Rengasteatteri

Pitkään pystyin välttelemään rengashaarniskan tekemistä, mutta nyt lupauduin tekemään vaimon kanssa teatterikoneen tarpeisiin pari huppua. Hän on siis koneen kesän Ronja Röyvärintytär-näytelmän tarpeistonhoitaja. Tarkoitus on loppusijoittaa chainmail coiffit, eli rinkulapipot maksaville asiakkaille kun teatterilla on esitykset ohi. Toinen onkin jo mennyt kaupaksi. Huput tehdään nimenomaan loppukäyttäjän mittojen ja toiveiden mukaan.

Ajattelin noin 10 vuotta, että en varmana koske pitkällä tikullakaan mokomaan rengashelvettiin, mutta uteliaisuus voitti. Nytpä meillä onkin melkoinen manufaktuuri olohuoneessamme, kun molemmat vääntää töiden jälkeen rengasta toiseen minkä jaksaa.

Teemme huput 10mm renkaista, 1,5mm langasta, 4in1 menetelmällä. Jos olet aloittelija, kuten minä, niin näin pääset helposti alkuun:

Hanki:
- 10 kg (tai niin paljon kuin tarvitset) kieppi sopivanpaksuista rautalankaa esim. K-raudasta
- 1m 10mm pyöreää terästankoa
- 2mm metallia haukkaava poranterä
- 10mm puuta haukkaava poranterä
- parit hyvät pihdit, joilla pystyt vääntämään renkaita auki ja kiinni
- hyvät sivuleikkurit, tai vastaavat
- akkuporakone- 1300mm x 100mm x 50mm puuta, eli reilu metri kakkosnelosta
- pari kulmarautaa ja pari metallista liitoslevyä, mikä hitto sellaisen nimi sitten onkaan

Ensin tehdää ylläolevan kuvan kaltainen mylly puusta ja metallista.

1. Leikkaa puusta pari 15cm pätkää. Poraa toisen läpi reikä keskeltä ja toiseen ainoastaan puoleen väliin asti ulottuva kolo. Asettele palikat molempiin päihin sitä jäänyttä metrin pätkää. Ennen raudoilla kiinnittämistä varmista vielä että metallitanko istuu nätisti palikoiden sisällä ja läpiporatun ulkopuolelle jää sen verran tankoa, että sen voi kiinnittää poraan. Kun on varmistettu istuvuus, niin ei muuta kun kiinnitetään puut toisiinsa tiukaksi paketiksi ruuvein ja raudoin.
   
   
   
2. Poraa tankoon reikä metalliporanterällä, kuvan osoittamalla tavalla. Liitä metallitangon pää poraan ja koneesi on valmis.
   
3. Katkaise noin 10 m pätkä lankaa, syötä toinen pää tangon reiän läpi ja ala pyörittää tankoa poralla. Ei kannata ohjata lankaa liian läheltä tankoa, ettei alati kiihtyvä tangon pyörintä nappaa hanskaa sormineen. Sormesta voisi tulla äkkiä sangen kipeä.
4. Tee renkaita niin pitkälti kuin tankoa tai lankaa riittää. Leikkaa syntyneet renkaat leikkaustyökalullasi.
5. Teitpä sitten paitaa, huppua, housuja, bikineitä, niin kannattaa käyttää kaavoja, ellet tiedä mitä teet. Bladeturner tarjoaa ihan ok ohjeita. ne ovat monesti aika vaihtelevan laatuisia, mutta toisinaan oikeinkin hyviä. Toisaalta, toisin kuin kangas, tätä voi paljon helpommin uusiokäyttää. Avaa vaan vikaan menneet lenkit ja laittaa oikein.
   

Ensimmäinen huppu menee siis lopulta eräälle veljelle. se tulee olemaan juuri hänen mittojensa mukaan tehty, nahkavuoratulla "leukakupilla" varustettu, nakkipipon kera. Topattu huppu, eli nakkipipo tehdään samalla tavalla kuin oma gambesonini, hänen vaakunaväreihinsi. Hauska sattuma, että molempien vaakunat on Suomen lipun väreissä.

