kyseisen haarniskan rakentamisesta. Olin tuolloin vielä koulussa, joten luentomonisteiden reunat ja taustalehdet alkoivat täyttyä pikkuhiljaa. Ensin yleisiä luonnoksia, sitten havainnekuvia, yksityiskohtia ja kokoonpanosuunnitelmia. Kaverit pyöritteli päätään - hörhöjä ja hurahtaneita siinä koulussa kyllä riitti, mutta ei tämä kyseinen alalaji oli melkoinen harvinaisuus. 

 Olin tuijottanut moneen kertaan Tarun Sormusten Herrasta-leffojen DVD-extrat ja olin haltioitunut etenkin näistä käsityöläisyys ja suunnittelu-osioista. Ei minua ne näyttelijät kiehtoneet, mutta ne Weta Workshopin tekeleet senkin edestä. Sitä paitsi Orlando Bloom aiheutti minulle traumat Legolaksena. Pidin hyvin paljon molemmista elokuvassa esiintyneistä haltioiden haarniskoista (vanha ja uusi), mutta tuo uusi, eli Kolmannen Ajan haarniska kaikessa tyylikkyydessään ja linjakkuudessaan ei silti vakuuta haarniskana. Olen pikkuhiljaa, kun tieto ja ymmärrys on karttunut, alkanut arvostaa toimivuutta ja myös historiallisuutta enemmän. Haarniska on vaan kertakaikkiaan menettänyt merkityksensä, jos sen primäärifunktio on sama kuin koruilla. Vaikka tässä ei tietääkseni minnekkään uuteen nuijasotaan olla menossa, niin jos näkee sen vaivan että tekee haarniskan, niin miksei sitä tekisi kunnolla? Vähän sama kuin Alberto Orson ruokafilosofian kanssa: "pahan ruuan laittamisessa ei ole mitään järkeä". Mitä tekisi autolla, joka näyttää hyvältä, mutta jonka ovet eivät aukea tai rattia ei voi kääntää? Ja toisaalta, laittaisiko kukaan itseään kunnioittava amerikanrautaharrastaja halpaa kiinalaista kopio-osaa näkyvälle paikalle? Juuri siksi en käyttänyt muovia, lasikuitua tai muita höpöhöpömateriaaleja, kun aloitin tämän projektin.

Haarniska on valmistettu 0,8mm messingistä, 2,4mm kasviparkitusta nahasta, silkistä ja kierrätysmateriaaleista. Jos ihmettelet silkkiä, niin haarniskaan kuuluu koristevyö, joka on ruskeaa silkkiä. FinnConissa esiinnyin ylläni vihreä villaviitta, pellavahousut (sisley), peltipaita (SA) ja ruskeat nahkasaappaat (tein ne hääpukuuni 2009). Aloitin sen konkreettisen tekemisen 2008 keväällä. Edeltävänä syksynä olin harjoitellut tekemällä yllä olevan "kypärän", sekä seuraavassa kuvassa näkyvät olkasuojat, jotka menivät nopeasti vaihtoon. Ne olivat kuitenkin erinomaista harjoittelua mm. noston, rullauksen ja kaavoituksen suhteen. Työ alkoi sillä, että tein ensin kaavat paperille, joita sovitettuani tein pahviversion koko haarniskasta. Kun siinä havaitut muutostarpeet oli huomioitu kaavoituksessa, niin alkoi pellin leikkaus. Otin muistaakseni noin parin sentin saumavarat reunojen rullausta varten. Kun kyseessä on näinkin monimutkainen hökötys, joka koostuu kymmenestä verrattain samannäköisestä metallisuikaleesta, niin niiden nimeäminen asennuspuolen ja järjestyksen mukaan on erittäin tärkeää. Kirjoitin jokaisen palan taakse esim A1 tai B3, sen mukaan, mikä pala oli kyseessä.


