Nahkurin orsilla tavattiin osa 1

Tutustuin vaimoni Helenan kesäisen teatterityön kautta Elinaan, joka on puvustaja. Olimme kaikki kolme kiinnostuneet nahan parkitsemisesta omin avuin, ja päätimme jo keväällä, että syksyllä voisi kelien viiletessä kokeilla. Elina olikin saanut ostettua edullisesti naapureiltaan yhden naudan vuodan ja pari hirven vasan vuotaa.

Hirven vasan talja rullalle käärittynä näytti
aivan villisian porsalta.

Tavoitteenamme on siis parkita niistä ns. luomumenetelmillä sellaisia nahkoja, joista voimme sitten tehdä kenkiä, vöitä tai mitä kukin mielii osastaan valmistaa. Tulen tässä muuten varmaan sohaisemaan vielä mielipiteineni yhteen jos toiseenkin suuntaan, sillä nahka on eettisesti yksi mielenkiintoisimmista materiaaleista.

Viikko sitten keskiviikkona aloitimme yhdessä niiden käsittelyn. Elina oli maatilallaan pitänyt pakkasessa kaikki kolme taljaa ja nehän piti sitten ensitöikseen sulattaa ja avata. Arvasin jo aloittaessamme lihapuolen kuorinnan, että siinä varmaan on jotain vippaskonsteja, joilla työtä voisi helpottaa. Niitä emme kuitenkaan siinä keksineet tai emme vain tehneet taustatyötämme tarpeeksi hyvin.

Pistimme sulaneet vuodat tukkien päälle karvapuoli alaspäin ja aloimme kuorimarautojen, leukujen, vesureiden ja puukkojen kanssa riipiä nyljennästä jääneitä liha- ja rasvakökkäreitä irti nahasta. Teimme sinä kertana seitsemän tuntia töitä nahkojen kanssa. Ja meni tiukille. Päätimme uhrata yhden vasan taljan sellaiselle kokeilulle, että naulasimme sen navetan seinään, josta linnut ja muut eliöt saisivat käydä sitä syömässä puhtaaksi. Muistaakseni vanha saamelainen tai jonkun muun alkuperäiskulttuurin tapa.

Elinan koira hullaantui nahoista aivan täysin, ja ahmi kaapimiamme läskikimpaleita sen minkä ehti. No, koiruus on hirvenvasan kokoinen tanskan dogi, joten hänellä ei tehnyt tiukkaakaan huitaista turpaansa kilo läskiä :)

Parkitseminen ei sitten todellakaan ole hienohelmojen tai prinsessojen hommaa. Se on raskasta, sotkuista ja karun näköistä hommaa, eikä välttämättä kovin hyvän hajuista. Nahat siis eivät löyhkää pahasti, mutta on niissä silti sellainen vieno vanhan lihan ja läskin lemu välillä. Ja sitten kun aletaan käsittelemään parkkiaineita, niin siivo vaan pahenee.

Tulemme käyttämään ainakin aivo- ja mimosaparkkia. Harkitsemme myös virtsaparkkia, mutta sen kerääminen mm. kerrostaloasunnon parvekkeelle saattaa olla hieman kyseenalaista. Etenkin, kun sitä tarvitaan paljon. Todella paljon. Jos me keräisimme puolet, noin 20 litraa pissaa, niin se pitäisi vielä kuljettaa läikyttämättä 30 km autolla "parkkipaikalle".

Nahoissa oli kyllä mielenkiintoinen tuntumaero. Siinä missä hirvennahka oli vähärasvainen ja ohuenpuoleinen, niin lehmännahka oli hillittömän rasvainen ja melko paksu. Toki vielä karvanpituudessa oli huomattava ero.

Vasan talja kalkkiliejussa

Seuraavaksi Elina pisti kaavitut vuodat kalkkiliuokseen lillumaan muutamaksi päiväksi. Kalkki turvottaa nahkaa. Siinä puolestaan huokoset, joissa karvatupet ovat kiinnittyneenä, väljenevät ja karvat voi kaapia pois. Ja näin teimmekin sitten eilen, sunnuntaina. Kyllä kävi ihan työpäivästä, kun tulimme yhdeksäksi aamulla Elinan luokse kyniäksemme karvoja nahasta ja kaapiaksemme lihapuolta uudemman kerran kello kolmeen asti. Ja emme edes ehtineet tehdä työtämme kunnolla loppuun, vaan lihapuolta pitää kaapia vielä uudestaan, ennen kuin parkitusaineet voi pistää sekaan.