Mutta mitä rengaspanssariin noin yleensä ottaen tulee, niin ellei kyseessä ole teatteri tai joku muu vastaava, niin mielestäni ainoaa oikeaa rengaspanssaria on niitattu sellainen. On vaan niin epäinhimillisen puuduttavaa edes kuvitella sen tekemistä, että ellen joskus voita lotossa tai tule muuten rikkaaksi, niin haaveeksi jää.

Kesällä on tarkoitus testata muutamilla eri aseilla veljesten kanssa, miten eri materiaalit ja panssarit kestää. Olisi kyllä mahtava saada omin silmin nähdä, mitä mm. bodkin-nuoli tekee niitatulle rengaspanssarille, mutta en kyllä aio tehdä mokomaa edes sitä vähää. Onneksi on paljon muitakin testattavia pintoja.

Jos joku on kiinnostunut räätälintyönä mittoihin tehdyistä rengaspanssarihupusta ja tarvittaessa sen aluspiposta, niin ottakoon yhteyttä.

Gambeson

Pitkään haaveilemani gambeson tuli tehtyä aika hyvällä vauhdilla, kun vaan otti hommakseen.

Tavoitteenani oli tehdä sukuni heraldisiin väreihin irtohihainen gambeson. Toisin kuin muun muassa aiemmin tekemäni messinkihaarniska, tälle voisi olla jopa käyttöä! Historiallisessa miekkailussa kun käytetään freeplayssa gambesonia ja satunnaisia suojia. Satunnaiset suojat siis voivat olla rullaluistelu-, tai lätkävarusteita, mutta joskus jopa historiallisesti oikeaoppisia nahka- ja terässuojia. Niiden autenttisuudella ei ole siinä kontekstissa merkitystä kuin korkeintaan käyttäjälle itselleen, sillä fokus on taistelutekniikassa - ei vaatekoreilussa.

Tein gambesonin tämän ohjetta hyödyntäen. Kiitos siis Marla Berrylle hyvästä ohjeesta.

Päällys- ja vuorikankaat on kaikki intianpuuvillaa. Periaatteessa olisi ehkä kannattanut tehdä ainakin vuori pellavasta, koska sen sanotaan toimivan hyvin lämpönieluna. Nykyinen vuorikangas on vanhempieni liki 30 vuotta sitten Indiskasta ostama päiväpeitto, joten aktiivipalveluksensa tehneenä sekin pääsi uusiokäyttöön. Toppaus on puolestaan kaksinkertaista Suomen Armeijan sarkakangasta, jota sain ostettua naurettavan edullisesti viime syksynä Keuruun varikon myyjäisistä. Voi pojat, miten siellä olikin kaikkea mahdollista ja vielä enemmän mahdottomia.

Idean takin rakenteeseen sain 2009 Hämeenlinnan keskiaikamarkkinoilla, kun olin kuuntelemassa Satu Hovin esitelmää keskiaikaisesta vaatteenvalmistuksesta ja pukeutumisesta. Halusin tehdä siitä melko tyköistuvan, enkä liian runsaasti topattua. Tarkoitukseni on nimittäin peittää itseni kauttaaltaan 1300-1400-luvun tyyliseen teräskuoreen. Tällöin takki ei kannata olla liian paksu tai löysä - muuten haarniska ei istu ja lämpöhalvaus voi "yllättää". Sadun luento oli muutenkin erittäin hyvä. Siellä tuli paljon sellaista tietoa, mikä saattaisi ihan oikeasti yllättää mm. monet teinilarppaajat, jotka ovat vasta alkaneet fiilistellä keskiaikaa. Muun muassa sellainen seikka, että perus farkkukangas (väristä en kyllä tiedä) on itseasiassa todella keskiaikaistyylistä. Puuvillaa kuitenkin käytettiin, vaikka se ei ollutkaan yhtä yleistä kuin pellava ja villa. Puuvillaa ja gambesonia muuten yhdistää myös sellainen etymologinen seikka, että gambesonia kutsutaan myös nimellä aketon (alun perin alcottonem vanhalla ranskalla), jonka arvellaan juontuvan arabian sanasta al-qutn, eli puuvilla.