Kaikki tämä työ tapahtui rakkaiden ja kärsivällisten vanhempieni luona, kaoottisessa autotallissa. Ainoat työkalut joita käytin, oli peltisakset, ruuvipenkki pienellä "alasimella", kuula- ja harjapäävasara, iso talttapäämeisseli, sekä noin vaaksanpaksuisen viemäriputken pätkän sisään tunkemani puupölli, josta tuli pakotusalustani kuperille pinnoille. En siis asunut tuolloin vanhempieni luona, vaan kävin aina vain sotkemassa heidän taloaan ja häiritsemässä naapurustoa myöhään jatkuvalla pellinhakkaamisella.



Tuona kesänä 2008 tulin käyneeksi perheen kanssa Italiassa. Käydessämme Sienassa ostin Casa della Pelle:n ("Nahan talo") yrittäjältä Paololta roomalaisen miekan, gladiuksen. Siinä sitten sönkkäsin muutamalla opettelemallani italian sanalla, englannilla jota hän ei ymmärtänyt, suomella ja elekielellä että minä olen kiinnostunut haarniskoista ja olen nyt tekemässä elämäni ensimmäistä metallista sellaista.
Italiaano innostui ja antoi minulle pussikaupalla nahkatarvikkeita kaupanpäälle. Koristeniittejä lähinnä. Sitten, kun itse kyrassi oli tehty, niin väänsin syksyä vasten lonkkapanssarit ja uudet käsivarsisuojat. Siihen kun heitti vielä 10 vuotta vanhan viitan larppaaja-ajoiltani, niin näky oli tämä:

Nuo asussa näkyvät käsivarsisuojat on muuten tarkoitettu varta vasten jousiammuntaan ja kirjoitin niihin nimeni Angerthas-riimuilla. Sattuipa vielä käymään niin, että kun lähetin tämän kuvan kiitoksena niiteistä Paololle Sienaan, niin hän, italialaiseen tapaan, puoli vuotta myöhemmin kehujen myötä pyysi josko voisi saada sen kaavat. Kaavat ja pahviversio toimitettiin Italiaan seuraavana syksynä, kun vanhempani menivät Toscanaan viininkorjuuseen. Ja kun he tulivat takaisin, mukanaan oli kiitoksena suuri laatikollinen kaikkea mahdollista ja mahdotonta, hyödyllistä ja hyödytöntä nahkatarvikkeistoa. Mahtavaa!


Kuten mainitsinkin nahkakypärä-tekstissäni, niin tuo peltilirpukka alkoi ottaa päähän. Sen laatu ei enää vastannut muun haarniskan laatua, joten päätin tehdä uuden. Mutta se on eri tarina.


Tässä pitkän kaavan mukaan selitettynä tausta puvulle, jonka tähänastisen elinkaaren loppuhuipentumana voitin FinnCon 2010:n naamiaiset. Pistän lisää kuvia tänne niin pian, kuin vaan niitä käsiini saan. Otan kaikki kuvat mielelläni vastaan!

Osallituminen, vaiva ja hikoilu oli kaikki sen arvoista, kun eräs Jyväskyläläinen kokeneempi Tolkienisti tuli silmät loistaen kehumaan. Hän sanoi kutakuinkin näin: "Harmitti ensin, kun Tolkienismi oli niin vaisusti edustettuna tämän vuoden Conissa, mutta sinä olet pelastanut päiväni." Kuinka tuollaisesta voisi olla liikuttumatta? Minulta on monet epäilevät tuomaat kysyneet: miksi teet tuollaista haarniskaa?
Silloin en vielä osannut vastata, mutta juuri tällaisten tilanteiden takia. Olen itse ollut valtavan innoittunut aina Tarusta Sormusten Herrasta ja jos voin jakaa ja kenties tartuttaa sen saman mahtavan fiiliksen muihin edes hetkeksi, niin olen iloinen.

~ English version coming soon ~

Nahkakypärä 1/2

Kun tein messinkisen haarniskani (siitä tulee juttu pian), se koko homma alkoi siitä, että harjoittelin ensin tekemällä pauldronit aka. olkasuojat ja sitten sellainen hassu kypärän-lärpykkä. Siis ei mikään oikea kypärä, vaan ennemminkin kasvosuojus. Sitten kun tein haarniskan, niin se kypärä näytti niiiin heiveröiseltä että jäi ärsyttämään. Ja kyllähän te tiedätte mitä tapahtuu kun alkaa ärsyttämään. Sitä alkaa kyräilemään, että tarttis tehdä jotakin... ja pian huomaa tehneensä läjäpäin piirroksia, hommanneensa materiaaleja jne.