Avasin myös pari hirven kalloa hellävaroen *köh* kirveellä, jotta aivot saa otettua sieltä talteen. Aivoparkitsemisen nyrkkisääntönä on, että nisäkkään aivot ovat yleensäottaen riittävät saman eläimen nahan parkitsemiseen. Aivoparkituksessa on sellainen vänkä juttu, että erillistä nahkarasvaa ei tarvitse hommata, sillä aivot tunnetusti ovat itsessään rasvaiset. Tätä kutsutaan myös virallisestikin rasvaparkitsemiseksi. Näin ollen aivoja käyttämällä säästää rahaa ja vaivaa.

Lopuksi pesimme moneen kertaan vuodat, sillä emme käyttäneet ammoniumkloridia, eli salmiakkia, jolla voi helpottaa kalkin poistoa. Jätimme ne nyt etikalla terästettyyn liuokseen, jotta ph-arvo tasoittuu emäksisen kalkin jäljiltä. Seuraavaksi vuodat kaavitaan loppuun asti kunnolla ja niihin laitetaan muurahaishappoa, joka "avaa" nahan parkitusainetta varten.

Tekisi mieli jo nyt avautua tekonahka vs. oikea nahka kysymyksestä, mutta taidanpa säästää sen myöhempään.

Haltialyhty 2 ja projektikuulumisia , Elven lantern 2 and some updates in brief

Pitkähköstä aikaa taas raavin jotain tännekin.

Tein tosiaan hetimiten ensimmäisen lyhtyni jälkeen toisen, melko erilaisen kappaleen.
Siinä, missä oma lyhtyni oli melko avoin ja kevytrakenteinen, on tämä suljettu ja isompi. Sen pohjana on samaa messinkiä (mistä tein tuon haltiahaarniskan), nurkkarungon muodostaa noin 1,6mm vahva rautalanka (jota olen käyttänyt myös rengaspanssarin valmistukseen) ja sivut on samaa paperinohutta kuparilevyä, kuin mistä tein oman lyhtyni lehdet.

Pieni "tuikku" on valoteholtaan hieman riittämätön...

Teema on, kuten varoitin, jälleen Tolkienia. Mutta siinä missä aiempi lyhty oli mallia "Metsän poika", niin tämä olikin "kaupunkilaistyttö". Paitsi että lyhdyn symboliikka oli otettu muinaisessa Beleriandissa sijainneesta Gondolinin salaisen kaupungin vaakunasta (aurinko, kuu ja sydän sinisellä pohjalla), tein tämän häkkyrän lahjaksi Helsingissä asuvalle isosiskolleni.

Sydän ja kynttiläluukun koristeltu sarana.

Kuu

Aurinko

Tämän lyhdyn idea on siis heittää taivaankappaleet seinälle. Harkitsin myös sellaista ratkaisua, että sinne olisi saanut sähkölampun sisälle, mutta se tuottaa niin elottoman valon, että hylkäsin sen. Ystävällisen kuriirin avulla lyhty pääsi perille asti. Valitettavasti minulla ei ole tästä tämän enempää kuvia.

Sitten muita juttuja.

• Pihlajalonkkari eteni hyvin pitkälle kesällä, mitä nyt selkä meinasi hajota ylälavan keskeltä. Puuliima ja pellavatuki korjasivat asian. Vielä pitää tehdä identtinen tuki alalapaan ja jatkaa tilleröintiä, tehdä alalavan luomureflexiä vastaava vastakaari myös ylälapaan ja pintakäsitellä koko keppi.
• Lamellaari- tai suomupanssaria, kummaksi vaan nyt mielii sitä sanoa, olen myös valmistellut. Siitä tulee joskus ihan oma tilityksensä.
• Goottihaarniskan seuraava palanen, teräksinen kaula-, leuka- ja kasvosuojus, eli Bevor, on saanut alkumuotonsa. Teen sen kolmesta palasta, joista ylin on laskettava "leukavisiiri". Olen aivan liekeissä tämän suhteen.

Bevor

Briefly in english

I made the second elven lantern with a theme from Gondolin's coat of arms, which has the sun, the moon and a heart on a blue background.

During the summer I've also been working on my rowan longbow, a scalearmour and a bevor for my gothic armour. That's all in english!