Miksi halusin hienostella heraldiikalla, enkä tyytynyt tavalliseen gambesoniin? Jos kerran suvulla on vaakuna, niin pitäähän sitä käyttää, kunhan ei halvenna sitä. Vaikka kyseessä on harrastus, eikä sodankäynti, jonka tarpeisiin heraldiikkakin on kehittynyt, näkisin että heraldiikan esilletuominen keskiaikaisessa kontekstissa on sen suurta kunnioittamista ja palauttamista alkulähteilleen. Ei ole sattumaa, että heraldiikan säännöt ovat määränneet mm. että vaakunakilven on oltava "nuolenkantaman päähän" asti tunnistettava.

Vaikka ompelukone-raukkamme oli paikoin kovalla koetuksella, se selvisi kunnialla läpi projektin. Olkasaumoihin jouduin kyllä käyttämään ystäväni J. Kataisen, joka toimii lähellä kyläsuutarina, vanhaa valurautasingeriä. Mahtava laite, kerta kaikkiaan, mutta sen paininjalka oli mitä ilmeisimmin tarkoitettu nahan ompeluun, joten haastetta piisasi.

Minulla sattui olemaan vielä kourallinen erään Sienalaisen Paolon antamia koristeniittejä, joten käytin niitä nahkaremmien kiinnittämiseen. Sääli ettei niitä valmistavan ABC Morinin tuotteita tuo kukaan Suomeen. Vaikka valkoiset nauhat ovat oikein kivat, niin niiden vastakappaleina olevat siniset hihnat on kyllä alkaneet ottaa päähän. Hemmetti että olin typerä kun laitoin sellaiset onnettomat rimpulat. Taas tuli opittua kantapään kautta - täytyy tehdä uusiksi nuo solkiremmit. Olisihan se hölmöä pitää muuten varsin hyvin onnistuneessa takissa sen arvoa alentavia, säälittäviä lirpukoita. Paitsi että ne näyttävät halvoilta, ne myös saavat käyttäjän epäilemään takin kestävyyttä.

Hihoista tuli varsin mainiot. Ne ovat tarpeeksi väljät, jotta liikkuvuus ei kärsi, mutta ne eivät kuitenkaan ole mitkään liito-oravan lentopoimut. Niissä on kyllä se hassu ominaisuus, että koska niiden istutussuunta on suoraan sivulle, niin näyttää siltä kuin olisi appelsiinit kainaloissa käsiä tavallisesti roikottaessa. Mietin muutamaa eri kiinnitysvaihtoehtoa hihoille, mutta purjerenkaiden läpi nauhalla solmittu vaihtoehto nousi ylitse muiden. Nahkakanttaukset tuovat vielä aavistuksen ylellisyyttä ja viimeistelyn tuntua.

Takki selvisi ensimmäiset miekkailutreeninsä oikein hyvin, eikä komplikaatioita esiintynyt. Lyönnit tuntuivat jonkun verran lävitse, mutta eihän tätä olekaan tehty korvaamaan levyhaarniskaa. Lämmintä hommaa tuo "toppatakki" päällä heiluminen kyllä oli.

Kaikenkaikkiaan tämä projekti on onnistunut mielestäni oikein hyvin. Näkemykseni on vähäisen kokemukseni takia kovin vajavainen, joten arvostaisin todella paljon kaikenlaisia mielipiteitä, vaihtoehtoisia menetelmiä jne.

Viiden tähden käsityöläinen?

Minä olen Simo Nousiainen ja tavoitteeni on kasvaa moniosaavaksi käsityöläiseksi.