Esikuvina kypärälle ovat mm. seuraavat mallit:

Näin siis germaanit, roomalaiset ja *köh* rohirrim (kuvat eivät ole omaisuuttani..). Vanhana tolkienistina halusin katsoa josko saan tehtyä nimenomaisesti haltiatyylisen kypärän, jossa on hieman vanhempaan tyyliin erilliset poskilevyt, hevosenjouhia töyhtönä ja messinkiä paksulla nahalla. Pidin niin paljon Salletin niskalipasta, että halusin tähänkin jonkunlaisen. Kypärän yleismuodon halusin olevan hieman takakenoon suippo, kuin bascinetissa, joka (ilman hurtankallo-visiiriä) on erittäin kaunis kypärä. Ja haltiamainen :-)  Myönnän täysin syyllisyyteni painovoiman lain rikkomiseen ja laittomaan leijumiseen Keski-Maassa.

Materiaalit olivat osittain sattumaa. Käyttämäni nahka on espanjalaista 4mm häränselkää, jota ostin Mannilan kyläsuutarin (joka muuten tekee todella kauniita keskiaikaisia kenkiä) Jorma Kataisen kanssa Puolustusvoimien Keuruun varikon huutokaupasta vuosi sitten kuormalavallisen pilkkahintaan. Tuo nahka on jotain aivan uskomatonta tavaraa - kuin puuta käsittelisi. Pään ympäri menevä panta, joka sitoo nahat sijoilleen ja kiinnittyy otsamessinkiin, on pronssia. Se on taidevalaja Erkki Liukkosen mukaan seoksena hyvin samankaltaista, kuin mitä muinaiset egyptiläiset käyttivät miekkoihinsa - runsaskuparista taottavaa pronssia. Kiitos pronssista hänelle - en tiedä mikä lista tuo on aikanaan ollut, mutta palvelee mitä mainioimmin nykyisessä tehtävässään. Messinki on Kuusankosken kierrätyspihalta löytämääni 3mm levyä. Niitit puolestaan osittain ihan perus kupariniittejä (aka. löylykauhan niittejä), mutta nuo toiset on peräisin eräältä Sienalaiselta tuttavaltani, joka tekee nahkahaarniskoja ammatikseen.

Kypäräni on tässä kuvien ajankohdassa siinä pisteessä, että nahka on maalattu toistamiseen. Kohta sen jälkeen pakotin poskisuojuksiin kiinnitettäväksi messinkiset lehtikoristeet. Nuo kelttikoristeet on kopioitu eräästä kelttiornametteja sisältävästä kirjasta, jonka ostin viime syksynä häämatkallamme Irlannissa.

Nyt lehtikoristeet on kiinnitetty poskisuojuksiin, mutta siitä näette kuvia seuraavassa osassa. Samoin paljon muita yksityiskohtakuvia. Kypärä täytyy sitä paitsi viimeistellä, joten kotva kestää vielä.

Tänä viikonloppuna sen sijaan tätä kypärää kokeillaan hieman käytännössä, kun lähdemme veljien kanssa juhlistamaan jälleennäkemistämme. Noin 11 vuotta on kestänyt siitä, kun viimeksi näimme koko porukalla. Tätä on odotettu kauan. Ohjelmaa on yli äyräiden, ruokaa vielä enemmän ja kehuipa eräs velikulta tuovansa muutamaa laatua skotlantilaisia single malt-viskejä. Hieno mies.
Lopuksi vielä kuva, miten hattu istuu päähän. Tuo lirvake, mikä roikkuu tuolta "jouhikolosta", tulee ennenpitkää kiinni sisäpuolelle, osaksi ripustusta. Nippu hevosenjouhia puolestaan ottaa sen paikan tupsuna.