maanantai 27. syyskuuta 2010

Nahkurin orsilla tavattiin osa 1

Tutustuin vaimoni Helenan kesäisen teatterityön kautta Elinaan, joka on puvustaja. Olimme kaikki kolme kiinnostuneet nahan parkitsemisesta omin avuin, ja päätimme jo keväällä, että syksyllä voisi kelien viiletessä kokeilla. Elina olikin saanut ostettua edullisesti naapureiltaan yhden naudan vuodan ja pari hirven vasan vuotaa.
Hirven vasan talja rullalle käärittynä näytti
aivan villisian porsalta.

Tavoitteenamme on siis parkita niistä ns. luomumenetelmillä sellaisia nahkoja, joista voimme sitten tehdä kenkiä, vöitä tai mitä kukin mielii osastaan valmistaa. Tulen tässä muuten varmaan sohaisemaan vielä mielipiteineni yhteen jos toiseenkin suuntaan, sillä nahka on eettisesti yksi mielenkiintoisimmista materiaaleista.

Viikko sitten keskiviikkona aloitimme yhdessä niiden käsittelyn. Elina oli maatilallaan pitänyt pakkasessa kaikki kolme taljaa ja nehän piti sitten ensitöikseen sulattaa ja avata. Arvasin jo aloittaessamme lihapuolen kuorinnan, että siinä varmaan on jotain vippaskonsteja, joilla työtä voisi helpottaa. Niitä emme kuitenkaan siinä keksineet tai emme vain tehneet taustatyötämme tarpeeksi hyvin.



Pistimme sulaneet vuodat tukkien päälle karvapuoli alaspäin ja aloimme kuorimarautojen, leukujen, vesureiden ja puukkojen kanssa riipiä nyljennästä jääneitä liha- ja rasvakökkäreitä irti nahasta. Teimme sinä kertana seitsemän tuntia töitä nahkojen kanssa. Ja meni tiukille. Päätimme uhrata yhden vasan taljan sellaiselle kokeilulle, että naulasimme sen navetan seinään, josta linnut ja muut eliöt saisivat käydä sitä syömässä puhtaaksi. Muistaakseni vanha saamelainen tai jonkun muun alkuperäiskulttuurin tapa.



Elinan koira hullaantui nahoista aivan täysin, ja ahmi kaapimiamme läskikimpaleita sen minkä ehti. No, koiruus on hirvenvasan kokoinen tanskan dogi, joten hänellä ei tehnyt tiukkaakaan huitaista turpaansa kilo läskiä :)

Parkitseminen ei sitten todellakaan ole hienohelmojen tai prinsessojen hommaa. Se on raskasta, sotkuista ja karun näköistä hommaa, eikä välttämättä kovin hyvän hajuista. Nahat siis eivät löyhkää pahasti, mutta on niissä silti sellainen vieno vanhan lihan ja läskin lemu välillä. Ja sitten kun aletaan käsittelemään parkkiaineita, niin siivo vaan pahenee.

Tulemme käyttämään ainakin aivo- ja mimosaparkkia. Harkitsemme myös virtsaparkkia, mutta sen kerääminen mm. kerrostaloasunnon parvekkeelle saattaa olla hieman kyseenalaista. Etenkin, kun sitä tarvitaan paljon. Todella paljon. Jos me keräisimme puolet, noin 20 litraa pissaa, niin se pitäisi vielä kuljettaa läikyttämättä 30 km autolla "parkkipaikalle".

Nahoissa oli kyllä mielenkiintoinen tuntumaero. Siinä missä hirvennahka oli vähärasvainen ja ohuenpuoleinen, niin lehmännahka oli hillittömän rasvainen ja melko paksu. Toki vielä karvanpituudessa oli huomattava ero.
Vasan talja kalkkiliejussa

Seuraavaksi Elina pisti kaavitut vuodat kalkkiliuokseen lillumaan muutamaksi päiväksi. Kalkki turvottaa nahkaa. Siinä puolestaan huokoset, joissa karvatupet ovat kiinnittyneenä, väljenevät ja karvat voi kaapia pois. Ja näin teimmekin sitten eilen, sunnuntaina. Kyllä kävi ihan työpäivästä, kun tulimme yhdeksäksi aamulla Elinan luokse kyniäksemme karvoja nahasta ja kaapiaksemme lihapuolta uudemman kerran kello kolmeen asti. Ja emme edes ehtineet tehdä työtämme kunnolla loppuun, vaan lihapuolta pitää kaapia vielä uudestaan, ennen kuin parkitusaineet voi pistää sekaan.


Avasin myös pari hirven kalloa hellävaroen *köh* kirveellä, jotta aivot saa otettua sieltä talteen. Aivoparkitsemisen nyrkkisääntönä on, että nisäkkään aivot ovat yleensäottaen riittävät saman eläimen nahan parkitsemiseen. Aivoparkituksessa on sellainen vänkä juttu, että erillistä nahkarasvaa ei tarvitse hommata, sillä aivot tunnetusti ovat itsessään rasvaiset. Tätä kutsutaan myös virallisestikin rasvaparkitsemiseksi. Näin ollen aivoja käyttämällä säästää rahaa ja vaivaa.


Lopuksi pesimme moneen kertaan vuodat, sillä emme käyttäneet ammoniumkloridia, eli salmiakkia, jolla voi helpottaa kalkin poistoa. Jätimme ne nyt etikalla terästettyyn liuokseen, jotta ph-arvo tasoittuu emäksisen kalkin jäljiltä. Seuraavaksi vuodat kaavitaan loppuun asti kunnolla ja niihin laitetaan muurahaishappoa, joka "avaa" nahan parkitusainetta varten.

Tekisi mieli jo nyt avautua tekonahka vs. oikea nahka kysymyksestä, mutta taidanpa säästää sen myöhempään.

3 kommenttia:

  1. Kiintoisaa nahan käsittelyä, mutta olisin itse vastaavassa tilanteessa kasvattanut tuon vasan takapihalla ja päästänyt nyorena lähimetsiin.

    VastaaPoista
  2. Jos vielä tulee mieleen tehdä tuo nahkaprojekti uudestaan niin eräs oiva apu on tuohon kalvojen ja rasvan poistoon löytyy.

    Tosin nykykalustoa käyttäen.

    ELi: mielellään säädettävänopeuksinen kulmahiomakone. Siihen ns: kolmen mummon-laikka, eli saumanpuhdituslaikka(sienimäinen, kuituinen). Sillä kun pyyhkii rasvapuolen niin johan visva lentää, ja käy rivakasti.

    Itse olen kokeillut ja hyväksi havainnut. Sitten talja saaviin, koivuntuhka ja vesi päälle, ehkä hieman lipeää -->pari kolme päivää---> karva irti , pesu, saaviin ja etikat niskaan. Huuhtelu , parkitus kuivaus&vaivaus.

    VastaaPoista
  3. Marjaisa, en ymmärrä pointtiasi. Vastaavassa tilanteessa? Kaverini osti hirventaljat metsästysseuralta, jonka porukka olisi muuten heittänyt nahat kaatopaikalle.

    Tripale: Erittäin hyvä vinkki! Täytyypä ehdottomasti kokeilla seuraavan kerran kun alan parkita.

    Onko sulla vinkkejä myös tuohon vaivaukseen? Se tuntui olevan kaikkein työläin ja hankalin työnvaihe. Pitää jossain välissä, kun vaan jaksaa, kirjoittaa omista kokemuksistani...

    VastaaPoista