Blogini nimi viittaa äidinpuolen sukuni vaakunaan, jossa valkoinen, avoin oikea käsi työntyy vasemmalle ja on viiden valkoisen viisisakaran ympäröimä sinisellä kilvellä. Oikeasti se ei ole valkoinen käsi, vaan hopeinen. Mutta tingitään nyt muodollisuudessa pikkuisen, sillä onhan valkoinen kuitenkin hopeaa kuvaava väri heraldiikassa. Vaakuna ei eräistä harhaluuloista huolimatta viittaa erääseen Sarkkuun, vaikka hänkin käytti tunnuksenaan valkoista kättä. Kiistän jyrkästi kaikki yhteyteni Saruman Curumoon. Tämän vaakunan on suunnitellut äitini isä, heraldikko Helmer Selin. Minulle hän on todellinen 'taidon mestari'. Hän ei ole pelkästään heraldikko, vaan myös taidemaalari, runoilija, kuvanveistäjä ja piirtäjä. Ja näitä taitoja vaakunamme tähdet kuvaavat - hänen kohdallaan.

Minun kohdallani tähdet kertovat ennemmin metallitöistä, nahkatöistä, tekstiilitöistä, mutta myös maalauksesta ja piirtämisestä. Ei väliä mitä ne taidot ovat (tai onko niitä nyt nimenomaan se viisi!), tärkeintä on asenne. Minulla ei ole käsitöihin peruskoulua kummoisempaa koulutusta, mutta voin kuitenkin sanoa häpeilemättä, että kyllä kuitenkin yhtä sun toista on jo syntynyt kätteni kautta. En häpeile, mutta ei vielä pitkiin vuosiin ole varaa ylpistyä. Yleensä sen hartioiden päällä nököttävän karvalakisen ulokkeen virtsapitoisuus kasvaa räjähdysmäisesti, jos antautuu liikaa ylpeydelleen, joten pyritään pitämään jalat maassa. Ainakin sen ylpeyden suhteen.

Kädentyöt ovat ihana opettaja. Yksi väärä lyönti vasaralla, niin työ huutaa, kirkuu ja rääkyy ruman palautteensa. Vaikka joskus sulkee silmänsä ja korvansa kun ei enää jaksa, niin 9/10 kerrasta sitä ottaa nöyrin mielin vasaran kauniisti käteensä ja tekee sen uudelleen. Välitön omasta työstä syntyvä tulos tai tappio on nyky-yhteiskunnassa minulle suurta herkkua. Omalla kohdallani siihen liittyy vielä suuret tunteet, kun tapaan innostuessani heittäytyä täysin työni pauloihin. Silloin menestystä seuraa pari päivää kestävä hymy, mutta epäonnistuminen vetää koko miehen aivan surkeaksi.

Minä siis teen keskiaikaisia ja sen tyylisiä esineitä. Pääasiassa haarniskoja, aseita, asuja, sekä monenlaisia sekalaisia tarvikkeita, lähinnä itselleni ja ystävilleni. Älä kysy miksi teen niitä, siihen osaan vastata vain, että koska haluan. En harrasta liveroolipelaamista, SCA-taistelua, enkä historian elävöittämistä. Minä kyllä harrastan historiallista miekkailua, mutta en suinkaan sen lajin tarpeisiin tee näitä. Minä yksinkertaisesti nautin vanhojen aseiden ja varusteiden tunnusta. Niissä on jotain kauan sitten unohdettua estetiikkaa. Voisi kai lisätä, että en ole koskaan tukahduttanut sitä sisäistä pikkupoikaani, joka haluaa ritariksi. Liekö se myös vaikuttanut varsinaiseen ammattiini, turvallisuusalalla kun työskentelen.

Olen myös viimeaikoina miettinyt käsitöideni suhteen kysymystä kaupallisuudesta. Voi olla, että alan tehdä tilaustöitä lähiaikoina. Ilmoittelen tästä kuitenkin valmiuden kehittyessä.

Olet, arvoisa lukija, sydämellisesti tervetullut lukemaan blogiani ja seuraamaan lukuisten projektieni edistymistä.